Saako expat-elämään kyllästyä?

Saako expat-elämään kyllästyä_

Tämä artikkeli on ollut jonkin aikaa luonnokset-kansiossa, odottamassa julkaisua. Olen odottanut viikkojen kuluvan Bilbaossa, saadakseni lisää perspektiiviä aiheeseen ja mahdollisesti uusiakin näkökulmia. Olen asunut ulkomailla pääosin jo 8 vuotta (mukaanlukien muutama lyhyt Suomen keikka). Ulkomailla asuminen on hieno kokemus. On avartavaa nähdä uusia kulttuureita ja päästä niihin sisään. Mutta muuttamisella on myös nurjakin puoli. Varoitan jo nyt, tämä juttu rönsyilee.

Kirjoitan usein intohimostani matkailusta. Mutta olen viime aikoina lisännyt blogiini kokemuksiani ulkosuomalaisuudesta, ja huomannut että niitä ihan oikeasti luetaan – ulkosuomalaisjutuissa on usein piikki kävijätilastoissa. Blogini on matkablogi, mutta ulkosuomalaisen silmin kirjoitettuna.  Ja tänään perehdyn aiheeseen, joka saattaa olla tuttu aika monelle expatille ja ulkosuomalaiselle. Nimittäin siihen, kun jatkuva muuttaminen rassaa. Näistä jutuista puhutaan aika paljon expat-porukoissa, mutta harvemmin niiden tuttujen kesken jotka eivät ole ulkomailla asuneet. Toinen muuttaja ymmärtää toista. Läheisimmät Suomen ystäväni ovat saaneet tästä purnauksestani osansa, mutta ei tästä kaikille kehtaa valittaa. Olenhan kuitenkin melko etuoikeutettu.

Toisaalta, mikä ihme edes on expat? InterNations.org kertoo: ”Although the term “expat” is often used to describe highly-qualified employees who take up a foreign assignment or work at a foreign branch office of their company for several months or years, this is not the full picture. There are also so-called serial expats, who move from one country to another on a series of international assignments.

Kai me sitten ollaan expateja, hyvin löyhästi määriteltynä. Serial expats ilmeisesti. Ulkomailla opiskellessani (Skotlanti, Englanti, Taiwan) kuvittelin kuitenkin olevani maahanmuuttaja, mamu, termi jota kuulee Suomessa nykyään käytettävän paljon. Sitten lopetin opiskelun, valmistuin ja no… en tehnyt hetkeen mitään. Sitten tämä blogi alkoi tuoda työtä. Taitaa siis olla virallisesti niin, että Matteo on expat koska hänen työn perässään me nykyään muutamme ja minä olen hänen kihlattunsa. Joka kulkee mukana. En näe itseäni kotirouvana, joten onneksi bloggamiseen käyttämäni aika ja into sitten palkittiin ja saan tehdä työtä mistä haluan. Minulla on maisterintutkinto kaupan alalta, ja se on hyvä olla olemassa jos joskus ihan oikeasti asetumme jonnekin päin maailmaa. Matteo tekee koulutustaan vastaavaa työtä, ja minä haudoin uraitsemurhaa kunnes aloin päästä jyvälle online busineksen ihmeellisestä maailmasta. Puhun tässä artikkelissa expat-elämästämme yksinkertaisuuden vuoksi, sitä se kai kuitenkin on.

Vuosi 2015 tarkoittaa minulle vuotta, jolloin olen asunut neljässä maassa. Taiwanissa, Englannissa, Espanjassa ja Saksassa.

IMG_8868

Paljon on tullut tänä vuonna nähtyä maailmaa. En vaihtaisi hetkeäkään. Mutta toivon, että kun Saksaan syksyn kuluessa muutamme, voisimme jäädä sinne pidemmäksi aikaa. Ei välttämättä sen Saksan vuoksi, enhän tiedä maasta juuri mitään – olen viettänyt siellä 4 päivää elämästäni. Mutta sen vuoksi, ettei tarvitsisi taas muuttaa.

Olen vuosien kuluessa oppinut inhoamaan pakkaamista ja sitä, että joudut jättämään ihmisiä taaksesi uuden muuton koittaessa. Olen nykyään melko skeptinen tavatessani uusia ihmisiä, tiedostaen että kohta me taas mennään ja todennäköisesti jätetään hyvästejä pian. Tietysti matkaan jää ystäviä, joiden kanssa pidetään yhteyttä tulevaisuudessakin. Mutta kynnys ystävystyä on suurentunut. Esimerkiksi täällä Bilbaossa meillä on paljon tuttuja. Ja minusta on ihana viettää aikaa heidän kanssaan, älkää ymmärtäkö väärin. Harmittaa vaan, ettei me heidän kanssaan hirveästi enää nähdä kun muutamme. Englantiin jäi paljon ystäviä kuten myös Skotlantiin silloin aikoinaan, puhumattakaan Suomessa olevista ystävistä. Ja sitten  sama alkaa taas  alusta, uudessa paikassa.

