Kun naapurustoni hullaantui jalkapallosta

Saksalaiset vaikuttavat innostuneen kohtuullisen paljon käynnissä olevista jalkapallon EM-kilpailuista. Näin ainakin täällä meidän naapurustossamme parin kilometrin päässä Düsseldorfin keskustasta, jossa katukuvasta löytyy jos jonkinlaista härpäkettä ja koristelua aiheen tiimoilta.

Jalkapallo ei ole minulle laji, jota seuraan fanaattisesti. Hyvä jos seuraan ollenkaan. Kun jakaa talouden italialiaisen miehen kanssa, niin jalkapalloa kyllä meillä seurataan, mutta kohtuuden rajossa. Olen kuullut että jossain aikataulutetaan menot matsien mukaan – meillä onneksi ei.

Kävin aamulla kävelyllä ja otin kameran mukaani. Halusin tallentaa kaduilla käynnissä olevan futisfiiliksen – on ihan mahtavaa, että saksalaiset innostuvat kilpailuista 100% . Täällä on hyvä fiilis ja aihe tuntuu kiinnostavan noin about kaikkia. Toki Suomessakin on kova hype esimerkiksi jääkiekon MM-kilpailujen aikaan, mutta mielestäni saksalaiset vievät fanituksen kuitenkin uudelle tasolle ja koteja koristellaan teemaan sopivin tavaroin ja lipuin. Ja katuja, yritysten näyteikkunoita, mitä vain. Jopa autoja. En muista nähneeni tällaista UK:ssa asuessani, vaikka sielläkin jalkapallo on melko iso juttu.

Mitä tapahtuukaan, jos Saksa pelaa esimerkiksi finaalissa kun meno on jo näin innostunutta ennekuin yhtään ottelua Saksan osalta edes pelattu?

IMG_6148

Meidän kadullemme on ilmestynyt lippu (sama lippu kuin ensimmäisessä kuvassa ylhäällä). Se on massiivinen, sitä on mahdoton ohittaa, joten jos kadulla haluaa ajaa, tulee ajaa lipun läpi. Toistaiseksi ei näytänne haitanneen ketään – päinvastoin, eilen sen läheisyydessä istui iloinen joukkio olutta nauttien ja grillaten.

IMG_6136

Auton voi myös virittää kisatunnelmaan. Lippuja ja muita härpäkkeitä myydään monessa paikassa, ja konepeltiin voi myös asentaa suuren saksan lipun mikäli sellaisen haluaa.

IMG_6131

Paikallinen autokoulu on myös innoissaan jalkapallosta!

Untitled design(9)

Mitähän tästä tuumaisi suomalaisen julkisivulautakunnan virkamiehet?

Ei muuta kuin tätä myöten mainiota kisafiilistä sinne ruutujen taakse! Minkälainen kisatunnelma kotimaassasi on?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Katriina tiistai, kesäkuu 14, 2016 at 16:33

    Jalkapallo on elämän tärkein sivuseikka, sanovat saksalaiset. Pelaavat jalkapalloa, kun heillä ei ole pesäpalloliigaa eikä jäähallejakaan ;<). Jalkapalloa voi pelata maailmassa missä päin tahansa vaikka ilman kenkiä ja pelikenttiä , niin pojat kuin tytöt, miehet ja naiset.
    Mestaruuskisat ovat oma luku sinänsä: on kysymys kunniasta ja suurista rahoista. (Usa:n naiset ovat tällä hetkellä jalkapallon -Soccer´in- maailmanmestareita.)Nyt keräävät kaikki mummot ja taatat, tädit ja naapurit pikkupojille albumeihin jalkapalloilijoitten kuvia , joita saa ilmaiseksi kylkiäisena REWEstä (ruokakaupasta) . Kuvat ovat kuumaa vaihtotavaraa (ala)kouluissa. Kun Saksassa on niin paljon pikkupoikia, niin olen oppinut heiltä niin Bayern Münchenit,
    1 FCK:t kuin Juventus Turinit, Lazio Romat tai Besiktas Istambulit ja Galatasarayt ynnä koko joukon parhaitten pelaajien ja maalivahtien nimiä.
    Saksan lippua ei kylläkään kehtaa näyttää muuten kuin jalkapallomestaruuskisoissa. Saksan joukkueen pelaajat eivät suinkaan ole kaikki sinisilmäisiä pellavapäitä. Jalkapallo yhdistää. Vartoopa, miten innostus ja hulluus vielä kasvaa, kunhan saksalaiset selviävät välieriin asti. Alkuerät eivät minua erityisemmin kiinnosta. Minulla on tapana valita vasta neljännesvälierissä suosikkijoukkueeni, seurata TV:stä pelejä, pitää sille peukkuja ja jännittää loppuottelussa sen puolesta. Saattaapa olla, että jonakin päivänä rupean ymmärtämään pelaajien systeemejä minäkin. Eivät italialaiset tifoso di calciot taida jäädä paljon jälkeen saksalaisista.

