Keitä olen tavannut matkoillani? Kolme tarinaa

Olen viimeaikoina ihastunut kovasti listojen tekemiseen, joten jatketaan tällä hyväksi havaitulla linjalla. Mitäpä sitä muuttamaan. Monet teistä taisivatkin huomata että muutama päivä sitten listasin viisi eurooppalaista lempikohdettani. Tänään jaan kanssanne vuorostaan kolme reissuillani tapahtunutta kohtaamista jotka ovat syystä tai toisesta jääneet mieleen.

Näitä kohtaamisia on paljon, varsinkin silloin kun matkustaa yksin, vaikkei se yksinmatkustaminen edellytys suinkaan ole. Ihmiset ovat matkojeni suola ja tarinoita on niin paljon kuin on kohdattuja ihmisiäkin. Aloitetaan Venetsiassa tapaamastani pariskunnasta ja heiltä saamastani inspiraatiosta.

1) Viiniä venetsialaisen kanaalin rannalla uusiseelantilaisen pariskunnan kanssa

IMG_4764

Kerroinkin tästä kohtaamisesta taannoin Rantapallolle antamassani haastattelussa. Olin vuosi sitten Venetsiassa ja majoituin Guideccan saarella sijaitsevassa ihanassa hostellissa.

Tapasin tämän noin 50-vuotiaan pariskunnan hostellin aulassa. Olin menossa nukkumaan ja juuri laittamassa konettani kiinni, kun he saapuivat paikalle. Aloimme juttelemaan niitä näitä ja saimme yhteistuumin idean lähteä ulos, katsomaan auringonlaskua kanaalin varrella sijaitsevaan ravintolaan. Tarkoitus oli nauttia samalla lasi hyvää viiniä. Eikun tuumasta toimeen ja yhtäkkiä huomasimme että olimme jutelleet jo kolme tuntia. Aurinko värjäsi taivaan oranssiksi Venetsian yllä ja aika kului kuin siivillä.

He olivat reissussa vuoden verran, näin aluksi, ja olivat juuri saapuneet Eurooppaan. Venetsia oli heidän reissunsa ensimmäinen kohde ja he olivat intoa täynnä. Heiltä opin yhden asian, ja he vannottivat minut muistamaan sen aina. Tämä asia oli se, että koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa toteuttaa unelmiaan. He olivat irtisanoutuneet töistään kotimaassaan ja olivat kovasti säästäneet Euroopan reissunsa eteen. Oravanpyörä oli alkanut kyllästyttää ja kun lapset olivat aikuistuneet, oli heidän vuoronsa lähteä katsomaan maailmaa. He olivat pitäneet Italiasta aina ja opiskelleet kieltäkin kotimaassaan jo vuosia. Kuitenkin Italian näkeminen vain elokuvista oli asia joka sai heidät miettimään lähtöä kerta toisensa jälkeen. Ja unelmiensa maassa he olivat, heidän silmänsä suorastaan loistivat. He itsekin tosin myönsivät, ettei tätä heidän ratkaisuaan voi järjellä perustella. Jättää nyt hyvät työpaikat ja perhe kotimaahansa, toiselle puolelle maapalloa. Mutta he kokivat, että irtioton aika on nyt tai ei koskaan ja tiedäpä sitä, jos he jopa tien päälle vielä jäisivät vuoden jälkeenkin. Rohkea temppu tuo tosiaan oli ja voisipa joku kyseenalaistaa sen järjellisyyden. Ehkä itsekin hieman kyseenalaistan, mutta ymmärrän heitä täysin. Unelmat on tehty elettäviksi.

2) Parisuhdevinkkejä norjalaisille poliiseille Amsterdamissa

IMG_3071

Norjalaiset poliisit Amsterdamissa menenevät kategoriaan random-tapaamiset maailmalla. Olin kahden ystävättäreni kanssa lomalla Amsterdamissa pari vuotta sitten ja olimme sadetta paossa eräässä hyvin tunnelmallisessa kahvilassa. Olimme nauttineet sadetta pitäessämme muutaman kupin glögiä (mulled wine) ja fiilis oli oikein mukava – ystävät koossa vuoden tauon jälkeen ja juttua riitti.

