Australia

Australian matkalle valmistautuminen

11.10.2016

Kun on matkaamassa maapallon toiselle puolelle, on paljon asioita, jotka pitää ottaa huomioon ja  monet asiat täytyy suunnitella jo ajoissa.

Australiaan tarvitsee viisumin

Australiaan ei pääse ilman asianmukaista viisumia. Alle 3 kk kerrallaan maassa oleskelevalle matkailijalle riittää ilmainen turistiviisumi eVisitor. Sitä haetaan sähköisesti maahantuloviraston sivuilta. Laura’s Iteneraryn Laura kirjoittikin juuri hyviä ohjeita eVisitorin hakemisesta ja suosittelenkin tutustumaan hänen ohjeisiinsa: näin hankit turistiviisumin Australiaan.

Sen verran lisään Lauran ohjeisiin, että näin lapsiperheen näkökulmasta on hyvä huomioida, että myös lapset tarvitsevat oman viisumin. Ja myös lasten viisumeita haetaan jokaista erikseen, et siis voi hakea samalla hakemuksella useammalle henkilölle yhtäaikaa viisumia. Kuten Laura, mekin naputtelimme itse viisumihakemukset ja vastaukset (ja hyväksyntä) tulivät käytännössä saman tien. On silti suositeltavaa hakea viisumeita hyvissä ajoin, viimeistään 2 viikkoa ennen matkaa.

Lisäksi kannattaa kiinnittää nimen kirjoitusasuun huomiota. Suomen ääkköset korvataan seuraavasti:  ä=ae ja ö=oe. Meillähän sukunimestä löytyy ä-kirjaimia ja mies oli mennyt korvaamaan ne viisumihakemuksessa a-kirjaimilla. Pääsimme kyllä Australiaan, mutta kyllä asiaa piti Frankfurtissa eli lähtökentällä selvittää useamman virkailijan kanssa. Samaten jouduimme Australian päässä selvittämään asiaa. Eli kannattaa alunalkaen käytää oikeaa korvausmuotoa, niin on helpompaa lentokentillä.

Maahan ei saa tuoda tiettyjä tuotteita

Viisumin lisäksi Australiaan saapuvat tarvitsevat maahantulokortin (ja luonnollisesti passin). Tämä maahantulokortti täytetään lennon aikana ja sitä kysytään heti passitarkastuksessa. Maahan ei saa tuoda esimerkiksi lihaa, hedelmiä tai kasviksia, meijerituotteita, siemeniä tai pähkinöitä. Nämä kaikki kyllä luetellaan tarkasti maahantulokortissa. Me olimme ottaneet evääksi pähkinöitä, joten pussinlopun heitimme roskikseen.

Huolehdi rokotukset kuntoon

Australiaan ei varsinaisesti tarvita erillisiä matkailijoiden rokotuksia. Jos perusrokotussuoja on kunnossa, voi Australiaan matkata huoletta. Joissakin tapauksissa suositellaan rokotetta Japanin aivokuumetta vastaan. Tämä on ilmeisesti tarpeen, jos viettää aikaa villissä luonnossa. Kaupunkialueilla riski taitaa olla aika pieni. Osoitteesta http://www.rokote.fi/matkailijan-rokoteopas/maat/australia/ saa kätevästi tarkistettua tarvittavat rokotteet.

Muista matkavakuutus

Matkavakuutus on ehdottoman tärkeä. Samaten mukaan kannattaa ottaa tarvitsemansa lääkkeet ja varoiksi niiden reseptitkin.

Vaihda vähän Australian dollareita jo etukäteen

Valuuttaa kannattaa vaihtaa vähän valmiiksi jo lähtömaassa. Otamme mukaan myös euroja, jos jostain syystä tuleekin ongelmia luottokorttien kanssa.

Valmistautuminen pitkälle lennolle

Australiaan matkustaminen kestää helposti yli vuorokauden lentokentälle siirtymisine, lentoine ja vaihtoineen! Aikaeroakin on useita tunteja lähtö- ja kohdemaan välillä. Meillä on ensin noin 5 tunnin lento Frankfurtista Dohaan ja sieltä sitten 13 tunnin lento Adelaideen. Käsimatkatavaroihin täytyykin pakata kaikenlaista puuhaa itselle ja lapsille. Kännykät ja tabletit ovat tietysti mukana, mutta lisäksi otamme piirustusvälineet, pelikortit ja jotain lukemistakin mukaan. Lentoa varten on myös ostettu puhallettavat niskatyynyt ja itselleni varasin kompressiosukat jalkojen turvotusta estämään.

