4 tunnin vaihto Helsinki-Vantaalla

Matkani Lontooseen alkoi tänään puoliltapäivin, kun lähdin matkaan Kuopiosta kohti Helsinkiä.

Jos kuitenkin totta puhutaan, minun olisi pitänyt olla matkalla jo paljon aikaisemmin. Alkperäisen suunnitelman mukaan olisin lentänyt klo 13.05 lähtevällä lennolla Muncheniin, josta olisin jatkanut matkaani Lontooseen. Koska kellonaikojen katsominen ja niiden muistaminen näyttää kuitenkin olevan ylitsepääsemätön tehtävä, varasin vahingossa sellaiset lennot Kuopiosta Helsinkiin etten olisi mitenkään ehtinyt tuolle Lufthansan lennolle. Mielessäni virheellisesti ajattelin lentoni lähtevän Helsingistä vasta illalla viiden aikaan ja ajattelin että kun varaa liput Kuopiosta puolilta päivin lähtevään koneeseen, ehdin oikein hyvin tälle lennolle. Ja jää luppoaikaakin vielä! No joo. Eihän siinä muu auttanut kuin varata uudet liput. British Airways pelasti tilanteen kohtuullisilla hinnoillaan ja lennän heidän siivin Lontooseen viiden aikaan, aivan kuten suunnitelmani alunperin olikin.

Tällä kertaa bloggaan Helsinki-Vantaan lentoasemalta, joka ei ole ollenkaan hullumpi paikka viettää aikaa jos odotusaika sattuu olemaan totuttua pidempi!

Mitäs Helsinki-Vantaalla ehtii sitten 4 tunnissa tehdä?

No bongailla lentokoneita tietenkin!

IMG_2020

Helsinki-Vantaan lentoasema ei yleensä tarjoa lentokonefriikille mitään sen suurempia erikoisuuksia. Koska kaikkia lentokoneita on kuitenkin kiva katsella, kuljin hetken aikaa ympäri kenttää kamera kaulassa maisemia ihastellen. Sää tosin sai mieleni masentuneeksi jo nyt, Kuopiosta lähtiessa maa oli sentään valkoinen. Helsinki-Vantaalla on tosin remontti käynnissä, joten koneita ei näe tällä hetkellä niin hyvin kuin niitä on aikaisemmin nähnyt ja kuvasaaliini jäi jokseenkin laihaksi – saksalaisen vieraan sain kuitenkin tallennettua kameraan.

Tähän aikaan päivästä (iltapäivä) kenttä ei ole vilkkaimmillaan ja aika rauhassa täällä saa kulkea. Sain itselleni jopa nojatuolin bloggaamista varten, luksusta!

IMG_2021

Syödä…

IMG_2022

Syöminen on aina hyvä aktiviteetti, kun kyse on ajan tappamisesta. Kävin tällä kertaa testaamassa itselleni uuden tuttavuuden, Sausage Co:n, josta nappasin hot dogin syötäväksi. Ihan ok hot dog, tosin aika suolaisen hintainen niinkuin lentokenttäruoka tuuppaa olemaan (9,40€ dogista ja puolen litran spritestä).

Alunperin en suunnitellut syöväni mitään ennen Lontoota, sillä sain eilen illalla jonkinasteisen ruokamyrkytyksen/heikotuskohtauksen/noron, joka vei voimat täydellisesti pois. Ja voi sitä huonoa olo, en muista milloin olisin kokenut vastaavaa. Mielessä kävi jo kauhuskenario siitä, pystynkö lentämään ollenkaan tänään, mutta yölla olo oli kohentunut sen verran että matkaanlähtö onnistui. Ei tämä olo vieläkään mikään luksus ole, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa.

…ja blogata / surffailla netissä.

Helsinki-Vantaalle täytyy antaa kiitosta siitä, että wifi on a) ilmainen ja b) se ihan oikeasti toimii. Tämä ei ole lainkaan sanottua muualla maailmassa. Tässä odotellessa minulla on hyvää aikaa blogata, mukavasti nojatuolistani nauttien ja ohikulkevia ihmisiä seuraillen! Aikaa tosin löytyy myös haaveiluun ja Conde Nast Traveler on siihen oiva lääke. Netissä surffaillessa aika kuluu todella äkkiä ja itse usein selaan lentokentillä blogilukulistani läpi, joka puhelimella tai tietokoneella. Mielummin tietenkin laitteella, jossa on puhelinta suurempi näyttö. Tämän postauksen kirjoittamisen lomassa olen ehtinyt lukea suurimman osan lukemattomista postauksista, jotka ovat jääneet viime viikon aikana huomiotta.

IMG_2024

Miten te kulutatte aikaanne lentokentillä?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Jenni / Globe Called Home keskiviikko, huhtikuu 1, 2015 at 12:16

    Helsinki-Vantaalla mä olisin vähintään kokeillut niitä uusia unimunia, vai miksikä niitä nyt kutsutaan. 🙂 Nykyään istun usein loungessa, mutta jos en, niin käyn usein syömässä jossain ravintolassa tai vähintään teellä.

