Viikko 7: Viikkokatsaus

Podin muutama päivä sitten Hongkong-Helsinki – lennolla pienoista unettomuutta, minkä seurauksena pyörittelin mielessäni montaa blogiin liittyvää asiaa. Olen pitkään halunnut ehkäpä hieman pinnallistenkin reissujuttujen lisäksi lisätä vähän arkea blogiini, ja nyt täällä Suomessa minulla on oikein hyvin aikaa toteuttaa tämä suunnitelma. Eli tästä lähtien blogini päivittyy viikoittain myös arkisimmilla jutuilla viikkokatsauksen muodossa, yleensä sunnuntaisin tai alkuviikosta. Seuraan muutamaa blogia, joissa viikkokatsauksia on tehty ja täytyy todeta että niitä on näin lukijan roolissa hyvin mukava lukea. Niistä pääsee hyvin sisällä bloggaajan arkeen ja persoonaan, mikä on mielestäni mielenkiintoisen blogin elinehto. Hyviä viikkokatsauksia löytyy mm. Noora&Noora-blogista. Tänään palaan viime viikon kuulumisiini niin Taipeissa kuin Kuopiossakin.

Viikko 7: Taipeista Kuopioon

Viime viikko alkoi Taipeissa hieman stressaantuneissa tunnelmissa. Minulla oli final exam heti maanantaina ja oi sitä tunnetta, kun se oli ohi. Samaisena iltana suuntasin luokkakavereideni kanssa japanilaisen kaverini äidin omistamaan ravintolaan, niin kutsutulle jäähyväisdinnerille. Ilta oli mukava, ruokaa oli riittävästi ja seurakin oli kohdillaan. Illan mittaan tuli otettua muutama Asahi illallisen kyytipojaksi ja sen jälkeen lähdin kotiin pakkaamaan. Illan ihmetys oli aasialaisten miesten alkoholinsietokyky ja se, miten ihan oikeasti puoli lasillista olutta saa kaverin posket punottamaan. Ilta oli haikeakin, kun tiesin että se jäisi tältä erää meidän viimeiseksi yhteiseksi ruokahetkeksi.

Tiistaina taistelin pakkaamisen kanssa ja rinkka olikin lähes repeämispisteessä tiistai-iltana. Käsimatkatavaroitakin taisi olla piirun verran liikaa ja hupparia piti pukea takin alle seuraavana päivänä kentälle lähdettäessä. Lopuin viimein tilanne näytti kuitenkin sen verran hyvältä, että suuntasin kämppikseni kanssa hakemaan lempipaikastamme annokset dumplingseja. Jotain meni kuitenkin vikaan, sillä kyseiset dumplingisit olivat täysin raakoja ja ne siten jäivät syömättä. Näin ei ole ennen käynyt, ja tämä oli viimeisen illan pienoinen pettymys. Lähdimme kuitenkin vielä illasta yömarkkinoille ja 7/11 hakemaan pientä purtavaa mahan täytteeksi. Tästäkin illasta tuli todella haikea fiilis, samasta syystä kuin edellisenäkin iltana. Viimeinen yhteinen ruokahetki pitkään aikaan.

IMG_8623

Taipein kotikadulle jäi hyvästit

Keskiviikkona heräsin ajoissa, siivosin huoneeni loppuun luututen ja pyyhkien paikkoja ja lähdin koululle. Tavaraa oli niin paljon, etten ilman kämppiksenia apua olisi kertakaikkiaan päässyt perille ja päätinkin ottaa päivän päätteeksi normaalista poiketen taksin lentokenttäbussille. Kolmen euron sijoitus taksimatkaan oli hyvin kannattava ja hyppäsin hyvissä ajoin bussiin, joka vei minut Taipein Taoyuanin lentoasemalle. Jos minulla on paljon tavaraa mukanani matkalle lähtiessäni, inhoan stressiä ja kiirettä. Siksi varasin hyvin aikaa matkaan kentälle. Kotimatka oli pitkä – suunta oli ensin kohti Hongkongia, josta lensin Helsinkiin ja vielä yhden etapin verran Kuopioon. Kuopion lentokentälle laskeutuminen on aina kiva hetki, sillon tietää aina tulleensa kotiin.