Eli suurinta ahdistusta aiheuttaa jatkuva muuttaminen, ihmissuhteet ja juurettomuus. Tähän on tuskin loppua näköpiirissä ihan hetkeen: meidän Saksan sopimus on vuodeksi, todennäköisesti kahdeksi. Ja sitten taas mennään, muttei tiedetä minne. Olisi ihan mahtavaa omistaa esimerkiksi asunto, asua siinä itse ja ostaa vaikkapa mieleinen sohva. Tuo sohva tarkoittaisi pysyvyyttä, sitä että hetkeen ei olla lähdössä minnekkään. Pakkaaminen ja muuttaminen on aika rutiinia, mutta joka kerta se rasittaa. Olisi ihana ostaa enemmän kaikkia kivoja sisustusjuttuja, mutta ei sekään oikein ole järkevää. Ne voivat mennä matkalla rikki, eivät sovi uuteen paikkaan ja niitä on hankala kuljettaa. Meillä on todella vähän tavaraa, mikä on tietysti ihan hyvä asia. Mutta joskus olisi kiva ostaa jotain, eikä aina miettiä sen ostoksen käytännöllisyyttä tulevaa varten. Olisi kiva myös omistaa kasa kirjoja, ja sijoittaa ne omaan kirjahyllyyn.

Tämä Bilbaon ”muutto” on ollut todella lyhytaikainen, mutta se aiheuttaa paljon juurikin näitä käytännön ongelmia. Olemme täällä kolmen matkalaukuin voimin, ja osa tavaroista on anoppilassa Italiassa ja omia tavaroitani on vielä vanhempieni luona Suomessa. Ne tulevat perästä jossain vaiheessa.

Juurettomuus on myös yksi elämäntapamme varjopuolista. Tavallaan kuuluu kaikkialle, muttei kuitenkaan minnekkään. Olen ollut poissa Suomestakin sen verran pitkään, etten tiedä miltä tuntuisi muuttaa sinne ja tietää ettei olekaan lähdössä pois. Suomi on muuttunut, ja niin olen minäkin. Uusiin paikkoihin on helppo sopeutua, mutta niissä ei kuitenkaan ole koskaan ”aivan kotonaan”. Koska kohta mennään taas. Siksi toivon, että voisimme jäädä Saksaan pidemmäksi aikaa. Tai jos toivoa saa ihan sydämensä pohjasta, toivon että jostain taivaalta tupsahtaisi 30-vuotinen vakivirka Matteolle kotikulmiltaan Firenzestä. Sellainen ei kuitenkaan ole millään tavalla todennäköistä tällä hetkellä. Tykkäisin niin kovasti kävellä pitkin Firenzen katuja ja nauttia Italian elämänmenosta. Tietäen, että tällä kertaa meidän ei tarvitsisi lähteä.

Sopii toivoa. Siihen asti nautin kuitenkin uusista maista ja kokemuksista, muuttuvasta ympäristöstä ja sen tuomista mahdollisuuksista. On tässä puolensakin ja minusta tuntuu jotenkin väärältä valittaa tästä, mutta ei tämä elämä maailmalla niin aurinkoista ole kuin kuvitella saattaa.

 Onko teillä siellä ruudun toisella puolella kokemuksia tästä aiheesta?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

36 Comments

  • Reply Vivi Vinna torstai, lokakuu 1, 2015 at 16:25

    Mielenkiintoinen postaus mielenkiintoisesta aiheesta! 🙂 Voisin allekirjoittaa. Kuulostaa tutulta. Tuo juurettomuus. Nostan hattua, kun olet voinut kulkea miehesi rinnalla. 🙂 Pakko muuten heittää, että toi online business kuulosti terminä älyttömän mielenkiintoiselta ja olisi hauska tietää lisää?! 😛 Miullaki on blogi, tervetuloa tutustumaan, kun kerta samassa maassa asutaan (tällä hetkellä). Ulkosuomalaisuudesta en ole kirjoittanut juuri ollenkaan. 😀 Pitäisköhän? 😉

  • Reply Anneli torstai, lokakuu 1, 2015 at 15:09

    Jossakin sisällä läikähti postaustasi lukiessa. Ymmärrän kyllä hyvin mitä tarkoitat. Tuttuakin tutumpaa on.

    Nyt minusta olisi mukavaa, jos minulla olisi piakkoin muuttaessamme ongelmana ystävistä/tutuista luopuminen, sillä se tarkoitaisi, että minulla olisi ystäviä/tuttuja…

    • Reply lena / london and beyond lauantai, lokakuu 3, 2015 at 08:55

      Anneli, minusta on ihan mahtavaa että täältä blogin kautta löytyy samanlaisia kokemuksia. 🙂 Toinen muuttaja tosiaan ymmärtää toista. Uudessa maassa tuo ystävä / tuttavaverkoston löytäminen on aina hankalaa ja itse ainakin huomaan, että se käy vuosi vuodelta hankalammaksi. Monesta syystä. Toivottavasti löydät ystäviä ja tuttuja kohteestasi!

  • Reply Sari | Pakkasesta Paratiisiin torstai, lokakuu 1, 2015 at 13:27

    Hyvin paljon samoja ajatuksia pyörinyt omassa päässä. Ollako sitä expat (ei olla komennuksella), ollako nomadi (ei jakseta reissata ympäri maailmaa) vai turisti (ehkä sitä sitten eniten, muttei kuitenkaan suoranaisesti lomailla). Meillä on asunto Suomessa, tiedämme koska sinne palaamme (ainakin suurinpiirtein). Kuitenkin meillä on myös vuokra-asunto Thaimaassa ja tänä vuonna tulemme viettämään puolet ajasta Helsingissä ja puolet Chiang Maissa. Meillä on vuokrattu ’toimisto’ ja päivittäin teemme jotain, joka tuottaa tuloa, josta verot maksetaan kuitenkin Suomeen.

    Toisaalta, miksi pitää määritellä mitään? Nykyteknologia mahdollistaa tällaisen uudenlaisen juurettomuuden, joten varmaan pitäisi uusi termi keksiä. Joku kaveri kutsui meitä leikkisästi räntäpakolaisiksi, ollaan sitten vaikka niitä.

