Suomen suurin matkablogiyhteisö

Ferrara haltuun pyörän selästä

Toissapäivänä kirjoittelin taannoisesta Emilia Romagnan reissustani, aiheena Parma ja Modena. Pääsin tuolla samalla reissulla tutustumaan myös Ferraran kaupunkiin, jonne minulle oli varattu päivän verran aikaa. Tykkään niin noista Italian pienemmistä kaupungeista, ettei ole tosikaan. Innoissani siispä hyppäsin Ferraraan vievään junaan.

Lähdin Bolognasta matkaan kohti Ferraraa melko aikaisin aamulla, jotta pystyisin maksimoimaan perilläoloaikani. Italiassa on kätevä matkata junalla ja ne ovat Suomen hintatasoon tottuneelle melko edullisia. Ferraraan saavuin tismalleen aikataulun mukaisesti ja päivä saattoi alkaa.

Kiertelin pitkin kaupunkia bloggaajakollegani Simonin kanssa ja pysähdyimme puoliltapäivin tekemään tarkempia suunnitelmaa spritzin äärelle. Italialaiset kuulemma oikeasti juovat spritzinsä ilta-aikaan, mutta turistina päätin olla välittämättä asiasta. Hyvin toimi spritz tuona kuumana loppukevään päivänä.

IMG_7436

Spritzin äärellä teimme suunnitelman. Menisimme ensin poikkeamaan Ferraran linnassa, jonka jälkeen hakisimme meille varatut polkupyörät ja suuntaisimme pyöräretkelle ympäri kaupunkia. Idea osoittautui erittäin hyväksi. Pyörillä oli nimittäin ihana polkea pitkin Ferraran katuja, pieni tuulenvire viilensi mukavasti ja maisemia näki todella hyvin. Ferrarassa ajetaan erittäin paljon pyörillä, kuten myös läheisessä Ravennassakin. Joku joskus mainitsikin, että suhteessa näissä kaupungeissa on yhtä paljon polkupyöriä kuin Amsterdamissa.

IMG_7447
IMG_7477
IMG_7441
IMG_7427

Teimme ensitöiksemme pienen pyöräkierroksen Ferraran keskustassa, joka oli täynnä toinen toistaan kauniimpia rakennuksia – Ferraran kaupunki on myös yksi UNESCON maailmanperintökohteista kauneutensa sekä renessanssin ajan historiallisen merkityksensä vuoksi. Ferrara oli renessanssin aikana kuuluisa keskiaikaisesta arkkitehtuuristaan sekä taiteestaan, jota paikallinen Esten vaikutusvaltainen perhe kovasti tuki. Ferraran kaunis linna on myös perheen perintöä. Keskusta oli helppo ottaa haltuun pyörällä, mutta mukulakivikadut toivat kuvioon oman ongelmansa. Niillä ei ollut kovin kiva ajaa pyörällä, varsinkin kun vauhtia oli jonkin verran.

IMG_7478
IMG_7479
IMG_7481
IMG_7483

Pyöräily vaati myös autojen seassa polkemista. Liikenteen seassa se ei ollut kovin helppo homma, sillä italialainen liikenne ei välttämättä ole kovin loogista siihen tottumattomalle. Varsinkaan pyörällä. Tästä liikennesirkuksesta selvisimme kuitenkin ilman kolhuja ja hyvillä mielin siirryimme hieman kauemmaksi Ferraran keskustasta, jossa ihana puistoalue oli kuin tehty pyöräilyyn ja lenkkeilyyn. Oli muuten huomattavan paljon rennompi pyöräillä kun ei tarvinnut miettiä mistä suunnasta autoja tulee ja kuinka kovaa.

