Tapaus Finnair ja kadonneet rattaat

Kadonneet rattaat menomatkalla Kuopioon

Enpä olisi uskonut, millainen hässäkkä voi tulla yksien rattaiden katoamisesta lennolla.

Laukkuni on jäänyt matkasta monta monituista kertaa, mutta ilman sitä usein pärjää jotenkin päivän tai pari mikäli käsimatkatavara on fiksusti pakattu. Rattaiden ja turvakaukalon katoamisesta tuli nopeasti kinkkisempi juttu.

Lensimme KUO-HEL-DUS välin Finnairilla (jälkimmäinen oli Finnairin lento joka operoitiin Air Berlinin koneella, mutta sillä ei tässä tilanteessa ole väliä), ja rattaat jouduimme luovuttamaan jo Kuopiossa lähtöselvityksen yhteydessä. Pakkasimme rattaat Finnairin muoviin turvakaukalon kanssa kuten menomatkallakin (turvakaukalo menee adaptereilla kiinni rattaiden runkoon, mikä on kätevää matkalla) ja Düsseldorfiin päästyämme rattaat tulisivat ”bulky baggage” ovelle. Olemme ennen matkanneet esimerkiksi pyörän kanssa, joten paikka on Düsseldorfin lentoasemalla tuttu.

No, kuten tätä tekstiä lukiessa arvata saattaa, rattaat eivät saapuneet lennon jälkeen tuosta bulky baggage-ovesta. Matkalaukku tuli kuten pitääkin, mutta rattaat jäivät Helsinkiin vaihdon yhteydessä. Tästä alkoivat hankaluudet, joilla en ole aiemmin joutunut päätäni vaivaamaan. Olihan tämä ensimmäinen lentokoneella tehtävä reissumme 2kk vauvan kanssa.

Olin kurkkuani myöten täynnä tilannetta, ennenkuin soppa ehti kunnolla alkaakaan. Asia piti kuitenkin selvittää, joten yhteistyökykyinen asenne kehiin ketutuksesta huolimatta ja virkailijan juttusille. Minusta näki ihan varmasti kilometrin päähän että otti aivoon, mutta asiakaspalvelussa itsekin työskennelleenä tiedän että täydellisellä hermostumisella harvoin saavuttaa mitään.

Ilman turvakaukaloa kotiinpääsy oli sanoinkuvaamattoman hankalaa.

En luonnollisesti halua matkustaa autolla vauvan kanssa ilman turvakaukaloa, joten kotiin ajaminen ei tullut kysymykseenkään. Tein katoamisilmoituksen rattaista palvelutiskillä kuten kuuluukin, ja asiaa alettiin selvittämään. Sain PIR-lomakkeen (property irregularity report) ja casenumeron.

IMG_6748

Ilmoituksen tekohetkellä seurantasysteemeissä ei ollut rattaista mitään tietoa, ja ne kuulemma ovat luultavasti Helsingissä. Näin järkeilin itsekin, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin odottaa. Rattaat toimitetaan kuulemma kuriiripalvelun kautta kotiovelle, kunhan ne saapuvat. Koska lentomme Düsseldorfiin oli illan viimeinen, seuraava mahdollisuus olisi aamun lento klo 7:40 Helsingistä Düsseldorfiin. Eikun toivomaan, että rattaat ovat todella siinä koneessa.

Tästä alkoivat ongelmat. Tulopalvelun virkailija kertoi, että turvaistuimia voi tiedustella vuokralle autovuokraamoista ja lähettää laskun sitten lentoyhtiöön. Tämä olisi ollut ehdottomasti helpoin vaihtoehto, mutta kun autonvuokraamot vuokrasivat istuimia vain sen auton kanssa. Eivät erikseen. Noh, sitten mietittiin että voisimme matkustaa kotiin taksilla. Lentokentän edustalla seisoneissa takseissa ei kuitenkaan ollut missään pienelle vauvalle soveltuvaa kaukaloa, joten se siitä sitten. Tässä vaiheessa aloin olla hieman neuvoton – en ollut ollut koskaan vastaavassa tilanteessa, enkä tiennyt yhtään miten toimia.

Soitin Finnairille Suomeen – palvelutiskiltä saamani Saksan Finnairin numero ei enää klo 19:00 aikaan vastannut. (Siellä opastettiin saksaksi englanninkielisiä asiakkaita painamaan numeroa kaksi puhelimen näppäimistöstä, tähän voisi ehkä vaihtaa myös sen englanninkielisen opastuksen niille jotka eivät saksaa osaa.)

Suomen päässä pääsin kuitenkin melko nopeasti virkailijan kanssa juttusille ja kyselin yleisi toimintaohjeita – lähinnä sitä miten korvausasiat jne. toimivat mikäli vuokraisin esimerkiksi auton päiväksi sen istuimen kanssa että pääsisimme kotiin. Bebe on ihan mainio reissaaja, mutta väsy alkoi pikkuisella painaa pitkän päivän päätteeksi. Suomen päässä tiedoissamme ei kuulemma ollut merkintää, että rattaat olisivat kadonneet (tai että tilanteessamme olisi mitään muutakaan poikkeavaa) – tämä kuulemma saattoi johtua siitä, että matkatavaroita käsitteleviltä vaaditaan manuaalista tietojensyöttöä että asiakaspalvelu saa tiedon tavaran tilasta ja ilmeisesti ruuhka-aikana tähän ei ole aikaa. Tästä syystä omaseuranta Finnairin nettisivuilla ei ollut myöskään yhtään viisaampi. Tämä oli kaikista raivostuttavinta – epätietoisuus tavarasta, joka on aivan välttämätön arjessa. Virkailija pahoitteli tätä, ja eihän se tietenkään hänen vikansa ole. Mutta en olisi tuossa tilanteessa halunnut kuulla virkailijalta myöskään puhelun alussa että ”enhän minä turvakaukaloksi tässä voi muuttua”. Koko touhu tuossa vaiheessa ärsytti, ja tuo lausahdus ei nyt varsinaisesti tilannetta helpottanut.

Tiedustelin käytäntöjä, miten tässä tilanteessa toimitaan, kun vaihtoehtoja alkoi olla enää vähän. Korvausosasto on erikseen, joten virkailija ei voinut luvata mitään muuta kuin että kaikki tapaukset katsotaan tapauskohtaisesti jälkikäteen. Tällaisessa tilanteessa kuitenkin kuulisi mielellään edes vähän osviittaa siitä, miten toimia. (vaikka tietysti jokaista virkailijan sanaa on helppo käyttää lentoyhtiötä vastaan mahdollisessa korvausjupakassa, joten hankaka yhtälö)

Löysimme kahden pitkän tunnin (!!) selvittelyn jälkeen vihdoin taksin, jossa oli vauvalle turvakaukalo. En edes muista kuinka moneen taksifirmaan soitimme, ja päätin kokeilla onneani vielä kerran – sen jälkeen olisin marssinut vuokraamoon ja vuokrannut auton. Julkinen liikenne junineen, metroineen ja vaihtoineen ei tullut kuuloonkaan tavaramäärämme kanssa, ja minusta ei vielä kamalasti apua painavien laukkujen kantelussa sektion jälkeen ole kun voimat eivät ole vielä vanhalla tasollaan. Onneksi tästä viimeisestä oljenkorresta löytyi turvakaukalo, ja taksi saapui lentoasemalle alle puolessa tunnissa.