    • Reply lena / london and beyond lauantai, lokakuu 3, 2015 at 08:53

      Hyvä pointti Sari. Ihan turhaan miettimään näitä termejä, pääasia kun itse viihtyy ja on tyytyväinen nykytilanteeseensa. Räntäpakolainen on aivan hyvä. Joku pätijä kertoo varmasti, että tuo ei ole ”oikeaa” asumista, mutta mun mielestä tuo taas hyvinkin on. 🙂 Väliäkö sillä, jos on itse tyytyväinen. Tää digitaalisuus vie meitä ihan uusiin ulottuvuuksiin ja avaa niin uusia ovia, että tällainen muuttaminen on hyvin yleistä. Ja onneksi on. 🙂 Terkkuja Thaimaahan!!!

  • Reply Oili / Ajatuksia Saksasta torstai, lokakuu 1, 2015 at 08:55

    Mielenkiintoinen teksti! Mähän olen oikeastaan aina miettinyt, että miten te expatit jaksatte tuota jatkuvaa muuttamista ja sen kaikkia lieveilmiöitä. Asun itse ulkomailla ja olen tilanteeseen hyvin tyytyväinen, mutta mulla ei ole minkäänlaista kiinnostusta muuttaa täältä mihinkään, paitsi lähitulevaisuudessa maan sisällä työn perässä toivottavasti nyt ensi alkuun jotakuinkin ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Kirjoitin just itse blogiin kavereiden saamisen vaikeudesta, ja mietin, että expat-piireissä homma on varmaan vielä ihan eri sfääreissä. Muiden samassa elämäntilanteessa olevien seura on tietenkin helppo ja luonteva ratkaisu, mutta uskon ilman vakuuttelujakin, että on vaikeaa, kun ihmissuhteisiin ei oikein synny minkäänlaista pysyvyyttä. Nostan siis ihan tosissani hattua kaikille, jotka jaksavat jatkuvaa muuttamisrumbaa!

    Nyt kun täällä on keskusteltu musta vähän omituisestikin siitä, mikä lasketaan maassa asumiseksi (odotan, koska ensimmäinen tulee ilmoittamaan, että oikeasta asumisesta voi puhua vasta kun on omistusasunto ja kansalaisuus) tuli mieleen toinen vähän aihetta liippaava pointti. Miten helppoa lyhyillä ja vähän pidemmilläkin komennuksilla on tutustua itse maahan, jos kaveripiiri muodostuu lähinnä toisista expateista? Muistan siis oman vaihto-opiskeluvuoteni, jolloin kyllä asuin Saksassa, mutta kaveripiiri koostui jotakuinkin kaikista muista paitsi saksalaisista. Sitä oli semmoisessa omassa rinnakkaistodellisuudessa ilman minkäänlaista käsitystä maasta, sen politiikasta, tavoista tai kulttuurista. Ja mä osasin kyllä kielen, ongelma ei ollut siinä!

    • Reply lena / london and beyond lauantai, lokakuu 3, 2015 at 08:50

      Kiitos Oili! 🙂 Tää muuttaminen pääsi pikkuisen yllättämään minut ja varsinkin sen laatu – sitä saatetaan muuttaa koko ajan jos huonosti käy. Rankkaa on, mutta jossain vaiheessa ehkä mekin päästään toivottavasti asettumaan aloilleen. Se kohde saattaa hyvinkin olla tuo Saksa. Mielenkiintoista muuten lukea kokemuksiasi Saksasta blogisi kautta!
      Tuo mikä lasketaan muuttamiseksi, taitaa olla aika kuuma peruna 😉 Mun mielestä se on enemmän mielentila ja jokainen voi itse miettiä, onko maahan muuttanut vai ei. Jotenkin pitkään maailmalla olleet (pidempään kuin itse) ovat joskus hanakampia viilaaman pilkkua tämän asian kanssa, mutta pitää antaa sen mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Puhun itse ”muuttona” Bilbaoon, sillä me muutetaan Saksaan Bilbaon kautta ja täällä on kaikki tavarat jne. Ollaan täällä vaan käymässä, mutta en oikein keksi miten muutenkaan tämän asian ilmaisisi. 😀 Hyvä pointti tuokin, että jos kaveripiiri koostu pelkistä expateista, miten sitä pääsee yhteiskuntaan kiinni. Mun kaveripiiri oli opiskeluaikana tosi kansainvälistä eikä skotteja juurikaan meidän kursseilla ollut. Olisi hauska näin jälkeenpäin katsoa, olisiko sitä päässyt jotenkin paremmin kiinni yhteiskuntaan jos olisi ollut enemmän skottikavereita. Tosin 4 vuodessa ehtii jo jonkin verran oppia maasta ja sen tavoista.

  • Reply Heli torstai, lokakuu 1, 2015 at 08:05

    Ole Lena varovainen, mitä toivot: se voi vaikka toteuttua! 30-vuotinen virka Firenzessä ei nimittäin ehkä ole unelmien täyttymys, ainakaan jos mennään italialaisilla työehdoilla ja palkoilla. Voisit päästä nauttimaan italialaisesta elämänmenosta ihan toisella tasolla, sillä niin paljon hyvää kun tässä maassa onkin, niin varjopuolia riittää jatkuvasta jonottamisesta korkeisiin asumiskuluihin. Nykytilanne on ihan kauhea, mutta senhän toki tiedätkin.
    Muuten toki tunnistan tuon väsymyksen ja juurettomuuden. Vaikka me on asuttu jo viisi vuotta samassa paikassa ja on omat huonekalutkin (mutta vuokrakämppä), niin ei välttämättä riitä, että tutustuu uusiin ihmisiin, sillä kansainvälisessä yhteisössä käy helposti niin, että kaverit lähtevät…Rankkaa sekin on, etenkin lapsille.

