Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

puutarha

  • Matkailu Saksassa Saksa

    Banaanipöllökäs ja muut kaverit perhospuutarhassa

    Olen aina ihastellut perhosia. Ne ovat kauniita, houkuttelevia, kiehtovia. Lempihyönteisiäni, joiden liihottelua on aina ilo katsella. Olen vieraillut muutamissa hyönteisnäyttelyissä ja perhospuutarhoissa, mutta helatorstain päiväretki Schloss Sayn perhospuutarhaan oli kyllä paras tähän astisista. Perhospuutarha…

    29.5.2017
  • Matkailu Saksassa Saksa

    Kölnin kasvitieteellinen puutarha

    Kävin tällä viikolla ensimmäistä kertaa Kölnin kasvitieteellisessä puutarhassa ja mieleeni nousi kysymys miksi. Miksi ihmeessä kävin siellä vasta nyt, vaikka olen asunut tässä lähellä jo kolme ja puoli vuotta? Miksi ihmeessä en ole saanut…

    29.5.2016
  • Matkailu Saksassa Saksa

    Leverkusenin japanilainen puutarha

      Viikonloppuisin on mukava viettää aikaa perheenä ja ulkoilla yhdessä. Viime lauantaina päätimme lähteä Leverkusenin japanilaiseen puutarhaan. Sinne on kotoa vain noin 20 minuutin ajomatka. Yhä edelleen jaksan hämmästellä sitä, miten paljon täällä on…

    10.11.2015