Matkailu Saksassa Saksa

Lasten kanssa Kölnissä: Kölnin eläintarha

20.11.2015

Miljoonakaupunki Kölnistä löytyy vaikka mitä tekemistä ja nähtävää. Lapsiperheiden kohde numero yksi on varmasti Kölnin eläintarha, Kölner Zoo. Eläintarha on todella suuri ja viihtyisä. Siellä viettää helposti kokonaisen päivän ja nähtävää jää seuraavaksikin kerraksi.

WP_20150724_037

Kirahvit ovat omia suosikkejani.

Eläintarha on vihreä ja viihtyisä ja siellä on eläimiä joka lähtöön, kotoisista maatilan eläimistä aina harvinaisempiin yksilöihin, kuten lumileopardiin. Jo pelkästään eläintarhasta löytyvät leikkipaikat ovat kokemisen arvoisia. Pienempi sijaitsee kätevästi ravintolan vieressä ja isommassa riittää kiipeilyhaastetta myös vanhemmille lapsille.

On monenlaista kiipeilytelinettä, liukumäkeä ja keinua. (Lokakuu 2014)

Leikkipaikka on mukavasti puiden katveessa. (kuva syyskuu 2015)

Leikkipaikka on mukavasti puiden katveessa. (kuva syyskuu 2015)

Samalla kun lapset leikkivät, voivat aikuiset tarkkailla toisella puolella olevien norsujen puuhia. (lokakuu 2014)

Norsuilla on monipuolinen ja tilava alue käytössään.

Leikkipaikkojen ohella omien lasteni mielestä eläintarhan parasta antia ovat lukuisat ruokintanäytökset. Siellä pääsee seuraamaan esimerkiksi virtahepojen, pingviinien ja mangustien ruokintaa ja kesäaikaan järjestetään myös papukaijojen ja haukkojen lentonäytöksiä. Merileijonien ruokinta on viihdyttävä näytös katsojille, mutta tärkeä myös eläinten terveyden ja viihtyvyyden kannalta. Näytöksen aikana eläintenhoitajat tarkastavat muun muassa hampaiden ja räpylöiden kunnon.

Merileijonat ovat todella taitavia ja älykkäitä.

Merileijonat ovat todella taitavia ja älykkäitä.

Paviaanien ruokintanäytös on mielenkiintoista katsottavaa. Samalla saa hyvän tietoiskun paviaaneista, mikäli ymmärtää saksankielistä selostusta.

Paviaanien ruokintanäytös on mielenkiintoista katsottavaa. Samalla saa hyvän tietoiskun paviaaneista, mikäli ymmärtää saksankielistä selostusta.

Eläintarhassa on toki mukavinta vierailla kesäaikaan, mutta talvikaan ei ole huono ajankohta. Jos ulkona on kylmää tai sateista, on eläintarhassa monia sisätiloja, joissa riittää nähtävää. Esimerkiksi Madagaskarin alueen eläimet löytyvät trooppisesta talosta, samaten isot ihmisapinat (jotka toki halutessaan pääsevät myös ulkoilemaan). Virtahevot ja krokotiilit ovat myös lämpimissä sisätiloissa.

WP_20150724_015

Kannattaa myös pitää varansa, ettei joudu virtahevon kitaan!

Kannattaa myös pitää varansa, ettei joudu virtahevon kitaan!

Eläintarhan yhteydessä on myös akvaariotalo, josta löytyy kalojen lisäksi erilaisia matelijoita ja hyönteisiä. Jokaselle löytyy taatusti oma suosikkikohteensa. Ja isompaan ja pienempään nälkään löytyy helpotusta joko ravintolasta pääportin läheltä tai useista pienemmistä kahviloista/kojuista eläintarhan alueella. Omien eväiden tuominen on toki myös sallittua.

WP_20150729_021

Eläintarhaan pääsee kätevästi Kölnin keskustasta raitiovaunulla 18. (U-bahn linie 18). Kesäkaudella eläintarha on auki päivittäin klo 9-18 ja talvikaudella 9-17. Pääsyliput ovat mielestäni kohtuuhintaiset, aikuisilta 17,50 ja lapsilta 8,50€. Alle 4-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Ja säästövinkkinä, aina maanantaisin on ”Zootag” ja silloin eläintarhaan pääsee edullisemmin! Eläintarhaan voi myös ostaa liput etukäteen (WWW.KOELNTICKET.DE). Etukäteen ostetuilla (vain kotiin postitetuilla, ei itse tulostettavilla) lipuilla pääsee myös kulkemaan julkisilla ilmaiseksi eli niissä on samassa matkalippu.

Me olemme vierailleet eläintarhassa jo seitsemän kertaa, mutta vieläkin olisi uutta koettavaa jäljellä. Seuraavaksi haluaisimme päästä seuraamaan kuinka nopeasti piraijat syövät! Harmi, että niitä ruokitaan vain kerran viikossa.

 

Kaipaatko lisää vinkkejä mitä tehdä lasten kanssa Kölnissä? Suosittelen etenkin tiedekeskus Odysseumia, jossa viihtyy koko perhe! Lue lisää täältä.

Facebooktwitter

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply