Sitä kuuluisaa avokadopastaa sittenkin

Avokadopasta on aiheuttanut minussa hieman ristiriitaisia reaktioita siitä lähtien kun sen resepti alkoi blogeissa pyöriä. Joskus se on jopa aiheuttanut pientä huvitusta, lähinnä se miten suuressa mittakaavassa kyseistä reseptiä on hehkutettu eri medioissa. Kyseessähän on kuitenkin ollut vain pasta ja siihen lisukkeena pääosin avokadoa sekä juustoa.

Viime aikoina tämä resepti on alkanut pyöriä uudestaan blogimaailmassa erään kirjanjulkaisun myötä ja ehdotinkin Matteolle olisiko meidän vihdoinkin aika kokeilla sitä – kun sitä nyt taas niin paljon hehkutettiin. Melkein kaikki ainekset löytyivätkin valmiiksi kotoa, vain avokadoa piti lähteä Tescosta hakemaan. Avokadoista toinen oli oikein maukas mutta toinen olisi voinut olla hieman kypsempi. Asialle tosin ei voinut siinä vaiheessa enää mitään mutta ensi kerralla täytyy olla tarkkana kypsyyden kanssa. Reseptin löysin täältä (piti etsiä se resepti myös englanniksi jotten joudu kääntäjän roolissa täysin vastuuseen mikäli lopputulos ei olekaan aivan toivotunlainen!).

IMG_5701Minkä tuomion tämä blogimaailman kuuluisin pasta sitten sai? 

Täytyy myöntää että pasta oli erittäin herkullista ja varsinkin limen ja chilin yhdistelmä toimi ruoassa aivan mainiosti. Avokado on nyt muutenkin suosikkini joten uskoin annoksen olevan herkullinen alusta pitäen – hienoisista epäilyksistäni huolimatta. Eivätkä ne epäilykset siitä pastasta johtuneet, hieman liiallisesta hysteriasta sen ympärillä vain. Avodakopastaa teemme varmasti uudestaankin, Matteokin piti siitä kovasti vaikkea avokadoa ollut koskaan maistanutkaan. Tosin pastasta tulee paljon parempi kun ostaa kypsiä avokadoja ja paloittelee ne palat mahdollisesti pienemmäksi (huom. näin annoksesta tulee myös hieman ylläolevaa esteettisempi).

Tänä iltana ajattelin tilata kebabia suoraan kotiovelle toimitettuna joten se siitä terveellisestä ruokavaliosta. Illan ohjelmassa on ruoanlaiton sijaan pakkaamista sillä lähden Suomeen aikaisin keskiviikko-aamuna ja huomisen vietän Lontoossa ystäväni kanssa joka on kaupungissa päivän ajan. Huomisiltana tuskin ehdin enää pakkaamista miettiä, sillä ystäväni lento kohti hänen määränpäätään Hong Kongia lähtee illalla (minäkö kateellinen??) ja kotiin tullessani haluan että laukkuni on valmiina aamua varten. Kerrankin näinpäin!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

11 Comments

  • Reply millamainen tiistai, tammikuu 28, 2014 at 10:45

    Mä en ole vieläkään testannut tuota pastaa! Pitäis ehkä. Täytyy ehkä saada mun ”parempi puoliskoni” suostuteltua, hän kun ei muistaakseni avokadosta niin välitä.

    • Reply lena tiistai, tammikuu 28, 2014 at 13:11

      Kannattaa kokeilla ehdottomasti, tarjoudu vaikka valmistamaan ja sitten tarjolle nenän eteen. Uskon että uppoaa 😉

  • Reply Kthetraveller tiistai, tammikuu 28, 2014 at 09:58

    Olen jo pitkään pohtinut avocadopastan tekemistä varsinkin kun avocado on minun ja miehen suosikkeja, mutta vielä ei olla keretty tarttua tuumasta toimeen. Kiitos kumminkin postauksestasi ja linkistä, nyt on jo pakko ottaa itseä niskasta kiinni koska jo pelkkä resepti saa veden kielelle!

    • Reply Kthetraveller tiistai, tammikuu 28, 2014 at 10:01

      Niin juu, ja sulla on ihana blogi!

      • Reply lena tiistai, tammikuu 28, 2014 at 13:13

        Kiitos kovasti! : )

        Minäkin otin itseäni niskasta kiinni pitkän ajan jälkeen ja kannatti tosiaan. Kuten mainitsin, minua ärsytti tuo hypetys kyseisen ruoan ympärillä.. mutta eipä sitä näköjään turhaan kehuttu joten suosittelen ehdottomasti varsinkin jos avokadosta pitää. 🙂

  • Reply Jenni tiistai, tammikuu 28, 2014 at 09:34

    ”vaikkea avokadoa ollut koskaan maistanutkaan” – siis miten voi olla mahdollista?? Avokado on lempihedelmäni. <3

    Minäkään en ole itse tehnyt tuota, mutta kaveri teki illalliseksi kun olin käymässä hänen luonaan Brysselissä. Namnam. Mutta siis kaikki, jossa on avokadoa (ja juustoa!), on mielestäni namnam…

    • Reply lena tiistai, tammikuu 28, 2014 at 13:11

      Mä en kans ymmärrä miten avokadoa ei ole voinut maistaa… varsinkin kun tuollainen ruokafriikki on 🙂 Avokado ja juusto toimii aina, om nom. Juusto on kyllä toinen herkku heti avokadon jälkeen. 😉

  • Reply Amanda maanantai, tammikuu 27, 2014 at 21:01

    Tunnustuksia seuraa: myöskään mä en ole koskaan tehnyt tuota pastaa. 😀 Ehkä vähitellen vois jo kokeilla! Tervetuloa Suomeen 🙂

    • Reply lena tiistai, tammikuu 28, 2014 at 13:09

      Haha, kokeile ihmeessä! Luulen että meitä pastaa kokeilemattomia on monta täällä… 😀

  • Reply Maarit Johanna maanantai, tammikuu 27, 2014 at 18:19

    Just mussutan ruisleipää avocadolla 😀 En ole koskaan testannut tuota pastaa, on vain ollut pitkään sellainen hiilariayök-fiilis tuon reissun jälkeen. Kiitos vinkistä, nyt tuntuu että pakko, on muuten outsider! :p

    • Reply lena tiistai, tammikuu 28, 2014 at 13:08

      Kokeile ihmeessä, on muuten hyvää. 😀 Mä niiin tykkään avocadosta, eritoten salaateissa.. pitää kokeilla ruisleivällä myös 🙂

    Leave a Reply