Minulla ei ollut tietoa kuinka paljon lentoyhtiö autonvuokrasta korvaa vai korvaako ollenkaan, joten yritin vältellä tätä vaihtoehtoa viimeiseen asti. Autot eivät olleet edullisia ja koska emme halunneet palauttaa autoa lentokentälle vaan lähellä kotiamme sijaitsevaan vuokraamoon, hinta nousi.

Rattaat saapuivat kotiovelle 24h myöhässä, ja ne olivat siinä aamun koneessa jossa toivoin niiden olevan. Niiden selvittelyssä kesti vähän aikaa lentoasemalla, mutta ei se siinä vaiheessa enää haitannut, pääasia että saapuivat. Vauvan kanssa on aika täydellisesti jumissa kotona ilman rattaita. Onneksi tosin olimme saapumassa kotiin emmekä matkalla esimerkiksi roadtripille tai jatkamaan matkaa muualle – pahin mahdollinen tilanne ei päässyt syntymään.

Düsseldorfin lentoaseman henkilökunnalle niin autonvuokraamossa, infossa, kaikkialla iso kiitos. Parasta asiakaspalvelua pitkään aikaan.

(EDIT: kommenttiosiossa Annan mainio huomio: se oma vakuutusyhtiö. Mulle tämä tuli mieleen vasta taksissa matkalla kotiin – aika kohmeessa taisin tosiaan olla, kokenut matkaaja tässä moi. Sieltä olisi voinut saada nopeamman vastauksen, en ole tosin onnekseni koskaan joutunut asioimaan vakuutusyhtiön kanssa joten en käytäntöjä tiedä. Eli kannattaa tosiaan se oma vakuutusyhtiö kokeilla aina saada kiinni!)

EDIT: Tilanne selvisi Finnairin kanssa, juttua korvauksestä löytyy täältä.

Onko joku kokenut saman tilanteen rattaiden tai esimerkiksi laukun kanssa? Miten toimitte? Miten korvausprosessi eteni?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

58 Comments

  • Reply Maria perjantai, lokakuu 28, 2016 at 07:51

    Kannattaa harkita, että ostaisitte vauvalle tulevia reissuja varten sellaiset matkarattaat, jotka saa viedä käsimatkatavarana koneeseen sisälle. Meillä ollut käytössä Yoyo matkarattaat, ja on olleet ihan parhaat lennoilla, kun saa vain laittaa vauvan niihin kentällä konetta vaihtaessa. Lensimme ekaa kertaa tänä kesänä kolmekuukautisen vauvamme kanssa Kanadaan, ja meillä oli myös mukana noihin rattaisiin kiinnitettävä turvakaukalo. No turvakaukaloa ei saatukaan viedä koneeseen sisään, ja se napattiin sit ruumaan vietäväksi portilla. Kun vihdoin saimme turvakaukalon käsiimme Torontossa olimme järkyttyneitä, sillä sitä oli rusikoitu ihan urakalla, ja se oli ihan naarmuilla. Käytimme kyllä tuota kaukaloa reissun aikana, mutta huomasimme myös vasta muutamaa päivää myöhemmin, että se olikin rikkoutunut paljon pahemmin kuin olimme ensitarkastuksessa huomanneet. Kotimatkalla kävi sama homma, ja Suomen päässä saimme sanoa turvakaukalon käytöllä lopulliset hyvästit. Paluulennot eivät myöskään olleet kaukaloa hellineet, vaan myös turvavyöt olivat ruopuneet ja istuin oli selvästi jäänyt puristuksiin muiden tavaroiden väliin.

    Me marssimme suoraan ostamaan uuden kaukalon, sillä tuota emme enää uskaltaneet käyttää. Saimme korvaukset lentoyhtiöltä kaksi kuukautta myöhemmin ainakin 20 sähköpostin ja useiden puheluiden jälkeen. Vakuutusyhtiöstä totesivat, että käsittelevät asiaa vasta, kun tieto korvaamisesta/korvaamatta jättämisestä lentoyhtiöltä on saatu käsiin.

    Ja mitä tapahtui siis matkarattaillemme tuolla reissulla? Ei yhtikäs mitään, sillä emme koskaan antaneet niitä muiden käsiin 🙂 en siis suosittele turvaistuinten kanssa matkustamista ilman kunnon suojalaukkua. Me ois varmaan semmoinen vuokrattu, mutta kun lentoyhtiö aiemmin vakuutteli meille puhelimessa, että istuin saadaan viedä koneeseen sisälle, niin ei sitä sitten tajuttu tehdä.

    • Reply lena / london and beyond sunnuntai, lokakuu 30, 2016 at 09:46

      Maria, tuo oli hyvä vinkki! Heti kun bebe saa ja osaa istua kunnolla, mä luulen että meille tulee nuo Yogot. Näin ne Helsinki-Vantaan lentoasemalla yhdellä perheellä ja ihmettelin ensin, että miten heillä on rattaat koska normaalisti rattaita ei saa turvan jälkeen tuoda. Paljastui, että heillä oli juurikin pienet matkarattaat! Nuo meidän on myös pienet ja menee pieneen tilaan, mutta eivät tarpeeksi pieneen. Tuo turvakaukalo muuten huolettaa jossain määrin minuakin, eikä tosiaan koskaan voi tietää miten sitä kohdellaan. Olen joka lentomatkan aikana tarkistanut kopan kunnon ja ulkopäin ei ole merkkejä ruhjomisesta tullut, mutta sehän ei aina 100% meinaa mitään. Suurin osa lennoista on ollut sellaisia, että olen nähnyt ennen lentoa kopan menevän koneeseen nätisti (täällä saa viedä rattaat portille). Suomen päässä sitten eri juttu, kun ei näe eikä tiedä ja on vielä vaihto. Pitää selvitellä asiaa ja miettiä ratkaisua, tuo koppa on kohta pieni kuitenkin. Nää on niitä juttuja, joita ei oikein osaa suunnitella ennenkuin bebe on täällä, jää helposti ottamatta huomioon.

  • Reply Martta / Martan Matkassa lauantai, syyskuu 24, 2016 at 21:36

    Mä niin tiedän ton tunteen! Muistan kuinka aikanaan menin Kanarialle ja meidän upouudet kaksostenrattaat rikkoontuivat menomatkalla, saarelta ei löytynyt tilalle vastaavia ja ihmettelin miten ihmeessä liikun yksin kahden pirpanan kanssa??? Olimme ystäväni kanssa ajatelleet että lähdetään lasten kanssa lämpimään ja otetaan rennosti kun äijät on reissussa, mutta toisin kävi, kaikkea sattui ja tapahtui…

    • Reply lena sunnuntai, lokakuu 9, 2016 at 13:30

      No kääk, sielä kohtalontoveri! Tiedät varmasti mikä fiilis tuossa tilanteessa oli… Muistatko, mten selvisitte?

  • Reply Merja / Merjan matkassa lauantai, syyskuu 24, 2016 at 14:24

    Voi ei, miten ikävää säätöä reissun lopuksi. Mulla on vain kerran laukku jäänyt tulematta. Palasin Kilimanjarolta kotiin enkä laukkua juuri kaipaillut kun se oli täynnä likaisia ja haisevia vaatteita 🙂 KLM hoiti laukun kotiin parin päivän päästä.

