Viikko Pariisissa voi olla hyvin opettavaista aikaa niin kulttuurin kuin maailman ymmärtämisenkin kannalta. Viikko on myös hyvä aika kokeilla, miten yläaste- ja lukioaikoina opiskellulla ranskalla pärjää kun saavut keskelle pariisilaista elämänmenoa. Kielitaitoon (tai paremminkin sen puutteeseen) paneuduin jo aiemmin (linkki täällä) ja tämä juttu toimii sen jatkona, omiin kokemuksiini ranskan kielestä pohjautuen. Yritän käyttää paikallista kieltä reissuillani aina kun se on mahdollista, mutta hankaluuksia se tuottaa.
Oma historiani ranskan kielen kanssa
Olen aina ollut kiinnostunut Ranskasta ja ranskan kielestä. Siksi valitsin ylä-asteella ranskan B2-kieleksi ja jatkoin sen opiskelua koko lukioajan. Yhteensä viisi vuotta. Se on pitkä aika ja siitä pitäisi olla jäänyt jotain pääkoppaan, olkoonkin että tästä opiskelusta on aikaa kahdeksan (!) vuotta.
Ollessani 19-vuotias, lähdin Glasgow’n yliopistoon opiskelemaan politiikkaa ja ranskaa, sivuaineenani taloustiede. Kuinkas ollakaan, valmistuin neljä vuotta myöhemmin taloustieteilijäksi ja politiikan ja ranskan opintoni jäivät taloustieteen jalkoihin. Eli se siitä vaihtovuodesta Pariisissa, josta pitkään haaveilin. Olin ylä-asteella ja lukiossa uskoakseni keskiverto ranskan opiskelija ja olin aina erittäin innoissani ranskan tunneista, haaveilinhan muuttavani joko Pariisiin tai Ranskan kauniille Rivieralle. Samaa fiilistä ei minulle koskaan tullut esimerkiksi espanjan saati ruotsin kanssa, vaan mieli halasi Ranskaan.
Miten tällä opintopohjalla sitten pärjää ns. tositoimissa, paikan päällä Ranskassa?
Olen vieraillut Ranskassa lukuisia kertoja silloin, kun vielä opiskelin kieltä. Niin perheen kesken kuin lukion opintomatkallakin. Viimeisen kahden vuoden aikana olen käynyt Ranskassa kolme kertaa ja voin kertoa, että se kielitaito katoaa. Aika äkkiä, ennen kieli luisti nimittäin huomattavasti paremmin.
Tämänhetkinen tilanne on se, että pystyn asioimaan kaupassa, kysymään kelloa ja muita perusjuttuja. Perustervehdykset ja kiitokset sujuvat toki luonnostaan, kuten myös kohteliaisuudet. Ravintolassa pystyn tekemään perustilaukset ranskaksi ja vastaamaan minulle esitettäviin kysymyksiin, mikäli ne liittyvät annosten kokoihin ja kappalemääriin. Pystyn kertomaan mistä olen kotoisin, miksi olen Pariisissa ja mikä on ikäni, siinä se.
En välttämättä ymmärrä mitä minulle sanotaan jokapäiväisissä tilanteissa, mikäli tilanne tulee aivan puskista. Menneellä viikolla Pariisissa minulta tiedusteltiin, olisiko minulla antaa kahdenkymmenen euron setelin lisäksi kassalle pari euron kolikkoa jotta hän voisi antaa minulle kympin takaisin. En tietenkään ymmärtänyt minulle silloin esitettyä kysymystä. Mietin asiaa tilanteen satuttua hetken jolloin ymmärsin että kyllä, nyt on kolikoista kyse. Ei minun tietysti olisi korkeampaa matematiikkaa tarvinnut käyttää että olisin ymmärtänyt, että kahta euroa se kassa kyseli. Tämä on ongelmani uusien kielien opiskelussa, en aina pysy kärryillä yllättävissä tilanteissa. Vastasin toki hänelle tyylikkäästi että anteeksi, en puhu ranskaa. Ranskaksi. Älykästä kerrassaan.