    • Reply lena / london and beyond lauantai, lokakuu 3, 2015 at 08:43

      Hyvin sanottu Heli, tottahan tuo. Kaikki voi jopa joskus toteutua. Tosin juurikin tuo mainitsemasi juttu varjopuolista toistaiseksi pitää meidät sieltä poissa. Tuo työn saaminen ei ole Matteon alalla tällä haavaa oikein mahdollista, mutta voihan se joskus olla…. ollaan jopa valmiita vähän tinkimään elintasosta Italian vuoksi, joten saa nähdä. 🙂 Omat ongelmansa sielläkin, mutta olisi hauska kokeilla. 🙂 Mä ymmärrän tuon tunteesi, oikein hyvin, kansainvälisessä ympäristössä. Itse esimerkiksi opiskeluaikoina Skotlannissa tutustuin vähemmän vaihtareihin, sillä tiesin että he ovat kohta lähdössä. Meitä ”vakituisia” opiskelijoita oli iso sakki, joihin tutustui mielellään – olihan meitä aika paljon. Nyt olen sitten itse tuo kiertolainen.

  • Reply Laura / Tuntemattomaan ja takaisin torstai, lokakuu 1, 2015 at 07:56

    Tosi mielenkiintoista pohdintaa Lena! Itse olen miettinyt juurikin sitä, haluanko tuohon ”oravanpyörään” lähteä. Viime vuonna asuin Tansaniassa, nyt olen Meksikossa ja ensi kevääksi asetun Istanbuliin, jonka jälkeen täytyy viettää vuosi Suomessa kandin papereita hankkimassa. Näiden pienien 4-6 kuukauden pätkien perusteella aavistelen jo, että koko maisterin tutkinnon voisin hyvinkin potentiaalisesti tehdä ulkomailla. Niin moni vain tapaa jäädä niille teille opiskelujen myötä, että tämä vaihtoehto mietityttää – lukukausimaksujen lisäksi, tietty. Koska kuitenkin loppujen lopuksi kaikista ikävistä puolistaan huolimatta Suomi (ja sosiaaliturva) on kuitenkin ihan kiva. Sen vaan niin helposti unohtaa Suomessa ollessaan. Mun mielestä kirjoititkin hyvin: ”ei tämä elämä maailmalla niin aurinkoista ole kuin kuvitella saattaa”. Loma ja arki on kaksi aivan eri asiaa, oli missä paratiisissa hyvänsä.

    Mutta täytyy kyllä nostaa hattua, että olette pariskuntana asuneet yhdessä noin monessa eri maassa – siis että toinen on pystynyt kulkemaan matkassa mukana kaikkialla 🙂 Toivottavasti Firenze-haaveetkin vielä käyvät toteen joku päivä!

    • Reply lena / london and beyond lauantai, lokakuu 3, 2015 at 08:39

      Kiitos Laura! Toivotaan, että Firenze-haaveet joskus toimisivat, monta muuttujaahan tässä on mutta aina saa toivoa. 🙂 Sinulla on ihan hurja tahti myös, kuulostaa muuten oikein jännittävältä. Mulle kävi juuri noin, jäin niille teilleni maisterintutkinnon jälkeen ja vaikka mihin olen kyllä sen jälkeen eksynyt. Monelle käy samoin. Suosittelen kuitenkin kokemuksena jos yhtään kiinnostaa, esim UK ei ole yhtään huono valinta ja siellä (ainakin toistaiseksi..) on EU-kansalaisen hyvä olla, esim terveydenhuolto toimii. Joskus jopa paremmin kuin Suomessa, vaivasta riippuen. Loma ja arki on tosiaan eri juttuja, mutta itse ajattelen sen niin että siitä arjestakin voi yrittää tehdä niin mieleisen kuin mahdollista. Terkkuja Meksikoon, nauti! 🙂

  • Reply Pirkko / Meriharakka keskiviikko, syyskuu 30, 2015 at 20:26

    Ehken varsinaisesti kuulu joukkoon, sillä viimeiset x kymmentä vuotta olen asunut Suomessa. Mutta valmistuttuani asuimme miehen työn viemänä pari vuotta Tukholmassa. Lasse oli komennuksella ja minä löysin oman työpaikan, pysyvän sellaisen, sieltä heti valmistuttuani.
    Viihdyimme hyvin, osaksi ehkä siksi, että olimme siellä koko ajan ajatuksella, että palaamme parin vuoden kuluttua Suomeen, emme koskaan oikein mieltäneet itseämme maahanmuuttajiksi, mehän olemme täällä vaan käymässä.
    Kotikin meillä oli Suomessa, tyhjillään, sillä komennukseen kuului asunto ja päivärahat, joten ei ollut tarvetta antaa äskettäin remontoitua asuntoa vuokralle ja Tukholmasta pääsi lyhyemmilläkin lomilla käymään oikeasti kotona, vaikka olihan meillä tietysti iso osa tavaroita mukana, sen verran mitä Renault 5:een saimme pakattua 🙂
    Eli kevytkokemus tämä meidän oli ja ehkä siksi ihan kiva sellainen – melkein harmitti kun olimme palaamassa ja ”piti” muuttaa oikeaan kotiin ja etsiä Suomesta työpaikka.
    Noina vuosina, 1980-luvun alussa, onneksi tuo työpaikan löytäminen, ensin Ruotsista ja sitten taas Suomesta on varmaan nykyaikoihin verrattuna helppo juttu, pääsi lähes valitsemaan!