    • Reply lena sunnuntai, lokakuu 9, 2016 at 13:28

      Mulla on KLM:sta kans hyviä kokemuksia! Ja Finnairistakin ennen tätä, oli vähän soppaa selviteltävänä. Ennen jäänyt vain golfbägi matkalle mikä ei nyt kotimatkalla niin haittaa, mutta rattaat on eri juttu.

  • Reply Veera Bianca lauantai, syyskuu 24, 2016 at 13:14

    Voi ei mikä säätö :O En voi edes kuvitella millaista tuo on noin pienen vauvan kanssa! Mulla tuntuu laukku jäävän matkan varrelle silleen melko usein ja yleensä palautuksessa tulee myös häikkää , milloin mitäkin! Kerran kun lensin Sydneystä Helsinkiin, kertoi virkailija jo check-inissä että kapteeni ei halua koneeseen yhtään laukkua, joten se sitten jää tänne ja tulee joskus perässä 😀 Ja kerran lensin Sydneystä Bankkarin kautta kotiin, mutta laukku oli Singaporessa kun pääsin Helsinkiin – kun laukku vihdoin pääsi oikeaan koneeseen, näin uutisista että Helsinki-Vantaalle saapuneen koneen laukkuruuma on jäänyt jumiin ja ihmiset eivät saa laukkujaan – mun laukku oli tietenkin tässä kyydissä 😀 Ja kerran laukku vietti viikon Köpiksessä, koska laukkupojat oli lakossa – olin unohtanut laukkuun hampparin, se oli maukas kun oli viittänyt viikon kuumassa kesässä ! Että näin 😀

    • Reply lena sunnuntai, lokakuu 9, 2016 at 13:27

      Oli kyllä perusteellinen säätö ja nyt odotellaan miten korvaushakemuksen käy. Veera, olikohan kyseessä painolaskelmat vai mitä, mutta miksi kapteeni jätti laukut matkasta? 😀

  • Reply Noora lauantai, syyskuu 24, 2016 at 07:25

    Voi ei mikä tilanne! Kauheeta säätämistä noissa kyllä on! Onneksi ite oon tämmösiltå tilanteilta säästyny! Noin pienen vauvan kanssa on varmasti hankala matkustaa ilman rattaita, tai turvakaukaloo tms! Onneks asiat selveni ja pääsitte lomalle!:)

    • Reply lena sunnuntai, lokakuu 9, 2016 at 13:24

      Kyllä tässä hässäkässä nuo rattaiden ja kaukalon tärkeys tuli todistettua… 😀 Katsotaan miten seuraavan kerran käy.

  • Reply Panu / Panun matkat perjantai, syyskuu 23, 2016 at 13:49

    Olen muuten pelännyt omilla reissullani tätä tilannetta. Onneksi ei ole mulle vastaan tullut, mutta harmi, että sun piti joutua kokemaan tämä. Tuossa tilanteessa on varmasti jokseenkin neuvoton olo, ja huono asiakaspalvelu tekee huonosta päivästä vieläkin huonomman. Todella harmi, olen pahoillani puolestasi.

    Itselleni tuli mieleen, että monessa maassa ehkä onnistuisi pikkuihmisen kyyditseminen sylissä ilman istuinta. Toisaalta en itse kyllä haluaisi ottaa sellaista riskiä, enkä toivo, että kukaan muukaan ottaa. Monta kertaa olen pohtinut, miten helppoa on saada esimerkiksi taksin, jossa on istuin. Se ei taida juuri missään ole mitenkään helppo homma.

    Toivottavasti saat tästä korvausta!

    • Reply lena sunnuntai, lokakuu 9, 2016 at 13:24

      Oli tosiaan neuvoton olo ja tuli kyllä fiilis, että olisivat kyllä saaneet hommata ne rattaat kyytiin. Kun matkalaukut kuitenkin saapuivat… Monessa maassa tuo pienen kyyditseminen olisi kyllä pakon edessa ilman istuinta. Tätä olen miettinyt, toistaiseksi en halua niin tehdä kun ei ole pakko mutta saattaahan se olla edessä etenkin idässä reissatessa. Mutta Euroopassa näin, Saksasa ei pääse ilman istuinta edes kyytin välttämättä. Korvaushakemus taksista vetämässä.

  • Reply Emma torstai, syyskuu 22, 2016 at 05:46

    Tosi inhottava juttu, voin vaan kuvitella miten paljon päänvaivaa tuollainen aiheuttaa pienen vauvan kanssa! Ja kaikki se aika, joka vielä pitää käyttää kentällä asian selvittelyyn väsyneen vauvan kanssa, huh huh…

    • Reply lena sunnuntai, lokakuu 9, 2016 at 13:22

      Lähinnä tuossa ärsytti epätietoisuuden lisäksi tuo käytetty aika vauvan väsyessä. Onneksi taksi loputa löytyi!

  • Reply Lotta | Watia.fi torstai, syyskuu 22, 2016 at 02:11

    Onpa ollut inhottava tilanne. Onneksi rattaat eivät kuitenkaan kadonneet lopullisesti, mutta voin kuvitella, että on pinna ollut koetuksella sinulla ja pikkuisella. Toivottavasti saat ne autovuokraan käytetyt rahat kokonaisuudessaan takaisin. Se olisi vähintään kohtuullista.

    • Reply lena sunnuntai, lokakuu 9, 2016 at 13:21

      Oli kyllä vitsit vähissä tässä keississä. Onneksi saatiin rattaat takaisin, tiedän tapauksia jossa ne ovat kadonneet lopullisestikin! Korvaushakemus vetämässä.

  • Reply Stacy Siivonen tiistai, syyskuu 20, 2016 at 11:29

    Melkoinen painajainen, ikään kuin koskaan aikaisemmin ei olisi tapahtunut sellaista, että turvakaukalo jää. Minusta tuollaiseen pitäisi jotenkin varautua lentoasemalla tai taksifirmoissa, että olisi ylimääräinen turvakaukalo, että pääsee jatkamaan matkaa, mutta toisaalta, eihän Suomessakaan olla vielä keksitty, että joku haluaisi istua bussipysäkillä, ei ainakaan kaikissa kunnissa.

    • Reply lena / london and beyond keskiviikko, syyskuu 21, 2016 at 20:11

      Ihan totta, ei varmasti oltu ensimmäisiä tämän asian kanssa! Jonkinlainen ohjenuora olisi siis hyvä, edes viitteellinen. Onneksi nyt löytyi edes se yksi firma, jossa se kaukalo oli. Ja joo, kannatan noita penkkejä bussipysäkeille. TÄälläkin joutuu välillä seisomaan, nyt jo pystyy mutta raskaana ollessa se oli välllä tuskaista.

  • Reply Emilia tiistai, syyskuu 20, 2016 at 07:45

    Apua mikä tilanne! Mä olin kerran hakemassa kentältä seuruetta, johon kuului vauva, ja heillä jäi osa tavaroista tulematta, mukaanlukien turvakaukalo! He saivat vuokrattua kaukalon autovuokraamosta. Tämä oli siis Suomessa. Tavarat toimitettiin heille sitten kun tulivat, tietääkseni seuraavana päivänä. Ja oletan, että hakivat korvauksen vuokraamisesta. Olin vain kuski, en siis tuntenut heitä, niin en tiedä tarkalleen miten asia eteni.