    • Reply lena / london and beyond perjantai, kesäkuu 17, 2016 at 16:21

      Hahaa, hyvin sanottu saksalaisilta:) Tosi kiva tämä kulttuuri, tuntuu että porukka vetää yhteen hiileen enemmän kuin aiemmin jalkapallon vuoksi ja hyvä fiilis kaduilla. Mä olenkin nähnt REWE:ssä noita kuvia, muistelen kun porukka niitä keräsi aina vastaavien kilpailujen aikana kun olin pieni itse, hauska että perinne säilynyt! Mä todella toivon että Saksa pääsisi eteenpäin ja vaikka ihan finaaliin asti, tietysti itse Saksan takia mutta myös sen fiiliksen, on varmasti ihan huikea tunnelma kaduilla ja kodeissa. Mun suosikkini on ehdottomasti Islanti, pienen maan edesottamuksia ja intoa on mahtavaa seurata. Ja Saksa tietty 😉

  • Reply Jenni / Globe Called Home sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 20:07

    Yllättäen Yhdysvalloissa ei olla edes tietoisia näistä peleistä. 😀 Se kuitenkin tiedetään, että kotikaupunkini Denver Broncos on ”football world champion”. 😉

    • Reply lena / london and beyond tiistai, kesäkuu 14, 2016 at 09:24

      Haha, yllättäen ei 😀 Nää on ihan hulluja täällä, kaupungilla liput liehuvat vielä enemmän ja porukka mölyää. No, hyvä että ovat innoissaan 😀

  • Reply Heli/ Näkymiä vihreältä kukkulalta sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 14:15

    Asuimme Pohjois-Italiassa, kun Italia voitti maailmanmestaruuden 2006. Italian liput roikkui ikkunoissa ja parvekkeilla vielä joulunakin ja koko kesän kaikkialla parin viinilasillisen jälkeen hoilattiin sitä Whites Stripesin biisin tahtiin ”poo po po po poo poo”. Nostaa yhä karvat pystyyn samalla tapaa ku yhtä hirveä ”Nyt poika saunoo”. Sen sijaan viime EM-kisojen loppuottelun edellä oli Roomassa hämmästyttävän hiljaista. Ja häviön jälkeen vielä hiljaisempaa, mitä nyt muutamat espanjalaiset uskalsivat tööttäillä. Nytkään en ole nähnyt Italian lippuja vielä missään. Katotaas innostuuko paikalliset eka matsin jälkeen.

    • Reply lena / london and beyond tiistai, kesäkuu 14, 2016 at 09:20

      Haha mä voin kuvitella että Italiassa otettiin ilo irti tuosta. Matteokin sanoi että aika viliä oli meno tuolloin, vieläkin muistelee tapahtumaa. 😀 Täällä on paljon italialaisia jotka juhlistavat matseja, mutta tyydyttiin katsomaan ottelua kotisohvalta. Oliko eilen Roomassa meininkiä?

  • Reply Marimente sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 11:55

    Venetsiassa on toistaiseksi ollut aika hiljaista jalkapallofanituksen suhteen, ainoana merkkinä ovat toistaiseksi olleet ruokakauppoihin ilmestyneet EuroCup 2016-aiheiset fanipaitojen muotoiset makeispussit yms. myytävä sälä. Käsittääkseni italialaiset eivät ole kauhean innoissaan tämänkertaisesta joukkueen kokoonpanosta, vai mitäs Matteo on tuumannut? Huomenna maanantaina ollaan kyllä menossa katsomaan Italia-Belgiaa johonkin irkkupubiin tai vastaavaan 🙂 FORZA ITAAALIA!!

    • Reply lena sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 12:13

      Eiköhän Venetsiakin vielä herää, etenkin jos Italia pärjää. 😀 Kysyin Matteolta mielipidettä joukkueesta, ja aika yksiselitteinen vastaus oli että ”awful”. Eli taitaa tosiaan olla aika yleinen mielipide, haha. Vielä enemmän Matteota kiukuttaa RAI1 (vai 2) selostaja, pitää aina etsiä joku muu kanava. Ei aina pysy mukana näissä jutuissa haha.

