Suomen suurin matkablogiyhteisö

Mikä minut toi Lontooseen?

Kun aloitin blogin kirjoittamisen, kirjoitin sitä ystäville, perheelle, kavereille sekä tutuille sillä oletuksella että lukijat suurinpiirten tietävät taustani. Lukijamäärät ovat siitä kuitenkin kasvaneet ja aloin viimeviikkoisen Skotlanti-juttuni myötä hieman avaamaan muutaman viime vuoden tapahtumia. Tarina siitä, miten päädyin vuonna 2007 Skotlantiin löytyy täältä, tänään vuorossa on vuorostaan juttua siitä miten Lontooseen päädyin. Kuvituksena kuvia sieltä täältä Lontoosta, omilta kulmilta, yliopistolta ja muualtakin.

Tiivistettynä lyhyesti: tulin Lontooseen jatkamaan opintojani. Syyskuussa 2012, aloitin maisterinopintoni aiheesta Asia Pacific Business, Royal Hollowayn yliopistossa, joka on osa University of Londonia:

2012-09-13

Valmistuin Glasgowsta taloustieteen tiedekunnasta jo vuonna 2011, jonka jälkeen päätin lykätä maisterinopintojani vuodella. Minusta tuntui tuolloin, että haluan tehdä maisterin UK:n ulkopuolella ja tarvitsin aikaa miettiä että minnekkäs sitten. Olin tuolloin kohtuullisen kypsä mitä Britteihin tulee ja halusin muualle, vaikka paikka minulla aasiankaupan maisteriohjelmassa UK:ssa olikin. Tiesin että haluan opiskella a) Aasiaan liittyvää alaa tai b) Aasiassa. Mielellään Itä-Aasiassa tai Itä-Aasiaan liittyvää. Tuo maailmankolkka on ollut pitkään suuri mielenkiintoni ja reissujeni kohde, ja halusin sivistää itseäni sillä saralla, tietysti myös opinnollisesti.

IMG_5685

Välivuoteni aikana lähdin ystävieni kanssa reissuun, yllättäen tuonne Itä-Aasiaan. Kiersimme Thaimaassa, Malesiassa ja Singaporessa. Reissun jälkeen tein noin 9kk ajan suunnilleen oman alani hommia kuopiolaisessa lääkealan yrityksessä ja sitten tie veikin Lontooseen. Asuin vanhempieni luona tuon ajan, koska tavallaan tiesin että olen taas lähdössä.

Ehdin välivuoteni aikana punnita hyviä puolia eri maisterinopintojen välillä ja hain Hong Kongiin markkinoinnin maisteriohjelmaan. Pääsin sisään ja minulle tuli ongelma. Lontoo vai Hong Kong?

Päätöksiä, päätöksiä… en ole koskaan olut hyvä niitä tekemään. Tuolloin olin kahden vaiheilla. Lontoossa minua odottaisi hyvä yliopisto, erittäin mielenkiintoinen maisteriohjelma sekä hyvät jatko-opintomahdollisuudet. Lontoo vain ei sinällään juurikaan sytyttänyt. Hong Kongissa minua odottaisi… no, Hong Kong, yksi lempikaupungeistani. Siellä olisi myös mielenkiintoinen, hyvin arvostettu markkinoinnin maisteriohjelma, hyvä yliopisto ja saisin kokea miltä tuntuisi asua Aasiassa. Hong Kongin maisteriopinnot olivat kuitenkin kalliimmat ja niihin ei gradu kuuluisi. En tiedä miten Euroopassa tähän suhtaudutaan, tähän graduttomuuteen, jos haluaisin jatkaa opintojani maisterin tekemisen jälkeen ja Hong Kongissa lukukausimaksutkin olivat Lontoota korkeammat.

Hieman vasta-hakoisesti valitsin näistä kahdesta vaihtoehdosta Lontoon ja sillä tiellä vieläkin ollaan. Lontoossa vietetty aika on ollut ikimuistoista ja olen nauttinut joka sekunnista, mutta en voi väittää, ettenkö miettisi vieläkin tuota Hong Kongin missattua mahdollisuutta. En nyt päivittäin, mutta ehkä viikottain kuitenkin.

