Minä löysin paratiisini Koh Makilta

Monet meistä unelmoivat paikasta, jossa palmupuut huojuvat rannalla, ja jossa kristallinkirkas merivesi houkutteee uimaan. Tällaista paikkaa useimmat meistä kutsuvat paratiisiksi. Olen itse käynyt aikaisemmin hienoissa paikoissa, joiden luulin täyttävän paratiisisaaren kriteerit. Mutta mitä vielä.

Koh Makille saapuessani huomasin, että olin tosiaan tainnut olla väärässä – tämä saari se vasta paratiisi olikin, jos joku!

Itse määrittelen paratiisin niin maisemien kuin fiiliksen kautta. Haluan paratiisiltani palmupuita, hiekkarantaa, juurikin tuota yllämainittua kirkasta merivettä sekä trooppisen ilmaston. Sekä rennon fiiliksen. Haluan tuntea sen tunteen, ettei minulla ole kiire mihinkään. Aika myös matelee paratiisissani omaa tahtiaan, eikä minun tarvitse siitä juurikaan välittää. Haluan paratiisissani myös hyvää ruokaa ja olla paossa suuria turistimassoja. Koh Makin kohdalla pystyin ruksimaan ruudun jokaiseen mainitsemaani kohtaan.

Tässä kohtaa onkin hyvä kertoa hieman faktoja tuosta jokseenkin tuntemattomasta saaresta Thaimaassa, joka sijaitsee maan itäosassa lähellä Kambodzan rajaa. Koh Makille pääseminen kysyy hieman hermoja ja vaatii aikaa, mutta palkinto odottaa perillä. Helpoin tapa päästä Bangkokista Koh Makille on joko lentää tai matkustaa bussilla Tratin kaupunkiin, josta pikaveneet kuljettavat perille saarelle vajaassa tunnissa. Bussimatkaan Bangkokista meillä meni viisi ja puoli tuntia, lentämällä matka Tratiin hoituu noin tunnissa. Lentoliikennettä hoitaa Bangkok Airways, bussit Tratiin lähtevät Bangkokin Ekkamain bussiasemalta (lipun hinta oli 250 THB).

Saaren kauneudesta kertonee jotain se, että Sunday Timesin on valinnut Koh Makin rannat maailman top-rantakohteiksi pari vuotta sitten. Saari on säilynyt hyvin turistien valloitukselta (verrattuna vaikka Koh Changiin) ja paikallisten lakien mukaan iltakymmenen jälkeen on vältettävä metelin aiheuttamista. On myös sanottu, että toisensa saarella tapaavat turistit eivät ensitöikseen kysy mistä keskutelukumppani on kotoisin, vaan tiedustelevat mistä uudet tuttavat ovat saaneet Koh Makin tietoonsa. Mielenkiintoista!

IMG_1369

Koh Mak on erittäin rauhallinen saari, jossa suurin turvallisuusriski lienee palmuista tippuvien kookospähkinät. Sandfliesit saattavat aiheuttaa rannalla pientä päänvaivaa, etenkin jos hyttyset purevat sinua helposti. Minua ne purivat ja jouduin turvautumaan aimo annokseen hyttysmyrkkyä muutamina ensimmäisinä päivinä. Sen jälkeen sain olla rauhassa. Verrattuna moneen muuhun Thaimaan saareen, Koh Makilla liikennekään ei ole juuri vaaraksi. Saarella on nimittäin hyvin vähän liikennetta, muutama hassu turisti skoottereineen saattaa katukuvassa esiintyä lavataksien lisäksi. Kaksi isompaa rekkaa näin kerran kuljetustehtävissä, mutta eipä niitä muuten tullut vastaan. Vuokrasimme skootterin ja ajelimme saarta ympäriinsä parina päivänä, kirjoitan tästä ja skootterilla ajosta Thaimaassa lisää erillisen postauksen verran.

IMG_1405

Allaolevat kuvat ovat hotelliltamme, joka oli yksi syy hyvin onnistuneeseen lomaan. Seavana Resort on kaiken kehujen arvoinen ja kirjoitan siitä vielä piakkoin hotelliesittelyn. Päädyimme viettämään suurimman osan ajasta hotellin alueella, vaikka muutaman kerran poistuimme alueelta Koh Makin pääkaduille ruokailemaan. Hotellissa oli tarjolla kaikki tarvittava ja kajekkeja sekä snorklausvälineitä sai lainata ilmaiseksi. Olen juuri editoimassa kajakkireissulta videota ja julkaisen sen aivan lähipäivinä.