Kahvila oli tuona päivänä täynnä ja koska pöydässämme oli kaksi tuolia vapaana, kaksi herrasmiestä tiedusteli voisivatko he istua pöytäämme. Tämä sopi meille ja aloimme hetken kuluttua juttelemaan heidän kanssaan – jostain ihmeen syystä meillä riitti paljonkin juttua kahden keski-ikäisen herrasmiehen kanssa. He paljastuivat norjalaisiksi poliiseiksi, jotka olivat parin päivän lomareissulla Amsterdamissa. Juttelun lomassa kului muutama tunti ja muutama glögi lisää. Noin viiden glögin jälkeen päätimme lähteä jatkamaan iltaa viereiseen ravintolaan, sillä juttua riitti vielä hyvin muutamaksi tunniksi. Olimme kuunnelleet herrojen avioerotarinat ja juttuja uusista naisystävistä illan aikana ja he tiesivät että meillä oli poikaystävät, joten mitään treffijuttuja tässä ei todellakaan ollut takana. Puhuimme paljon elämästä ja unelmista. Meillä vain kulki juttu todella hyvin ja koska kaikilla oli mukavaa, päätimme jatkaa iltaa rupattelun merkeissä syöden ja juoden hyvin.

Kello alkoi näyttämään kymmentä ja tuli kotiinlähtöaika. Herrat kertoivat, ettei heillä ole pitkään aikaan ollut niin mukavaa, jutella niitä näitä piristävässä seurassa (mitä tuo ikinä tarkoittaakaan). Eivät olleet kuulemma koskaan aikaisemmin saaneet yhtä rehellisiä parisuhdevinkkejä naisilta ja olivat kuulemma kiitollisia neuvoistamme ja naisnäkökulmasta asioihin. (Oli muuten varmaan hyviä vinkkejä muutaman terästetyn glögin jälkeen) He olivat hoitaneet myös laskun huomaamattamme ja kiiteltiin toisiamme kivasta illasta puolin ja toisin. Tämä oli oikeasti hauska kohtaaminen ja meillä oli täysin odottamattomassa seurassa todella mukava ilta. Tosin taisin tuon reissun aikaan olla viimenen henkilö, jolta parisuhdevinkkejä kannatti kysellä… toivottavasti ei mennyt kovinkaan pahasti metsään ja heillä on kaikki naisrintamalla hyvin vielä tänäkin päivänä!

3) Libanonilainen putkimies Ulan Batorista Pekingiin vievässä junassa

SIBERIA 421

Matka Moskovasta Siperian halki Pekingiin on yksi reissuistani, joka on jättänyt minuun valtavan muistojäljen. Koin tuolla matkalla niin paljon asioita, että tuskin kyllästyn niiden jauhamiseen koskaan. Näin upeita maisemia, opin paljon uutta Venäjästä, näin kurjuutta, suuria siperialaisia teollisuuskaupunkeja mutta koin myös ihmisten iloisuuden. Tämän kaiken lisäksi tapasin paljon ihmisiä. Eritoten mieleeni jäivät hollatilaiset isä ja tytär, jotka olivat toteuttamassa isänsä pitkäaikaista unelmaa Siperian junamatkasta sekä muuan libanonilaislähtöinen putkimies. Tämän libanonilaisen putkimiehen tarina on jokseenkin samanlainen kuin yllämainitsemani uusiseelantilaisen pariskunnan, hieman eri mausteilla vain. Hän totutteli eron jälkeiseen elämään. Arki kotona Libanonissa ei ollut enää sellaista että se olisi ollut mielekästä sen jälkeen, kun hänen tyttöystävnsä oli hänet jättänyt. Hän oli junassa matkalla Euroopassa vietetyn vuoden jälkeen Kiinaan jonka jälkeen hän suuntaisi Australiaan, toiveenaan löytää työtä.