IMG_5178

Kannattiko Lontoo sitten? Toki.

Olen ollut toki hyvin tyytyväinen Royal Hollowayn yliopistoon ja sieltä saamiini kokemuksiin ja tutkintoon. Valinta ei missään nimessä ollut huono. Aasiankauppaa ei kovin monessa yliopistossa voi Briteissä tai Euroopassa opiskella ja koska halusin noinkin ”erikoisen” alan, ei minulla tosiaan kovin montaa vaihtoehtoa ollut. Ja se Lontoo on ollut kokemus itsessään, tosin pieni miinus Royal Hollowayssa oli sen sijanti. Kampus ei suinkaan sijainnut Lontoossa, vaikka University of Londonia onkon, vaan Surreyssä noin 40 minuutin matkan päässä Lontoon Waterloon asemalta.

Halusin kuitenkin ehdottomasti asua Lontoossa, ja kuljin tuon matkan joka päivä kun oli tarvis. Ja niin teki moni muukin. Eihän se ihan lyhyt reissu aina ollut, mutta varmasti sen väärti. Lontoossa asuminen kuitenkin on kokemus itsessään, eikä enää tarvitse mielessään mietiskellä millaista se olisi. Asuin Lontoon Fulhamissa, mikä oli asuinpaikkana ihan huippu. Tosin olen viime aikoina ollut siellä täällä, Suomessa ja Englannissa, eikä minulla ole tällä hetkellä Englannissa vakituista osoitetta. Asumisesta täällä voisinkin kirjoitella erikseen uudemman kerran, ja hieman informatiivisemmin. Siitä ei asia hevin lopu.

Minulla on phD-paikka odottamassa Lontoossa ensi syksyksi, suurilta osin täällä tehdyn tutkinnon ja sen aihepiirin ansiosta, joten se tänne tulo kannatti siltäkin osin. Sitä tosin en vielä tiedä, aloitanko sitä phD:tä ollenkaan. Siihen vaikuttaa monta tekijää, mutta takaportti on ainakin olemassa. Ja tarttuihan tuo italianokin Lontoosta mukaan, plussaa sekin.

Vaikken sinne Hong Kongiin koskaan asumaan päätynytkään, ei sitä tarvinnut pitkäksi aikaa jäädä märehtimään. Lontoolla oli hyvätkin puolensa ja nyt on sellainen juttu että sinne Aasiaan kuitenkin käy tie. Meillä on lähtö Taiwaniin elokuun lopulla, jonne lähden opiskelemaan mandariinikiinaa noin puoleksi vuodeksi. Kirjoitan tästä lisää lähipäivinä, ihan oman postauksen verran. Sen Taiwan nimittäin ansaitsee!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Amanda torstai, 24 heinäkuun, 2014 at 06:13

    Eksyin vasta nyt lukemaan tämän, ja wow! Taiwaniin! Ihan huippua 🙂

    • Reply lena torstai, 24 heinäkuun, 2014 at 09:09

      Niin on 🙂 Laitan ihan lähipäivinä lisää asiasta 🙂

  • Reply Anu Johanna keskiviikko, 23 heinäkuun, 2014 at 16:56

    Kuten moni muukin on sanonut, oli tosi mielenkiintoista lukea siitä, miten päädyit Lontooseen ja myös kuulla opinnoistasi. 🙂 Onnea väitöskirjapaikastakin (jos termi edes on oikein), oot kyllä päässyt jo nyt pitkälle! Minäkin jään mielenkiinnolla odottamaan lisää Taiwan-juttuja. 🙂

    • Reply lena torstai, 24 heinäkuun, 2014 at 09:06

      Tosi kiva että kiinnostaa tämä aihe 🙂 Ja kiitos onnitteluista, tosiaan paikka on syksylle. Sen toteutuminen on sitten toinen asia, katsoo mitä suunnitelmia on ja rahoitusta jne, mutta ainakin on olemassa se takaportti. Taiwanista pian lisää!

