Lontoon murheenkryyni: majoitus

IMG_3798

Sattuneista syistä minulla on ollut harvoin tarve turvautua Lontoossa hotellimajoitukseen. Siellä asuessani hotelleille ei ollut juurikaan tarvetta, nykyään kaupungissa käydessäni yövyn useimmiten ystävieni luona.

Lontoo on tunnettu siitä, että hotellit ovat kalliita ja taso saattaa olla mitä sattuu – etenkin, jos hotellibudjetti ei ole montaa sataa euroa per yö. Tottakai Lontoosta luksusta ja tasoa löytyy, paremmin kuin monesta muusta paikasta, mutta sille on hintansa. Ja se hinta ei ole ihan edullinen.

Meille tuli eteen tilanne jolloin tarvitsimme hotellia Lontoosta kuukausi sitten, kun matkustimme vanhaan kotikaupunkiimme tapaamaan ystäviä ja hakemaan tavaroitamme. Tarkoitus oli alunperin olla yötä ystävämme luona, mutta hän sairastui ja itselläkin oli hieman kurja olo. Päätimme varata ensin yhden hotelliyön, ja valitsimme hotellimajoituksen lopulta toiseksikin yöksi. Lyhyellä varoitusajalla ja kaikella muulla kuin monen sadan per yö-budjetilla hotellin varaaminen Lontoosta ei ollut helppoa – ei tosiaan. Punnitsimme ensin kallista vaihtoehtoa perusteelliseen hemmotteluloman ja hotelliin panostamisen tiimoilta (The Dorchester on kiehtonut tätä reissuleidiä jo kauan), mutta aika nopeasti tulimme toisiin aatoksiin. Emme olisi ehtineet siltä tavaran roudaukselta nauttia Lontoosta ja ennenkaikkea superhyvästä hotellista, joten päätimme jättää tasokkaamman Lontoon lomamme odottamaan tulevaa. Muutaman nukkumassa käytävän tunnin takia ei tällä lompakolla kannata maksaa huimia summia hotellista.

Lontoon hotellit ovat tosiaan kalliita, ja laatu voi olla ihan mitä tahansa. Jos käy tuuri, noin hieman yli 100€:lla voi saada ok huoneen. Jos tuuri puolestaan ei ole puolellasi, saatat joutua maksamaan tasottomasta hotellista saman verran – tämän vuoksi on hyvä tehdä tutkimusta etukäteen. Lontoon vanha rakennuskanta ja lähes loputon hotellikysyntä eivät saa aina hotellinpitäjiä panostamaan 100% hotellin tasoon. Moni lontoolainen hotelli voi tuntua auttamattoman vanhanaikaiselta esimerkiksi tavallisiin pohjoismaisiin ketjuhotelleihin tottuneille: ahtaat, vanhat huoneet ja tunkkaiset kokolattiamatot ovat arkipäivää. Olen näitä todistanut muutamaan otteeseen, ja aika suolaisia hintoja näistäkin pyydetään.

Meidän hotellisaagamme Lontoossa sai lopulta jokseenkin onnellisen lopun.

Aika monta tuntia vietin netin ja hotellisivustojen kimpussa ennen Lontooseen lähtöämme. Aikaa oli tosiaan muutama päivä ja kun päätös hotelliyöpymisestä tehtiin, en halunnut odotella. Muutama kriteeri meillä oli: ensimmäinen yö tulisi viettää jossain Heathrown kieppeillä. Ensinnäkin, lensimme Heathrowlle ja  toisekseen, halusimme olla lähellä Eghamia ja Surreytä missä tavaramme olivat. Toisen yön halusimme viettää keskemmällä, sillä halusimme tavata ystäviämme. Hotellin tuli olla 1-2 zonella, julkisen liikenteen yhteyksien tuli myös toimia.

Kaksi yötä tuli maksamaan yhteensä noin 125 euroa, kahdelta hengeltä.

Miten ihmeessä tämä on mahdollista?

Lentokenttähotellit ovat edullisia, ja koska meidän piti olla joka tapauksessa Heathrown läheisyydessä, etsin sieltä ensimmäistä vaihtoehtoa.

