Suomen suurin matkablogiyhteisö

Vauvan passinhakumatka ja päivä Kölnissä

IMG_6555

IMG_6547

IMG_6550

Päivän reissu Kölniin vauvan passin vuoksi

Noniin, meidän vauvalla on vihdoin passi. Kun asuu ei kummankaan kotimaassa, tulee tähän passiasiaan vähän ekstrahaastetta.

Suomen passia olisi pitänyt lähteä hakemaan Berliinistä, Brysselistä tai Hampurista. Italian passin sai Kölnin Italian konsulaatista, joten valinta oli selkeä – ajaisimme 30 kilometriä Kölniin Brysselin sijaan. Brysselissä kun sijaitsee Suomen lähetystöistä ja konsulaateista meitä lähin.

Pienen ensimmäinen passi on siis Italian. Suomen passin hankin joko seuraavalla Suomen reissulla tai myöhemmin joistain yllämainituista kaupungeista, tai esimerkiksi noin 4 tunnin ajomatkan päässä olevasta Pariisista mikäli siellä satumme lomailemaan. Pääasia on se, että meillä on passi jotta voimme matkustaa.

Köln on minulle melko tuntematon, vaikka aika lähellä kotia se sijaitseekin. Puoli tuntia autolla päiväsaikaan ruuhkattomalla moottoritiellä on matka, jonka ajaisi vaikka päivittäin. Ja moni niin tekeekin, kun työt sijaitsevat joko Düsseldorfissa tai Kölnissä, ja asuinpaikka on juuri se toinen. Kaksi suurta kaupunkia lähekkäin on myös mitä mahtavin yhdistelmä näillä seuduilla matkaavalle.

IMG_6577

IMG_6574

Passin nouto konsulaatista tarkkaan määrättyyn kellonaikaan

Meillä oli aika Italian konsulaattiin tarkasti klo 11:26. En ollut kovinkaan toiveikas ajan toteutumisesta, sillä jo tämän ajan sopiminen oli aivan uskomaton hässäkkä. En hirveästä valehtele, jos sanon että virkailijan kiinni saaminen kyseisestä puljusta vaati noin 167 vastaamatonta puhelua ennenkuin joku suvaitsi luurin nostaa. Kun sitten jonkun sai luurin päähän, asiat sujuivat. Olimme paikalla tyylikkäästi 11:25 ja ajattelin että noh, tässä kestää, ei mitään kiirettä.

Olin etukäteen jo vähän huolissani ehtisinkö tapaamaan Eau de Cologne -blogin Johannaa työpaikalleen Jättefint-nimiseen skandikauppaan ennen kahta. Italialaiset ovat kuitenkin näyttäneet ottaneen oppia jämpteiltä saksalaisilta, ja meidät kutsuttiin sisään tismalleen 11:26. Aivan tuona kellonlyömänä. Vau. Tunnin päästä meidän pienellä oli passi. Passin saa konsulaatista mukaan samana päivänä, mikä on laskettava ehdottomasti italialaisten eduksi. Mahtavaa toimintaa, ei postitteluja tai odotteluja!

IMG_6557

IMG_6586

IMG_6546

+37c???

Päivä oli järkyttävän kuuma, mittarit näyttivät autossa ja muualla +37 astetta. Huh. Tietysti auton mittarissa saattaa aina olla muutama aste normaalia enemmän, mutta kuitenkin. Mitään suurempaa turistikierrosta emme siis lähteneet tekemään vaan kävimme moikkaamassa Johannaa, söimme thairuokaa lounaaksi ja jälkkäriksi jätskit, ja menimme kävelylle läheiseen Hiroshima-Nagasaki puistoon.

Köln on niin paljon muutakin kuin katedraali ja vanha kaupunki, ja me nautimme etenkin puistopäivästä ja puiston vieressä sijaitsevasta Japanin kulttuurikeskuksesta. Ja koska Köln, ei kaupungista voi lähteä ilman kölschin maistelua. Tällä kertaa luonnollisesti kölsch jäi yhteen ja pikkuruisena versiona, mutta tekipä hyvää kuumana päivänä!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Susanna keskiviikko, 7 syyskuun, 2016 at 18:39

    Kölni on tosiaan paras kesällä, vaikka siellä on nyt näyttänyt olleen sama sää kuin Itävallassa ja Välimerellä

    • Reply lena / london and beyond torstai, 8 syyskuun, 2016 at 10:44

      Joo, sää oli kuin välimerellä konsanaan. 😀 Ihan järjettömän kuuma, mutta mitäpäs sitä valittamaan kun kerrankin on kesä!

  • Reply Missis L / Reissussa oon ja kehtaan sanua sunnuntai, 28 elokuun, 2016 at 19:56

    Oi kuinka siellä on nättiä kesäaikaan, viime marraskuussa Köln ei ollut ihan houkuttavimmallaan…

    • Reply lena maanantai, 29 elokuun, 2016 at 17:39

      Hei mä oon ollut kanssa Kölnissä syksyllä, ei nyt kovin mielenkiintoinen kokemus. 😀 Mut hei, mee kesällä! Aivan ihana… mietin jopa muuttamista sinne haha!

  • Reply Teija / Lähdetään taas sunnuntai, 28 elokuun, 2016 at 18:38

    Onpa tosiaan haastavaa yhden passin hakeminen. Mutta sentään täsmällistä toimintaa. Aika uskomatonta 😀 Ja että sen vielä sai saman päivän aikana!! Me haettiin vauvan passi Forssan poliisilaitokselta ohikulkumatkalta, kun Helsingin poliisilta ei saanut aikaa passin hakua ennen kuin ensimmäinen reissu koitti. Forssassakaan ei tarvinnut jonottaa. Ei tarvinnut edes odottaa omaa varattua aikaa, kun muita asiakkaita ei näkynyt missään 😀

    • Reply lena maanantai, 29 elokuun, 2016 at 17:37

      Mä en odottanut tuollaista italialaisilta, ei vaikuttanut todennäköiseltä 😀 Mä oon kuullut noista Helsingin jonoista, monet saa passin tosiaan sitten sieltä naapurikunnista. Toivotaan että seuraavina viikkoina Kuopiossa ei oo myöskään jonoja!

  • Reply katri/Kotona ja kaupungilla torstai, 25 elokuun, 2016 at 16:24

    Olipa jännä kellon aika 🙂
    Taitaa olla sitä saksalaista tarkkuutta 😀

    • Reply lena / london and beyond sunnuntai, 28 elokuun, 2016 at 16:27

      Eiks ollutkin! Mä ihan viimeiseksi olisin italiaanoilta odottanut tuollaista tarkkuutta…. 😀

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.