Väliaikatiedote ja reissuviikonloppu, yes!

Pahoittelen kovasti suunnittelematonta hiljaiseloa blogini puolella. Tälle on kuitenkin olemassa ilmeisen hyvä syy, sillä olen ollut viime päivät täysin vuoteen oma ärhäkän vatsataudin takia. Sen enempää taudinkuvaa erittelemättä (kaikki meistä taitavat tietää mitä ihania oireita vatsatautiin kuuluu ja miten veemäinen se osaa olla), viimeiset neljä päivää ovat kuluneet kattoa tuijotellessa ja täysin kykenemättömänä tehdä yhtään mitään. Nyt on kuitenkin näkyvissä valoa tunnelin päässä ja kävinpä eilen Matteon avustuksella jopa kaupassa (päivän kohokohta!). Meiltä on Sainsburyyn 5 minuutin kävelymatka, johon sain tosin kulumaan tuon ajan kolminkertaisena. Mutta tiedättekös, miten päivää voikaan piristää yksi kauppareissu. Ja se ruoka, oli niin ihana syödä monen päivän tauon jälkeen ja huomata, että se ruoka muuten pysyi sisällä.

Mutta nyt toisiin juttuihin. Ei taudista enää sen enempää, ketään tuskin kiinnostaa kovinkaan yksityiskohtainen selostus aiheesta. Minulla on tämän sairastelun ohella muitakin uutisia, matka-uutisia nimittäin! Ja matka-uutiseni liittyy läheisesti entiseen asuinmaahani Skotlantiin.

DSCN1119

Valitettavasti en ole kuvan maisemiin matkustamassa, mutta koska minulla ei ole juurikaan kuvia Glasgow’sta, päätin liittää tämän jutun kuvitukseksi kuvan joka liittyy edes Skotlantiin jollain tavalla. Eli Glasgown suuntaan käy matkani perjantaina ja voi, kun minä odotan! Lähden ystävättäriäni tapaamaan muutaman päivän ajaksi – en ole käynyt Skotlannissa kahteen vuoteen joten nyt on jo aikakin.

Tietysti tässä on vielä pieni riski, etten pääse reissuun lähtemään jos olo syystä tai toisesta huononee, mutta tilanne näyttää tällä hetkellä kohtuullisen hyvältä. Ainoa negatiivinen asia reissussa on kulkeminen Skotlantiin ja takaisin, sillä matka taittuu surullisen kuuluisan Megabusin kyydillä. Haukuin yhtiön viime vuonna maanrakoon matkatessani sen kyydillä Ranskan Lillestä Lontooseen (juttu täällä), joten kovinkaan innoissani en tästä matkustusmuodosta ole. Mutta 34£ maksanut menopaluulippu oli erittäin kilpailukykyinen lentolippujen (281£) kanssa, joten kustannusyyt olivat ykkösprioriteettini tällä kertaa. Avaudun kokemuksestani varmasti lisää kunhan palaan takaisin reissultani.

Ps. Kiitos teille kaikille ihanista tsempeistä sairasteluni kanssa Facebookin puolella!

 

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Rachel keskiviikko, heinäkuu 22, 2015 at 18:01

    Oh my goodness, Megabus all the way to my beloved Scotland, you brave, brave girl! I’d sell my soul to always take the train!
    I hope you’re feeling better (sorry, my Finnish is very poor and I didn’t understand everything, even with Google!).
    Have a great time!

    • Reply lena / london and beyond torstai, heinäkuu 23, 2015 at 10:44

      Thank you soo much for your comment Rachel! Hahaa, I can assure you Megabus wasn’t really my first option, however after checking flights (281£, gosh!) decided to give it one more chance. This will be the last one though 😀 I’ll let you know how the trip was once I’m back from Scotland. Love that country too, lived there for 4 years and had a great time.

  • Reply Maarit Johanna keskiviikko, heinäkuu 22, 2015 at 16:37

    Pidän sormet ja varpaat ristissä että pääset reissuun! Mie en ole tainnut sun blogista lukeakkaan Skotlanti juttuja vielä ollenkaan (onko niitä?), joten voi kyllä kiinnostaa 🙂
    Siinä on yksi minun haave kohde. Kylmä ja märkä, mutta niin kaunis 😀

    • Reply lena keskiviikko, heinäkuu 22, 2015 at 17:20

      Mulla on ollut toooosi vähän Skotlanti-juttuja blogissa ja osa niistä aiheuttaa nytkin kovasti myötähäpeää (olivat blogin alkuajoilta), mutta ehdottomasti kirjoitan nyt pari juttua lisää. 🙂 Glasgowsta tosin, mutta se on oikein ihana kaupunki, siihen pitää vain asennoitua oikein 🙂

    Leave a Reply