    Joku kantoväline on todella hyvä apu vauvan (ja taaperonkin) kanssa matkatessa. Sitten kun sektiohaavan kanssa pystyy. Itse taisin ottaa liinan ja repun käyttöön 2-3kk sektion jälkeen, ennen ei tuntunut hyvältä.

    • Reply lena / london and beyond keskiviikko, syyskuu 21, 2016 at 20:03

      Emilia, sulla on kokemusta melkein samasta tilanteesta, helpottaa edes vähän kuulla etten ole ainoa! Tämä tilanne olisi ollut hyvin helppo, jos me oltaisiin myös saatu se turvakaukalo vuokrattua – eikun kotiin autokyydillä ja huolehtimaan rattaista seuraavana päivänä. Mä haen korvausta taksimatkasta, pitää katsoa mitä kaikkea lentoyhtiö korvaakaan. Meillä on itseasiassa Baby Björn, ja ollaan nyt menossa hankkimaan Manduca tulevan varalle jos lähtee esimerkiksi vaelluksille jne niin on helppo kantaa pientä. Nyt on 2,5kk sektiosta ja alkaa olla jo olo, että voi kantaa. Tosin en tiedä miten pitkään jaksaa, kun liikunnat on olleet melkein nolla viime aikoina.

  • Reply Melanie tiistai, syyskuu 20, 2016 at 06:53

    Onpa tämä ikävä tarina. Onneksi saat vauvasi turvallisesti kotiin, sehan on kaiken tärkein.
    Itse olen ollut monta vuotta Saksassa vakutuusalalla töissä ja saksan kotivakutuus ei varmasti olisi korvanut tästä mitään. Ehkä matkavakutuus, mutta nekin korvavat lähinnä sairaustapauksia. Mutta kyllä kannattaa ehkä tarkista ihan muuten vaan. Jos teillä vielä suomen kotivakutuus, se pitäisi kyllä korvata jotain, mutta siellähän on omavastu ylensä 100 – 200 EUR.

    Saksalaisena Suomessa nautin kyllä niitä perusasiota hirveästi, kuten esm. että voi soittaa taksille ja olla varma että sillä on lapsille turvaistuimet, että saat turvallinen kyydin kotiin jne. Saksassa ikävä kyllä niitä asiota eivat vaan toimi. Toivottavasti teillä on seuravalla matkalla parempi tuuri. Ja jos useampi tulette ensm. Suomeen, ostakaa etukäteen tästä turvakaukalo ja rattaat, ettei tarvi ottaa mukaan. Niin me tehtiin ja hyvin näin. Lentokentällä ne ei kuitenkaan tarvi.

    • Reply lena / london and beyond keskiviikko, syyskuu 21, 2016 at 20:00

      Aivan totta, onneksi pikkuinen pääsi turvallisesti kotiin. 🙂 Mielenkiintoista kuulla näkökulmaa juttuun Saksassa alalla työskenneeltä, juuri sain kilpailutuksen loppuun ja uudet vakuutukset! Otin erittäin laajan matkavakuutuksen, johon virkailija jo totesikin että ”this is now considered as overquestioning” eli otin selvää ihan kaikesta. Tai niin luulin, esimerkiksi siitä mitä käy jos rattaat riikkoontuvat lennolla. Tosin en tällaista myöhästymisskenaariota ymmärtänyt kysyä! No, nyt on ainakin tiedossa taksiyhtiö jolla on turvakaukalo. Pitää levittää sanaa paikalisessa mammaryhmässä myös. 🙂

  • Reply salaine maanantai, syyskuu 19, 2016 at 20:25

    No onneksi saitte rattaanne. Mulla työkaveri joskus muinoin odotteli viikkotolkulla matkalaukkuaan tullessaan Lontoosta kotiin. Omat on aina tulleet hihnalle mutta välillä on saanut odottaa ja kyllä siinä silloin ehtii ajatella vaikka mitä! Pengottu laukkuja on mutta se on eri asia se.

    • Reply lena / london and beyond keskiviikko, syyskuu 21, 2016 at 19:54

      Se odottaminen on myös pahinta! Varsinkin kun se laukku tulee viimeisenä…. ehtii miettiä kaikenlaista. Onneksi saatiin rattaat vain 24h myöhässä, pahemminkin olisi voinut käydä. 🙂

  • Reply Johanna Hulda maanantai, syyskuu 19, 2016 at 02:21

    Voi ei mikä tilanne! Onneksi jouduitte olemaan vaunuitta kuitenkin vain päivän. Viimeksi hukkasin sen matkatavaralapun lentomatkan aikana ja kuumotus oli suuri, että mahtaako matkalaukku hukkua just nyt kun ei ole sitä todistuskappaletta. Onneksi se tuli sieltä hihnalta. Kantoreppu tai -liina voisi olla muuten hyvä hätävara pienen kanssa liikkumiseen.

    • Reply lena tiistai, syyskuu 20, 2016 at 13:58

      Totta, onneksi vain päivä oltiin ilman. EIkä se sinällään ole pitkä aika edes, epätietoisuus oli rasittavinta kuten yleensä näissä tilanteissa. Ainakin oppii pitämään tallessa sen lapun, vaikka yleensä melko tarkka sen kanssa olenkin. Reppu meiltä löytyy ja uusi jo hankinnassa – tulevia vaellusretkiä varten 🙂 Itse olen vasta nyt alkanut sellaista käyttää, kun haava painaa, mutta innolla odotan seikkailuja sen kanssa!

  • Reply Susanna sunnuntai, syyskuu 18, 2016 at 22:33

    Olipas harmittava tilanne! mutta mitä enemmän reissaa sen useammin noin voi käydä..
    Hyvä kumminkin että sopiva taksi lopulta löytyi, kannatti siis yrittää ja odottaa 🙂 ja hyvä että sait rattaatkin takaisin, neähn olisivat saattaneet kokonaan kadotakin.

