Blogihaaste: Mitä meikkilaukussa matkalla?

Tämä Matka-blogin Anna muisti minua ja muutamaa muuta bloggaajaa meikkihaasteella. Pidän kovasti haasteista, joten mukana ollaan ehdottomasti.

Aiheesta meikit matkalla saisi kirjoitettua aika pitkänkin postauksen joten pahoittelen jo etukäteen sitä, että tarina saattaa rönsyillä. Toivottavasti ei mene ohi aiheen!

Anna kirjoitti haasteessaan hyvin siitä, että ”Jokainen menee tyylillään. Yksi pärjää mäntysuovalla, mutta toinen tarvitsee 25 tuotetta”. Luokittelisin itseni johonkin tuon mäntysuovan ja 25 tuotteen välimaastoon sillä meikit on aina mukana ja perus puhdistustuotteet tietenkin. Mutta että 25 tuotetta, ei sentään, aika vähällä nimittäin väitän pärjääväni. Matkoilla meikkipussinani toimii vanha kunnon lahjaksi aikoinaan saamani pieni Marimekon pussukka. Sen pienehkö kokokin on reissun päällä vain plussaa; sinne mahtuu kaikki tarvittava ja muulle ei ole tarvetta.

IMG_9468

Pienellä määrällä pärjätään, ihonhoitotuotteet

Mukana kulkevan kosmetiikan pienen määrään vaikuttaa se, että minulle on suotu melko hyvä iho eikä sen hoito vaadi suurta määrää erilaisia hoito- ja puhdistustuotteita. Ainoa ongelma ihoni kannalta on kylmä ilma, joka tekee siitä kuivan ja herkän. (Ongelma poistettu Taipeihin muuton myötä!) Suosin laatua silloin kun se on mahdollista. Olen aina tykännyt hyvistä ihonhoitotuotteista ja tällä hetkellä käytössäni ovat Biothermin tuotteet. Biotherm on yksi pitkäaikainen suosikkini ja sen tuotteisiin luotan täysin, vaikkakin käytössäni on myös ollut Suomesta hankittuja apteekin tuotteita kuten Avenea. Nekin on hyväksi havaittu. Nämä tuotteet toimivat yleensä niin arjessa kuin reissuillakin.

Meikkipussini sisältä ei juurikaan eroa arjessa ja matkalla, sillä matkalle lähtiessäni kaadan isommasta pullosta esimerkiksi puhdistusmaitoa matkakokoiseen pulloon. Sama tavara, pienemmässä tilassa vain. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin erilainen normaaliin tilanteeseen verrattuna, sillä en tästä hyvien ihonhoitotuotteiden luksuksesta pääse nauttimaan. Tilanpuutteen vuoksi jätin kaikki ihonhoitotuotteet Suomeen, ajatuksenani täydentää pari kuukautta sitten Dubain lentokentällä vieraillessani kosmetiikkavarastojani. Tämä kuitenkin unohtui väsymyksen vallatessa ja tällä hetkellä minulla on käytössäni vain kaikista välttämättömin kosmetiikka: Perusmeikit, kosteusvoide sekä taipeilaisesta marketista hankittuja meikinpuhdistusliinoja. Niiden varassa hoituvat tulevien kuukausien reissutkin täältä käsin, sillä en koe järkeväksi hamstrata tavaraa enää tänne Taipeihin. Ne kun pitää saada täältä poiskin. Alla lisää asiaa meikeistä.

Pieni määrä toimii myös meikeissä

Reissut pelastaa usein hyvä meikkipuuteri, tapauksessani Chanelin Vitalumière Éclat. Tämä toimii itselläni kuin unelma ja säästää myös tilaa laukussa, kun ei tarvitse meikkivoidetta ja puuteria kuljettaa mukana erikseen. Muutama sipaisu Chanelia kasvoille ja olen valmis päivään. Tässä kohtaa on tosin hyvä huomauttaa, että en useinkaan käytä kovin paljoa meikkiä – mitä enemmän minulla on meikkiä naamassa, sitä koomisemmalta näytän. Olen hyvin vaalea ja raskas meikki ei vain yksinkertaisesti sovi minulle. Eli muutama sipaisu puuteria riittää aivan hyvin poskipunan kanssa. Siihen vielä ripsiväri, niin meikki on valmis.

2012-03-12

Alla kuvassa meikkipussini muu sisältö tällä hetkellä, arjessa ja reissussa. Aurinkorasva on Bootsilta Englannista, pidän kovasti siitä että se on pieni pullo ja rasva on spray-muodossa. Näin sitä on helppo levittää. Victoria’s Secretin punainen kynsilakka on ehdoton suosikkini ja suren jo etukäteen sitä hetkeä kun se loppuu. Harvoin löytää niin mieleistä väriä, kun tuo on. Sephoran luomivärini toimii hyvin tarvittaessa (tosin se koki kovia matkalla Taipeihin) sekä taipeilaisilta yömarkkinoilta hankittu poskipuna pelastaa usein kiireiset aamut. Poskipuna oli tarkoitus hankkia sieltä Dubaista ihonhoitotuotteiden lisäksi, mutta kuten sanottu, se jäi silloin ajatuksen asteelle. Tuo poskipuna on kyllä ollut hintansa väärti, taisipa se kustantaa noin 100 NTD eli hieman yli kaksi euroa. Jos minulla on aikaa, niin saatan joskus käyttää myös rajauskynääni. Se on mallia Lancômen Le Krayon Khôl Noir.

