Meidän pariskuntareissut

Meidän

Maanantaina juteltiin #Matkachatissa matkaseurasta (lue täältä kooste aiheesta). Juteltiin siitä, kenen seurassa matkustat mieluiten ja miksi. Aihe oli hyvin mukaansatempaava ja päätin jatkaa aihetta erillisen artikkelin verran. En olekaan tainnut matkaseurapreferensseistäni täällä blogissa aiemmin puhua, joten eilisen keskustelun siivittämänä ajoitus on tänään mitä mainioin.

Heti alkuun on pohjustukseksi myönnettävä, että matkustan itse mieluiten seurassa. Joko Matteon kanssa, ystävien kanssa tai perheeni kanssa. Kaikki käy, olen matkaseuran suhteen hyvin kaikkiruokainen. Kuitenkin viime aikoina on tullut eniten reissattua luonnollisesti Matteon kanssa. Minulle ei ole ongelma matkustaa yksin, ei ollenkaan, mutta mieluiten sitä kuitenkin jakaa kokemukset muiden kanssa. Pienet ja suuret hetket, kuten myös huonommatkin jutut. Matkaseura on myös turva. Omalla kohdalla yksin matkustaessa ongelmaksi koituvat ruokailut. Inhoan yksin syömistä, etenkin ravintolassa. Minulle yksin syöminen on naurettavuutta lähentelevä ongelma – ravintolassa syöminen on minulle aina sosiaalinen tapahtuma ja yksin ravintoloissa ollessani minulla on usein  vaivaantunut olo. Täysin turhaan, tiedän, mutta minkäs teet. Tietenkin reissun päällä yksin ollessani syön ulkona, mutta mielummin asioin näissä ravitsemuslaitoksissa seurassa. Maanantain chatissa yksinmatkustavan ravintolaseuraksi ehdotettiin naistenlehtiä ja iPadia (@travelloverblogi), joten pistän vinkit korvan taa.

Vaikka matkustankin mielelläni seurassa, on seura silti valittava tarkoin. Kiinnostuksen kohteet tulevat olla seuran kanssa jokseenkin samat, tiukkapipo ja niuhottaja seuralainen ei saa olla ja hänen on oltava avoin uusille kokemuksille. Samanluontoisuus on tietenkin plussaa, ja matkabudjetin tulee olla suunnilleen samansuuruinen. Matteo täyttää usein nämä kriteerit. Olisi oikeastaan melko huolestuttavaa, jos hän ei täyttäisi. Vaikka eivät kaikki tietenkään puolison kanssa tykkää reissata.

Meidän pariskuntareissut

IMG_6149

Olemme reissanneet Matteon kanssa määrällisesti paljon. Italiassa ja Suomessa, olemme viettäneet pidempiä aikoja Taiwanissa. Kuitenkin ihan varsinaisia lomailureissuja ei ole tullut tehtyä kovinkaan montaa. Ne reissut voi laskea yhden käden sormilla. Olemme käyneet kahdesti roadtripillä. Suomen Lapissa sekä Italiassa Emilia Romagnan ja Marchen alueella sekä San Marinossa. Olemme käyneet kerran Prahassa ja kerran kävimme Tallinnassa, jossa Matteo sai laivamatkalla tutustua Viron viinaralliin ja sain selittää hänelle, mikä on kaljakärry. Näiden lisäksi ollaan reissattu ympäri Eurooppaa, mutta ne ovat olleet Matteon työreissuja eikä niitä voi oikein perinteisiksi lomareissuiksi laskea.

Meidän yhteiset reissut ovat aika usein täynnä pientä säätämistä. Harmittavan usein jompikumpi on ollut sairaana, tavarat ovat kadoksissa tai jotain tärkeää on unohtunut matkasta. Olen kerran työntänyt Matteon puolivahingossa suohon ja Matteo saanut muutaman päivän vatsataudin limoncellon juomisen seurauksena. Teki mieli ensin väittää että alkoholi se ei vain sopinut hänelle, mutta kyllä se krapulakin parissa päivässä normaalisti menee ohi. Tiedä häntä, mikä pöpö häntä kohtasi.

Roadtripillä Suomessa ajettiin puoliksi. Minä tykkään ajaa, ja niin tykkää Matteokin. Mutta en Italiassa, enkä välttämättä käsivaihteisella autolla. Joten Matteo on kuski Italian reissuilla ja minä tyydyn istumaan etupenkillä ja nauttimaan maisemista. Joskus pyydän pysähtymään idylliseen ravintolaan viinille, joskus käsken häntä pysähtymään bongattuani hyvän kuvausmahdollisuuden. Allaolevan kuvan vuoksi jouduimme tekemään U-käännäksen Firenzestä Sienaan johtavalla tiellä ja parkkeeraamaan auton ojan penkalle. Mutta mielestäni se oli sen arvoista, siitä tuli yksi lempikuvistani. Sama toistui San Marinon korkeuksissa.