Hinnat pyörivät noin 100-150€ kieppeillä, kunnes bongasin Ibis-hotellin Hounslowssa. Hinta oli epäilyttävän halpa: 48€ per yö, kahdelta hengeltä. En ollut koskaan ollut ko. ketjun hotelleissa, joten googlasin ahkerasti. Google kertoi minulle, että hotelli on erittäin perus, ei mitään luksusta, mutta ottaen hinnan huomioon on se ihan ok. Ajattelin, että syteen tai saveen, kokeillaan. Löysin vielä netistä googlaamalla 10% alekoodin Hotels.comiin ja sain hotellin hieman yli 40€:n hintaan. Ei paha, vaikka Hounslow ei alueena mikään kukkanen olekaan (kaikkea muuta) ja sijainti on zonella 5. Heathrowlle menee metrolla noin 10 minuuttia, joten se oli plussaa – moni lentomatkustaja näytti käyttävän hotellia.

6465_ho_01_p_1024x768

kuva täältä

Hotelli oli.. no, ihan ok. En siellä välttämättä yhtä yötä pidempään olisi viihtynyt, mutta ajoi se asiansa. Hinta on kuitenkin Lontoon hintatasolla niin naurettavan halpa, että sitä vähän antaa jo anteeksi. Ruotsinlaiva-fiilis jäi huoneesta, tosin sieltä löytyi kaikki tarpeellinen. Meteliä ei kuulunut muiden asukkaiden toimesta, mutta herkkäunista saattaa lentokoneiden äänet häiritä heti aamuyöstä: koneet tulevat laskuun Heathrowlle aivan hotellin päältä, ellei toinen reitti ole käytössä.

En lähtisi tähän hotellii romanttiselle lomalle tai moneksi yöksi, mutta yhdelta yöltä se on ihan ok jos hotellissa käy vain nukkumassa. Hinta on ihan älytön positiivisessa mielessä Lontoon hintatasoa vertaillessa.

Toiseksi yöksi varaamani hotelli kakkos-zonella Maida Vale / Kilburn-akselilla oli jo hieman fiksumpi. 

Booking.comia selatessani silmiini osui Best Western Maitrise Maida Vale, hintaa noin 90€ yö. Hotelli näytti ns. boutique-hotellilta ja kuvat hotellista olivat houkuttelevat – tein varauksen oikeastaan pelkästään niiden perusteella. Googlasin taas alekoodeja ja löysin 10% koodin, joten huoneen hinta laski noin 80€:n kieppeille yöltä. Säästö se on se pienikin säästö, ajattelin.

IMG_5661

IMG_5663

Tämä hotelli oli jo paljon edellistä parempi. Paino sanalla paljon. Sisustus oli viihtyisä niin yleisissä tiloissa kuin huoneessakin, ja perus aamupalakin kuului hintaan. Kylpyhuoneesta löytyi myös matkakokoisia kosmetiikkatuotteita, jotka olivat yllättävän hyviä näin lyhyen testauksen perusteella. Tosin huoneeseen saapuessani tajusin yhden ihmeellisen asian: huoneessa ei ollut ihan oikeasti ikkunaa. Ilmeisesti tämä oli koko hotellin ainoa ikkunaton huone, mutta mielestäni asiasta olisi voinut informoida etukäteen. En ole pahasti ahtaanpaikankammoinen, mutta olisin halunnut tietää asiasta ja maksanut mielelläni vaikka pari kymppiä ekstraa siitä ikkunasta.

Mutta muuten, hotelli oli oikein hyvä, siisti, tyylikäs ja edullinen. Ja hyvien liikenneyhteyksien varrella. Eli hotelli sinänsä on erittäin suositeltava, kunhan varmistaa etukäteen että ikkuna löytyy jos sillä on väliä!

Muutama vinkki Lontoon hotelliviidakon selättämiseksi:

-Google on ystävä ja Facebookin matkailuryhmistä (mm. suomalaiset matkailijat maailmalla) saa usein myös varteenotettavia vinkkejä.

-Hyödynnä alekoodit. Lähes kaikkiin suurimpiin hotelleiden varauspalveluihin löytyy googlaamalla ainakin se -10% alekoodi – Lontoon hinnoilla tämä voi tarkoittaa ihan kohtuullista säästöä.

-Selasimme ahkerasti viime hetken hotellihuoneita, esimerkiksi Lastminute.comin Top Secret-hotellit ovat tähän oiva vaihtoehto Lontoossa. Hotellin tietää vasta ennen lähtöä, mutta muu info on annettu (hotellin tähtiluokitus, kuvaus, sijainti, hinta) ja hinnat ovat usein paljon edullisemmat kuin normaalisti. Jos hyvin käy, viiden tähden majoitus voi onnistua noin 100-150£:n hintaan – jos on valmis olemaan hienoisessa epävarmuudessa hotellin suhteen.

Millaisia kokemuksia teillä on Lontoon hotelleista?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply Anu lauantai, huhtikuu 2, 2016 at 21:25

    Mä oon käynyt vain kerran Lontoossa, mutta itse asiassa se oli juuri tämän vuoden puolella. Silloin löysimme lontoolaisittain ilmeisesti hinta-laatusuhteeltaan varsin kivan hotellin nimeltään W12 Shepherd’s Bushista, aivan metroaseman vierestä. Meillä oli määrittävänä tekijänä nimenomaan tuo sijainti, sillä ystäväni asui alueella, ja se osoittautuikin tosi hyväksi.

    Huoneen hinta per yö oli noin 70 euroa. Tosin reissu sijoittui alkuviikkoon. Hotellihuone oli moderni (vaikkakin kokolattiamatolliset, totta kai) ja tosi kivasti sisustettu. Vessan huuhtelunappi oli saapuessamme hieman rikki, mutta se käytiin korjaamassa parissa tunnissa, kun ilmoitimme asiasta. Menisin ks. hotelliin ehdottomasti uudelleenkin.

    Ibiksessä oon ollut kerran Hongkongissa. Se on ilmeisesti vähän kuin Starbucks kahviloiden joukossa: ei mitään ihmeellistä, mutta tilatessaan tietää, mitä saa. 🙂 48 euroa yöltä on kyllä tosi edullinen melkein missä tahansa suurkaupungissa. Täytyy pitää toi sun testaama Ibis ehdottomasti mielessä!

    Miten mä en ole ikinä tajunnut googlata alennuskoodeja hotellivarauksia varten? Kiitos hyvästä vinkistä! Ensi kerralla täytyy testata varsinkin, kun itsekin käytän yleensä Hotels.comia. 🙂

    • Reply lena sunnuntai, huhtikuu 3, 2016 at 18:45

      Kiitos Anu hotellivinkistä! Mulle on tullut mitä mahtavimpia hotellivinkkejä tän postauksen myötä, täällä blogissa ja fb:ssäkin. Tuo w12 olisi meille varmasti tosi hyvä vaihtoehto, mun kaveri asuu myös tuolla alueella ja mä tykkään SB:stä tosi paljon muutenkin – oli yksi vaihtoehdoista kun etsin asuntoa Lontoosta. 70e on oikein kelpo hinta myös. Hah, tuo Ibis ja Starbucks vertaus on muuten tosi hyvä! Ei mitään erikoista, mutta tietääpä tosiaan mitä saa. Täytyy pistää tuo Ibis merkille HK:ta varten, sinne ollaan varmasti joskus menossa, jopa ihan lähiaikoina 🙂

  • Reply Anne perjantai, huhtikuu 1, 2016 at 16:10

    Samaa mieltä Lontoon hotelleista. Allergisena varsinkin vaatii aika paljon googlettamisia, ennen sopivan hotellin löytymistä. Viehättävissä ja kohtuuhintaisissa Victorianajan hotelleissa on monesti kosteus/homeongelmaa ja siihen vielä pölyiset kokolattiamatot! Onnistuin viime joulukuun reissulle saamaan hyvän tarjouksen Shepherds Bushiin Dorsett hotelliin. Varasin sen kyllä ajoissa. Idiksen hotellista ainakin Edinburgissa oli pelkkää positiivista sanottavaa. Myös Victorian aseman lähellä on Airways Hotel oli ihan OK , jos etsii vain yöpymispaikkaa. Olen reissannut Lontoossa n.15 krt ja majoittunut eri puolilla kaupunkia sekä edullisesti, että kalliimmin. Nyt on taas hakusessa allergiselle sopiva kiva hotelli.

    • Reply lena lauantai, huhtikuu 2, 2016 at 12:59

      Oijoi, Lontoo ja allergiat. Se on varmasti aika haasteellinen yhtalo! Ne Victorianajan hotellit ovat tosiaan usein niita, joissa on niita ihania kokolattiamattoja ja niiden alla vaikka mita yllareita. Kiitos muuten hotellivinkeista, niille on aina tarvetta. Ollaan varmasti jonkin verran Lontoossa kaymassa lahitulevaisuudessa ja vinkit on aina tervetulleita. Tsemppia hotellin metsastykseen 🙂