Näitä tilanteita tulee kieliä opiskellessa ja uutta kieltä käytännössä testatessa, se on fakta. Mutta ai kun se ärsyttää! Varsinkin kun tajuat mitä sinulle on tajuttu vasta tilanteen päätyttyä.
Ennen pystyin keskustelemaan ostotilanteissa ranskaksi paljon paremmin, pystyin esimerkiksi juttelemaan vaatekaupan myyjän kanssa niitä näitä ja kysymään kokoja, ymmärsin ympäröivää menoa paljon paremmin ja saatoin jopa kysyä ohikulkijalta neuvoa. Ei tule enää kysymykseenkään. Säälihän se on, olisi mahtavaa pitää kieltä yllä ja jopa kehittää sitä. Nyt kuitenkin kiina menee ranskan edelle, samoin italian opettelu.
Onko teillä jokin kieli päässyt unohtumaan ihan vain siksi, että sitä ei tule käytettyä?
20 Comments
Hauska lukea Pariisin kokemuksiasi ! Vieraissa kielissä usein juuri se tilannekohtainen ”hoksaaminen” menee joskus ohi, ja vasta myöhemmin kaikki loksahtaa kohdalleen ja tekisi mieli huhuilla että ”tätä mä tarkoitin” ja ”näin olisin vastannut”… =)
Jos lohduttaa yhtään, puhun lähes huomaamattomalla korostuksella ja sujuvasti ranskaa, mutta näin käy vielä minullekin. Ja asiaan tuo lisäkomiikkaa se, etteivät muut tajua etten tajua, koska puhun liian hyvin ! Useimmiten kyse ei ole sanastosta vaan kuullunymmärtäminen pettää, kun toinen mumisee tai puhuu liian nopeasti tai epäselvästi.
Turhauttavinta on kun omat esiteinit kälättävät täysin käsittämättömiä juttuja ja pyydän toistamaan. Slangiin ja lyhennyksiin kompastelee onneksi ranskismiehenikin, niin olo ei ole ihan niin ulkkari – ihan vaan dinosaurus vain ! =D
Kiva jos näitä juttuja on mukava lukea! 🙂 Joo, mulla aika usein menee ranskan kanssa ohi nuo tilanteet ja sitten myöhemmin sitä tajuaa että hetkinen…… tästähän sitä oli kyse. Ihana kuulla että ekspertillekin joskus käy noin, lohduttavaa kuulla. Mun pitäisi ehdottomasti alkaa opetella italiaa, olisi niin mahtava oppia se kieli kunnolla kun siihen on mahdollisuus… sulla on varmasti ollut tosi iso etu paikallisesta miehestä kielen opettelussa! 🙂
Ruotsihan se. Yritän sitä ylläpitää joskus katselemassa ruotsinkielisiä ohjelmia ja lukemalla kirjoja ja lehtiä ruotsiksi. Tosin sen kanssa on se ongelma, että Suomen ruotsia en ymmärrä, mutta Ruotsissa ymmärrän ruotsia ihan hyvin.
Mutta mitä tohon ranskan kieleen ja fiilikseen niin mulla tuli italiasta sama fiilis. Musta oli ihanaa opiskella sitä ja olin superonnellinen sen kanssa. Ranska oli kaameeta pakkopullaa ja saksa alkoi tylsistyttämään kun meni liian vaikeaksi 😀
Tuo ruotsi on mullakin tosi harmi kun se on jäänyt. Kyllähän sitä vähän ymmärtää mutta ei niin paljoa että esim tv:tä seuraisi saati puhuisi. Ruotsalaisten kavereidenkin kanssa tulee juteltua suureksi osaksi englantia, kun suuressa porukassa usein muutenkin liikutaan ja enkku on se luonnollinen kieli. Mä nyt niiiin toivon että olisin lukenut italiaa ranskan sijaan… siitä olisi kerrankin ollut hyötyä!