IMG_1428

IMG_1424

Pääkaduilla (tämä nimitys on sinänsä hieman harhaanjohtava, kadut ovat hyvin hiljaisia eikä niillä ole usein liikennettä nimeksikään) sijaitsee muutamia ravintoloita, joissa hinnat eivät päätä huimaa ja ruoka on suurimmaksi osaksi oikein hyvää. Tosin sen verran turisteja saarella kuitenkin riittää, että moni ravintola tarjoaa myös eurooppalaista ruokaa. Eräänä päivänä lainasimme hotellista pyörät ja suuntasimme lounaalle alla esiintyvään hippiravintolaan. Apua, miten ihana ja idyllinen se olikaan! Pyöristä tosin taisi olla enemmän haittaa kuin hyötyä, jarrut toimivat miten sattuu ja ketjuista lähti aikamoinen meteli polkiessa.

IMG_1452

IMG_1454

Koh Mak on myös niinsanottu low carbon destination, siellä kannustetaan matkailijoita pyöräilyyn ja saarella on paljon merkittyjä pyöräreittejä. Koska saari on pieni, se on helppo ottaa pyörällä haltuun.

IMG_1501

Koh Mak on rauhaa rakastavan saari ja siksi me sinne oikeastaan menimmekin. Tosin tekemistä kaipaavana viikko on kyllä ehdottomasti tarpeeksi ja sitten pitää päästä taas ihmisten ilmoille.

Suosittelin Koh Makia Rantapallon artikkelissa Matkabloggaajien vinkit Thaimaahan, käykäähän tsekkaamassa! Mukana myös Eat Hoop Love:n Jerina ja Reason for a Season-blogin Mirka.

Missä on sinun paratiisisi? Ja miksi? Koh Mak on ehdottomasti se paratiisi minulle, olisi kiva kuulla teidän ajatuksianne aiheesta!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Anni tiistai, maaliskuu 31, 2015 at 15:26

    Oi <3 Koh Mak! Minunkin paratiisini! Ihana kokkikoulun kissanainen puutalossaan hurmasi meidät täysin häämatkallamme. Pad thai ei ole koskaan maistunut niin hyvältä kuin hänen kuistillaan. Saaren punamultaiset kadut, kirkkaat vedet ja ystävälliset ihmiset olivat elämys. Seuraavan kerran kun matkustatte paratiisin suosittelen käymään Little Moon Villassa saaren länsireunassa kumipuuviljelmien takana. Siellä on mukava istua iltaa henkilökunnan kanssa.

    • Reply lena tiistai, maaliskuu 31, 2015 at 18:24

      Meillä on ihan samanlaisia kokemuksia! Mä niin ihastuin tuohon punamultaan kans, tulee semmonen fiilis että nyt ollaan kaukana ja lämpimässä:)

      Meidän piti itseasiassa noita kumipuita käydä katsomassa, mutta lähettiin soutelemaan 🙂 Harmittaa kyllä vähän ettei sinne asti päästy. Mutta kuten sanoit, niin ehdottomasti ensi kerralla. Kyllä sellainen meillekin vielä tulee, aika spesiaali tuo paikka on meille kahdellekin, kun siellä kihlauduttiin. Kiva kun jaoit kokemuksia täällä kommenttiboksissa!

  • Reply Jenna maanantai, maaliskuu 23, 2015 at 08:17

    Ihan täydellinen kohde!! 🙂 Yks Singha noissa maisemissa, kiitti!

    • Reply lena / london and beyond maanantai, maaliskuu 23, 2015 at 12:24

      No äläpä muuta! Kylmä Singha kädessä tuossa terassilla, kelpaa! 😀

  • Reply Maarit Johanna sunnuntai, maaliskuu 22, 2015 at 14:00

    Vitsi kun sais Markun vielä joskus Thaimaahan! Tuollaisessa kohteessa kaikki negatiiviset ennakkoluulot tietyistä asioista voisi varmasti pyyhkiä pois helposti 🙂
    Pyöräilyä, aurinkoa, hyvää ruokaa. Kelpaisi todellakin paratiisiksi meillekin!