Olen tavannut monta hänen kaltaistaan matkoillani. Irtiotto arjesta ja lähtö mahdollisimman kauas on aika tavallinen tarina tuolla tien päällä. Tämä mies jäi kuitenkin jostain syystä mieleeni, kun hän istui pöytäämme ravintolavaunussa Mongolian autiomaata halkovassa junassa. Oli erittäin kuuma päivä, kylmä kokis maistui kaikille ja hän alkoi kertomaan tarinaansa. Hän ei pystynyt palaamaan kotiinsa, ilman että hänelle tulisi kaikki vanhat muistot mieleen. Oli kuulemma lähtenyt sen saman tien kun entinen tyttöystävänsä oli hänet jättänyt, ja kotiinpalaaminen olisi vielä vuodenkin jälkeen ilmeisen tuskaista. Hänelle matkailu oli aina ollut unelma, mutta ei tällä tavalla, tavallaan pakon edessä hän oli kotoaan lähtenyt. Pakoon uutta arkea. Tämäkin on melko tavallinen tarina, mutta vieläkin ihailen tämän kaverin rehellisyyttä ja aitoutta. Hän ei peitellyt suruaan, mutta alkoi nähdä tilanteessaan jo valoa tunnelin päässä. Hän oli tavannut reissuillaan henkilöitä, joita ei olisi koskaan muulloin tavannut ja oli saanut nähdä paikkoja joihin ei olisi koskaan entisessä elämässään lähtenyt. Hän totesi, että ehkä näin oli pitänytkin tapahtua. Otimme kohtaamisemme lopuksi kukin vodkapaukut (en juo vodkaa kuin pakon edessä, mutta tämä tilanne kyllä vaati sitä), skoolasimme ja totesimme, että tuskin koskaan tapaamme uudelleen vaikka paljon toisistamme opimme reilun tunnin aikana.

On hauska huomata, että reissuilla tapahtuneet kohtaamiset voivat antaa paljon, vaikka ne lyhyitä ovatkin. Ne voivat inspiroida, ne voivat johtaa loppuelämäksi kantaviin muistoihin tai auttaa ymmärtämään sen, että kaikella on ehkä tarkoitus. Tuo uusiseelantilainen pariskunta opetti minulle sen, että unelmat ovat tehty toteutettaviksi, varmasti muistelen tuota koomista ravintolailtaa norjalaisten kanssa vielä pitkään ja Mongolian aavikolla ravintolavaunussa tapahtunut ajatustenvaihto viesti sen, että kaikella on tarkoitus. Tuskin tämä herrakaan olisi ollut kokemassa tuota seikkailua, ellei hänen tyttöystävänsä olisi päättänyt erota. Itsekin sitä miettii, että missähän sitä olisi, jos joku asia olisi aikaisemmin tapahtunut toisin?

Minkälaisia tapaamisia teillä on ollut? Olisi kiva kuulla kokemuksia, ja toimikoon tämä samalla haasteena kaikille kanssabloggaajille – kokemukset jakoon! Luen suurella mielenkiinnolla.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

23 Comments

  • Reply Kaukokaipuun Nella torstai, marraskuu 13, 2014 at 19:53

    <3

  • Reply Emmi L. torstai, marraskuu 13, 2014 at 17:09

    Aivan ihania tarinoita! Pakko pistää omat nystyrät myös pyörimään ja tehdä postaus omaankin blogiin 🙂

    Emmi L.
    http://happyfeetingblogi.blogspot.com

    • Reply Lena / london and beyond perjantai, marraskuu 14, 2014 at 08:35

      Kiitos Emmi! Kirjoita ehdottomasti aiheesta, tämä aihe kiinnostaa kovasti ja on aina ihana lukea muiden bloggaajien kokemuksia reissuilta (:

  • Reply UrbaaniLaura torstai, marraskuu 13, 2014 at 14:41

    Kohtaamiset ovat reissujen kohokohtia. Mulla on ollut jo ajatuksen tasolla tällainen juttusarja tekeillä, teen varmasti pian jatkoa pienen iraniaisen tytön kohtaamisesta alkaneisiin juttuihin. Merkittäviä kohtaamisia on tien varrelle sattunut. Kiva juttu oli, kivoja tarinoita! 🙂

    • Reply Lena / london and beyond perjantai, marraskuu 14, 2014 at 08:34

      Kiitos Laura! Reissuilla tapaamat henkilöt ja kohtaamiset ovat näköjään aihe, joka kiinnostaa ihmisiä ja siitä tykätään lukea. Monilla on myös omakohtaisia kokemuksia aiheesta, joten näihin juttuihin on helppo samaistua : ) Lukisin erittäin mielelläni juttusarjaasi, kun sen aika on!