    Minulta meinasi just hetki sitten hävitä koko matkalaukku. Olin bussissa roadtripillä ja menossa maasta toiseen siis. Kuski oli aika ikävä, hän mm. otti ylimääräisen maksun minulta matkalaukusta, mutta ei ottanut muilta maksua. No en jaksanut valittaa tästä asiasta, koska ko.kuski oli vanha ja koska bussilippu oli kuitenkin halpa. Vaikka kyllähän se ihmetytti kun ei muiden matkalaukuista otettu maksua. Se asia ei jäänyt siihen. Yhdellä pysäkillä täysin väärässä kaupungissa kuski otti ja laittoi matkalaukkuni tielle. Bussin ikkunasta katselin sitä laukkuani siinä tiellä, tunnistan matkalaukkuni kun juuri sitä varten hommasin siihen yhden merkin josta tunnistan omani tälläisten tilanteiden varalta. Sitten yksi turistinainen otti laukkuni vetokahvan käteensä. ”Hieman” ihmeissäni katselin lähteekö hän minun laukkuni kanssa vai, mutta sitten hän menikin pois ilman laukkuani. Sitten en enää huolestunut. Luulin että kuski ymmärtäisi lopulta nostaa laukkuni takaisin bussin säilytystilaan, kun en ollut jäämässä pois ja hän tiesi siitä. Jostain syystä kuski oli päättänyt että pitäisi jäädä muualla pois. Kuski meinasi jättää matkalaukkuni tienreunaan väärässä kaupungissa väkijoukon keskellä ja hän ei millään meinannut uskoa että lippu oli ostettu eri paikkaan. Aina ennen bussireissut on sujuneet hyvin mutta tämä oli jo aika uskomatonta. Kaiken lisäksi sama kuski ajoi koko ajan täysillä (myös kapeita vuoristoteitä sateella..) ja välillä hän meinasi pysäyttää bussin täydessä vauhdissa sillä tavalla töksäyttäen. Sitten hän keksi seuraavaksi sammuttaa bussin yläkerran valot, jolloin jäi siis lukeminen sikseen koska tuli täysin pimeää. Kyse oli iltareitistä ja osa matkustajista menivät myös yöreitin, mutta eivät kaikki. En nyt tiedä tekikö kuski kaiken tahalteen vai mitä tuo oli. Kuski oli itävaltalainen. Bussireissuun kuului myös sellainen yleinen ruokatauko pysähdys huoltoasemalla, mutta kuski ei kuuluttanut asiasta kuten muut tekivät

    • Reply lena tiistai, syyskuu 20, 2016 at 13:56

      Onneksi eivät kokonaan kadonneet, siitähän olisi riemu revennyt! Huh! Ihan kamalaa kyllä, sellainen vaihtoehtokin pitää ottaa huomioon, kuten itsekin huomasit. Inhottava fiilis, kun joutuu itse pitämään tavaroitaan silmällä, ja etenkin jos maksua otetaan syyttä. Itse harvoin matkaan bussilla, mutta silti en mielelläni jätä tavaroitani bussin tavaratilaan kun sillloin harvon niitä käytän. Lentokentillä tavarat kuitenkin ovat valvonnan alla jossain määrin ja sinne ei ole kaikilla asiaa, kun taas bussissa suuremmalla määrällä ihmisiä on pääsy tavaroihin. Onneksi laukku kuitenkin säilyi ja pääsit ehjänä perille!

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta sunnuntai, syyskuu 18, 2016 at 19:27

    Voi äh… Mä tykkään Finnairista ja mua aina harmittaa kuulla, että sieltä on saanut huonoa palvelua. 🙁 Ei noin saa asiakkaille sanoa kuin mitä sulle sanottiin. Itse olen ollut perinnässä töissä ja saanut ihan kauheita asiakkaita kimppuuni. Varttitunnin raivoamisen jälkeen (siis asiakkaan puolelta) olen saattanut itsekin jotain napauttaa takaisin, myönnän. Mutta en usko, että te olette siellä varttia huutaneet virkailijalle pää punaisena?

    Onneki loppu hyvin kaikki hyvin. Ymmärrän tosi hyvin, ettei huvittanut lähteä julkisilla.

    • Reply lena maanantai, syyskuu 19, 2016 at 15:59

      Mullakaan ei ole Finnairista sen kummemmin pahaa sanottavaa, yleensä homma toimii. Mutta tuo letkautus oli ihan älytön, ja oikeasti en huutanut pää punaisena puhelimessa 😀 15 minuuttia. Mulla on yleensä lehmänhermot, mutta tuossa tilanteessa olin varmasti totisempi kuin useammin… mutta silti, fiksusti asiaa selviteltiin puolin ja toisin. Tuo lausauhdus tosin muutti vähän mielipidettä touhusta. Julkisilla olisi tullut pitkä ja rankka reissu, taksi oli lähes ainoa vaihtoehto. Mutta onneksi rattaat tulivat ”vain” 24h myöhässä sillä ollaan lähdössä pian Italiaan ja ei sinnekään oikein voi ilman rattaita lähteä.

  • Reply Laura R. | RIMMA + LAURA -matkablogi sunnuntai, syyskuu 18, 2016 at 19:07

    Voi vee mikä tilanne ja kääk tuo Finskin aspan letkautus! Siis ei noin sanota asiakkaalle! ? Voin kuvitella mikä fiilis sulla on ollut tota soppaa selvitellessä – varmaan aika sama kuin mulla kun taistelin Albaniassa Sixtin kanssa siitä puuttuvasta turvaistuimesta ? Ja niin pata jumissa olin mäkin sillon ku en tajunnut vaatia niitä korvaamaan meille majoittumista Sarandassa kun saivat toimitettua istuimen vasta seuravaks päiväks. Onneks te olitte tosiaan menossa kotiin niin oli jotain onnea sentään matkassa!

    • Reply lena maanantai, syyskuu 19, 2016 at 13:48

      Tuo letkautus oli kyllä aikamoinen, tuli aika epäuskoinen fiilis! Se oli vielä puhelun alkumetreillä, kun olin tilanteen ehtinyt vasta avata… toki hän sitten myönsi että ilman turvakaukaloa ei voi matkustaa ja muutenkin pahoittelu touhua, mutta en vaan tajua mikä idea tuossa letkautuksessa oli. Ahh, sä niin tiiät mun fiiliksen – yksi turvaistuin voi olla oikeasti todella ratkaiseva tekijä reissulla. Helposti menee pata muuten jumiin tuossa tilanteessa, mä ainakin ajattelin vaan sitä että haluan kotiin ja mahdollisimman nopeasti. Onneks ei tosiaan ollut tarkoitus kun päästä kotiin. Kannattaa muuten vielä kysyä Sixtiltä sitä majoitusta?

  • Reply eve sunnuntai, syyskuu 18, 2016 at 18:44

    Kauheeta säätöä! Mutta mitäpä ei reissu olisi ilman ongelmia ja säätämistä 😀 Niitä tuntuu muuten aina olevan jossain määrin! Loppu hyvin kaikki hyvin, rattaat VIIMEIN löytivät perille, ei oo vielä kokemusta*koputtaa puuta* tavaroiden katoamisista, mutta eiköhä seki jossain vaiheessa tule eteen. Inhottavaa vielä, että noinkin tärkeä juttu jäi jälkeen kun turvakaukalo jäi jälkeen !!! :O

    • Reply lena maanantai, syyskuu 19, 2016 at 13:44

      Mulla on aina ennen ollut aika hyvä tuuri, vaikka laukkuja onkin saatu metsästää useita kertoja. Kaikki on kuitenkin ärsytystä lukuunottamatta toiminut kohtuullisen hyvin (mä koputan kans puuta:D). Näin sitä oppii kantapään kautta, mitkä jutut ovat oikeasti tärkeitä arjessa!

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää sunnuntai, syyskuu 18, 2016 at 18:42

    Olipas harmillinen sattuma! Vauvan kanssa matkustaminen on jo muutenkin aika paljon raskaampaa, niin toivoisi aina, että kaikki menisi käytännön asioissa hyvin. Me ollaan lennetty vain yhden kerran rattaiden kanssa ja silloin ne tuli hyvin perille. Mietin kyllä silloin, että on iso rikkoutumisen mahdollisuus siinä käsittelyssä, ja niinpä seuraavilla kerroilla kun kävimme Suomessa lainasimme tutuilta vaunuja. Lentokentillä on usein jonkunlaisia rattaita lainaksi tai sitten meillä on ollut sateenvarjorattaat lentokentällä oloa varten, ne saa aina viedä portille asti (ainakin täällä Yhdysvaltojen päässä). Ne ei tietty ihan vauvaiässä auta.