2014-11-09

Nyt hieman yleisiä mietteitä meikkipussini sisällöstä ja meikkaamisestani

Meikkaamiseni on tosiaan ollut viime aikoina melko vähäistä, minkä vuoksi olen siirtänyt suurempia meikki- ja kosmetiikkahankintojani kevättalvelle. Silloin palaan Eurooppaan ja asetunkin jonnekinpäin – näinollen minulla on enemmän tilaa kauneudenhoitotuotteille. Ja enemmän käyttöäkin. Tosin reissussa uskon silti pärjääväni yllä mainitsemillani tuotteilla sillä en pidä liiallisen tavaran raahaamisesta ympäriinsä.

On myös yllättävää, että ihoni ei ole suuremmin kärsinyt vaikka olenkin merkittävästi downgreidannut käyttämääni kosmetiikkaa. Tämä saattaa hyvinkin johtua ilmastosta, ihoni kun ei tykkää kylmästä ja lämmin ilmasto sopii sille ehdottomasti paremmin. Meikkaaminen on Taipeissa yleensä myös melko turhaa – kun ulkona on oikeasti kuuma, meikit ovat aika nopeasti levinneet pitkin kasvoja ja meikkiä saa olla korjaamassa koko ajan. Vähempi on parempi tässä tapauksessa. Tämä myös puoltaa logiikkaani reissuista ja kosmetiikasta – varsinkin kuumassa ilmastossa oleillessa liika meikkaaminen ei ole aina järkevää. Mitä vähemmän meikkaa, sitä vähemmän on tarvetta puhdistaa kasvoja ja vastaavasti raahata suurta meikki- ja ihonhoitoarsenaalia mukanaan.

Uskon siihen, että kosmetiikassa laatu ratkaisee, niinkuin monessa muussakin asiassa. Oman meikkipussini sisältö on tällä hetkellä yhdistelmä kallista ja hyvin halpaa. Vaikka hieman kalliimmat tuotteet ovat mielestäni hyvinkin hintansa arvoisia, ei hinta ole automaattisesti tae laadusta. Tästä hyvänä esimerkkinä tuo Taipein yömarkkinoilta hankittu poskipuna.

Kiitos Anna mielenkiintoisesta haasteesta! Jatkan haastetta eteenpäin, ja haastan seuraavat kaksi bloggaajaa: (tarkemmat ohjeet löytyvät Annan postauksen lopusta)

Pää Pilvissä-blogin Maarit

Britannika-blogin Annika

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Maarit Johanna sunnuntai, marraskuu 9, 2014 at 12:22

    Kiitos haasteesta! Se on kirjoitettu jo valmiiksi ja pistän sen kohta julkaisuun. Vähän innostuin, heh 😀
    Mulla toimii myöskin lyhemmillä reissuilla (viikko tai alle) samanmoinen Marimekon pussukka, mutta Islantiin otin vähän jämerämmän laukun. Mun pussin sisältö on melkein pelkästään rasvoja, sillä meikkaan supervähän. Olisin voinut lätistä hiustuotteista iäisyyden, kunnes hoksasin ettei ne kuulukkaan meikkilaukkuun. Toisella kerralla sitte :p

  • Reply Anna Koskela sunnuntai, marraskuu 9, 2014 at 09:37

    Heti löytyi uusi juttu. Tuo Chanelin Vitalumière Éclat vaikuttaa aika pätevältä tuotteelta. Kävin sitä googlailemassa ja pitää testata kun eteen tulee. Levitätkö muuten sen sienellä vai vipalla?

    Olisi muuten pitänyt kuvata oma meikki”pussi” mukaan. 1,50 hintainen Jakartasta ostettu vieritelmä, joka todellakin kaipaa kohta seuraajaa 😉

    • Reply lena sunnuntai, marraskuu 9, 2014 at 11:58

      Mä suosittelen tuota Chanelia aivan täysin, siihen voi ostaa sitten noita puuteriosia vaikka lentokentiltä. Toimii, Chanelia kun on saatavilla ympäri maailmaa todella hyvin. Levitän tolla sienellä yleensä, se oli tosin hukassa hetken ja siirryin vipaan. Molemmat toimivat, sieni on silti suosikkini. Ja kaikessa turhamaisuudessani voin todeta, että onhan se kiva vähän alkaa puuteroimaan naamaa ja onkia laukusta tuo Chanelin rasia. 😉

      Haha, mä uskon että me kaikki oltais haluttu nähdä sun Jakartan meikkiviritelmä! 😉 Mä käänsin omani siihen suuntaan, että

      • Reply lena sunnuntai, marraskuu 9, 2014 at 11:59

        *siis käänsin omani siihen suuntaan kuvauksen ajaksi, että kulumat ja pikku reiät eivät näy kamerassa. Pientä totuuden kaunistelua havaittavissa.

    Leave a Reply