Matkailu Saksassa Saksa Yleinen

Ihanat naiset Aachenissa

1.3.2016

Viime viikonloppuna oli kauan odotettu ulkosuomalaisten bloggaajien tapaaminen Aachenissa. Kirjoitin aiemmin jo pienen etukäteisfiilistelyn tapaamisesta ja sen pääsee lukemaan täältä. Harmillisesti sairastapaus vähensi osanottajia, mutta sairauksillehan ei voi mitään. Onneksi paikalle kuitenkin saapui neljä aivan mahtaa ja upeaa naista minun lisäkseni. Meillä oli sitten niin hauskaa. En olisi sitä kyllä etukäteen uskonut, miten hyvin voi tulla juttuun ensi minuuteista lähtien entuudestaan tuntemattomien ihmisten kanssa.

12790169_10154029476853573_856722180_o

Kiitos kuvasta Laura.

Olimme varanneet yön hotellista ihan keskustassa ja hotelli oli kyllä nappivalinta (kiitos Johanna)! Näköala viidennen kerroksen huoneesta oli upea ja lounasravintolamme LivingRoom näkyi hotellin ikkunasta.

12771810_10154044332813324_1292807179161177009_o 12778800_10154044333738324_3114227491600110974_o

Kiitos kuvasta Aino.

Kiitos kuvasta Aino.

Ennakkoon olimme suunnitelleet tutustuvamme Aachenin nähtävyyksiin ja esimerkiksi vierailevamme Domissa, mutta jotenkin aika kiisi ruokapöytien ääressä sellaista vauhtia, että tutustuimme kaupungin nähtävyyksiin vain ulkoapäin kävellessämme ravintolasta ja kahvilasta toiseen.

12514065_10154044323218324_5747695474802978755_o

12792256_10154044318798324_1799547211872340333_o

Aachenin kaupunki kyllä yllätti kauneudellaan ja on todella viehättävä paikka viettää miniloma. Sinne hurauttaa meiltä kotoa autolla noin tunnissa ja Kölnistä pääsee RE-junallakin vajaassa tunnissa perille. Junalipun hinta yhdeltä vain 17,50€.

12792313_10154044328198324_4747023857806993805_o

Der Aachener Dom. Voin jo nähdä silmieni edessä miten kauniilta Dom näyttää hetken päästä, kun tuon etualalla olevan Magnolian nuput avautuvat.

12747914_10154044325048324_8186312500566849537_o

12778966_10154044324113324_8317923487355475278_o

Jutustelun lomassa silmiini osui monia kauniita yksityiskohtia Aachenin kaupungista. Aurinko paistoi ja tuntui todellakin keväiseltä. Terassit olivat jo täynnä ja elämä hymyili!

12783623_10154044317543324_715798538318590631_o

12747944_10154044316388324_4993355646492360054_o

Lasit olivat täysiä ja hyvässä seurassa juttu luistaa, niin ettei meinannut loppua tulla.

Illallista nautimme ravinto Ratskellerissä Aachenin raatihuoneen vieressä. Ravintola oli tasokas ja ruoka erinomaista. Suosittelen. Lue lisää Ratskellerista postauksestani: Aachen herkuttelijan silmin.

Kiitos kuvasta Aino.

Kiitos kuvasta Aino.

Oli ihana palata sunnuntaina kotiin pienen irtioton piristämänä ja monta kokemusta rikkaampana. Ihan varmasti järjestämme tällaisia bloggaajatapaamisia jatkossakin. Tässä vielä ihanien kanssabloggaajieni blogit: Saksasta Lena London and Beyond ja Johanna Eau de Cologne, Belgiasta Laura’s Itinerary ja Luxemburgista Aino Viisi kymppiä lasissa. Kannattaa käydä lukemassa!

Sunnuntaina nautimme ennen kotiinlähtöä maistuvan brunssin kahvila .

Sunnuntaina nautimme ennen kotiinlähtöä maistuvan brunssin kahvila-konditorio Middelbergissä.