    • Reply lena / london and beyond keskiviikko, huhtikuu 1, 2015 at 12:29

      Nuo unimunat ovat ehdottomasti kokeilemisen arvoisia. Ihan mahtava keksintö. Ne eivät osuneet mun silmään millään, vaikka toki googlesta olisin varmasti tietoa löytänyt jos olisin etsinyt…

      Mä haluun loungeen. Oon lentnyt sen verran sikin sokin eri lentoyhtiöillä ettei korttia ole mistään tippunut, tosin Finnairilla on varmaan tulossa tasokorotus korttiin piakkoin. Pitää sitten tutkia loungea uusin silmn 🙂

  • Reply Sanna / Wave to Mummy lauantai, maaliskuu 28, 2015 at 20:29

    Hassu sattuma – olin juurikin tuolla samoihin aikoihin 🙂 tosin lahdettiin juuri edellisella Lontoon koneella kotiopain. Ihan jees kentta, aika paljon tullut lisaa paikkoja sinne lahiaikoina ja shengen terminaalikin tuntuu muuttuvan mielenkiintoisemmaksi. Kay vaan kalliiksi tuolla terminaalissa hengailu kun olisi kauheasti kauppoja ja rafloja ja kahviloita missa poiketa 😉 Ainoa mita toivoisin olisi enemman/isompia lasten leikkipaikkoja.

    • Reply lena / london and beyond sunnuntai, maaliskuu 29, 2015 at 19:39

      Voi hitsi kun mentiin ristiin! Tama Matka-blogin Annakin oli kentalla samaan aikaan ja hanenkin kanssa missattiin toisemme. No, seuraavalla kerralla sitten.

      Mua vahan arsytti kun missasin klo 14 ja 16 Lontoon lennot. 😀 No, minkas teet, kun viime tipassa ostat liput edullisesti tietylle lennolle, eipa noita lentoja sitten paljon vaihdella. Turhalta tuntuu vaan odottaa, kun tietaa etta varmastikin mahtuisi kyytiin aiemmin… BA:n lento oli tosin hadin tuskin puolillaan ja tilaa oli enemman kuin tarpeeksi, outoa kun yleensa Finnairin vastaavat ovat tupaten taynna. Toivottavasti oli mukava kotimatka teilla 🙂

  • Reply Ida - idaloveslife lauantai, maaliskuu 28, 2015 at 19:31

    Edelliseen yhtyen, eli fiilaillen! Myös muiden matkustajien matkakohteiden arvailu on hauskaa; aina hawaiji-paita yhdistettynä rantaläpysköihin ei kerro, mihin tyyppi on suuntaamassa. Jo turvatarkastuksen toiselle puolelle päästessä alkaa yleensä hyvänlaatuinen odotuksen tunnelma. Mutta mitä odottaa? Ihan kaikkea! Koskaan ei voi tietää, ja sehän siinä parasta onkin

    • Reply lena / london and beyond sunnuntai, maaliskuu 29, 2015 at 19:35

      Tuo on niin totta! Matkailijoita on hauska tutkia ja tosiaan hawaii-paitaisen henkilon kohde voi olla mika tahansa. Sehan se hauskaa onkin, miettia minne muut ovat matkalla 🙂 Koskaan ei voi tietaa minne joku on matkalla ja voi kun se on kivaa..

      Kallista vaan tuuppaa olemaan tuo hengailu terminaalissa, kuten sanoit. Tuntuu, etta lahemmas 10e per tuoppi on jo ihan liikaa ja 15e annoksesta myos!

  • Reply lostventures lauantai, maaliskuu 28, 2015 at 19:04

    Minä fiilistelen! Lorvin kaupasta toiseen, istun lattialla, katselen lentokoneita, tuijottelen ihmisiä ja keksin heille tarinoita. Kirjoitan, kuvaan, päivitän instagramia ja facetan kavereiden kanssa. Juon ihan liikaa kahvia. Ennen kaikkea nautin siitä odotuksen tunteesta, lähtevistä ihmisistä. Niistä väsyneistä tapamatkaajista, jotka ei jaksa enää innostua lentokentistä, ja niistä yleensä nuorista ihmisistä, jotka reissaavat kaverin kanssa ekoja kertoja. Baarissa tulee lähes aina tutustuttua johonkuhun uuteen ihmiseen.

    Mää rakastan lentokenttiä 🙂

    • Reply lena / london and beyond sunnuntai, maaliskuu 29, 2015 at 19:33

      Tuo ihmisten tuijjottelu ja seuraaminen on kylla hauskaa puuhaa 🙂 Sita tulee itsekin harrastettua. Kuten myos mainitsemaasi instagramin paivitysta ja fb-keskusteluja.

      Hki-Vantaan baarissa on kylla ihan hauskaa, tosin hinnat pitavat siellakin kuria sen verran etta siella ei voi loputtomiin istua. Oak Barrell on yksi suosikkini ja pitaahan siella aina kayda drinksu juomassa. Lentokentat ovat kylla ihan tosi kivoja, kunhan niilla ei tarvitse ”liikaa” aikaa viettaa 🙂

    Leave a Reply