  • Reply Anssi Väisänen perjantai, huhtikuu 1, 2016 at 16:07

    Lontoo on varsin tuttu. Katselen aina hotellin mahdollisimman läheltä metroasemaa, joten useita kertoja valinta on osunut Bayswateriin tai Paddingtoniin, ja osuu jatkossakin. Jos sataa, ei tubeen viitsi kaukaa kävellä. 2-3 tähteä on ollut kriteeri, ja joka kerran valinta on ollut aivan käypäinen – yhtä kertaa lukuunottamatta: Hotel Leinster oli karsea paikka, ovien lukot ja verhot rikki yms. kivaa. Oikeastaan hotellissta toimi vain palohälytys: joka kerran, kun aamiaisella alettiin paahtaa leipää, kellot alkoivat soida.
    Käytän vain Booking.com-varaussivustoa: jo 16 maassa olen sen kautta käynyt enkä koskaan ole maksanut latiakaan ennen kuin hotellissa. Ja aina on ennakkoon saatu hinta ja huonetieto pitäneet paikkansa – myös Lontoossa. Bookingin käyttäjäarviot ovat rehellisiä ja niistä on hyötyä.

    • Reply lena lauantai, huhtikuu 2, 2016 at 12:56

      Bayswater ja Paddington ovat kylla hyvia tukikohtia Lontooseen tutustumiseen, nopeasti paasee melkein joka kolkkaan. TAi niin nopeasti, kuin se on Lontoossa mahdollista 😀 Mun vanhemmat kavivat usein Lontoossa kun siella asuin, ja muutaman kerran taisivat olla Bayswaterissa. TOisella kerralla huone oli hyvin perinteinen (pieni, kokolattiamatto, mielenkiintoinen varimaailma), mutta toisella kerralla valinta oli oikein kelpo. Nakojaan tuurista kiinni, mutta myos etukateen tutkimisesta ja noista muiden kommenteista myos! Itse luen aina myos asiakaspalautteet, tosin ainakin Trip Advisorissa tulee palautetta laidasta laitaan. Lieko niin, etta noilla hotellisivuilla oltaisiin vahan neutraalimpeja? Booking.com on kylla hyva, sita tulee itsekin kaytettya 🙂

  • Reply Pirkko / Meriharakka perjantai, huhtikuu 1, 2016 at 10:18

    Edellisestä Lontoon vierailustamme taitaa olla vierähtänyt 5 vuotta, mutta silloin käytimme paikallisen (siis englantilainen, joka asuu Lontoon ulkopuolella, mutta yöpyi siellä aina silloin tällöin työn puolesta) ystävämme suosituksestä City Inn -hotellia Westminsterissä (joka näyttää vaihtaneensa nimensä nyt Mint Hotel Westminsteriksi).
    Sijainti kelpasi meille hyvin, lähellä Parlamenttitaloa, ja toisin kuin monet hotellit Lontoossa, jossa huoneet ovat tosi pieniä ja tunkkaisia, niin tämä on uusi ja valoisa.

    • Reply lena lauantai, huhtikuu 2, 2016 at 12:53

      Kiitos vinkista Pirkko! Tassa kommenttiketjussa on tullut tosi hyvia vinkkeja ja kavin googlaamassa tuon mainitsemasi hotellin myos. 🙂 Naita vinkkeja tarvitsee aina, etenkin kun luultavasti Lontoossa tullaa kaymaan melko usein tulevaisuudessa. Uudet ja valoisat huoneet ovat niita juuri mita etsitaan, ne tunkkaiset saisivat kadota koko kaupungista!

  • Reply Jenna / With huge passion for life perjantai, huhtikuu 1, 2016 at 06:21

    Vitsi noiden Lontoon hotellien kanssa on parikin kertaa tuskaillut. Me yleensä säästellään Hotels.comin ilmaisia hotelliöitä kalliimpia kohteita varten ja Lontoossa esim. yövyttiin Doubletree by Hilton Islingtonissa, joka oli yhdellä ilmaisella hotelliyöllä oikein järkevä 🙂 Lontoossa ehkä eniten sylettää, ettei hinta-laatusuhde kohtaan kovin usein. En oo muuten koskaan yöpynyt Ibiksessä, vaikka usein se on ollut vaihtoehtona halvempaa majoitusta etsiessä. Ibis Styles- hotlat ovat kuulemma kivoja.

