Romanttinen get away Kölniin varattu!

IMG_2688

IMG_2684

Romantiikka ei yleensä ole asia, joka tulee ensimmäisenä mieleen Saksasta puhuttaessa. Toki Saksassa riittää kauniita  ja mielenkiintoisia paikkoja, mutten maata välttämättä romanttiseksi kutsuisi. Koska sinne olemme syksyllä nyt muuttamassa, lähiseutujen tutkiminen tulee ajankohtaiseksi. Olemme olleet Matteon kanssa viimeksi yhdessä ihan oikealla lomalla Thaimaassa maaliskuussa, joten nyt syksyllä olisi kiva lähteä pois kotimaisemista viikonloppureissulle. Koska kotimaisemat myöhemmin syksyllä tarkoittavat Düsseldorfia, päätimme matkata naapurikaupunki Kölniin viettämään romanttista viikonloppua. Se on mielikuvissani kuitenkin Düsseldorfia himpun verran romanttisempi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Olin Kölnissä viimeksi toukokuussa, kun kävimme tutustumassa Düsseldorfiin potentiaalisena asuinkaupunkina. Yhden päivän halusin kuitenkin viettää Kölnissä, ihan vain lomaillen ja kauniiseen kaupunkiin tutustuen. Yhdessä päivässä ei tietysti ihan hirveästi ehdi nähdä, joten uusintavisiitti on ehdottoman tervetullut.

Varasin meille huoneen yhdeksi yöksi Kölnin Marriott-hotellista. Emme ole aiemmin päässeet Matteon kanssa yksimielisyyteen vuosipäivästämme eräiden seikkojen takia, joten vihdoin viime viikolla päätimme päivän jolloin voimme vuosipäiväämme juhlistaa. Kölnin reissu osuu samalla 2,5 – vuotispäivämme aikoihin, joten reissulle on hyvä syy lähiseutuihin tutustumisen lisäksi. Ja Köln on oikeastaan aika romanttinen paikka muutenkin, sijaitseehan siellä yksi Saksan suurimmista rakkauslukkosilloista.

Varasin Kölnin hotellin Hotels.comista Ostohyvitys.fi – palvelun kautta. Ostohyvitys.fi on suomalainen palvelu, joka maksaa asiakkailleen rahaa takaisin sen kautta netissä tehdyistä ostoksista. Ostohyvitys.fi valikoimissa olevat nettikaupat maksavat komission palvelun kautta tehdyistä ostoksista, ja Ostohyvitys.fi tilittää osan tästä summasta asiakkaalle. Minua ja muita matkailijoita ilahduttanee etenkin se, että Ostohyvityksellä on tällä hetkellä meneillään tuplakampanja – matkailun puolelta mukana on Hotels.com. Tämä tarkoittaa sitä, että Ostohyvitys.fi kautta tehdyistä Hotels.comin tarjouksista saa 10-11% bonuksen varaushinnasta, mikäli varaus tehdään 30.9 mennessä – tuo bonus on oikeasti huippu lisä matkakassaan!

Nyt teillä London and beyondin lukijoilla on mahdollisuus saada 5€ ilmaista aloitusrahaa Ostohyvitys.fi:n tilillesi, kun rekisteröidyt käyttäjäksi tämän linkin kautta. Happy shopping!

*Yhteistyössä Ostohyvitys.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Previous Post Next Post

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Susanna perjantai, 25 syyskuun, 2015 at 22:54

    Kivalta kuulostaa 🙂 kannattaa ihailla Kölnin nähtävyyksiä myös iltavalaistuksessa ne näyttävät jokseenkin erilaisilta kuin päivällä, Kölnistä löytyy myös suklaamuseo (joku pieni talo Rheinin lähellä), roomalainen museo juna-aseman vierestä ja erilaisia ja eri hintaisia jokiristeilyitä on myös. Nyt tekisi mieli taas lähteä kölniin kun mietin näitä jokiristeilyitä ja muita!

    • Reply Lena / London and beyond torstai, 1 lokakuun, 2015 at 17:42

      Kiitos vinkeistä Susanna! Nyt alkoi kiinnostaa eritoten tuo suklaamuseo, sinne me mennään! Kaikki ruokaan liittyvä toimii hyvin 😉

  • Reply Jenna perjantai, 18 syyskuun, 2015 at 09:20

    Saksastahan löytyy romanttisia kohteita pilvin pimein! Köln ei ole tuttu, mutta tuosta rakkauslukkosillasta oon nähnyt kuvia. Tulee varmasti oikein hyvä reissu! 🙂

    • Reply lena maanantai, 21 syyskuun, 2015 at 12:51

      Googlettelin aihetta ja taisin olla vähän väärässä Saksan romanttisuuden kanssa… ainakin ihania linnoja löytyy! 🙂 Reissusta tulee varmasti tosi kiva, en malttas oottaa 🙂

  • Reply Saana keskiviikko, 16 syyskuun, 2015 at 21:33

    Saksassa on varmasti romanttisempiakin kaupunkeja kuin Köln, epävirallisesti se romanttisin kai on Rothenburg ob der Tauber. Köln ei ole tuttu muuten kuin oppilaavaihdon puitteissa järjestetyiltä visiiteiltä, mutta jos päiväreissulle haluatte, suunnatkaa Monschau-nimiseen kaupunkiin – se on söpö. Eifel on kaunista aluetta : )

    • Reply lena torstai, 17 syyskuun, 2015 at 12:06

      Kiitos Saana vinkistä, mä käyn tsekkaamassa tuon kaupunkin ja laitan nimen ylös:) Vinkt on aina tervetulleita, samoin tuo Monschau kiinnostaa kovasti!

      • Reply Jenni / Unelmatrippi perjantai, 18 syyskuun, 2015 at 07:34

        Ehdottomasti kannattaa joskus käydä Rothenburg ob der Tauberissa, se on tosiaankin söpö paikka. Muutenkin Romantische Strassen varrella on mielettömän kauniita kaupunkeja ja maisemia – todella vahva suositus roadtripille, jos joskus kiinnostaa käydä ajelemassa!

        • Reply lena maanantai, 21 syyskuun, 2015 at 12:52

          Kiitti Jenni myös sulle suosituksista! 🙂 Meillä on luultavasti auto tuolla asuessamme, joten eiköhän sitä roadtrippaamaan olla menossa. Täytyy tuo romanttinen reitti ottaa työn alle!

  • Reply Jerry / Pako Arjesta keskiviikko, 16 syyskuun, 2015 at 15:39

    Mahtavaa reissua teille :)! En valitettavasti ole käynyt Kölnissä, vaikka serkkuni asuikin siellä monta vuotta, mutta ehkä sinnekin tulee joskus mentyä. Sitä en osaa sanoa, onko Köln romanttinen vai ei, mutta eikös se romanttisuus ole lähtöisin siitä parista eikä paikasta ;)?

    • Reply lena torstai, 17 syyskuun, 2015 at 12:05

      Kiitos Jerry! Sun pitää ehdottomasti yllättää Tiia useammin ja järkätä Kölnin reissu 😉 Köln oli mun mielestä tarpeeksi romanttinen, joten eiköhän tuo romanttinen reissu meiltä onnistu… 😀

      • Reply Jerry / Pako Arjesta perjantai, 18 syyskuun, 2015 at 17:00

        Nää yllätykset käy kalliiksi xD. Pitäisi kyllä oikeasti yllättää useamminkin! Köln on hyvä lisätä tuohon ”to go” listaan :).

        • Reply lena perjantai, 18 syyskuun, 2015 at 17:20

          Voitte tulla meille kun kämppä on kuosissa. 😀

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.