Mulla on saksa ja ruotsi pahasti ruosteessa. Saksan kieleen en koskaan päässyt kunnolla sisään, vaikka kolme vuotta aikoinaan opiskelin. Ruotsin ehkä saisi vielä sujumaan, jos viitsisi panostaa. Mulla on muutamia ruotsinkielisiä kavereita, jotka varmasti preppaisivat, mutta suomalainen vaatimattomuus astuu tässä kohtaa peliin ja puhun heidän kanssaan joko englantia tai suomea. Espanjan kielen olen opiskellut aikuisiällä. Takana lukion kurssit, muutamat työväenopiston kurssit ja nykyisin treenaan ryhmässä, jossa meillä on natiivi opettaja. Pärjään espanjalla arkipäivän tilanteissa mutta sanavarasto ei ole (vielä) niin laaja, että syvempiin keskusteluihin pystyisi. Mutta pikkuhiljaa.. 🙂
Mun ruotsi on kyllä ihan kuralla, kaikkien näiden vuosien jälkeen eikä Kuopio ole varsinaisesti paikka jossa sitä voisi harjoittaa 😉 Mulla ruotsi on sellainen kahden viinilasin jälkeen parannuksen kokeva, mutta silti se ei kyllä taivu. Ymmärrän vähän mutta sekin hankaloituu koko ajan. Tuo treeni ryhmässä josssa on natiivi opettaja on muuten ihan superhyvä idea, natiivin kanssa harjoittelu on ihan paras juttu. Itsellänikin on haussa kiinan language exchange partner kunhan tullaan lomien jälkeen Lontooseen taas. 🙂 Tsemppiä espanjan opintoihin, sekin kiinnostaa kovasti vaikka on aina jäänyt ranskan jalkoihin. 🙂
Monesti me suomalaiset ollaan aivan liian vaatimattomia oman kielitaidon suhteen (kuten Hannakin totesi) ja aivan turhaan arastellaan puhumista mahdollisten virheiden pelossa. Itse olen kaksikielisestä perheestä ja arastelin pitkään toisen kotimaisen puhumista juuri virheiden pelossa.
Rohkeasti puhumalla ja tilanteeseen heittäytymällä on selvitty matkoillakin monen monituisista tilanteista ja sillä se kielitaito kehittyy! Aina olemme saaneet hyvän vastaanoton, vaikka ei puhuisi kyseistä kieltä täydellisesti. Sattumuksia tien päälläkin sattuu, kuten meillä Toscanan kierroksella, mutta italian, englannin ja reippaan viittilöinnin avulla siitäkin tilanteesta selvittiin 🙂
https://www.rantapallo.fi/elamaajamatkoja/2015/05/05/toukokuisen-toscanan-auringon-alla-osa-2/
Suomalaiset on tosi vaatimattomia tuon kielitaidon suhteen, pitäisi mun mielestä vähän boostata luottamusta niiden kielien käyttöön. Itsekin oon aina ollut vähän vaatimaton kunnes muutin Lontooseen ja tajusin että siellä on niin paljon kieliä ja enkkuakin käytetään enemmän tai vähemmän hyvin ja silti jengi pärjää, joten ihan rauhassa voin yrittää muita kieliä puhua maailmalla. 🙂 Mä käyn katsomassa tuon linkkisi, aina kiinnostaa Italia ja kielivaikeudet… tuttua. 😀
Vähän samanlaista harrastaneisuutta ranskan kanssa minullakin kuin Sinulla. Ja aika vähiin se sitten nyttemmin on jäänyt. Lehti-otsikot tai telkkariuutisten isot otsikot avautuvat hyvin, mutta kun pitäisi saada jotain yksinkertaista sanottua, niin ei löydy, ei.
Lähimmäksi tilannetta, että olisin saattanut oikeasta päästä kielitaitoani hyödyntämään ja kehittämäänkin oli aikojen alussa tarjolla ollut EU-työpaikka, jonka sitten kuitenkin päädyimme hylkäämään (eivät ne edut jo työelämässä olevalle lapsettomalle pariskunnalle niin ihmeellisiä olleet sitten kuitenkaan).
