Berliini on niin laaja kaupunki, että sen haltuunottamiseen eivät pelkät jalat riitä. Avuksi kannattaa ottaa julkiset kulkuvälineet. Julkisilla on onneksi helppo liikkua eikä hintakaan päätä huimaa. Kertalippu Berliinin AB-alueelle (kattaa koko keskustan ja Tegelin…
-
-
Reinin varrella on lukuisia toinen toistaan söpömpiä pikkukyliä, ristikkotalojen täyttämiä kujia ja mahtipontisempia tai romanttisempia linnoja. Parhaimmillaan nämä kaikki löytyvät yhdestä ja samasta kylästä. Jos haluat nauttia Jokivarren näkymistä, bongailla ristikkotaloja ja vierailla vallan…
-
Heinäkuisella Saksan lomalla yhdistimme Berliinin ja Kölnin samaan reissuun. Lensimme pitkälti kustannussyistä Easy Jetin halvoilla lennoilla Berliiniin ja matkustimme sieltä junalla Kölniin ja vanhalle asuinpaikkakunnallemme. Sekä tullessa että mennessä yövyimme Berliinissä ja kiertelimme kaupungilla…
-
Odysseum on koko perheelle sopiva ja kaiken ikäisiä (myös teinejä!) viihdyttävä tiedemuseo Kölnissä. Kölnin Kalkin kaupunginosassa sijaitseva Abenteuermuseum Odysseum tarjoaa puuhaa, seikkailuja, tekemistä ja oppimista koko perheelle. Tiedekeskus jakaantuu useampaan pysyvään näyttelyyn, 3D-elokuvateatteriin sekä vaihtuviin näyttelyihin.…
-
Berliini ei saanut minua huokailemaan ihastuksesta, enkä voi sanoa edes ihastuneeni kaupunkiin ensi silmäyksellä. Berliinissä kulkiessa ei tule huudahdeltua spontaanisti sanoja ihana tai kaunis, kuten vaikkapa Reinin varren kauneimmassa kylässä Linz am Rheinissa. Berliini…
-
Vaikka olemme asuneet pian 5 vuotta Saksassa, en ollut käynyt Berliinissä ennen kuin nyt heinäkuussa, jolloin päädyimme yhdistämään Suomen lomaan pari yötä Berliinissä, kuten kirjoitin aiemmassa postauksessani. Odotukset Berliiniä kohtaan olivat suuret, mutta miten…
-
Oletko koskaan kuullut Kölnin vierestä löytyvästä noin 100 000 asukkaan Bergisch Gladbachista? No et varmaan, mutta ei se mitään. Minäpä kerron hieman lisää! Bergisch Gladbachissa on nimittäin muutama kauempaakin tulevia turisteja houkutteleva kohde. Niistä…
-
Jos minun pitäisi valita Saksan kaunein kylä, olisi ihastuttava Linz am Rhein yksi varteenotettava vaihtoehto. Ehkä koko Saksan kauneimmaksi sen valitseminen olisi liioitttelua, mutta Keski-Reinin alueella se sitä varmasti on! Linz sijaitsee vain noin…
-
Kölnistä varmasti useimmille tulee ensimmäisenä mieleen kuuluisa Kölnin tuomiokirkko, Kölner Dom. Tämä unesco-kohteeksikin valittu mahtipontinen katedraali on kyllä paikkansa Kölnin ykkösvetonaulana ansainnut. Mutta Köln on niin paljon muutakin kuin Domi ja lukkosilta ja pieni…
-
Saksa on linnojen ystäville todellinen unelmakohde! Linnoja löytyy joka puolelta Saksaa, eri aikakausilta ja eri tyylilajeilta. Me asumme Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa ja luonnollisesti olemme enimmäkseen kierrelleet tässä kotimme lähellä. Mutta täältäkin linnoja löytyy pilvin pimein.…