    Kun tässä joskus minäkin eläköidyn, niin tämän ihan hyvän kokemuksen muistoilla ajattelen, että ainakin tuollaisia talvikuukauden irtiottoja voisimme tehdä. Eikä välttämättä siten, että se kolme kuukautta tms. oltaisiin koko ajan matkalla vaan että asettuisimme yhteen paikkaan tuoksi ajaksi.

    • Reply lena / london and beyond lauantai, lokakuu 3, 2015 at 08:36

      Kyllä minusta kokemuksiasi voi hyvin verrata, Pirkko! Eri elämäntilanteet ja eri ajatukset on kaikilla esimerkiksi muuton pysyvyydestä, mutta mun mielestä muutto kuin muutto. Etenkin kun puhutaan vuosista. 🙂 Ruotsi on onneksi hyvin lähellä Suomea ja sieltä pääsee varmasti oikein hyvin vierailemaan kotona. Nykyään tuntuu, että Eurooppa on se missä me halutaan olla, täältä on Suomeen lyhyt matka. Toisinkuin Taiwanista. Mä näkisin itseni myös etelässä talvikuukaudet, jos pohjoisemmassa asuisin. Tämä lyhyt keikka täällä Bilbaossa on vaikuttanut siihen, että olen ymmärtänyt ilmaston vaikutuksen mielialaan. Ihan huippu juttu, kun joka päivä paistaa aurinko. Kyllähän sekin muuttuu vielä sateeksi, mutta alkusyksy on mitä mainioin ollut. 🙂

  • Reply Merja keskiviikko, syyskuu 30, 2015 at 20:20

    Kokemusta ulkomailla asumisesta ei ole (kuukauden kielikurssia ei varmaan lasketa) mutta Suomen sisällä on tullut muutettua. Laskin juuri, että olen asunut viidessä eri kaupungissa ja näiden kaupunkien sisällä on myös tullut asuttua parissa eri asunnossa. Muuttaminen on siis tuttua, mutta ei todellakaan lempipuuhaa. Miehen perässä täälläkin on menty 🙂 ensin opiskelujen ja myöhemmin työn takia. Toivottavasti Matteo saa pidempiaikaisen sopimuksen jostain kivasta paikasta, niin pääset sohvakaupoille 🙂

    • Reply lena torstai, lokakuu 1, 2015 at 17:06

      Wow, sä oot muuttanut Suomessa tosi paljon! Samanlainen rumbahan se on joka puolella, niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Tavarat kasaan ja menoksi, asettumaan uuteen paikkaan ja uuteen kämppään. Ja siinä alkaa samalla tutustua uusiin ihmisiin ja luoda ihmissuhteita…. tutulta kuulostaa! 😀 Miesten perässä on hyvä mennä heh, mutta jotenkin itse alkaa tässä vaiheessa kaivata sitä jotain omaa. Saksan suhteen odotukset korkealla siis. 🙂 Mä niin toivon pidempiaikasta työtä, ja voihan tuo Saksakin olla pidempiaikainen juttu. Saa nähdä. 🙂

  • Reply Ari keskiviikko, syyskuu 30, 2015 at 20:04

    Tuttuja ajatuksia, vaikka minulla on oma omistusasunto täällä Suomessa ollut koko ajan. Työn takia tulee reissuja sinne tänne, jolloin itse ei valitse kohdepaikkaa eikä lähtiessä aina tiedä kauanko siellä menee, joskus on valmistautunut lyhyeen matkaan, joka venyy pidemmäksi, joskus on valmistautunut pidempään oleskeluun jossain joka sitten muuttuukin lyhyeksi. Lyhyitä muutaman viikon reissuja pidän itse vain reissuina, sitten on kuukauden-kahden-kolmen reissuja jotka ovat omassa kategoriassani niitä vähän pidempiä reissuja, näissä usein asutaan hotellissa, tosin joissain tapauksissa kalustetussa asunnossa (itselläni tällaisia ovat olleet mm. Taiwan ja Kenia), ja omassa kategoriassani jos olen jossain maassa ainakin puoli vuotta, pidän sitä sinne muuttamisena, vaikka asuisin hotellissa, on kuitenkin sen verran pidempi reissu, tosin usein näissä puolen vuoden reissuissa on tullut hommattua tai on tarjottu asunto käyttöön. Itse olen ollut vähintään puolen vuoden reissuja mm. Ruotissa, Ranskassa ja USA:ssa, joista etenkin Ruotsia ja USA:aa itse kohtelin muuttamisena, kun oleskelu siellä oli aika pysyvän oloista, eikä ollut tarkkaa tietoa siitäkään koska on tulossa takaisin ja asuin kalustetussa asunnossa, joko itse vuokraamassani tai työnantajan tarjoamassa.

    Ulkomailla itse kaipaan ystäviäni Suomessa ja omaa kotia, autojani, kotiteatteriani ja hifilaitteita ym. kotiin kuuluvia asioita. Nykyään olen alkanut jo pyrkimään välttämään matkoja, ja esimerkiksi tänä vuonna en olekaan ollut ulkomailla kuin lomamatkoilla, kun viime vuonna tuli suurin osa vuodesta vietettyä ulkomailla. Minulla on sellainen työ, jossa usein matkustetaan todella paljon, itse matkustan tällä hetkellä omasta tahdostani vähemmän kuin kolleegani, halutessani voisin olla lähes koko ajan ulkomailla ja moni meillä töissä niin tekeekin. Sosiaalinen elämä siinä vain kärsii, itseltäni on mennyt mm. moni harrastus pilalle työmatkojen takia, ei voi olla esimerkiksi bändissä soittajana jos olet yhtäkkiä pitkiä aikoja ulkomailla… ostin mukana kannettavan matkastudion ja soittimet, mutta ei se ole sama asia…