  • Reply Melisa keskiviikko, 23 heinäkuun, 2014 at 10:51

    Hei Lena, olen blogisi uusi lukija ja löysin tänne juuri parahiksi kuulemaan miten olet Lontooseen päätynyt. Tykkään lukea ulkosuomalaisten blogeja ja aina kiinnostaa se tarina taustalla miten ko.maahan on päädytty. Taiwan kuulostaa mielenkiintoiselle. Kiva kuulla sitten miten kieliopinnot siellä sujuvat. Itse olen opiskellut muutaman vuoden espanjaa töiden ohella ja kun lomailun tässä hiljattain Ranskassa, alkoi myös ranskan opinnot kiinnostaa. Kielten opiskelu on työlästä, varsinkin kun sen aloittaa ihan alkeista, mutta tosi kivaa myös 🙂

    • Reply lena keskiviikko, 23 heinäkuun, 2014 at 15:27

      Kiitos kommentista Melisa ja tervetuloa lukijaksi. 🙂 Minulla on ihan sama juttu, tykkään lukea tarinoita miten kukin on päätynyt sinne minne onkaan päätynyt – ne henk. koht jutut ovat yleensä niitä mielenkiintoisia!

      Kieliopinnot ovat tosiaan mielenkiintoisia, katsotaan miten minun käy sitten Taiwanissa… Ranskaa olen opiskellut yläasteen ja lukion, ja sitä on hieman jäänyt vielä muistiin.. jokseenkin ei kovin paljoa. Olisipa kiva verestää vähän sitäkin. Espanjan opiskelu vaikuttaa myös mielenkiintoiselta, voi kun noita mielenkiintoisia kieliä on ihan liikaa. Tekisi mieli vähän kaikkea opiskella. 😀 Tosi kivaa se opiskelu on, mutta toki työlästä kuten totesit. Uskon tosin että lopussa kiitos seisoo, kunhan jaksaa opiskella kunnolla. Voi vaikka lähteä reissuun paikan päälle harjoittelemaan…. 😉

  • Reply Jenni keskiviikko, 23 heinäkuun, 2014 at 08:53

    Mahtavan kuuloinen muutos elämään! Koska puhut monikossa, kuulostaa siltä, että italiano lähtee mukaan Taiwaniin? Tosi kiva jos näin on, eikä tarvitse etäsuhteessa kärvistellä.

    • Reply lena keskiviikko, 23 heinäkuun, 2014 at 09:02

      On oikein tervetullut muutos 🙂 Vähän nuo viisumijutut kuumottaa tällä hetkellä mutta eiköhän tää tästä…

      Joo italiano lähtee mukaan, ainakin suurimmaksi osaksi aikaa. Onneksi voi tehdä osan töistä etänä, ja voi olla Taiwanissa kohtuullisen paljon aikaa. Toki joutuu lentämään edestakaisin jonkin verran myös, mutta siihen on nyt tyytyminen. Tiedätkin varmaan itse millaista tuo edestakaisin lentäminen on, ei ehkä aina niin kivaa, mutta se näkemättömyys ei myöskään ole kiva vaihtoehto. 🙂

  • Reply Marimente tiistai, 22 heinäkuun, 2014 at 23:12

    Hieno tarina, ja kuten Katjakin jo ehti mainita niin on todella mielenkiintoista lukea näistä bloggaajan henkilökohtaisista taustoista, miten ollaan päädytty mihinkin. Jätin itse pari vuotta sitten käyttämättä mahdollisuuden lähteä opiskelemaan maisteriopintoja Lontooseen, kun työelämä vei voiton täällä Suomessa, ja joskus vieläkin kieltämättä päähän putkahtaa ajatus, mitä jos olisinkin mennyt ja tarttunut tilaisuuteen? 😉 Onneksi maistereita ehtii tehdä vielä myöhemmässäkin vaiheessa, joten sekään ei ole täysin poissuljettu vaihtoehto edelleenkään – kun vaan ensin osaisi päättää, mitä opiskella ja missä! 🙂