IMG_7484
IMG_7486
IMG_7487
IMG_7488

Pyörällä ajaminen on mielestäni yksi parhaista keinoista tutustua uuteen kaupunkiin. Lontoossa on mahdollisuus vuokrata Barcalays bike – kaupunkipyöriä, Italiassa ainakin Padovassa oli samanlaiseen mahdollisuus kuten myös lukuisissa muissakin kaupungeissa maailmalla. Kannattaa tiedustella pyörävuokraa esim hotelleista, mikäli kaupunkipyöriä ei ole tarjolla – meille oli pyörät varattuna ja senkuin kävimme ne noutamassa. Saimme ne Blogville-kampanjan myötä ilmaiseksi, mutta eivät ne montaa euroa olisi muutenkaan kustantaneet.

Oletteko kokeilleet kaupunkipyöriä jossain päin maailmaa?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Anna Koskela torstai, heinäkuu 17, 2014 at 15:25

    Ihanan näköistä. Miksiköhän tämä kaupunki on mennyt minulta jotenkin ihan ohi, vaikka tuolla aivan vieressä olen pyörinyt?

    Olen kaupunkipyöräilyn suuri kannattaja ja ihmettelen miksi siihen ei panosteta enempää mm. Suomessa.

    • Reply lena lauantai, heinäkuu 19, 2014 at 11:17

      Ferrara on kyllä aivan ihana. Tuolla seudulla on kyllä niin paljon nähtävää että helposti jokin paikka jää huomiotta… Onneksi tuli tilaisuus matkata tuonne. 🙂 Kaupunkipyöräily on ehdottomasti suosikkejani, ja mitä parhain tapa tutustua kaupunkiin. Se on tehty joissain kaupungeissa hankalaksi (Taipei, jossa pitää olla erinäisiä kortteja ja paikallinen numero) sekä mahdottomaksi, eli loistaa poissaolollaan. Mikä on harmi. Mielestäni Helsinigssä oli joskus kokeilu, mutta se ei toiminutkaan koska pyöriä katosi tms? Korjaa jos olen väärässä, jotenkin muistelen näin tapahtuneen. Lontoossa toimii taas ihan uskomattoman hyvin nuo pyörät, tykkään.

  • Reply heartwavesdesign maanantai, heinäkuu 14, 2014 at 09:11

    Hei en ole vähään aikaan katsonut blogiasi ja nyt vasta ihastelen uutta ulkonäköä! Tosi hyvä muutos, tulee kuvat esille ihan eri lailla. Vaihdoin itsekin leveämpään pohjaan kesän alussa. Kaikkea hyvää kesääsi!

    • Reply lena maanantai, heinäkuu 14, 2014 at 12:53

      Kiitos ihanasta kommentista! Mahtavaa että muutkin pitävät tästä uudesta ulkoasusta, minua haittasi pitkään se, että kuvat olivat niin pieniä. Nyt ne tosiaan pääsee paremmin esille ja kuvia tekee taas mieli ottaa ihan uudella innolla 🙂

      Ihanaa kesää sinullekin!

  • Reply Katja sunnuntai, heinäkuu 13, 2014 at 17:23

    Ihan viimeksi pyörät tuli vuokrattua Malagassa!
    Espanja myöskin on alkanut todella panostaa pyöräilyyn lisäämällä ajoteiden varsiin kunnon pyörätiet ja ainakin kaikista suurimmista kaupungeista löytyy nykyään kaupunkipyörät.
    Pyöräily on kyllä niin parasta ulkomailla. Pyöräillessä kun ne pitkät tuskaiset suorat menee niin leppoisasti, pääsee paikasta toiseen nopeammin ja näkee paljon enemmän kuin esim, auton ikkunasta!

    • Reply lena sunnuntai, heinäkuu 13, 2014 at 18:28

      Tuo on kyllä ihan mahtava juttu, että Espanjakin alkaa panostaa pyöräilyyn. Uskon että ihmisiä oikeasti kiinnostaa liikkua paikasta toiseen pyörällä, ja onhan se ihan mahtavaa hyötyliikuntaakin. Itselle pyörällä kulkiessa tulee enemmän ”paikallinen” fiilis. 🙂 Ja on helppo pysähtyä eri paikkoihin jos siltä tuntuu.

      Tosin välillä olisi ollut kypärä ihan jees juttu tuolla liikenteen seassa..

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.