Työhaastattelussa oli ryhmähaastattelu, jossa samassa tilanteessa monta haastattelijaa haastatteli Sinua kaikilla niillä kielillä, joita olit väittänyt osaavasi: aika haastavaa vastata yhteen kysymykseen englanniksi, seuraavaan ranskaksi, sitten välillä suomeksi ja taas seuraavaan ruotsiksi!
Espanjan kanssa vähän sama juttu, käytön puutteessa sekään ei oikein aktivoidu, vaikka lukion lyhyen espanjan 6 ensimmäisen kurssin suorittamisesta ei ole montaa vuotta. Katsotaan miten käy Mallorcalla parin viikon päästä!
Ihan sama juttu täällä Pirkko! Nuo lehtien otsikot onnistun hyvin yleensä ymmärtämään tai jos tv:ssä on jotain meneillään. Harmittaa kyllä tosi paljon että muuten kieli on sitten jäänyt pitämättä yllä. Mulla menisi kyllä hankalaksi tuollainen työhaastattelu, voisinhan sanoa osaavani esim perus kiinaa mitä mielestäni teenkin mutta työympäristössä se on sitten vähän eri juttu jo…
Tsemppiä espanjan käyttöön Mallorcalla ja kivaa reissua muutenkin! 🙂 Huvi ja hyötyhän tuossa yhdistyy kun pääset kieltäkin käyttämään 😉
Mielenkiintoinen postaus – rakastan kaikkee kieliin liittyen 😉 Mutta joo, kyllä kielet pääsee unohtumaan kun niitä ei käytä. Mulla nimenomaan ranska on ehkä paras esimerkki. Olin lukiosta vuoden vaihtarina Ranskassa ja sen jälkeen opiskelin sitä kolme vuotta Suomessa yliopistossa. Kirjoitin jopa kandini kokonaan ranskaksi. Voi siis sanoa, että ranskan kielen taitoni ovat olleet todella hyvät. Sitten lähdin oppaaksi enkä sen jälkeen ole juuri lainkaan puhunut ranskaa – en ole edes kavereille ehtinyt kirjoitella! Ja voi, kyllä se kielitaito surkenee! Jossain vaiheessa kreikan ja espanjan kielen taitoni olivat suurinpiirtein samalla tasolla, jolloin sekoitin niitä. Nyt espanja ja ranska sekoittuu aina toisinaan. En ikinä varmasti tule kokonaan unohtamaan ranskaa, mutta fakta on se, ettei se enää ole niin sujuvaa ja luontevaa kuin ennen. Harmi. Hauskaa on myös se, että äidinkieleni on ruotsi ja suomi, joista ruotsi oli aikaisemmin se vahvempi. Nykyään töissä käytän vain suomea ja aina silloin tällöin jokin ruotsinkielinen tulee juttelemaan. Sellaiset asiat mitkä olen opasvuosina aiiiiiina sanonut suomeksi onkin yhtäkkiä vaikea sanoa ruotsiksi. 😀
Mahtavaa, meitä kielistä tykkääjiä on monia. Eikai tuo ihmekään, nehän on portti kulttuuriin ja siitähän matkabloggaajat tykkää 🙂 Nuo latinalaisperäiset kielet espanja ranska ja italia on kyllä siitä hassuja, että ne saa sekoittumaan tosi helposti keskenään, varsinkin jos käy niissä reissuilla ja mikään kieli ei ole ns. jokapäiväisessä käytössä. Mutta onhan niiden samanlaisuudsta toisaalta hyötyäkin. 🙂
Osaan espanjan lisäksi jonkin verran myös portugalia ja ranskaa, josta on paljon kyllä unohtunut. Kyllä silläkin silti pärjää tarvittaessa. Italiassakin tunnen oloni kotoisaksi, vaikka en ole opetellut paikallista kieltä kuin pari-kolmekymmentä sanaa. Niillä ja espanjalla pärjää kuitenkin niin hyvin, että ymmärrän puhutustakin kielestä ehkä n. 60 tai 70 prosssaa. Romaaniset kielet tukevat paljon toisiaan, etenkin Välimeren ydinalueellaan eli Portugalista Katalonian kautta Italiaan ulottuvalla murrejatkumolla.
