Tässä tulee vuoden 2019 vähiten kiinnostavimmat postaukseni! Nämä jutut eivät lukijoita todellakaan keränneet, mutta sellaistahan se. Aina ei voi onnistua. Valehtelisin, jos sanoisin kirjoittavani vain itseäni varten, omaksi ilokseni. Sillä kyllähän ajatuksena on myös…
-
-
Vuoden 2018 blogipostausten hitit ja täydet hudit! Uusi vuosi on jo hyvällä mallilla, mutta käännän katseeni vielä viime vuoteen vuosikatsauksen verran. Mitä juttuja blogistani luettiin ja mitä taas ei. Mitkä aiheet keräsivät kiinnostuneita ja…
-
Kuluneen vuoden aikana blogini lukijamäärät ovat olleet pienoisessa nousussa ja olen onnistunut kirjoittamaan useampia laajempaa yleisöä kiinnostavaa artikkelia. Vuoden 2017 aikana blogini luetuimmista jutuista voittajaseitsikko oli kirjoitettu vuoden 2016 puolella, joten jätin ne tästä…
-
Vaikka on kiva ajatella tuottavansa pelkkää priimaa ja suoltavansa ulos vain ja ainoastaan huippukiinnostavaa tekstiä, antaa blogin kävijätilastoihin kurkkiminen ihan toisenlaista tietoa. Siinä missä blogini suosituimpia tekstejä luetaan tuhansia kertoja vuodessa, saavuttavat surkeimmat postaukset…
-
Ihania naisia oli tässä blogitapaamisessa mukana täysi kymppi! Ja minulla jo valmiiksi haikea olo. Tämä oli minulle neljäs ulkosuomalaisten bloggaajien treffiviikonloppu ja erittäin todennäköisesti viimeinen. Ainakin tällä erää. Nämä meidän tapaamiset ovat olleet antoisia…
-
Olen mielenkiinnolla lukenut viime aikoina ylen uutisia ulkosuomalaisista. Yle kerää Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi tietoja ulkomailla asuvista suomalaisista. Laskelmien ja arvioiden mukaan suomalaisia asuu ulkomailla jopa 2 miljoonaa ja se on paljon se! Tähän…
-
Tämä on muuten blogini 200. postaus! Oho! On siis hyvä hetki tehdä jonkinlaista tilinpäätöstä ja selvitystä siitä, mitä blogissani luetaan eniten ja millaisilla hakusanoilla blogiini tullaan. Blogihistoriani 5 luetuinta postausta ovat: Ulkomaille muuttaminen lapsiperheenä…
-
Olen sen monesti ennenkin sanonut, mutta sanonpa taas. Bloggaamisessa parasta on uusiin ihmisiin tutustuminen. Aikuisena, saati ulkomaille muuttaessa ei aina ole helppo löytää uusia ystäviä tai edes tutustua uusiin ihmisiin. Onneksi on erilaiset piirit,…
-
Blogeissa on kiertänyt jo pitkän aikaa Blogger Recognition Award -tunnustus. Sain tämän tunnustuksen ensimmäisen kerran Sannin taikasaappaat -blogista jo viime marraskuussa. Olin todella otettu saamastani huomiosta, mutta jostain syystä en heti reagoinut tunnustukseen. Tämän…
-
Vuosi 2016 on taakse jäänyttä elämää ja on aika tehdä tilinpäätös blogin 2016 hittien ja hutien suhteen. Tässä tulee top 5 huonoimmat ja parhaimmat juttuni sekä top 5 suosituimmat hakusanat, joilla blogiini on tultu.…