    Siinä on kanssa eroa, onko jossain vain löhöilemässä vai tekemässä töitä. Ja aina on niitä joilla on eri mielipiteet asioista. Taiwanissa olin itse viime vuonna muutaman kuukauden, mutta edeltäjäni samassa positiossa oli siellä ollut useita vuosia, itse en siellä ollessani vielä tiennyt matkan kestoa ja sitä jatkuuko sopimus vai ei. Itselläni ei jatkunut muutaman kuukauden jälkeen, joten se jäi lyhyemmäksi kuin oletin, mutta esimerkiksi sitä edeltänyt USA:n reissu oli enemmän muuttamisen oloinen, kun sieltä valitsin asuntoa ja asuinaluetta jo sinne lähtiessäni vähintään puolen vuoden reissua varten, olin siellä vajaan vuoden itse, mutta kolleega joka lähti samoihin aikoihin oli vielä pidempään ja on siellä itse asiassa edelleenkin…

    Matkustanut olen yli 20 maassa, mutta asunut oikeastaan vain kolmessa, Suomessa, Ruotsissa ja USA:ssa, koska vaikka olin Ranskassakin pisimmillään puoli vuotta, asuin hotelleissa ja kävin monta kertaa Suomessa joten en ollut samassa hotellihuoneessakaan kuin ehkä kuukauden maksimissaan kerrallaan. Ranskasta (Pariisista) kun oli niin halpaa ja helppoa käydä viikonloppuna Suomessa käymässä.

    • Reply lena torstai, lokakuu 1, 2015 at 17:04

      Sinulla on kyllä Ari työ sellainen, ettei taida tylsää hetkeä päästä tulemaan. 🙂 Mä oon jotenkin aina ajatellut, että tuolalinen työ sopisi minulle hyvin. Saisi olla menossa, mutta silti olisi kuitenkin koti jonne palata, tukikohta. Nyt tosin näiden menneiden vuosien aikana on alkanut tulla sellainen olo, että olisi ehkä sitten kuitenkin mukava asettua ihan oikeasti jonnekin. Reissut erikseen, tietenkin, mutta se asettuminen olisi nyt vaan niin mahtavaa. Meillä on täällä ehkä hieman samanlainen keikka kuin sinulla esim Taiwanissa – ollaan aparthotellissa ja täällä toimii kyllä kaikki tosi hyvin. Ei tarvitse itse oikein hoitaa mitään – eli siinä mielessä tämä ei tunnu kodilta. Toisaalta, meidän koti tämä nyt on, ei me muuallakaan asuta. Omia tavaroita on tosi vähän ja ne on täällä, mutta sitten samalla osa on pahvilaatikoissa jossain. Niitä tavaroita kaipaa ehdottomasti ja tietenkin ystäviä. Kaikkialla. Eli kakki taitaa riippua määritelmistä…. eikä ole edes pakko määritellä. Ps. Totta tuo, että Pariisista on niin edullista ja helppoa käydä Suomessa viikonloppuisi. Kuten muualtakin Euroopasta. Kaukana asuminen antaa perspektiiviä aina 🙂

  • Reply alex keskiviikko, syyskuu 30, 2015 at 19:35

    Mmielenkiintoinen kirjoitus Leena. Vaikka ei omakohtaista kokemusta ole ulkomaanasumisesta ole, uskon ymmärtävni ainakin hieman näistä tuntemuksistasi koska olen aikoinaan tehnyt työtä, jossa asustelin välillä pidempiäkin aikoja poissa kotoa. ”Oma koti kullan kallis” -sananparsi pitää sisällään paljon totuutta.

    • Reply lena torstai, lokakuu 1, 2015 at 16:15

      Kiitos Alex! 🙂 Uskon hyvin, että pidempään kotoa työn takia olleena ymmärrät hyvinkin nämä jutut. Oma koti kullan kallis – sanonnassa on oikeasti paljon perää. On kiva lähteä, mutta on myös kiva palata aina kotiin. Kunhan se koti ensin löytyisi:)

  • Reply Jerry / Pako Arjesta keskiviikko, syyskuu 30, 2015 at 18:57

    Toisaalta valitettavasti, mutta toisaalta onneksi ei ole mitään kokemusta tällaisesta, mutta tästä on todella mielenkiintoista lukea. Voin vain kuvitella kuinka rankkaa tuo on, vaikkakin mielenkiintoista. Toivottavasti löydätte pian sen paikan, jossa voitte olla pysyvämmin :). Ja hei, älä luovu Firenze-unelmasta. Tavoittele sitä niin se onnistuu kyllä ;).

    • Reply lena torstai, lokakuu 1, 2015 at 16:14

      Kiitos Jerry tsempistä! Tuo Italian taloustilanne kun paranisi, niin me oltaisiin jo siellä. 😀 Odotellessa haha. Mielenkiintoista tämä elämä on, ja rankkaa, ehdottomasti. Puolensa tällä on mutta jossain vaihessa olisi kiva asettua jonnekin ja tehdä pidemmän puoleisia suunnitelmia. 🙂

  • Reply Jenni / Globe Called Home keskiviikko, syyskuu 30, 2015 at 18:45

    Mä miellän muuttajat kolmeen kategoriaan: väliaikaisiin expatteihin (jollainen ite koen olevani vaikka en ole komennussopimuksella johon Fiidi viittasi, sehän on aika suomalainen juttu), maahanmuuttajiin jotka aikovat jäädä maahan pysyvästi (tai ainakin ”toistaiseksi”), ja opiskelijoihin. Opiskelijat nyt on ihan omassa kastissaan… mutta kyllä mä silti koen asuneeni Tsekeissä, vaikka olinkin siellä opiskelijana.