  • Reply Terhi lauantai, kesäkuu 11, 2016 at 20:08

    Jalis on tosiaan uskomattoman tärkeä juttu saksalaisille. Jokus aikoinaan satuttiin lentämään lomalle lauantai-iltapäivällä, ja perämies kuulutti Bundesliigan väliaikatilanteen. Miehen mukaan se oli ihan peruskamaa, tapahtuu jokaisella Lufthansan lennolla joka lauantai. Mulla oli tapana toissakesänä käydä mm-kisojen puoliajalla ruokakaupassa. Ei tarvinnut jonottaa yhtään ja jos peli sattui alkamaan ennen kuin ehti kotiin, oli kaikki pubien tv:t niin täysillä ja kotikadullakin parvekkeet täynnä hurraajia, niin ei ois mennyt mikään ohi.

    • Reply lena sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 12:11

      Mä ihan yllätyin tästä miten tärkeää futis tosiaan on saksalaisille, vaikka tiesinkin että innokkaita ovat! Musta on tosin ihanaa että innostuvat, siinä on kiva fiilis itsellekin vaikka aihe ei nyt ihan kamalasti kiinnosta. Tuskin menee mahdollinen mestaruus ohi vahingossakaan 😀 Voin hyvin kuvitella tämän tapahtuvan Lufthansalla, sen verran innokasta sakkia kansasta tosiaan löytyy. Kerran olin intialaisten kyydissä matkalla Lontoosta Mumbaihin ja lennon aikana oli krikettifinaali. Aikamoinen sirkus oli sillä lennolla 😀 Mut hauskoja juttuja nämä!

  • Reply Janika / My Cup Of English Tea lauantai, kesäkuu 11, 2016 at 17:46

    Huomasi kyllä tänään kaduilla kulkiessa, että Englannin liput olivat selvästi lisääntyneet – varsinkin kauppojen ja pubien katuilmeissä, mutta ei kyllä noin fanaattisesti kun saksassa! 😀

    • Reply lena sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 12:07

      Jei, fiilistä sielläkin päin! Mä muistan että englantilaisetkin ottivat aiheesta ilon irti kun siellä asuin, mutta jotenkin Saksa on onnistunut tässä ihan eri lailla 😀

  • Reply Miitu lauantai, kesäkuu 11, 2016 at 17:00

    Täällä ollaan kyllä aikamoisia jalkapallofanaatikkoja. Usein pelien jälkeen täällä menee tietyn joukkueen kannattajat auto-ja mopoletkassa torvet soiden, mikäli voitto on tullut. Muutenhan täällä näkyy Turkin lippuja samaan tyyliin joka puolella kuin sielläkin nyt Saksan lippuja, mutta se kyllä ei liity jalkapalloon mitenkään. Täällä turistialueella näkyy nyt kisat aika hyvin, kun ravintolat on pistäneet parastaan koristeluissa ja matseja näytetään joka puolella. Mä olen jääkiekkotyttöjä, tää paikka on vaan niin britti-ja skottivoittoinen, että lätkän mm-kisoja ei pahemmin näy muuten kuin skandien paikoissa, jos niissäkään.

    • Reply lena sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 12:07

      Mä voin hyvin kuvitella että Turkissa ollaan aiheesta aika innostuneita, etenkin siellä turistialueilla! Täällä on muuten tosi paljon turkkilaisia, ja monella on auto koristeltu Turkin värein ja Turkin fanituotteita myydään tosi ahkerasti 🙂 Sun näköjään on kyllä nyt tyytyminen jalkapalloon, varmaan siellä ei tosiaan tuo lätkä aiheuta niin paljon tunteita… 😉

      • Reply Miitu maanantai, kesäkuu 13, 2016 at 20:24

        Hah, no turkkilaiset tykkää jalkapallosta! Kovasti yritän aina olla mukana, mutta se ei vaan herätä mussa mitään tunteita (paitsi tylsistymistä) 😀 Mulle on tullut nyt ihan elämäntehtäväksi kailottaa kaikille, kuinka meillä SUOMESSA katsotaan JÄÄKIEKKOA, kannattais teidänkin 😀

    Vastaa käyttäjälle Jenni / Globe Called Home Cancel Reply