Matkailu Saksassa Yleinen

Ekaa kertaa ryhmämatkalle

6.9.2016
Perjantaina se alkaa, nimittäin ihka ensimmäinen ryhmäseuramatkani!

Pääsen mukaan suomalaisen, pienen matkailuyrittäjän mukaan Reini Liekeissä -ryhmämatkalle. Jännittyneenä ja innolla odotan mitä tuleman pitää. Minkälaisia muut matkaajat ovat? Ainakin muutamasta suusta olen kuullut epäilyksiä siitä, että eläkeläisten kanssa saan siellä aikaani viettää. Saas nähdä pitävätkö ihmisten ennakkoluulot paikkaansa. Yleensähän eivät!

Sen ainakin tiedän, että matkan vetäjä, Finventura Oy:n Anu on hyvää ja iloista matkaseuraa. Tapasimme Suomessa lomaillessani, kun sovimme tulevan matkan kuvioista. Luottoni Anuun on kova, uskon hänen osaavan vetää hauskan ja monipuolisen matkan, jossa ei ainakaan tylsää tule olemaan. Hän on kokenut matkanjärjestäjä ja itsekin asunut Keski-Euroopassa vuosia. Muuta matkaseuruetta en tunne lainkaan, mutta en usko sen olevan mikään ongelma. Toki vähän aina jännittää minkälaista on mennä yksin mukaan tuntemattomaan seurueeseen. Mutta eihän ryhmämatkallakaan ole pakko väkisin toisten kanssa seurustella, jos ei halua. Toisaalta on kyllä aina hauskaa tutustua uusiin ihmisiin. Ohjelmaan on jätetty myös hieman omaa aikaa omatoimiseen kiertelyyn kohteissa.

Tiedän tulevani niin nauttimaan vaihteeksi siitä, että joku muu on suunnitellut kaiken valmiiksi. Minun tarvitsee vain kulkea korvat höröllään ja silmät selällään kamerani kanssa ja imeä itseeni kaikki ihanuudet. Saan keskittyä maisemista ja nähtävyyksistä nauttimiseen ja valokuvaamiseen! Vaikka pidänkin reissujen etukäteissuunnittelusta, on silti erittäin tervetullutta vaihtelua olla huolehtimatta yksityiskohdista ja matkaohjelmasta. Kokenut matkanjärjestäjä ja asiantuntevat paikallisoppaat pitävät niistä huolen. Kunhan saan itseni perjantaiaamuna ennen seitsemää raitiovaunun kyytiin ja löydän tieni Kölnissä ja Koblenzissa oikeisiinn juniin, niin matka on sillä selvä. Tai ainakin melkein. Perjantaiaamun ensimmäisessä kohteessa, Trierissä, täytyy vielä löytää matkaseura. Muu seurue tulee Suomesta torstai-iltana ja saapuu Trieriin bussilla hotellista. Mutta jotenkin uskon tunnistavani suomalaisryhmän.

Luvassa on kolme päivää ja kaksi yötä omissa suosikkimaisemissani.

Matkaohjelma on melkein hengästyttävän tiivis ja täynnä toinen toistaan upeampia juttuja. Osassa reissun kohteista olen jo käynyt, mutta uusintakäynti on enemmän kuin tervetullutta. Suuntaahan matka omille ehdottomille suosikkialueilleni täällä Saksassa eli Moselin ja Reinin jokilaaksojen viinirinteille ja sieviin pikku kyliin! Olen ollut Moselin alueella jo neljästi, mutta joka kerta löydän sieltä uutta ihmeteltävää ja ihastun paikkaan entistä enemmän. Näin uskon tälläkin kertaa tapahtuvan. Luvassa on tutustumista useisiin jokilaakson kyliin, linnakierros, viinikellarivierailu (jota odotan erityisen innostuneena!) ja viinijuhlia. Jokiristeily Moselilla on tietysti myös ohjelmassa ja matkan huipentumana Reini liekeissä ilotulituksen seuraaminen niin ikään jokilaivalta. Mahtavaa! En malta odottaa!