    Mullakin alkaa maastamuuttoväsymys painaa. Jatkuva maasta toiseen muuttaminen oli hauskaa ekat pari vuotta, mutta mäkin kaipaan pysyvyyttä. Sohva tosin on jo ja tavaraakin vähän liikaakin, seuraavaksi haluaisin ostaa sen asunnon, mieluusti vähintään kolme makuuhuonetta ja kaksi vessaa, ja vuorinäkymällä ja uima-altaalla kiitos! 😉 (Ainahan sitä saa unelmoida…)

    • Reply Fiidi keskiviikko, syyskuu 30, 2015 at 19:21

      Komennussopimuksia on joka maassa. Amerikkalaisen muuttaessa ulkomaille se vasta usein ennalta järjestettyä onkin. Ylipäätään jokainen jonka työnantaja haluaa viedä ulkomaille on komennussopimuksella ja tietysti on oman edun mukaista saada sopimus missä kaikki on ennalta järjestettyä eli ehtii keskittyä työntekoon.

      Jokainenhan toki voi etsiä työtä jostain toisesta maasta itsenäisesti.

      • Reply lena torstai, lokakuu 1, 2015 at 16:12

        Tuo Jennin mainitsema kolme kategoriaa on mielenkiintoinen. Mä ehkä koen itseni kuuluvaksi tuohon ensimmiseen ryhmään, vaikka mekään ei varsinaisella komennussopimuksella olla. Tuo asuminen sitten, mielestäni se on jokaisesta itsestään kiinni ”asuuko” maassa vai ei. Miten siihen suhtautuu, onko tullut jäädäkseen, onko paikkaa johon palata (eli onko ns. lomalla). Määritelmiä on monia. 🙂 Mä Jenni luin just sun artikkelin, ihan samojen juttujen kanssa painitaan. Muuttoväsymys vähän painaa täälläkin. Mullekin se uima-allas, kiitos 😀

  • Reply Minttu keskiviikko, syyskuu 30, 2015 at 18:14

    Todella mielenkiintoinen aihe! Ymmärrän tuon fiiliksen hyvin. Ulkomailla kaipaa jotain omaa ja tuttua ja rutiineihin liittyviä asioita tai esineitä. Toisaalta muutto ja turhien tavaroiden pitäminen kurissa on puhdistavaa ja vapauttavaa.
    Ystävien saaminen ja sosiaalinen elämä lienee se suurin ja tärkein asia. Toivon, että pystytte asettumaan jonnekin mukavaan ympäristöön vielä. Suomessa varmaan kohtaisit kulttuurishokin.
    Me olemme juuri irrottamassa ankkurit ja siirtymässä toiselle puolelle palloa. Saa nähdä, mistä itsensä löytää vuoden päästä.
    Tsemppiä! Onhan nykyisin helpompaa pitää kaveriyhteyksiä myös virtuaalisesti…

    • Reply lena torstai, lokakuu 1, 2015 at 16:10

      Kiva jos osui ja upposi tämä juttu, Minttu! Tuo mitä sanoit rutiineista, on hyvin totta. Rutiinit ja omat tavat, esineet ovat juuri niitä juttuja joita kaipaa eniten. Minnepäin palloa te olette menossa? Toisaalta, on hauska kun on vapaus ja tietää, että kaikki on mahdollista. Tsemppiä teillekin hurjasti seikkailuun! 🙂

  • Reply Veera A keskiviikko, syyskuu 30, 2015 at 18:11

    Asuin aikanaan monta vuotta osan vuodesta Suomessa, osan Hawaijilla ja vaikka Hawaijin pätkät olivatkin 3kk mittaisia, koin oikeasti asuvani siellä. Minulla ei ollut kotia Suomessa ja tavarani olivat vanhempieni mökillä laatikoissa. Arki ja elämä oli tuona aikana Hawaijilla. Noihin aikoihin loin itselleni ”kotiteorian”: Kotikotikoti oli Suomessa, kotikoti siellä, missä minä ja suurinosa tavaroistani ja koti ihan missä tahansa, matkan aikana vaikka hotellissa.

    Nykyään kaikki kotini löytyvät pysyvästi USA:sta, vaikka muutammekin miehen työn vuoksi muutaman vuoden välein. Vaikka tähän elämäntyyliin kuuluu paljon hyvääkin, on se myös raskasta ja muuttaminen kyllästyttää. Meillä tosin kodin tavarat muuttavat mukana ja sillä on minulle iso merkitys. Tiedän siis hyvin, mitä tarkoitat sohvan kaipuulla :).

    Noin kymmenen vuoden päästä asetumme jonnekin aloillemme ja vaikka se tuntuukin ihanalta ajatukselta, on se toisaalta myöskin pelottavaa: Sopeudunko takaisin ”normaaliin elämään”?