Voi kun osaisi noita romaanisia kieliä, edes yhden kunnolla. Olisi tosiaan paljon apua eteläisessä Euroopassa matkustaessa. Aina harmittelee sitä, että Suomi ei ole millään tapaa samanlainen minkään ”hyödyllisen” kielen kanssa… se olisi iso etu!
Ei varmaan yllätys, että tää oli mun mielestä todella mielenkiintoinen postaus! Mun mielestä suomalaiset ovat monesti liian vaatimattomia oman kielitaitonsa suhteen ja itsekin olen opiskellut vuoden italiaa, mutta en ikinä sano osaavani sitä, koska mielestäni en osaa. Ymmärrän toki itse jonkin verran, mutta jos täytyy puhua jotain, turvaudun yleensä espanjaan. Monesti tuntuu, että suomalaiset myös hieman arastelevat Ranskaan matkustamista, koska ajattelevat, että siellä ei kielen suhteen pärjää. Allekirjoitan kyllä, että ranska on suomalaiselle vaikea kieli oppia ja itselle ongelma oli pitkään juuri kuullun ymmärtäminen, sillä kun ranskalaiset puhuvat nopeasti ja puolet sanasta ei äänny, niin onhan sitä vaikea ymmärtää, kun on tottunut artikuloimaan jokaisen kirjaimen. Lisäksi ranskan ääntämistä arastelee herkästi, kun siinä on paljon suomalaisen suuhun vaikeita äänteitä. Ja mielestäni suomalainen kielenopetus tukeutuu ihan liikaa suomenkieliseen tukeen ja tunneilla puhutaan liikaa suomea. Kiva oli lukea kokemuksiasi, miten ranskalla pärjää, jos taustalla on kouluopinnot, mutta taidot ovat päässeet ruostumaaan. Tärkeintä on juurikin tuo, että perusturistitilanteet hanskaa ja siinähän se kielitaito kehittyy, kun uskaltaa laittaa itsensä peliin ja yrittää, joten hyvä sinä! 🙂
Arvelinkin, että sä oot tästä aiheesta kiinnostunut. 😀 Ihan superia että oot kans kiinnostunut ranskasta, mutta vielä parempaa on se että opiskelet sitä. Ei ainakaan noin pääse unohtumaan ja saa olla kielen kanssa tekemisissä päivittäin! Suomalaisessa kielenopetuksessa on se ongelma, että virheisiin takerrutaan liikaa ja sitä kieltä käytetään tosiaan ihan liian vähän. Pitäisi opetella jo ihan pienestä asti ja saada se varmuus. Mä yritän kyllä käyttää tuota kieltä mikä aina joskus johtaa outoihin tilanteisiin… olen tosin jo oppinut olemaan välittämättä. Voi kun olisi enemmän aikaa ja voisi viettää Ranskassa vaikka pari kuukautta!
Mä opiskelin saksaa sen 5 vuotta ensin peruskoulussa ja olin siinä tosi hyvä. Kävin sitten nyt amk-opiskelujen aikana semmosen ”working German” -kurssin ja rimaa hipoen pääsin sen läpi :(. Harmittaa tosi paljon! Se on vaan unohtunut just sen takia kun ei oo ollut käyttöä. Edelleen sitä ymmärrän ja pärjään just noissa tommosissa arjen turistitilanteissa ihan hyvin, mutta semmoset kunnon keskustelut ei kyllä millään enää suju. Sekin on hauska ollut huomata, että kun osaa saksaa, niin ymmärtää myös vähän hollantia ja afrikaansia :D.