Kuopiossa vietetty aika on ollut hyvin leppoisaa, ja se aika on taas mennyt aivan liian nopeasti. Matteo saapui Suomen myöskin torstaina ja olemme vain rentoutuneet ja nähneet perhettäni sekä ystäviä. Perjantaina kokoonnuimme yhteen ystäväni luo illastamaan ja samalla porukalla suuntasimme lauantaina Kallaveden jäälle luistelemaan. Finland Ice Marathon on yksi talven kohokohtia täällä Savon maalla ja on ihana luistella jäällä raikkaasta ilmasta nauttien (teen erillisen postauksen Matteon kokemuksista luistimilla lähipäivien aikana). Lauantaina juhlimme ystävänpäivää Kuopion keskustan baareissa, mutta jet lag alkoi painaa yhdeksän jälkeen ja suuntasimme takaisin kotiin. Kävimme parilla, mutta nämä pari drinkkiä tekivät minut vain entistä väsyneemmäksi. Jet lag ei ole iskenyt kovinkaan pahasti, mutta olen silti nukkumassa ennen kymmentä ja erittäin paljon tapojeni vastaisesti herään aamuisin ennen kuutta.

IMG_1191

Kallaveden jäältä löytyi myös potkukelkkoja

Sunnuntai alkoi ulkoilulla kirpeässä pakkassäässä. En ole ollut pakkasessa sitten viime maaliskuun ja myönnettäköön, että -15c oli mahdollisesti hieman liikaa niin minulle kuin Matteollekin ja ulkoilimme järven jäällä vain noin puolen tunnin ajan. Siitä sitten suoraan sisätiloihin ja sauna päälle. Ei ole montaa asiaa, jotka ovat parempia kuin kirpeä pakkassää, ulkoilu ja sen jälkeen saunominen. Nämä on niitä juttuja, jotka maailmalla ollessa nousevat arvoon arvaamattomaan.

Mitäs mieltä olette tällaisista viikkokuulumisista? Kiinnostavatko nämä ollenkaan?

 

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Jerry / Pako Arjesta keskiviikko, helmikuu 18, 2015 at 09:09

    Viikkokatsaukset ja henkilökohtaisemmat jutut on hauskoja, joten antaa tulla vaan :).

    • Reply lena keskiviikko, helmikuu 18, 2015 at 09:13

      Jee, kiva kuulla että näille on kiinnostusta. 🙂 Lisää luvassa!

  • Reply Terhi / Muru Mou maanantai, helmikuu 16, 2015 at 09:06

    Kirjoittelehan lisää Kuopion kuulumisia! 🙂 Itse en kotikaupunkiini kovin usein pääse, niin on kiva sentään lukea Kuopiosta. Haaveenani oli viedä poikaystävä Ice Marathonille, mutta se kieltäytyi menemästä Suomeen ennen kuin siellä on kesä 😀

    • Reply lena maanantai, helmikuu 16, 2015 at 09:14

      Ai säkin oot Kuopiosta! Me ollaan tosi hyvin näköjään levittäydytty maailmalle, jee 🙂

      Matteolla ei ollut valinnanvaraa, totesi tosin että jos ensi kerralla olisi vähemmän pakkasta…. kesällä tykkää kovasti, ollaan esim juhannusta vietetty parina vuonna ja mainostaa sitä kaikille Italiassa. 😀

      • Reply Terhi / Muru Mou maanantai, helmikuu 16, 2015 at 11:59

        Juu, sieltähän minäkin 🙂 Tsekkasin joskus Facebookista, että olisiko siellä ryhmää ”Kuopiolaiset maailmalla” tai jotain sinne päin. En löytänyt, mutta veikkaisin meitä olevan vähän joka puolella 🙂

        Juhannuksena on kyllä pakko saada tuo mies Suomeen, viettämään perinteistä mökkijuhannusta saunoineen ja kokkoineen! Vaikka tanskalaisen mielestä elämys ei ehkä ole ihan niin eksoottinen kuin italialaisen mielestä 🙂

        • Reply lena maanantai, helmikuu 16, 2015 at 12:59

          Joo ainakin Lontoossa on hyvin paljon kuopiolaisia ja Taipeissakin tuli yksi Taipein kuopiolainen asukki vastaan. 😀 Pieni maailma.

          Ehdottomasti mies Suomeen, täältä suositukset tuolle mökkijuhannukselle. Meilllä oli palju ja juhannussää oli mitä parhain, joten ei olisi enemmän nappiin voinut mennä. Ainakin suomalaiset juomatavat taitavat erota tanskalaisista maisemien lisäksi….? ;D

    Leave a Reply