    • Reply lena / london and beyond torstai, lokakuu 1, 2015 at 11:34

      Tuota juuri itse tarkoitin, lyhyemmät ajat voivat hyvin olla asumista. Se riippuu itsestä ja miten kukin asumisen määrittelee. Tuo kotiteoria on muuten ihan mainio, tunnistan siitä monta juttua 🙂 Teillä on kyllä ihan huippu tilanne, että kodin tavarat muuttavat mukana. Meillä ei vielä näin ole, tulevaisuudessa luultavasti kyllä. Ja odotan sitä kyllä tosi paljon, elämä helpottuu silloin. Ja tulevaisuudessa on muutenkin varmasti enemmän tavaraa, joten ihan toivottaavaa sekin on. Hyvä kysymys muuten. Sopeutuuko sitä takaisin normaaliin? Mikä on enää normaalia…? 🙂

  • Reply Fiidi keskiviikko, syyskuu 30, 2015 at 17:51

    Monet suomalais- ja muutkin expatit ovat asuneet jopa vuosia Kiinassa, USA:ssa, Venäjällä tai ihan missä vain tietämättä paikallisesta elämästä muuta kuin pelkän pinnan. Tilanne muuttuu jos expattisopimus muutetaan paikalliseksi. Sitten törmää siihen kaikkeen byrokratiaan ja muuhun mitä se sopimus pehmentää tai tekee jopa näkymättömäksi. Usein siihen liittyy napanuoran katkaiseminen kotimaahan kokonaan. Ei ole maksettuja kotilomia, lomatkin ovat kuin paikallisilla.

    • Reply lena / london and beyond torstai, lokakuu 1, 2015 at 11:31

      Tuo on hyvin totta, Fiidi! Aika monet komennuksella olevat elävät omassa maailmassaan kohdemaassa. Suomen edut ovat kieltämättä aika luksusta monessa maassa Aasiassa, sopimuksista puhumattakaan. Joskus vähän meinaa kateellisuus iskeä …. 😀 En tiedä sitten, jääkö kovinkaan moni paikallissopimuksella kohdemaahan? Riippuu toki maasta, mutta jotenkin tuntuu että lasku ”arkeen” on monissa paikoissa aika kova. Suomessa on asiat tosi hyvin.

  • Reply Katja keskiviikko, syyskuu 30, 2015 at 17:09

    Itse ainakin myös miellän ihan asuneeni Bangkokissa vaihtoni ajan sillä Suomessa kamat oli laatikoissa ullakolla eikä olisi ollut mitään ”kotia” minne muuttaa jos olisi esim. aiemmin lähtenyt pois. Sitä ennen käytetty aika matkustellessa oli taas nimenomaan matkustamista vaikka kuuluikin samaan reissuun vaihdon kanssa. Saako tuosta mitään selkoa? 😀

    Tuolla Bangkokissa koin, että siellä eli vähän sellaisessa expat-kuplassa sillä siellä pääsi meneen ihan erilailla kuin perusthaimaalaiset, asui expateille tarkoitetussa asuntohotellissa alueella, jossa oli paljon muita ulkkiksia ja kävi maan kalleinta yliopistoa. Olisi varmasti ollut paljon erilaisempaa mennä maahan työskentelemään 700e/kk palkalla.

    • Reply lena / london and beyond torstai, lokakuu 1, 2015 at 11:29

      Tärkeä kysymys tässä muuttokysymyksessä on mielestäni juurikin tuo, että onko kotia ”odottamassa” jossain muualla vai onko ns. lomalla ja palaa vanhaan tuttuun arkeen myöhemmin. Ei tälle kai ole yksiselitteistä vastausta, jokainen meistä mieltää muuton omalla tavallaan, mutta on ollut hyvin mielenkiintoista seurata tätä keskustelua kommenttiboksissa. Ymmärrän täysin mitä tarkoitat! 🙂 Meillä on vähän sama tilanne täällä tuon asumisen kannalta, olen tällä hetkellä asuntohotellissa vaikka toki ihan paikallisten alueella ja elintaso täällä on melko sama paikallisten kanssa.

  • Reply eksputti keskiviikko, syyskuu 30, 2015 at 15:06

    Minusta maassa asuminen pitää olla enemmän tai vähemmän pysyvää jotta voisi puhua maahan muuttamisesta. Ei puoli vuotta ole vielä sellainen aika. Leenan logiikalla minä olisin asunut 20:ssa maassa jos jokainen kuukauden keikka lasketaan asumiseksi. Olen asunut vain kahdessa, Suomessa ja Kanadassa.

    • Reply lena / london and beyond keskiviikko, syyskuu 30, 2015 at 15:54

      Mä niin osasin odottaa tällaista kommenttia! Huomasit varmastikin nuo heittomerkit tuossa muutto sanan ympärillä? Mielestäni puoli vuotta voi jo mennä muutosta, kuukausi ei. Mutta toisaalta, jotenkin se asia on tekstissä ilmaistava.

    • Reply Terhi / Muru Mou keskiviikko, syyskuu 30, 2015 at 15:55

      Mielestäni asia ei ole ihan niin mustavalkoinen. Itse olen asunut parissakin maassa vain neljä kuukautta, mutta olen todellakin asunut niissä, sillä minulla ei ole ollut missään muualla muuta kotia ja omaisuus muutamaa Suomessa varastossa olevaa pahvilaatikkoa lukuunottamatta on kulkenut mukana. Jos lähdet kotoa Suomesta vaikka Thaimaan rannalle makoilemaan kuukaudeksi ja palaat sen jälkeen kotiin, niin se ei kyllä sitten Thaimaassa asumista ole.

      • Reply lena keskiviikko, syyskuu 30, 2015 at 15:59

        Terhi, puit mun ajatukset sanoiksi tosi hyvin. Mun koti on nyt täällä, kamat on suurelta osin täällä. Jossain on pakko asua, ja se asuinpaikka ei oikein muualla nyt voi olla… Mutta jos tosiaan lähtee Suomesta pariksi kuukaudeksi makoilemaan rannoille Aasiaan ja on koti Suomessa, niin ei se asumista ole. Lomailua.

    Leave a Reply