    Mutta turvakaukalo onkin sitten hankalampi juttu. Kerran lähdettiin hotellista lentokentälle Tukholmassa ja taksi oli tilattu lastenistuimella. Auto tuli mutta ilman istuinta. Pakko oli kuitenkin kentälle ehtiä, joten ei muuta kuin lapsi kyytille ja menoksi. Eihän se tietenkään hyvälle tuntunut mutta siinä tilanteessa piti tehdä nopea ratkaisu tai olisi myöhästytty lennolta.

    Kadonneet laukut olen aina saanut takaisin muutaman päivän odottelun jälkeen, eli toivotaan että teidän vaunutkin tulee pian. Finnairista vielä, että olen saanut ihan törkeää palvelua Helsingissä pariin kertaan kun on selvitelty jatkolentoja myöhästyneen tulolennon vuoksi. Törkeällä tarkoitan nimenomaan sellaista, että meitä on nälvitty ja vähätelty, jopa korotettu ääntä, vaikka yritimme loppuun asti olla itse ystävällisiä. En osta enää Finnairin lentoja lainkaan.

    • Reply lena maanantai, syyskuu 19, 2016 at 13:41

      No huhheijaa, mikä kokemus! Mä olen myös asiakas, joka äänestää jaloillaan mikäli palvelu on huonoa tai tilanne ei korjaudu useista yrityksistä huolimatta. Finnair on toistaiseksi ollut ihan ok, mutta olen kuullut vastaavia kokemuksia myös muualta. Helsinki-Vantaalla on rattaita lainaksi, mutta pienen vauvan kanssa niistä ei ole juuri iloa – ja niitä ei aina ole välttämättä tarjolla. Suomen lentoasemilla tuntuu olevan kummallinen sääntö että rattaita ei saa viedä portille, helpotti muuten todella paljon toimintaa kun voi kuljettaa beben portille vaunuissa. Vaunut tulivat 24h odottelun jälkeen, mikä ei ole vielä paha, mutta lähinnä se epätietoisuus rassaa. Mä tässä mietin miten toimia ensi Suomen reissun yhteydessä ,ottaako omat rattaat vaiko vuokrata…

  • Reply Saila sunnuntai, syyskuu 18, 2016 at 17:24

    Voi ei! Pahin skenaario tosiaan. Onneksi ette joutuneet kovin kauaa rattaita odottamaan. Ostimme Portugalista tulevaa vauvaa varten rattaat viime kuussa ja roudasimme ne Tukholmaan lentäen (tämä onnistui yllättäen ilmaiseksi ilman vauvaa!). Vaunut pakattiin kahdessa osassa (runko + koppa) ja vaihdoin vielä konetta Amsterdamissa. Ohjeistuksen mukaan vaunujen piti ilmaantua Odd sized / Special luggage – osastolle. Minulla ei ollut muuta ruumatavaraa ja jäin koneesta päästyäni odottelemaan vaunuja tuolle kyseiselle erikoistavaraluukulle. Onneksi se sattui olemaan aivan tavallisen matkatavarahihnan vieressä, sillä aikani odotettuani näin koppaosan pyörivän tuolla hihnalla! No runko oli vielä kateissa, eikä sitä kuulunut. Hetken mielijohteesta tarkastin toisenkin tavallisen hihnan ja siellähän se runko pyöri… En tiedä, tulivatko nuo osat eri reittiä ?. Avomiehelle jäi tehtäväksi tuoda turvaistuin ja sen kanssa ei ollutkaan niin hyvä tuuri, myöhästyi kuitenkin vain noin vuorokauden. Onneksi tässä tilanteessa ei tosiaan ollut vielä sitä vauvaa kainalossa.

    • Reply lena maanantai, syyskuu 19, 2016 at 13:36

      Onneksi ne tulivat tosiaan 24h sisällä saapumisesta! Inhottavinta oli tuo epätietoisuus ja odotus, mitään ei voinut sopia ja tietysti takaraivossa mietitytti vielä ensi viikon Italian reissu – huonossa tilanteessa niiden saapuminen saattaa kestää. Vau muuten tuo rattaiden ilmainen kuljetus ilman vauvaa – kiva huomata, että palvelu toimii vielä (taisi olla KLM?). Kaikkea sitä, kun ovat onnistuneet erottamaan kopan ja rungon… näin maalaisjärjellä ajateltuna ne rattaat kun tulisivat helposti yhdessä. Mutta kai joku viisaampi näitä siellä päättää 😀 Onneksi teillä ei tosiaan ollut vielä vauva mukana, vaan turvaistuinta pystyi odottamaan. Toivotaan, että lennot sujuvat teilläkin mallikkaasti myös pienen kanssa 🙂

  • Reply Heli / Heli voyage sunnuntai, syyskuu 18, 2016 at 16:14

    Äh, onpa ollut tympeä lisä kotimatkaan. Miten musta tuntuukin että nämä epäonnisimmat tilanteet tapahtuu aina illan viimeisillä lennoilla, kun kaikki osalliset on väsymyksestä pinna kireällä eikä asioista tietäviä tahoja välttämättä enää saa kiinni…
    Mulla on toistaiseksi ollut hyvä tuuri enkä ole joutunut korvausasioita setvimään lentoyhtiön tai vakuutusyhtiön kanssa. Koska tuuri voi muuttua vaikka jo seuraavalla reissulla, yritän muistaa olla yhteydessä omaan vakuutusyhtiöön.

    • Reply lena maanantai, syyskuu 19, 2016 at 13:30

      NO äläpä muuta! Illan viimeinen lento kun odottaa jo kotimatkaa ja omaa sänkyä.. 😀 Mulla on aina ollut matkustusmääriini ihan superhyvä tuuri, laukut ovat jääneet kyydistä ja menneet rikkikin, mutta prosentuaalisesti vähällä on selvitty. Pidän itsekin tuon vakuutusyhtiön mielessä, otin juuri uuden vakuutuksen jonka pitäisi olla ihan viimeisen päälle. Onneksi.

  • Reply Anna sunnuntai, syyskuu 18, 2016 at 15:46

    Reissattiin aikanaan Hki Oulu väliä paljonkin lasten kanssa. Jotkut rattaat joku lentoyhtiö ( en muista mikä) väänsi mutkalle. En edes päätöstä odotellut, vaan ostin suoraan uudet ja hain sitten korvausta. Muistaakseni korvasivat paljon enemmän kuin oletin.

    Mitä tulee turvakaukalotta matkustamiseen, niin rehellisesti sanoen olisin ottanut ipanan syliin ja hypännyt ensimmäiseen taksiin. Minä jäin henkiin 70-luvulla ilman kaukaloita ja turvavöitä. Ja ei, en kehota ketään tekemään kuten minä tekisin, kunhan vain kerron kuinka itse olisin tehnyt, teinkin ajoittain ja tekisin edelleen.