Matkaan mahtuu myös muutama itselleni aivan uusi kohde. Tiedossa on minulle ensimmäinen piipahdus Trierissä ja myös vierailu Saksan pisimmällä riippusillalla. Myös muut Keski-Reinin kylät Koblenzia lukuunottamatta ovat minulle vielä vähän oudompia paikkoja ja onkin kiva päästä nyt tutustumaan niihin paremmin. Romanttiseksikin sanotulla Keski-Reinin alueella on paljon tarjottavaa. Onhan Loreleyn alue valittu mukaan Unescon maailmanperintölistallekin. Eikä varmasti suotta.

Lorelayn alue Keski-Reinillä on melko tuntematonta vielä minulle. Tässä näkymät St Goariin joen toiselta puolelta. Kiva päästä näille seuduille uudestaan!

Unescon maailmanperintökohteeksi nimetty Loreleyn alue Keski-Reinillä on melko tuntematonta vielä minulle. Tässä näkymät viime keväiseltä päiväreissultani St Goariin. Kiva päästä näille seuduille uudestaan!

Oletko sinä osallistunut koskaan ryhmämatkalle? Minkälaisesta ryhmäkiertomatkasta sinä pitäisit?

Facebooktwitter

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Anna / 270 degrees 7.9.2016 at 14:00

    Siistiä! Nautihan matkasta 🙂

  • Reply Jonna 8.9.2016 at 08:28

    Kiitos Anna 🙂 Ja kyllä, aion nauttia!

  • Reply Viherjuuria 8.9.2016 at 08:35

    Mä olen ollut nuorempana ryhmämatkoilla Israelissa ja Turkissa, niistä on hyvät muistot. Äitini tykkää kiertää maailmaa pienen ryhmän mukana, kun isää ei huvita lähteä. Ryhmämatkassa on se riski, että jos porukka ei olekaan mukava tai harmoninen, voi matkasta tulla rasittava. Parhaimmillaan tietysti toisin päin ja vielä enemmänkin. Hauskaa matkaa! 🙂

    • Reply Jonna / Lempipaikkojani 8.9.2016 at 11:10

      Kiitos 🙂 Paitsi apua, mitäs jos ne muut ryhmäläiset ovatkin ihan rasittavia, sitä en ole lainkaan ottanut huomioon 😀

  • Reply Teija / Lähdetään taas 8.9.2016 at 13:52

    Se tuollaisissa ryhmämatkoissa on parasta, että seura tarjoillaan valmiina, mutta jos seura ei tunnu omanlaiselta, voi hyvin vetäytyä myös ”omaan rauhaan”. Ja välillä on todellakin miellyttävää olla vain muiden vietävänä, eikä tarvitse tehdä mitään ennakkosuunnitelmia tai hoidella paikan päällä asioita. Kunhan vain seuraa perässä ja nauttii matkasta 🙂 Minäkin niin haluaisin tuonne seudulle. Kävin Koblenzissa silloin, kun en ymmärtänyt viinien päälle mitään. Ehdottomasti kaipaisin uusintavisiittiä nyt, kun tietäisin, mistä tuossa seudussa on oikein kyse 🙂

    Ihanaa matkaa!

    • Reply Jonna 8.9.2016 at 18:02

      Kiitos kommentista Teija 🙂 Näin mäkin sen olen ajatellut, että on kivaa, kun on mahdollisuus olla seurassa, mutta en usko sen mikään pakko olevan. Että ihan hyvin voi myös olla ”omissa oloissaan” jos niin haluaa. Ettei ole pakko väkisin kenenkään kanssa seurustella. Moselin ja Reinin jokilaaksot viinirinteineen ovat niin parasta! Usein on oltu siellä lasten kanssa, niin se viinien maistelu on jäänyt aika vähälle. Nyt on kiva päästä aikuisporukassa, joten voi rauhassa viettää myös iltaa viinijuhlilla ja keskittyä eri asioihin kuin lasten kanssa matkatessa :).

    Leave a Reply