  • Reply Merja torstai, marraskuu 13, 2014 at 05:15

    Ihania tarinoita! Kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa ovat parhautta. Olin toissa kesänä mieheni kanssa pariisilaisessa ravintolassa syömässä ja tunnelma oli tiivis, koska tila oli pieni ja pöydät ahdettu vieri viereen. Viereiseen pöytään tuli australialainen perhe, jotka olivat kuukauden reissulla Euroopassa. Kun he kuulivat, että olemme Suomesta, tuli nämä ”perinteiset” jääkarhukyselyt. Eniten heitä tuntui ihmetyttävän, miten voimme talvella ajaa autolla. Meillä oli todella hauska keskustelutuokio ja tuo ilta jäi hyvin mieleen 🙂

    • Reply Lena / london and beyond perjantai, marraskuu 14, 2014 at 08:33

      Ihanaa kuulla että näistä tarinoista tykätään:)

      Pariisilainen kahvila, voin oikein hyvin kuvitella sen tiiviin tunnelman ja fiiliksen siellä. Siinä on helppo alkaa juttelemaan vierustoverin kanssa ja tutustua paremmin… australialaiset taitavat harrastaa enemmänkin tuota Euroopassa reissausta, pidempiaikaista sellaista. Heitä on paljon ja tykkäävät Euroopan lyhyistä välimatkoista ja fiiliksestä. Tosin Suomi ei taida olla kovin tuttu, tuo perinteinen jääkarhu-kommentti paljastaa sen. 😉

  • Reply Jenni / Globe Called Home torstai, marraskuu 13, 2014 at 01:00

    Kiitos näiden jakamisesta, näitä oli kiva lukea! Mulla noita tapaamisia löytyy Ihmiset-tabin alta navigaatiosta, ja ne on jotenkin ollut aina oma suosikkiosioni blogissani. 🙂

    • Reply Lena / london and beyond perjantai, marraskuu 14, 2014 at 08:30

      Tosi kiva huomata tämän postauksen kommenteista, että tällaisia tarinoita tykätään lukea. 🙂 Mä oon sun blogista seuraillutkin näitä juttuja ja oon tykännyt tosi paljon. Mieleen jäi etenkin sohvasurffaamassa luonasi ollut taiwanilainen henkilö! Pitääkin käydä lukemassa loputkin tarinat viikonlopun aikana, tämä aihe jaksaa kyllä kiinnostaa!

  • Reply Katja keskiviikko, marraskuu 12, 2014 at 18:47

    Ihana postaus!
    Heräsi tässä ihan omatkin tunteet pintaan. 😀 Kyllä matkailun yksi tähtihetkistä on nimenomaan tavata uusia ihmisiä. Se on musta jotenkin koskettavaa että kuulee toisten tarinoita ja ne jäävät elämään eikä periaatteessa enää sen hetken jälkeen tiedä minne matka on kenetkin vienyt.

    • Reply Lena / london and beyond perjantai, marraskuu 14, 2014 at 08:29

      Kiitos Katja! Ihanaa kuulla että näistä tykätään:)

      Nuo ihmiset on ainakin minulle reissujen suola ja vaikka minkälaista persoonaa niillä reissuilla kyllä tapaa. Tuo on kyllä aina se ikävä puoli, että ihmisiä ei välttämättä aina enää tapaa. Harmittaahan se, mutta elämä vie ja aika moni on onneksi Facebookissa nykyään niin voi seurailla muiden reittiä sitä kautta parhaansa mukaan!

  • Reply Annika keskiviikko, marraskuu 12, 2014 at 16:01

    Ihania tarinoita, nää on ihan parhaita ja vastaavista kohtaamisista syntyy mun mielestä melkein parhaat matkamuistot. Enkä muuten tiennytkään, että oot junaillut Venäjän halki 🙂

    • Reply Lena / london and beyond perjantai, marraskuu 14, 2014 at 08:27

      Oot Annika kyllä oikeassa että nämä ovat niitä parhaita kohtaamisia ja reissuilla tapaa kyllä monelaista vipeltäjää. 🙂

      Venäjän halki junailin muutama vuosi sitten, kolme viikkoa oltiin koko reissulla ja se oli ihan parasta se. Ihan liian vähän aikaa tosin, utta parempi tuo kun ei ollenkaan:)