Facebooktwitter

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Maarit Johanna 1.3.2016 at 10:40

    Bloggaajatapaamiset on parhaimmillaan ihan huikean antoisia ja ”pahimmillaankin” niistä saa uusia kavereita ja lisää matkakuumetta. Voi vitsi miten kivaa lukea tällaisista! Toivottavasti tulee Aachen-juttuja vielä lisää, koska kyseinen kohde on ihan tuntematon. Näyttää kuvien perusteella ainakin tosi viihtyisältä 🙂

    • Reply jujukas 1.3.2016 at 10:45

      Koen saaneeni viikonlopun tapaamisesta uusien ystävien lisäksi myös paljon uusia ideoita bloggaamiseen 🙂 Oli todellakin antoisa reissu! Aachenin kaupungista kirjoitan vielä toisen jutun, jossa keskityn ravintola- ja kahvilatarjontaan. Aachen tuntui olevan oikea kulinaristien taivas. Kannattaa pysyä kuulolla! Enkä malta odottaa muiden tapaamisessa olleiden bloggaajien versioita. Tähän mennessä vasta Laura lisäkseni on ehtinyt kirjoittaa tapaamisesta: https://www.rantapallo.fi/laurasitinerary/2016/02/29/travel-bloggers-meet-up-in-aachen-last-weekend/

  • Reply Päivi / Puolivälissä 1.3.2016 at 11:15

    Kuulostaapa tosi kivalta! Ensi kerralla mäkin yritän päästä paikalle. Joko oli puhetta seuraavan tapaamisen ajankohdasta ja paikasta?

    • Reply jujukas 1.3.2016 at 11:23

      Toivottavasti pääset ensi kerralla mukaan! Kesästä alustavasti puhuttiin, mutta paikka on ihan auki. Ehkä jossain Frankfurtin suunnalla? Se olis vähän lähempänä Sveitsiä ja Itävaltaakin.

  • Reply Aino Salminen 1.3.2016 at 11:52

    Voi miten sitä ihan elää viikonlopun tapahtumat uusiksi blogikirjoituksia lukiessa. Omani valmistunee torstai-iltana viimeistään, on tässä sitä ennen illat kiireisiä teatterin ja treffien merkeissä.
    Ihanat naiset oli kyllä meidän porukassa, iloista ja mutkatonta juttelua olisi riittänyt pidempäänkin. Jatketaan ensi kerralla siitä, mihin jäätiin ?

    • Reply jujukas 1.3.2016 at 12:05

      Juuri näin! Odotan jo innolla sinun versiotasi 🙂 Ja pidähän hauskaa treffeillä!

  • Reply laurasitinerary 1.3.2016 at 19:40

    Hei jee, onpa kiva lukea toisen kirjoittamaa juttua tapahtumasta, jossa itse on ollut mukana! ? kiva oli tavata ja ehdottomasti uudelleen!

    • Reply jujukas 1.3.2016 at 19:47

      Kyllä, ehdottomasti uudelleen!

  • Reply Oili / Ajatuksia Saksasta 1.3.2016 at 19:40

    Tosi kiva kuulla että oli hyvä reissu! Ja ehdottomasti seuraavaa tapaamista kehiin! Frankfurtin seutu on varmaan yhteyksiltään parhaita vähän joka puolelta saapumiseen. Mutta suunnitellaan! Onhan Saksassa vaikka mitä paikkoja 🙂

    • Reply jujukas 1.3.2016 at 19:49

      Oli kyllä harmillista, ettet päässyt mukaan. Mutta ensi kerralla sitten! Hienoja paikkoja olisi vaikka miten, mutta suunnitellaan. Toki sellainen on kiva, jonne kaikkien olisi helppo tulla.

  • Reply Eeva / Oh, wie nordisch! 2.3.2016 at 13:33

    Kiva nähdä ja kuulla, että teillä oli ihana viikonloppu! Ensi kerralla minäkin sitten olen mukana.

    • Reply jujukas 3.3.2016 at 09:27

      Oli kyllä harmi, ettet nyt päässyt mukaan! Mutta ensi kerralla sitten 🙂

  • Reply Martta / Nartan Matkassa 7.3.2016 at 23:05

    Kävitte mielessä kun puhelimen kalenteri piippasi Aachen! Kiva lukea ja katsoa kuvia, varmasti oli mukava reissu! Olisi kiva päästä ensi kerralla mukaan ?

    • Reply jujukas 8.3.2016 at 08:55

      Toivottavasti pääset ensi kerralla mukaan! Olisi todella kiva tavata!

    Leave a Reply