    • Reply lena lauantai, huhtikuu 2, 2016 at 12:51

      Tuo on muuten hyva vinkki, saastaa ne palkintoyot jonnekkin kalliimpiin kohteisiin. Mun pitaisi alkaa keskittamaan naita hotelleita, yleensa otan sielta mista halvin on ja alekoodi loytyy, mutta aika akkia saastaa noilla palkinnoilla. Doubletree by Hiltonit on muuten oikein fiksuja hotelleita, oon muutaman kerran ollut. 🙂 Ps. kiitti vinkista tuosta Ibis Stylen tiimoilta, tekisi mieli kokeilla sita kovasti jos kohdalle osuu – kavin googlaamssa ja naytti oikein mielenkiintoiselta konseptilta!

  • Reply säppä perjantai, huhtikuu 1, 2016 at 01:43

    Me ollaan monesti päädytty ibisiin juurikin halvan hinnan perässä ja ne kyllä ajaa asiansa hyvin, kun tarkoitus on vain nukkua. Varsinkin koirien kanssa matkustaessa ne on ollut mieleen, kun myös lisämaksut lemmikeistä useimmiten halvemmat kuin monissa muissa hotelleissa. 🙂 Noita ibiksiähän on useampaakin tasoa, joista nuo budgetit nimensä mukaisesti halvimpia ja yksinkertaisimpia.

    • Reply lena lauantai, huhtikuu 2, 2016 at 12:49

      Mun taytyy sanoa, etta neljankympin huoneeksi tuo Ibis ajoi asiansa taydellisesti! Ei luksusta, mutta eipa sita 40e voi olettaakaan 😀 Tuo Budget oli yksinkertainen, mutta esim ylla Jennan mainitsema Ibis Style kiinnostaisi hintansa ja konseptinsa vuoksi.

  • Reply Päivi / Puolivälissä torstai, maaliskuu 31, 2016 at 20:03

    Missään muualla en ole ollut niin pienissä hotellihuoneissa kuin Lontoossa! Siellä on kyllä tarkkaan laskettu hinta per neliö 😀 Näin ainakin yhden hengen huoneissa. Pariskuntana me ollaan majoitettu aina vain ystävien luona ja ensi viikolla lennähdänkin yhdeksi yöksi taas ystävän vieraanvaraisuuden huomaan.

    • Reply lena perjantai, huhtikuu 1, 2016 at 09:50

      Haha joo, siellä tosiaan ei niiden hotellihuoneiden koollakaan juhlita 😀 Mutta ehdottomasti ystäviä pitää ”hyödyntää” Lontoossa käydessää, ja kivahan se on nähdä heitä illallakin ja aamiaispöydässä. Tosin mun raja ”muiden nurkissa” menee usein pitkän viikonlopun kohdalla vaikka olisi kuinka hyvä ystävä, sitten yritän keksiä jotain muuta. Ihanaa Lontoon reissua, nauti!!

  • Reply Jenni / Globe Called Home torstai, maaliskuu 31, 2016 at 17:38

    Mä olen yöpynyt Luxemburgin lentokentän lähellä IBIS budget -hotellissa silloin, kun en ollut vielä löytänyt ko. kaupungista asuntoa enkä saanut Airbnb-majoitusta extendattua vikaksi yöksi ennen pääsiäislomaa, ja sama kokemus kuin sulla. Hintaa taisi kanssa olla noin 40 euroa per yö, mikä Luxemburgissakin on yhtä kuin kaupungin halvin hotelli, ja taso oli juurikin se: siisti, ihan ok sänky, mutta TODELLA yksinkertainen. Ei haitannut mua, kun lentokentälle oli kävelymatka ja lento lähti kuudelta aamulla. 🙂

    • Reply lena perjantai, huhtikuu 1, 2016 at 09:48

      Huone oli tosiaan TODELLA yksinkertainen, mutta en vikaa sieltä myöskään löytänyt. Siisti oli, sänky ihan ok, ajoi asiansa ihan hyvin 🙂 Mutta joo… en varmaan viikoksi olisi tuonne majoittunut. Hinta ainakin kohdallaan tällaista lyhyttä visiittiä silmällä pitäen, ei mistään saa tuolla hinnalla huonetta! Luxemburgin hintatasoa tutkin myös aiemmin majoitusmielessä ja tuo 40 ei kyllä ole paha – aika hintavat hotellit kaupungissa tai sitten mulla oli väärät päivät katsottuna.

