London & beyond Suomen Top 10-matkablogeissa!

Sain tämän viikon keskiviikkona sähköpostin, joka piristi mieltäni kummasti. Tämä sähköposti sisälsi tiedon siitä, että blogini on listattu Cisionin Suomen Top 10-matkablogien listalle. Tämä oli oikein mahtava ja iloinen uutinen, tosin odottamaton sellainen!

Olen kirjoittanut blogiani noin puolitoista vuotta ja tänä aikana on blogin kanssa ehtinyt tapahtua paljon (lisää aiheesta täällä). Blogistani on tullut hyvin suuri osa elämääni ja vaatisi hyvin paljon, etta tilanne muuttuisi. Tämän vuoksi tunnustusta on aivan ihana saada ja tietenkin se motivoi tekemaan tätä suurella sydämmellä jatkossakin.

Yksi asia, mita Cision arvostaa listaamissaan blogeissa on vuorovaikutus lukijoiden kanssa niin kommentein kuin sosiaalisessa mediassakin. Iso kiitos kuuluukin siten teille kaikille lukijoille ja mukana oleville, te olette tehneet tämän kaiken mahdolliseksi. Vuorovaikutus on itselleni hyvin tarkeää ja yksi syy, miksi tätä teen. Et tiedäkaan, miten hyvälle tuulelle kommenttisi minut voi saada.

Jos en olisi tällä hetkellä vuoteen oma ja sairaana, niin nauttisin mielelläni lasin kuohuvaa tai hyvän oluen listaukseni kunniaksi. Koska kuitenkin flunssa pitää minut tänään tiukasti kotona, säästän tilaisuuden myöhemmälle ajankohdalle. Se kyllä varmasti tulee, ei huolta!

IMG_0987

Cisionin Top 10-matkablogit listalle pääsee tästä linkistä ja listauksen kriteerit löytyvät saman sivun alalaidasta. Mukana on paljon bloggaajakollegoitani Rantapallon seka Pallontallaajien sivuilta. Mukana tänä vuonna kovatasoisessa joukossa olivat:

1. Kaukokaipuu

2. Destination Unknown

3. Curious Feet

4. Pää Pilvissä

5. London and beyond

6. Veera Bianca

7. Pako Arjesta

8. Archie gone Lebanon

9. Pingviinimatkat

10. Tämä Matka

ONNEA KAIKILLE LISTATUILLE – jatketaan samaan malliin!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

24 Comments

  • Reply Susanna89 keskiviikko, helmikuu 4, 2015 at 20:58

    Onnittelut!

    • Reply lena torstai, helmikuu 5, 2015 at 10:56

      Iso kiitos Susanna 🙂

  • Reply Sirpa ja Pertti maanantai, helmikuu 2, 2015 at 07:15

    Moi!
    Onnea kovasti blogilistautumisen johdosta. Yritä parantua pian että pääset ottamaan sen kuohulasillisen. Meidän reissu meni hyvin ihan loppuun asti, säät suosivat niin Fijillä kuin Aucklandissa. Hong Kong oli myös katsomisen arvoinen paikka. Kiitos vielä kerran sinulle siellä Taipeissa saamastamme ajastasi ja vinkeistä ja ennen kaikkea seurastasi.
    Tv Sirpa ja Pertti Virroilta

    • Reply lena maanantai, helmikuu 2, 2015 at 12:26

      Moikka Sirpa ja Pertti, kiva kuulla teistä! 🙂 Olette olleet mielessäni ja minun onkin pitänyt tiedustella kuulumisianne. Kiva kuulla että reissunne sujui hyvin, minua kiehtoo eritoten tuo Fiji ja sen maisemat (ja se Hard Rock Cafe!). Hong Kong on paikka, jonne mieli halajaa takaisin ja luulen, että kun aikaa löytyy käyn sen Matteolle näyttämässä ihan ajana kanssa.

      Oli todella mukava tavata teidät ja olisi hauska kuulla teistä jatkossakin. 🙂 Mukavaa kevään odotusta ja kiitos onnitteluista!

      Terveisiä Virroille,
      Leena

  • Reply Kaukokaipuun Nella sunnuntai, helmikuu 1, 2015 at 09:45

    Onnea ihan hurjasti <3

    • Reply lena maanantai, helmikuu 2, 2015 at 12:24

      Kiitos Nella <3 Kuten myös, sä niin ansaitset ykköspaikkasi!

  • Reply brightoneagle lauantai, tammikuu 31, 2015 at 12:08

    Hienoa! Onnea!