    • Reply lena keskiviikko, 23 heinäkuun, 2014 at 08:57

      Kiitos Mari, kuten tuolla aiemminkin jo totesin, on kiva että nämä jutut kiinnostaa. Ainakin muiden blogeista itseäni kiinnostaa juuri nämä jutut. 🙂

      Lontoo ei onneksi katoa mihinkään, mikäli haluat vielä joskus tehdä niitä maisterinopintoja täällä. Britit arvostaa maisterinohjelmiin hakiessa myös työkokemusta tutkinnon lisäksi, joten ehdottomasti jos joskus kiinnostaa niin kannattaa laittaa korvan taakse. UK on täynnä hyviä ja mielenkiintoisia maisterinopintoja 🙂 Itse tosin mietin sen HK:n ja Lontoon väliltä, mutta katsoin myös vaihtoehtoja Uudesta Seelannista yms. Hollantikin lienee hyvä vaihtoehto. Voi vitsi, kun olisi vielä tuossa tilanteesssa…. niin paljon mielenkiintoisia vaihtoehtoja!

  • Reply Maarit Johanna tiistai, 22 heinäkuun, 2014 at 20:57

    Tosi kiva stoori! Mulla on ollut käsitys että elät unelmaasi siellä Lontoossa ja se olisi sille nimenomaan SE paras paikka eikä vain toinen vaihtoehto. Mutta ei kai koskaan kannata sanoa ettet koskaan Hong Kongiin päätynyt, kai tässä on vielä kymmeniä vuosia aikaa tämäkin epäkohta muuttaa elämässä! 🙂 ja mieletön tuo teidän mandariinikiina.. Lähteekö Matteo mukaan opiskelemaan?

    • Reply lena keskiviikko, 23 heinäkuun, 2014 at 08:52

      Kiva kuulla että näistä tykätään! 🙂

      Lontoo on tottakai hieno juttu enkä halua kuulostaa epäkiitolliselta tms kaikkea sitä kohtaan mitä olen täällä kokenut, mutta hieman ”vastahakoisesti” opiskelupaikan otin Lontoosta vastaan silloin pari vuotta sitten. Toki hyviä juttuja on täällä tapahtunut, mutta silti se HK aina välillä kummittelee mielessä. Onneksi se ei mihinkään katoa. 😉

      Matteo lähtee mukaan, pystyy onneksi tekemään suurin osin töitä etänä, joutuu tosin lentelemään edestakaisin jonkin verran. Ei siis tule varsinaisesti opiskelemaan, mutta tarkoitus olisi ilmoittautua jollekin kurssille kuitenkin että tarttuisi edes vähän kieltä mukaan jolla pärjää sitten edes vähän esim ravintolassa. Mulla on sitten kaikki arkipäivät aamusta iltaan kiinaa. 🙂

  • Reply Katja tiistai, 22 heinäkuun, 2014 at 19:04

    Taas kerran tosi kiva lukea näitä henkilökohtaisempiakin postauksia ja tarinaasi! Ja tuo Taiwan on kyllä uskomaton mahdollisuus. Odotan jo sitä tarkempaa postausta aiheesta! 😀

    • Reply lena keskiviikko, 23 heinäkuun, 2014 at 08:48

      Mukava jos nämä kiinnostaa. 🙂 Oon itse miettinyt tätä juttuja ja tosiaan ne enemmän henk koht jutut on niitä mitkä kiinnostaa ja mitä eniten lukee.

      Taiwanista juttu tulossa piakkoin!

  • Reply Säppä tiistai, 22 heinäkuun, 2014 at 17:55

    Oho, mandariinikiinaa! Kuulostaa ihan huikealta! 🙂

    • Reply lena tiistai, 22 heinäkuun, 2014 at 18:07

      Ihan huikeaa tulee olemaan, en malta odottaa:) Lisää pian!

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.