  • Reply Maria keskiviikko, marraskuu 12, 2014 at 13:41

    Ihania tapaamisia! Rupesin miettimään omia kohtaamisiani ja päätin raapustaa kohtapuolin samantapaisen postauksen. Kiitos inspiraatiosta 🙂

    • Reply Lena / london and beyond perjantai, marraskuu 14, 2014 at 08:26

      Ihanaa jos tämä postaus toi inspiraatiota, tosi kiva kuulla (:

      Käyn katsomassa postauksesi juuri, huomasinkin että sellaisen sait jo aikaan! Ehdin nyt vasta kunnolla istua koneelle tentin jälkeen.

  • Reply Teea / Curious Feet keskiviikko, marraskuu 12, 2014 at 13:30

    Aivan ihana teksti!! Sait minut muistelemaan omia kohtaamisiani matkoilla ja melkein liikutuin kyyneliin kun mieleeni nousi tapaamisia erilaisten tallaajien kanssa :D. Ehkä innostun itsekin kirjoittamaan asiasta, hyvä idea 🙂

    • Reply Lena / london and beyond perjantai, marraskuu 14, 2014 at 08:25

      Ihana kuulla että tästä tykätään! Nuo kokemukset on kyllä ihania ja niitä on tosi kiva muistella vuosienkin jälkeen.

      Tee ihmeessä tästä aiheesta postaus, luen suurella mielenkiinnolla kokemuksiasi 🙂

  • Reply Maarit Johanna keskiviikko, marraskuu 12, 2014 at 11:33

    Vau. Nuo norjalaiset poliisit vaikutti kyllä symppiksiltä! Mulle ei oikein ole tapahtunut mitään tällaista vielä, olen niin tiiviisti ilmeisesti matkustanut omien matkakumppanien kanssa. Sellainen tuli vain mieleen, kun viime kesänä autoin Sodankylässä bensa-asemalla hyvin vanhaa naista tankkaamaan pientä punaista Hollannin kilvissä olevaa Volkkariaan. Oli pakko kysyä mihin hän on matkalla. ”Joo ku ei ole enää kavereitakaan, niin tuli yksin tylsää. Lähin viikko sitten Amsterdamista ja voisin jatkaa ainaki aluksi Nordkappiin.” Niin. Koskaan ei tosiaan ole liian myöhäistä 😀

    • Reply Lena / london and beyond perjantai, marraskuu 14, 2014 at 08:24

      Ne oli kyllä tosi symppiksiä, ne norjalaiset. 🙂

      Ihan super tuo sinun kokemus tuolta Sodankylästä, ihanaa että on olemassa ihmisiä a) jotka auttaa muita, varsinkin turisteja ja b) joilla on spontaaniutta ja rohkeutta lähteä reissuun kun on tylsää. Ja ajaa tuhansien kilometrien päähän Suomen Lappiin. Ihan parasta!

  • Reply Jerry / Pako Arjesta keskiviikko, marraskuu 12, 2014 at 11:20

    Nämä olivat upeita tarinoita :). Kiitos, että kerroit noista. Yksi asia, joka on tavallaan jäänyt uupumaan aiemmilta matkoiltani, on juurikin tuo tuntemattomien ihmisten tapaaminen. Toivon tekeväni siihen muutoksen tulevalla Tokion reissulla :).

    • Reply Lena / london and beyond perjantai, marraskuu 14, 2014 at 08:20

      Kiitos Jerry, ihan parasta kun tykkäät 🙂 Tokiossa tutustuu varmasti ihmisiin, sinne paikallisten sekaan vaan ja pari sanaa japania sanavarastoon niin eiköhän sitä seuraa löydy! Varsinkin paikallisten suosimat ravintolat / ”pubit” ovat oivia paikkoja. Teillä reissu lähenee, huippua!

      • Reply Jerry / Pako Arjesta perjantai, marraskuu 14, 2014 at 19:43

        Izakayat ovat kyllä erinomaisia paikkoja tuohon ja tietysti muutkin pubit, joten eiköhän sieltä jotain irtoa :P.
        Jep, huomenna jo lähtö :D!

    Leave a Reply