Ranksaa en oo ikinä opiskellut, mutta Ranskassakin pärjään ihan hyvin :D. Osaan nimittäin espanjaa sujuvasti ja se on lähellä ranskan, italian ja portugalin kanssa. Enhän mä siitä ranskan puheesta oikein mitään selvää saa, mutta pystyn sitä lukemaan ja päättelemään aika hyvin mitä siinä sanotaan. Mä aina myös puhun espanjaa, mutta vaihdan aksenttia sen mukaan missä oon :D. Hyvin oon pässyt Italiassa perille, kun oon neuvoja kysellyt espanjaksi, mutta italialaisella aksentilla :D. Ranskassakin sain viiniä ja patonkia pöytään ihan helposti espanjaa puhumalla, mutta ranskalaisella aksentilla :D. En tiiä ajatteleeko ne, että oon jotenkin töykeä, mutta kunhan tuun ymmärretyksi niin se riittää.
Niin ja suosittelen vaihtamaan tuon ”en puhu ranksaa/espanjaa/saksaa/jne.” siihen, että sanoo: ”anteeksi, en ymmärrä, osaan tätä kieltä vain vähän”. On muuten paljon parempi kun se, että sanoo täysin oikein sillä kielellä, ettei osaa puhua sitä. Tuli muuten mieleen heti kiinan ting bu dong = kuulen, mutta en ymmärrä :D. Se on ihan paras lause ja sitä tulee sanottua nykyään ihan suomeksikin, kun en ymmärrä mitä joku selittää :D.
Noinhan se just menee, unohtuu nopeasti ja helposti jos ei käyttöä ole. 🙁 Harmi juttu, mutta minkäs teet. Oon miettinyt tässä kielivaihtoa (language exchange) kiinan kanssa ja kun paikalleni asetun niin ihan varmasti sen teen. Matteolla on muuten ihan sama kun sinulla, puhuu italiaa ja vähän sinnepäin ranskaa ja lisää siihen vaan sen ranskalaisen aksentin. 😀 Ainakin pärjäsi kohtuullisen hyvin ranskassa, mitä ihmettelin (ihmettelen vieläkin). Lukeminen on paljon helpompaa tietysti… voi kun mä oon kateellinen näille henkilöille jotka puhuvat latinaperäisiä kieliä. Suomalaisen on helppo oppia viroa, joka ei välttämättä ole ensimmäisenä listalla vaikka kiva kieli onkin. Hyödyllisyys viron kielessä kun on aina pieni verrattuna vaikka ranskaan / espanjaan. Minkäs teet. 😀
Haha, noh, mulla on päässyt ne kaikki kielet unohtumaan joita vielä opiskelin peruskoulussa/lukiossa. Paitsi tietysti englanti. Olen opiskellut saksaa, ruotsia ja espanjaa ja mikään noista kielistä ei ole enää sujuva. Ruotsia sentään vähän ymmärrän. Harmi sinänsä että nykyään pystyn vaan keskustelmaan suomeksi ja enkuksi, olisihan se huippua osata enemmän kieliä edes auttavasti.
Mun mielestä se on hienoa että yrität aina puhua kohteen kieltä, mulla yleensä laiskuus voittaa ja yritän aina vaan selvitä enkulla. Tosin kiitossanat ja tervehdykset yritän yleensä opetella etukäteen.
Hahaa, samassa veneessä ollaan. 😀 Tuo Ruotsi on ihan surkeissa kantimissa omalta osaltani, ei ole ollut käyttöä ja melkein nolla on puhuminen siinä. Ymmärtää vähän ja onhan siitä varmasti pohjaa jos saksaa joutuu opettelemaan, mutta harmittaahan se. Ranska on niin ja näin, espanja lähes nolla yhden lukiokurssin historialla. Olisihan se tosiaan kiva osata jotain kieltä muutakin kuin suomea ja enkkua hyvin, kiina tulee hyvänä kolmosena mutta ei lähellekään ole enää sujuvaa! Harmi sekin.