IMG_5558

IMG_6092

Matteo tykkää käydä minua enemmän museoissa. Käymme jonkin verran niitä reissuillamme kiertelemässä, vaikka luultavasti hän kävisi niissä enemmän ollessaan reissussa jonkun muun kanssa. Valitsemme ravintolat tarkoin ja saatamme kulkea ylimääräisenkin matkan ruokapaikan vuoksi, jos tarve on. Muuten meillä menee aika hyvin kiinnostukset yksiin. On kiva reissata rennosti, ilman sen suurempia suunnitelmia ja mennä spontaanisti paikasta toiseen. Olemme innostuneet patikoinnista ja paikallisista kokemuksista liian täysien turistirysien sijaan. Vaikka tietysti kaikki tärkeimmät nähtävyydet yritämme reissuillamme nähdä.

Tähän loppuun vielä kevennykseksi tarina siitä, miten Matteo sinne suohon joutui. Tämä episodi tapahtui Lapissa pari kesää sitten, tuon yllä jo mainitsemani roadtripin aikana.  Matteo ajoi ja halusin pysähtyä, pusikkoon asioita toimittamaan. Kuskini pysähtyi hädän tullessa kiltisti levikkeelle ja jatkoin matkaani metsän siimekseen, paikkaan joka oli hyvin suojassa. Ja olihan se, kaikelta muulta paitsi valtavalta itikka-armeijalta. En tiedä, mikä minussa itikoita kiehtoo, mutta en saa koskaan näiltä pikku-nilkeiltä hetken rauhaa. Ei siinä muu auttanut, kuin lähteä hame korvissa juoksemaan kohti autoa. Matteo oli kuitenkin mallikelpoisena poikaystävänä saapunut suojaiselle paikalleni johtavien pitkospuiden luo valvomaan toimitusta, ja juoksuaskelin yritin ohittaa häntä  pitkospuilla auton ollessa jo näköpiirissäni. Onnistuminen ei kuitenkaan ollut 100% luokkaa ja kappas… otin tukea paikallaan seisovasta Matteosta ja pian Italian poika makasi melko täydellisesti selällään suossa. Itsehän säilyin täysin kuivana ja siitä vietiin sitten miestä autoon ja vaatteiden vaihtoon. Ei meillä reissuilla yleensä mitään vakavampaa satu, tämmöistä pientä hässäkkää siitäkin edestä.

Mitenkäs teillä pariskuntareissut sujuvat?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply Sari | Pakkasesta Paratiisiin lauantai, elokuu 29, 2015 at 10:04

    Hahaa, italiaano suossa 😀 Kaikki kaatumistarinat on kyllä aina tosi hauskoja, mutta yhdistettynä töniminen ja suo niin ei tuota helposti päihitetä! Meillä pariskuntareissut sujuu pääasiallisesti hyvin mutta ainahan noita kommervenkkejä mahtuu mukaan. Ötökät aiheuttaa meissä molemmissa vahvaa kuvotusta, joten torakoita jahdatessa meinaa tulla riitaa siitä, kumpi siihen joutuu koskeen…

  • Reply Maarit Johanna torstai, elokuu 27, 2015 at 16:50

    Ruhaha 😀 Itse suolla puolet kesästä töiden puolesta tarponeena voin vaan nauraa!
    Pariskuntareissut on kyllä parhaita ja Markku on parasta matkaseuraa. Riikan reissu suvun naisten kesken oli huikea, mutta ei sitä omaa lempparityyppiä voita kyllä kukaan. Onneksi se on aina valmis lähtemään, vaikka se normaalisti tarkoittaa sitä, ettei me koskaan saada yhtään rahaa säästöön.
    Tykkään myös ajaa, mutta Markku on liiaksi rakastunut Jimnyynsä, joten viimeksi roadtripillä en saanut ajaa metriäkään. Ajetaan huomenn Tromssaan 550km ja luulen istuvani pelkääjän paikalla koko matkan 😀

    • Reply lena / london and beyond torstai, elokuu 27, 2015 at 17:30

      Sulla on varmaan kokemusta Lapin soista sitten enemmänkin. 😀 Mä ainakin toistaiseksi ajattelen, että ne elämykset on tosi tärkeitä ja niihin mielellään sijoittaa rahaa. Sitten kun asuntoa tms alkaa ostamaan, niin voi olla eri ääni kellossa, mutta nyt näin. Samoin kuin teillä 🙂
      Ihan huippua matkaa teille, seuraan Instasta miltä maisemat näyttää. Ja ootan juttuja jo tietenkin!!

  • Reply Laura/My post-University life keskiviikko, elokuu 26, 2015 at 15:12

    Haha, repesin tuolle suotarinalle 😀 Voin niin kuvitella tuon tilanteen mielessä!

    • Reply lena / london and beyond torstai, elokuu 27, 2015 at 17:28

      Haha, siis se ei silloin paljoa naurattanut, mutta jälkeenpäin asialle on voitu nauraa hyvin makeasti. 😀 Kaikkeen sitä joutuu..

    Leave a Reply