Erittäin tärkeää on ottaa myös reilusti purukumia pureskeltavaksi. Purukumin pureskelu helpottaa ilmanpaineen muutoksista johtuvaa korvien lukkiutumista. Ja toinen kätevä apu tähän on nenäsuihke. Sitä laitamme aina lapsille ennen lentoa, jos on hieman nuhaa ts nenän tukkoisuutta jo valmiina. Nuhassa suosittelen nenäsuihketta myös aikuisille!

Kasimatkatavaroihin näin pitkälle lennolle varaan mukaan myös desinfioivia puhdistuspyyhkeitä, laastaria ja särkylääkettä. Vaihtovaatteekin ovat tarpeen. Ei ole kiva olla märissä vaatteissa, jos vaikka juoma kaatuu syliin. Tai lapsi oksentaa. Meillä juuri ennen laskeutumista Adelaiden kentälle, keskimmäinen oksensi. Laskeutuminen tapahtui sellaisella vauhdilla, että kunnon matkapahoinvointi yllätti. Itsellänikin teki todella huonoa, kuin vuoristoradassa olisi ollut.

Samaten kannattaa pukeutua kerroksittain, jolloin vaatteiden lisääminen/vähentäminen tarpeen mukaan on helppoa. Silmälasien käyttäjälle käteviä reissuun ovat kertakäyttöiset silmälasien puhdistuspyyhkeet.

Tee tilaa valokuville ja muistoille

Tyhjennä kameran ja puhelimen muistit, jotta niihin mahtuu uusia valokuvia. Muista ottaa mukaan laturit ja adapteri sähkölaitteita varten. Ehkäpä joku pieni muistikirjakin on matkalle kiva. Siihen voi kirjoitella muistiin tärkeitä asioita ja muistoja tuoreeltaan. Samaan kirjaan voi tallettaa myös osoitteet ja tärkeät puhelinnumerot.

Australiassa vuodenajat ovat päinvastoin kuin kotona pohjoisessa.

Toinen tärkeä huomioitava asia säähän liittyen on auringolta suojautuminen. Me matkustamme Australiaan lokakuussa ja silloin siellä on kevät. UV-indeksi Adelaiden seudulla on silti jo 7 paikkeilla eli toisin sanoen yhtä korkea kuin Suomessa voi korkeimmillaan olla keskikesällä! Auringolta suojautumista ei siis todellakaan voi unohtaa vaan kannattaa pakata mukaan hyvät aurinkorasvat. Ja hellehatut.

Lataa tarvitsemasi kartat etukäteen

Puhelimeen kannattaa ladata tarvitsemansa kartat jo etukäteen. Itselläni on käytössä Here-kartat ja olenkin ladannut Etelä-Australian kartat jo valmiiksi. Näin puhelimen karttaa ja navigointia voi käyttää ilman nettiyhteyttä. Mies myös tallensi autoilua ajatellen navigaattoriin tarvitsemamme kartat ja paikat (majoitusten osoitteet) jo valmiiksi. Ja sitten ei muuta kuin tutkimaan paikkoja!

Hanki kansainvälinen ajokortti, jos aiot autoilla Australiassa

Australiassa ajamiseen ja auton vuokraamiseen tarvitaan kansainvälinen ajokortti tai suomalaisen ajokortin yhteydessä esitettävä virallinen käännös. Ja muista, että Australiassa on vasemmanpuoleinen liikenne! Tämä on muuten tärkeä muistaa jalankulkijanakin. Tietä ylittäessä autot tulevat kuin yllättäen väärästä suunnasta.

Ota rento asenne ja nauti!

Viimeiseksi se tärkein vinkki, ota rennosti ja nauti lomasta! Vaikka kannattaa toki ottaa etukäteen selville monia kohteita, joissa haluaa käydä, kannattaa tilaa jättää myös spontaanille suunnittelulle. Netti toivottavasti toimii (majapaikoissa monesti ilmainen Wifi), joten reissun suunnittelua voi tehdä paikankin päällä. Toki jotain kannattaa olla ihan paperillakin ylhäällä. Me otamme mukaan Lonely Planet -matkaoppaan kirjana. Lisäksi tarkoituksena on poiketa aina paikalliseen turisti-infoon esitteitä ja karttoja hakemaan.

australia_matkasuunnitelmia

Facebooktwitter

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Laura's Itinerary 24.10.2016 at 11:40

    Hyviä vinkkejä 🙂

  • Vastaa käyttäjälle Laura's Itinerary Cancel Reply