  • Reply Susanna torstai, maaliskuu 31, 2016 at 17:18

    Hyvä aihe!
    minäkin tein juuri jutun kokemistani loma-asunnoista, vaikka jutussa mainitsin vain muutamia.
    En ole koskaan majoittunut aivan Lontoon keskustaan, mutta pari vuotta sitten majoituin sivummalle Lontoon keskustasta. En enää muista mikä se alue oli, mutta sielläpäin näkyi paljon nummia ja kaksikerroksisia taloja. Kokolattiamatot voivat olla siistimmät jos ne pestään ja vaihdetaan. Juuri sillä alueella näin likaisen kokolattiamaton ulkona, kun jonkun kotiin vaihdettiin uusi kokolattiamatto. Täysin puhtaita ne tuskin kumminkaan koskaan ovat, etenkin jos paikallisilla on tapana kävellä sisällä kengät jalassa. Englannissa en kokenut mitään hirveitä hotelliyllätyksiä, tai no yksi vanha hotelli oli sellainen että vaihdoin huonetta peräti kolme kertaa, kun eka oli täysin likainen ja toisen huoneen suihkusta ei tullut vettä. Majoituin kerran Englannissa yhteen lodgeen, jonka tripadvisor on täynnä haukkumisia nykyään myös brittien toimesta. Wienissä vuokrasin loma-asuntoja ja aivan jokaisessa oli likaiset lattiat, sellaiset että sisäkenkien pohjat tulivat mustiksi liasta. Siellä ei ole kokolattiamattoja (paitsi joissain hotelleissa) mutta jostain syystä lattioita ei vaan pesty ainakaan puhtaalla saippuavedellä. Olen myös Frankfurtissa käydessä huomannut kerran yhden hotellisiivoajan joka pyyhki hotellin lattiaa kuivalla ”mopilla”. En ole edes siivousfriikki mutta pisti silmään. Belgian flandersissa huomasin että paikalliset pesivät liikkeiden edessä olevan kadun saippuavedellä ja Sisiliassa siivoajat pesivät hotellin lattiat kiiltäviksi bergamotin tuoksuisella pesuaineella. Siivouskäsitykset vaihtelevat aika paljon ja jonkun mielestä se riittää että on muuten puhdasta mutta likaiset lattiat

    • Reply lena perjantai, huhtikuu 1, 2016 at 09:45

      Sivummalle voi majoittuessaan tosiaan löytää helposti kohtuullisenhintaisen majoituksen, joka on vieläpä ihan ok 🙂 Ja kun julkiset toimivat, niin se vaihtoehto voi tosiaan olla hyvin toimiva. Mä oon aina tsekannut nuo Tripadvisorin arvostelut, mutta aina tosin yritän pitää neutraalin mielen niitä lukiessa, ihmisillä on niin eri ajatukset aiheesta… 😀 Joskus tykkäsin eräästä hotellista tosi paljon, mutta todellista kuraa sai TA:ssa niskaan. Joskus toisinpäin.

  • Reply Maarit Johanna torstai, maaliskuu 31, 2016 at 17:15

    Aika hyvät alet! No miehän tutkin hotelleja varmaan kuukauden, koska haluttiin olla ehdottomasti lähellä kaikkea ja kaukaisintaan zone 2:lla. Harkitsin vakavasti noita Hounslow’n halpisvaihtoehtoja myös. Siinä vaiheessa kun metromatka oli kestänyt 50min Heathrow’lta keskustaan, olin jo melko onnellinen, että otettiin hotla ykkösrinkulan sisältä. En olis varmaan kestäny yli puolen tunnin junaa suuntaansa joka päivä! 😀 Mut meillä kävikin hyvin, ellei erinomaisesti, kun löysin sen ihanan vasta-avatun Hiltonin 🙂

    • Reply lena perjantai, huhtikuu 1, 2016 at 09:40

      Mä muistan ton teidän Hiltonin reissun, se oli kyllä ihan mahtava löytö! Mä itseasiassa kävin tutkimassa senkin vaihtoehdon, mutta meidän haluamille päiville hinnat alkoivat olla jo aika kovat – toiset vaihtoehdot veivät voiton. Hounslow on jo alueena aina ”interesting” mutta lähellä Heathrowta – hinnat vähän edullisemmat mutta onhan sieltä tosiaan keskustaan matkaa. Meidän oli tarkoitus käydä Shepherd’s Bushissa yhdessä kivassa ravintolassa sinä iltana, mutta väsymys vei voiton jo ihan sen matkan takia. Vaikka ei se SB niin kaukana edes ole, mutta silti yli puoli tuntia suuntaansa metrolla kehtuutti. Eli ymmärrän täysin!!

    Leave a Reply