Saksa Saksassa asuminen

Saksalaiset eivät halua antaa ei-toivottua lahjaa

27.11.2017
Syntymäpäivät ovat Saksassa iso juttu ja niitä juhlitaan olan takaa! Myös aikuiset juhlistavat synttäreitä joka vuosi kunnon juhlilla.

Vielä ennen Suomeen muuttoa ehdimme juhlia keskimmäisen 9-vuotissynttäreitä. Monet juhlat täällä onkin jo lapsille pidetty ja vuosi vuodelta, kerta kerralta ne ovat sujuneet helpommin ja jouhevammin, kun oma saksankielentaito on kehittynyt ja lapsille on tullut ikää lisää. On aivan eri asia paimentaa 3-4 -vuotiaita synttärivieraita kuin pysytellä vähän niin kuin taustalla yli kymmenvuotiaitten juhlissa. Etenkin, kun juhlien kesto on aika lailla minimissään 4 tuntia, pidempiäkin juhlia on pidetty.

Alkuvuosina pidimme yleensä synttärit kotona, mutta viime aikoina olemme juhlineet myös osittain kodin ulkopuolella. Olemme järjestäneet muun muassa seuraavia juhlia:

  • disco alakerran harrastushuoneessa
  • piparkakkujen leipomista ja koristelua
  • askartelua ja ulkoilua
  • metsäretki läheisen lammen rannalle
  • yökyläsynttärit
  • luistelusynttärit jäähallissa
  • bussilla kiertävään tivoliin, jossa lapset pääsivät muutamaan laitteeseen
  • pikaruokaravintolaan ja elokuviin Kölniin (julkisilla)

Tänä vuonna pidimme synttärijuhlat läheisessä sisäleikkipuistossa. Tai siis emme varanneet sieltä kuin pöydän. Täällä saa itse viedä omat eväät ja tarjottavat eli niitä ei tarvitse ostaa paikan päältä (tässä säästää ison summan!). Halutessaan toki sisäleikkipuisto olisi järjestänyt kaiken kertakäyttöastioista, tarjottavien ruokien ja juomien (aikuisille vaikkapa kuohuviiniä) ohella aina kotiin vietäviin lahjapussukoihin asti. Erilaista ohjelmaakin (mm kasvomaalausta tai aarteenetsintää) olisi voinut ostaa.

Jos joku kaipaa lisävinkkejä, siihen mitä kaikkea lasten synttäreillä voi tehdä, niin omat lapseni ovat kotisynttäreiden ohella olleet muun muassa seuraavilla ohjelmoiduilla synttäreillä:

  • pikaruokaravintolassa ja elokuvissa
  • vikeltämässä oikealla hevosella
  • ohjatulla luontoretkellä
  • ulkoilmamuseossa (eläimiä, lätyn paistoa jne)
  • kiipeilemässä
  • keilaamassa
  • hohtominigolfissa
  • luisteludiscossa
  • stailausta ja valokuvausta
  • sisäleikkipuistossa lukuisia keroja

Kotisynttäreitä järjestetään usein etenkin päiväkoti-ikäisille ja pienille koululaisille, mutta mitä isommaksi lapset kasvavat, sen suositummaksi kodin ulkopuolella pidettävät kemut tulevat. Usein kuitenkin syömiset hoidetaan kotona eli juhlien aluksi kokoonnutaan vaikkapa luistelemaan, hohtokeilaamaan tms ja sieltä mennään sankarin kotiin herkuttelemaan ja leikkimään/seurustelemaan. Tai toisin päin eli aluksi kokoonnutaan sankarin kotiin avaamaan lahjat ja syömään ja sitten siirrytään jonnekin kodin ulkopuoliseen paikkaan. Juhlien kesto siis todellakin on puoli päivää, joten kyllähän siinä ehtii vaikka mitä!

Paljonko kodin ulkopuolella pidettävät juhlat sitten Saksassa maksavat?

Meidän järjestämistä juhlista nämä viimeisimmät kokonaan kodin ulkopuolella pidetyt sisäleikkipuistojuhlat kustansivat 9,90€/lapsi, ja joka kahdeksas vieras pääsee ilmaiseksi. Aikarajaa ei ole. Hintaan sisältyy ilmapalloilla koristeltu pöytä, juomapullo lahjaksi sankarille ja sankarin nimellä varustettu kyltti, joka laminoidaan juhlien päätteeksi kotiin vietäväksi muistoksi. Omat eväät saa tosiaan tuoda mukanaan. Jos paikan päältä haluaisi ostaa juotavaa ja syötävää, niin esimerkiksi 10 hengen satsi ranskanperunoita olisi maksanut 18€ ja limsaa/vettä/juotavaa lapsille rajoituksetta koko päiväksi olisi maksanut 2,50€/lapsi.

Aiemmin olemme vieneet synttärivieraita elokuviin ja suosimassamme kölniläisessä elokuvateatterissa leffaliput lasten elokuviin maksavat 4,50€/lapsi ja saattava aikuinen 5€. Lasten popcorniannos maksaa 0,90€. Luistelusynttäreillä jäähallin sisäänpääsy maksoi 5€/luistelija. Tivoliliput kiertävissä tivoleissa maksoivat 2-3€/laite/lapsi. Hattara maksaa 1,50/kpl. Kodin ulkopuolellakaan pidettävät synttärijuhlat eivät siis Saksassa tule välttämättä kovin kalliiksi.

Synttärilahjat ovat tärkeässä osassa, mutta saksalaiset haluavat antaa yllätysten sijasta toivottuja lahjoja.

Tänä vuonna teimme ensimmäisen kerran valmiin synttärikorin lapsen toiveesta. Lähes kaikilla koulukavereillakin on sellainen ollut. Niinpä mekin marssimme lapsen kanssa yhdessä läheiseen toimistotarvikkeita ja lahjatavaroita myyvään kirjakauppaan ja lapsi sai itse valita koriin mieleisiään lahjoja. Ohjeenani oli toki laittaa koriin melko edullisia lahjoja, kallein oli noin 10 €. Täällä synttärilahjojen arvo on noin 10-20 €. Sanoisin, että lähempänä kymppiä kuin kahta ja oikein hyvä niin! En ole huomannut mitään kilpavarustelua kaverijuhlien lahjojen suhteen. Hyvin tavallista on myös antaa lahjakortteja (tai käteistä rahaa) tai vaikkapa elokuva/uimahallikäyntejä yhdessä lahjan saajan kanssa. Pienemmillä lapsilla toki pienet lelut ovat yleisin lahja.

Synttärikori on siis hyvin tavallinen ja vaikka sitä ei olisikaan, voi kutsutuille esittää lahjatoiveita ja ideoita vaikkapa suullisesti. Tai hyvin usein kavereiden vanhemmat soittavat ja kysyvät synttärisankarin toiveita. Selvästikään ei-toivottua, ei-mieleistä lahjaa ei haluta antaa.

Ja juhlien lopuksi kotiinvietäväksi jokaiselle vieraalle annetaan pieni lahjapussi. Tätä ei sovi unohtaa!

Lue blogista myös aiempi saksalaisista synttäriperinteistä kertova juttuni: Lasten syntymäpäiväjuhlat saksalaisittain

 

Facebooktwitter

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply