IHANA MATKAINSPIRAATIO

IMG_4622

IMG_6618

Inspiroituminen on ihanaa – mutta mitä kaikkea se pitää sisällään?

Ahh, matkainspiraatio. Siitä jutellaan huomenna #matkachatissa ja voin nyt jo melkein luvata, että asiaa ja keskustelua tulee olemaan ihan laidasta laitaan. En edes muista, milloin chatissa olisi ollut näin laaja aihe, joten rönsyily on enemmän kuin sallittua!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Olen viime päivät mietiskellyt tulevaa chatia pohtiessani, että mitä ihmettä se matkainspiraatio oikein on. Jotenkin sitä ajattelee, että se on hyvin yksinkertainen juttu – no, matkasta inspiroituminen. Mutta kun aloin asiaa pohtimaan, en osannutkaan sitä määritellä kovinkaan yksinkertaisesti. Onko se ennen matkaa etsittyä informaatiota, innostumista, kohteen tutkimista, vinkkejä? Vaiko toisten matkaajien tarinoiden kuuntelemista, vai kenties omia mielikuvia? Jokainen meistä luultavasti kokee matkainspiraation eri tavalla, ja sen löytämiseen (tai löytämättä jättämiseen) on kaikilla eri keinot.

Minulle matkainspiraatio merkitsee ehkä eniten innostumista ja vinkkejä kohteen ominaisjutuista ja ravintoloista – sellaisista pienistä erikoisuuksista. Niistä syntyy jännittyneen odottava fiilis, joka on matkalle lähtiessä yksi parhaista jutuista.

Tervetuloa keskustelemaan ja jakamaan kokemuksia inspiraatiosta huomenna maanantaina 14.3 klo 20.00, Twitteriin hashtagin #matkachat alle!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.