    • Reply Terhi sunnuntai, syyskuu 18, 2016 at 20:38

      Mun kokemuksen mukaan Saksassa taksit ei ota kyytiin lasta, jos ei ole istuinta. Kun vielä asuttiin Saksassa, me tilattiin aina taksi etukäteen, vaikka asuttiin suht lähellä kenttää. Nyttemmin ollaan Briteissä, täällä ei ole samaa ongelmaa. Suomessakaan en törmännyt taksikuskiin, joka ei ota lasta, ellei ole istuinta.

      • Reply lena maanantai, syyskuu 19, 2016 at 13:29

        Mun tuttavapiirissä Saksassa sama tilanne, eivät ota kyytiin lasta ilman istuinta. Joten siksi tämä ei käynyt edes mielessä – eikä tottapuhuen käynyt kyllä muutenkaan. Kerran turvakaukalot on olemassa ja kehitelty tarpeeseen ja sellainen minulla olisi lapsen turvaksi ollut ilman lentoyhtiön sähläystä, en suostunut lähtemään matkaan ilman. Vaikka todennäköisyys on pieni että mitään sattuu, on se silti olemassa ja syyttelisin itseäni ihan varmasti jos jotain olisi tapahtunut.

        • Reply Kohteena maailma / Rami tiistai, syyskuu 20, 2016 at 18:41

          Itse olisin 70-luvun kasvattina tehnyt saman kuin Anna, ottanut lapsen syliin takapenkille, mikäli taksi olisi kyytiin ottanut. Toisena vaihtoehtona olisin vuokrannut auton&istuimen ja palauttanut sen siihen lähivuokraamoon -> lentoyhtiön ongelmaksi olisi jäänyt korvaaminen. Eihän tosiaan lapsi sylissä matkusteta, mutta toisaalta olisi moni reissu jäänyt tekemättä, kun Euroopan ulkopuolella ei turvakaukaloita löydy usein mistään. Kannattaa muistaa myös se, että edes kaikilla Eurooppalaisilla lentoyhtiöillä ei ole käytössä sylivauvoille turvavöitä, joten omat isot riskit on siinäkin olemassa.

          Mitä sitten tulee tavaroiden hukkaamiseen ja korvauskäytäntöihin, niin kokemusta on. Itse asiassa heinäkuun Norjan reissun jälkimainingeissa on tästä tulossa itsellekin oma postaus, sillä sen verran oli säätöä SAS:lla rinkkojen ja asian selvittelyn suhteen. Jouduin pari päivää myöhässä tulleen rinkan takia ostamaan Norjasta kaikki vaelluskuteet kenkiä lukuun ottamatta ja SAS korvasi nämä mukisematta. Omien kokemusten mukaan tuo vauvaistuimen hukkaaminen kuuluu samaan kastiin eli olisi Finnair joutunut korvaamaan sen teidän autonvuokran, kun turvaistuinta ei pelkästään voinut vuokrata. Tosin korvauspäätökseen vaikuttaisi varmasti se, onko turvaistuin Saksassa pakollinen – ilmeisesti on? Jos tämä hukkaaminen olisi tapahtunut vaikka Thaimaassa, niin silloin maan tapojen mukaan ei turvaistuin ole ”välttämätön” ja siltä osin korvaus saatettaisiin tämän perusteella evätä ainakin maan omalla lentoyhtiöllä.

          Soitto kentältä vakuutusyhtiöön saattaa ratkaista asian nopeastikin, mutta ei välttämättä illalla sieltäkään mitään vastausta saa. Yleensähän vakuutusyhtiöstä tai lentoyhtiöstä riippumatta välttämättömät hukatut tavarat voi ostaa heti (alusvaatteet, hammasharja & tahna jne.), mutta ei paljon muuta. Turvaistuimen vuokran luulisi kuuluvan tähän, mutta uuden ostosta ei välttämättä saisi kaikkia rahoja takaisin. Matkan tarkoituksella on myös merkitystä eli jos on menossa vaellusreissulle, niin vaellusvaatteet on oleelliset. Rantalomalle mentäessä ei olisi voinut uusia vaelluskuteita hankkia 😀 Mutta joo, onneksi en ole töissä vakuutusyhtiössä tai lentoyhtiön korvauspäätöksiä tekemässä 🙂 Vielä vähiten kiinnostaisi olla vastaanottamassa näitä matkatavaroiden katoamisilmoituksia lentokentällä 😀

          Raskas reissu on minireissaajan kanssa varmasti loppusähellyksen jälkeen ollut. 🙁
          Mutta hei, loppu hyvin kaikki hyvin!

  • Reply Katja/Historia de Viajes sunnuntai, syyskuu 18, 2016 at 15:32

    Voi ei kuinka huonoa tuuria! Onneksi kuitenkin lopulta vaunut löysivät perille, vaikka voin kuvitella sen lohduttoman tunteen siellä lentokentällä. Itse nykyään välttelen laittamasta ruumaan laukkua, koska se lähestulkoon aina vain vaikeuttaa tilanteita, Oulu-Helsinki kun on yleensä aina omalla lipullaan säästösyistä, laukusta pitää maksaa erikseen ja sitten pitäisi Helsingissä säätää niiden kanssa. Lapsiperheellä taitaa vaan olla tuota ruumatavaraa vähän enemmän kun yksin matkustavalla… 😀 Mutta niin onneksi pääsitte kotiin ja onneksi vaunut tulivat perille! Toivottavasti jatkossa olisi parempaa tuuria.

    • Reply lena maanantai, syyskuu 19, 2016 at 13:26

      Mulla on myös ollut käsimatkatavaran kanssa matkaaminen aina ennen suosiossa, se auttaa huomattavasti stressitilannetta ja matkan sujuvuutta 😀 Mä tein viimeksi saman tempun matkamessujen aikaan kun olin Suomessa, ostin lennot Helsinkiin erikseen ja Kuopion lennot erikseen – säästin yli satasen! Nyt tosin arvostaa tätä helppoa yhteyttä, vaikka 800e koko poppoolta on lennoista yksinkertaisesti ihan liikaa 🙁

  • Reply Kthetraveller sunnuntai, syyskuu 18, 2016 at 13:43

    Ei nyt ihan noin, mutta meillä hajosi Emmaljunga-vaunujen runko Suomen sisäisellä lennolla vuonna nakki ja miekka (kuopuksen ikä 3 viikkoa). Finski hoiti tilanteen asiallisesti, mutta runko oli niin pahasti vääntynyt, että piti tilata kokonaan uusi. Emmaljungan tehdas oli kesäpaussin takia kiinni, joten jouduimme odottamaan uutta runkoa kuukauden verran. Saimme pitää vääntyneen rungon sen aikaa, mutta aika varovasti liikuimme sen kanssa. Onneksi oli toiset sisasrusrattaat käytössä siinä samassa. Harmi tuo teidän juttu. Olisi ollut minullakin sanoissa pitelemistä.

    • Reply lena maanantai, syyskuu 19, 2016 at 13:23

      Mukava kuulla muiden kokemuksia, ja kiva että lentoyhtiö hoiti tilanteen hyvin. Mä todella toivon etten joudu korvausasioissa sen kummemmin ko. yhtiön kanssa tekemisiin, mutta mistäs sitä näistä koskaan tietää… oon tutkinut noita suojapusseja ja ajattelin tilata sellaisen myöhemmän varalle. Nyt ei ehdi tilattuna enää kun lähdetään kohta Italiaan, mutta seuraaville reissuille kyllä. Toivottavasti olisi apua ainakin tuon rikkoutumisen tiimoilta!

