Suomen suurin matkablogiyhteisö

Pikaiset terveiset Maltalta!

Kuten seuraajani instagramissa ovatkin varmasti päätelleet, olen tällä hetkellä nauttimassa  lämpimistä ilmoista välimerellä, Maltalla nimittäin. Kello on täällä jo hyvän matkaa yli puolenyön ja myöhäinen lento alkaa tehdä tehtävänsä – tällainen pikainen päivitys luvassa tällä kertaa.

BmupDj-IQAAhLoX

Saavuin Maltalle Air Maltan kyydillä Lontoon Heathrowsta. Ilmailun ystävänä minusta on mukava kokeilla uusia lentoyhtiöitä ja Air Malta oli itselleni aivan uusi tuttavuus. Luonnollisestikin, sillä en ole Maltalla koskaan ennen tätä päivää käynyt eikä Air Maltalla ole juurikaan reittejä jotka eivät alkaisi Maltalta tai päättyisi sinne.

Processed with VSCOcam with f2 preset

Nyt on tämän tytön aika käydä nukkumaan, pääkopan toiminta alkaa olla niin ja näin väsymyksen vuoksi. Kuviakin yritin latailla muutaman lisää tähän postaukseen mutta tekniset ongelmat olivat niin ylitsepääsemöttämiä että päätin suosiolla jättää ne seuraavaan kertaan. Eli pärjäillään yhdellä kuvalla kun ei muuta voi. Palataan piakkoin, informatiivisempia Malta-juttuja lienee blogissa jonkin verran lähiviikkoina!

Tämä reissu on osa Blog Island – projektia jota ovat olleet mahdollistamassa iambassadors, VisitMalta sekä Air Malta. 

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Kthetraveller sunnuntai, 4 toukokuun, 2014 at 13:48

    Olen seuraillut sinun kuviasi instassa ja näyttää mahtavalle. Vaikka rakastan Savoa, olisin mielelläni vaihtanut oman kylmän mökkitalkoo-viikonlopun lämpimiin maisemiisi 😉 Nauti!

    • Reply lena / london and beyond sunnuntai, 4 toukokuun, 2014 at 22:16

      Täällä on kyllä aivan ihanat maisemat. Ihan niin lämmin ei ole kun luulin mutta eipä tuo menoa haitanne, tosin ihan liikaa shortseja otin mukaan kun illalla on kuitenkin aika kylmä. 🙂

      Savon maisemat ovat ihan parhaita, missäpäin Savoa olitte?

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.