    • Reply lena lauantai, tammikuu 31, 2015 at 12:14

      Iso kiitos 🙂 Terkut sinne Japaniin! 🙂

  • Reply Teea / Curious Feet perjantai, tammikuu 30, 2015 at 22:23

    Mahtava juttu! Onneksi olkoon :). Ja pikaista paranemista, kohotat maljaa sitten myöhemmin 🙂

    • Reply lena / london and beyond lauantai, tammikuu 31, 2015 at 07:20

      Kiitos Teea ja onnet myös sinne suuntaan 🙂 Yritän parantua nopeasti, haluan jo päästä tekemään kaikkea kivaa ja opiskellakin pitäisi!

  • Reply Anna Koskela perjantai, tammikuu 30, 2015 at 17:44

    Voi kurjuus. olet kipeä. Vähän samaa vikaa täälläkin.

    Onnea vielä tätäkin kautta <3

    • Reply lena / london and beyond lauantai, tammikuu 31, 2015 at 07:20

      Kiitos Anna ja onnea myös sinne suuntaan <3

      Kipeänä on kurja olla. En ole poistunut sängystä tänään, ajattelin ottaa ihan rauhassa tänään, toivotaan että lepo auttaa. Luulen että tämän taudin aiheuttaja on home jota on täällä asunnossa, selviää ihan pian kun lennän Suomeen. Josko sitten helpottaisi.

  • Reply Maarit Johanna perjantai, tammikuu 30, 2015 at 17:04

    Hyvä me! Onnea sinullekin 🙂 Minusta kommentit on ihan parhautta mitä bloggaamiseen tulee. Muuten oliskin melko yksinäistä eikä yhtään tietäis onko lukijat samaa vai erimieltä ja onko jotain mielessä.

    • Reply lena / london and beyond lauantai, tammikuu 31, 2015 at 07:18

      Kiitos Maarit ja onnea sinnekin :)) Enkä voisi olla enempää samaa mieltä tuosta kommentoinnin tärkeydestä, niin se vaan on että ilman vuorovaikutusta tätä hommaa tuskin tulisi tehtyä. Te kanssabloggaajat olette ihania, kuten myös lukijatkin:)

  • Reply Jael perjantai, tammikuu 30, 2015 at 16:12

    Mahtavaa ja onnittelut.Tunne tuollaiselle listalle pääsystä on hieno;ruokablogini oli toissa vuonna Cisionin ruokablogilistalla viitosena. Blogisi on todellakin tuon ansainnut:)

    • Reply lena / london and beyond lauantai, tammikuu 31, 2015 at 07:17

      Kiitos Jae! 🙂 Listalle pääsy on ehdottomasti kunnia-asia ja lämmittää mieltä. Ruokablogisi on muuten ihan super, tykkään selailla sitä 🙂

  • Reply Panu / Panun matkat perjantai, tammikuu 30, 2015 at 15:25

    Paljon onnea, olet ansaitusti listalla!

  • Reply Kthetraveller perjantai, tammikuu 30, 2015 at 14:56

    Onnittelut tätäkin kautta ja paranemisia!

    • Reply lena / london and beyond perjantai, tammikuu 30, 2015 at 15:10

      Iso kiitos! Positiivista palautetta on aina kiva saada ja toivotaan että sen voimalla tämä flunssa (tai mikä onkaan) katoaisi. 🙂

  • Reply Jerry / Pako Arjesta perjantai, tammikuu 30, 2015 at 11:00

    Onnittelut vielä tätäkin kautta ja pikaista paranemista :). Kyllä niitä kommentteja on vain niin kivaa saada, täytyy myöntää :D.

    Ja myönnän myös sen (kuten olen tainnut aiemminkin sanoa), ettei uskoisi, että olet blogannut vasta noin vähän aikaa! Jotenkin blogisi vaikuttaa niin ammattimaiselta ja hiotulta, että luulisi sinun bloganneen jo vuosikausia :).

    • Reply lena perjantai, tammikuu 30, 2015 at 11:40

      Kiitti Jerry 🙂 Yritän parantua, saattaa olla että huomenna tosin joudun piipahtamaan lääkärillä jos ei helpota. Kävin jo eilen, mutta oli sen verran mielenkiintoinen kokemus että taitaa olla paras pistäytyä privaatilla.

      Kiva kuulla noin mukavaa palautetta, aina lämmittää mieltä kun kuulee että on ammattimaisesti ja laadukkaasti tehty 🙂

  • Reply Journey Diary / Jenna perjantai, tammikuu 30, 2015 at 10:04

    Mahtavaa, paljon onnea listauksesta! (: Ootte kaikki paikkanne kyllä ansainneet!

    • Reply lena perjantai, tammikuu 30, 2015 at 11:33

      Kiitos kovasti Jenna! 🙂 On mukavaa tosiaan saada tunnustusta!

    Vastaa käyttäjälle brightoneagle Cancel Reply