Alankomaat

Noitapillejä Maastrichtista

14.12.2015

Eilen, kun sunnuntaiseen tapaan reissujalkaa vähän vipatti, päädyimme noitapillivarastojen täydennysreissulle Hollantiin, Maastrichtiin. Sinne ajaa meiltä kotoa 1h 20min, joten mitenkään kovin kaukana se ei suomalaisesta näkökulmasta katsottuna ole. Keski-Euroopassa asumisen ehdottomia hyviä puolia onkin välimatkojen lyhyys! Vaikka kotinurkiltakin löytyy kaikenlaista nähtävää, on arkea kiva välillä piristää piipahtamalla ulkomailla. Noitapillien lisäksi mukaan tarttui muitakin salmiakkeja. Ja kun kilohinnatkin pyörivät siinä 5-6 euron paikeilla, niin ei ole valittamista. Saa toki täältä meiltä Saksastakin Haribon lakritseja ja Katjeksen salmiakkeja, mutta kyllä Hollannin valikoimat vetävät kirkkaasti voiton.

Valinnanvaikeushan tässä tulee!

Valinnanvaikeushan tässä salmiakkihyllyllä tulee! Varsinainen ulkosuomalaisen paratiisi!

Noitapillien (Heksehyl) ohella hyllystä löytyy myös mm. ihmissusien pillejä.

Hollannin ruokakaupoista löytyy noitiksien lisäksi muitakin hyviä syitä ajella sinne asti. Ostamme aina myös maukasta hollantilaista juustoa, leipää ja Liptonin pyramiditeetä. Saksasta on vaikea löytää maustettua mustaa teetä. Täällä teellä tarkoitetaan yrtti- tai marjateetä.

Saksalainen juusto ei ole kovin ihmeellistä, mutta hollantilaiset sen sijaan osaavat juustonvalmistuksen!

Saksalainen juusto ei ole kovin ihmeellistä, mutta hollantilaiset sen sijaan osaavat juustonvalmistuksen!

Joku aika sitten kirjoittelin saksalaisista ruokatavoista ja mainitsin, että leivänpäällisinä täällä käytetään sujuvasti suolaisten päällisten ohella erilaisia makeita päällisiä. Esimerkiksi hunaja ja siirappi ovat ihan tavallisia leivänpäällisiä marmeladien ja suklaalevitteiden ohella. Hollantilaiset vetävät kyllä tässä asiassa mielestäni vielä pidemmän korren ja leivän päältä voi löytyä myös erilaisia strösseleitä. Ja niiden valikoima on mitä mahtavin, kuten alta näkyy!

päälliset

Tätä piparkakulta maistuvaa levitettä lähti meidän mukaan. Sitä on kyllä pakko kokeilla jouluna leivän päälle :D

Tätä piparkakulta maistuvaa levitettä lähti meidän mukaan. Sitä on kyllä pakko kokeilla jouluna leivän päälle 😀

Winkelcentrum Brusselse Poort -ostoskeskus Maastrichtin keskustan tuntumassa oli muutenkin mukava päiväretkikohde. Siellä oli upeita jouluisia tai ehkä ennemmin talvisia ”näyteikkunoita” ja hyvä valikoima erilaisia kauppoja ja kahviloita. Me ostimme ruokatarvikkeiden ohella edullisia askartelutarvikkeita ja kävimme nauttimassa hollantilaisia leivonnaisia kahvilassa. Kaikinpuolin mukava sunnuntairetki!

ostari

ostari2

Facebooktwitter

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Elisa 14.12.2015 at 14:44

    Noita strösselipäällysteitä kannattaa kokeilla! Ne on suomalaiseenkin makuun ihan älyttömän hyviä leivän päällä! 😛

    • Reply jujukas 14.12.2015 at 15:29

      Joo, meillä on jo tytöt syöneet suklaaströsselileipiä yhden aiemman Hollannin reissun innoittamina ja tykkäsivät kyllä kovasti 😛 Itsekin olen kummasti alkanut syödä välillä epäsuomalaiseen tapaan makeita leivänpäällisiä… Toki makeat eivät esim ruispalojen päälle sopisikaan, mutta erilaisten vaaleiden leipien tai jyvä/siemensämpylöiden kanssa aikamoista herkkua ovat 😀

  • Reply Terhi 14.12.2015 at 20:38

    Katjes-sillejä saa Saksasta melkein jokaisesta kaupasta, jos lähiseutumatkailu karkin perässä alkaa tympi, ellet itse ole näitä jokeksinyt. Itse en aikanaan tykännyt hollantilaisten lakuista, mutta Katjesin sinisen pussin sisältö vie kielen mennessä! Noitapillejä en siellä kyllä koskaan maistanut…

    • Reply jujukas 14.12.2015 at 22:25

      Katjes-sillit kuuluvat kyllä karkkivalikoimiin meidän lähikaupoissakin ja aina välillä niitä ostetaankin. Ovat kyllä hyviä, oikein salmiakkisia! Ja turkinpippureita löytyy lähi -Rossmannista ?

    Leave a Reply