    • Reply lena sunnuntai, maaliskuu 22, 2015 at 14:11

      Joo, Markku ehdottomasti tuollaiseen rauhalliseen ja kauniiseen paikkaan. Oon just tekemässä hotelliesittelyä hotellistamme, uskon että sekin kiinnostaisi teitä. 😉 Vinkki: älä vie Markkua Pattayalle, Matteo ei ainakaan järin innostunut paikasta. 😀

      Mutta pyöräily, aurinko, ruoka…. niitä tuolla on. Ja kajakointia ja snorklausta 🙂

  • Reply marikaw sunnuntai, maaliskuu 22, 2015 at 08:51

    Ihana paratiisi. <3 Mun paratiisi on ehkä Kap Verdellä Santa Monican ranta. Siellä ei ole yhtään mitään, kun päästiin rannalle, oltiin siellä ensimmäiset ja päästiin kävelemään koskemattomalla hiekalla päivän ensimmäisinä. Siitä paikasta jäi tosi hyvä mieli.

    • Reply lena sunnuntai, maaliskuu 22, 2015 at 10:44

      Paratiisi tuo oli ehdottomasti, sanan varsinaisessa merkityksessä <3

      Mua kiinnostaisi kohteena tosi paljon tuo Kap Verde. Autiot rannat ja vieläpä aamunkoitteessa tuovat kyllä ihanan fiiliksen. 🙂

  • Reply Susanna lauantai, maaliskuu 21, 2015 at 23:04

    Kyllä noissa maisemissa kelpaa uida.
    Mun suosikkini (tähän mennessä) on uimarantakohteista etelä-Italian saaret, Italian ja Ranskan riviera.
    Upeita hiekkarantoja on vaikka missä ja aina voi löytää lisää uusia kohteita

    • Reply lena / london and beyond sunnuntai, maaliskuu 22, 2015 at 07:59

      Kyllä tuolla meidän kelpasi. 🙂

      Kiva kun mainitsit etenkin tuon Etelä-Italian saaret, Matteo on puhunut niistä paljon. Kiinnostaisi kovasti käydä siellä, se on kuulemma Euroopan hienoimpia paikkoja mitä rantoihin tulee 🙂 Elbaakin Matteo mainosti, ne olisivatkin tosi kivoja kesäkohteita.

  • Reply Veera Bianca lauantai, maaliskuu 21, 2015 at 17:58

    en kestä minkä näköistä <3 vau <3

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta lauantai, maaliskuu 21, 2015 at 16:28

    Kaunista. Paratiisit ovat kyllä kaiken matkanteon arvoisia, vaikka perillepääsy ei ihan helpoimmalla aina onnistuiskaan. Tänne haluun kyllä ehdottomasti jos (kun) vielä joskus Thaimaahan meen. Omat paratiisit on löytyneet Phu Quocilta Vietnamista, Perhentian Kecililta Malesiasta ja Albanian Dhermistä. 🙂

    • Reply lena / london and beyond sunnuntai, maaliskuu 22, 2015 at 07:55

      Kyllähän se niin on, että joskus on tehtävä pitkä matka päästäkseen mieleiseen paikkaan. 🙂 Perille päästessä tietää miksi se matka tuli tehtyä!

      Tuo Vietnam olisi omalla listallani myös, tällä reissulla jätettiin väliin mutta ensi kerralla sitten yhdistettynä muihin maihin. Albania kiehtoo minua kovasti ja Matteo on kehunut sen rantoja kovasti. Se voisikin olla seuraava reissukohde. Onko sinulla blogissa siitä juttua? 🙂

      • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta sunnuntai, maaliskuu 22, 2015 at 14:20

        Ei valitettavasti oo! On jo vuosia siitä, kun oon siellä käynyt. Mutta se tuntuu olevan nouseva kohde joten eiköhän siitä muista blogeista juttua löydy, uskoisin. Ja jos sinne joskus meette niin välttäkää ainakin Durresia, se on paikallisten lomanviettopaikka (varmaan lähin rantapaikka Tiranasta) mutta siitä paikasta on paratiisi kaukana. 😀

        • Reply lena / london and beyond maanantai, maaliskuu 23, 2015 at 07:00

          Kiitos vinkeistä, mä alan googlaamaan tuota paikkaa ihan pian 🙂 Jätetään tuo Durres sitten välistä ja suunnataan muualle. 😀

    Leave a Reply