  • Reply Teija / Lähdetään taas sunnuntai, syyskuu 18, 2016 at 11:46

    Voi apua! Kuka asiakaspalvelija sanoo enää nykyään, että ”enhän minä turvakaukaloksi voi muuttua”?? Se on kai ihan selvää, ettei hän turvakaukaloksi muutu, joten asiat, jotka suustaan ulos syytää, voisivat olla jotain lohdullista, ei v**ilua.

    Laukun katoamiseen tosiaan aina tulee varauduttua käsimatkatavaroilla, mutta rattaita ja turvakaukaloa ei kyllä noin vain korvatakaan.

    • Reply lena maanantai, syyskuu 19, 2016 at 13:20

      No äläpä muuta!! Tosin virkailijan puoleksi laskettakoon että tuon lausahduksen jälkeen hän kyllä oli sitä mieltä että ilman turvakaukaloa ei voi lähteä liikkeelle ja pahoitteli tilannetta – mutta yllättäen tuo lause nyt ei oikein ollut kovin mieltäylentävä tuossa tilanteessa?! Laukutta pärjää usein ensihätään, mutta se turvakaukalo etenkin on aivan välttämätön.

  • Reply aNNa sunnuntai, syyskuu 18, 2016 at 10:28

    En tiiä lasten kanssa matkustamisesta yhtään mitään, jos ihan rehellisiä ollaan, mutta tuli mieleen muutama asia. Tarkistitko korvausasioita omalta vakuutukseltasi? Ehkä heiltä olisit voinut saada nopeamman vastauksen mikäli korvaavat autonvuokrauksen tässä tapauksessa?
    Matkaoppaana törmäsin usein tähän tilanteeseen, että matkalaukut jäi kyydistä pois. Välillä jäivät vain Helsinkiin, vaikka kyseessä oli ihan suora lento. Aina on siis mahdollisuus. Olen monta kertaa ollut selvittelemässä esim. sitä, että mitäs nyt tehdään, kun elintärkeät lääkkeet ovat siinä matkalaukussa, joka ei tullutkaan. Kiva keskellä yötä jossain Dubaissa alkaa selvittelemään, että miten saataisiin nyt samantien jotain sydänlääkkeitä. Asiakkaatkin usein raivosivat mulle, vaikkein voi asialle yhtään mitään, valitettavasti. Varmaan multakin on muutama kerran tullut toi lause, että ”en voi nyt teidän matkalaukuksi tässä muuttua” 😀
    Harmi, että Kuopiossa jouduitte jättämään rattaat lähtöselvityksessä jo – ainakin boardauksen yhteydessä olisi pienempi tsänssi, että jäävät kyydistä pois!

    • Reply lena maanantai, syyskuu 19, 2016 at 13:18

      Anna, tuo korvauksen kysyminen vakuutusyhtiöltä oli hyvä seikka eikä muuten käynyt tuossa tilassa mielessä ennekuin taksissa kotimatkalla. Hyvä pointti, lisäsin tonne ylös tekstiinkin tämän. Olisi voinut sinne soitella myös. Te kaikki asiakaspalvelijat (etenkin tyyliin matkailuala /lentoyhtiöt) saatte kyllä mun sympatiat, vika ei ole teissä mutta sinnehän se palaute tulee kun ”etulinjassa” on palautetta vastaanottamassa. Voin kuvitella nuo tilanteet kun lääkkeet on laukussa ja laukku Helsingissä – vielä mahdollisesti kinkkisempi tilanne kuin meidän. Noissa hommissa näkee ja kuulee varmasti kaikenlaista. Suomen lentoasemilla ei saa viedä rattaita portille, mikä on tosi outo juttu – esimerkiksi Saksassa tämä onnistuu ja jätettiin rattaat koneen portaille. Vähentää hukkumistodennäköisyyttä hurjasti!

      • Reply aNNa torstai, syyskuu 22, 2016 at 10:31

        Oho, tätä en tiennyt! Melkeinpä kaikkialla missä olen ollut oppaana (koska muutenhan en tietäisi) esim. Espanja, Kreikka, Dubai, Italia jne, on saanut viedä rattaat aina portille saakka. Outo juttu, miksiköhän?

  • Reply Anna / 270 degrees sunnuntai, syyskuu 18, 2016 at 10:22

    Auts, onpa todella kurjaa joutua tuollaiseen tilanteeseen noin pienen vauvan kanssa! Huonoa tuuria kerrakseen :/ Tajuan toki, että tilanne on varmasti sen verran harvinainen, ettei lentoyhtiölläkään heti välttämättä ole tarjota ratkaisua, mutta jotainhan tällaisenkin varalle olisi hyvä keksiä. Itsellä on vain kerran kadonnut rinkka, mutta sen suhteen kaikki hoitui kyllä erinomaisesti. Oltiin vieläpä reppureissaamassa ja ehdittiin jopa vaihtaa kaupunkia ennen matkatavaroiden löytymistä, mutta ne toimitettiin meille silti perille asti ja siinä väliaikana matkatavaravakuutus auttoi perustarvikkeiden hankkimisessa. Ei siis millään mittarilla yhtään niin tuskaisa tilanne kuin tuo teidän.

    • Reply lena maanantai, syyskuu 19, 2016 at 13:14

      Oli kyllä kurja tuuri, ja vielä illasta jolloin oli itsekin vähän väsyneempi kuin normaalisti saatikka pikkuinen sitten. Kuten sanottu, on tosi kurjaa kun laukku katoaa, mutta tästä koitui vielä enemmän ongelmaa kuin ajattelinkaan. On muuten hienoa palvelua tuo mitä sait, vaikka katoaminen kurjaa onkin, että laukku toimittettiin eteenpäin seuraavaan kohteeseen. Siitähän olis muuten soppa syntynyt 😀

  • Reply Anna | Muuttolintu.com sunnuntai, syyskuu 18, 2016 at 10:06

    Aargh mikä soppa. Pelkään aina pahinta kun odottelen matkatavaroita. Siinä vaiheessa kun on usein muutenkin jo matkanteosta poikki, niin matkatavaroiden saapumatta jättäminen on painajainen. Kahden viikon Vietnamin reissusta aikoinaan vietin puolet ilman matkatavaroita, se on ollut ehkä se ikävin kokemus. En tiedä, olisinko itse kyennyt olemaan noinkaan kärsivällinen tuossa tilanteessa 🙂 Mutta joo, onneksi sattui sentään tuossa päässä.

    • Reply lena maanantai, syyskuu 19, 2016 at 13:11

      Mä oon yleensä ollut ihan superonnekas tavaroiden kanssa, vaikka muutaman kerran esim laukku mennytkin rikki tai tullut perässä kun jäänyt kyydistä vaihdon yhteydessä. Aika hurjaa tuo viikonkin matkatavarattomuus, siinä alkaa nopeasti arvostaa hyvää palvelua tilanteessa ja sitten sen laukun saapumista. Ei se ole herkkua missään nimessä, kuten tuo rattaidenkaan puuttuminen.

    Vastaa käyttäjälle Anna / 270 degrees Cancel Reply