Reissuvuosi 2019 lukuina ja pohdintaa matkailun vaikutuksista

Vuosi 2019 on paketoitu. Vuosi on ollut onnellinen ja onnistunut, niin reissujen kuin muiden asioiden suhteen.

Vuonna 2019 tein yhteensä 7 ulkomaanmatkaa, joista…

– kaksi, eli Rodos (04/2019) ja Budva (07/2019) olivat melko perinteisiä huilailulomia Euroopan rantakohteissa. Rodos oli ennestään tuttu, mutta Montenegro täydensi käytyjen maiden listaani.

Rodos 04/2019

Kotorin lahti, Montenegro 07/2019

– kaksi, eli Minsk (06/2019) ja Ladys Toscana (09/2019) olivat moottoripyörämatkoja. Minskin matkalla sain maalistaani kaksi uutta valtiota, Venäjän ja Valko-Venäjän.

Minsk 06/2019

Toscana, 09/2019

-kolme kaupunkilomaa, Wieniin (11/2019) ja blogiristeily Tallinnaan (11/2019) sekä supernopee päiväreissu Tallinnaan (12/2019).

Wien 11/2019

Tallinna 11/2019

Tallinna 12/2019

Kotimaan matkoina mainittakoon Ahvenanmaa, joka oli lähes kuin ulkomailla olisi ollut. Lisäksi tein päiväreissuja ja viikonloppumatkoja mm. Porin, Lahteen, Jyväskylään, Helsinkiin, Mikkeliin, Savonlinnaan yms. Näitä kotimaan kohteita en viitsi edes laskea, kun omalla autolla sekä prätkällä tulee ajettua niin paljon. Olen myös ajanut aikanaan pitkiä työ- ja koulumatkoja eikä omassa tai naapurimaakunnassa pyöriminen ole mikään juttu.

Stallhagenin panimo, Ahvenanmaa 08/2019

Jos lentojen vaihtomaita ei lasketa, tänä vuonna tuli käytyä yhteensä kahdeksassa maassa (Kreikka, Venäjä, Valko-Venäjä, Latvia, Viro, Montenegro, Italia ja Itävalta).

Matkailun vaikutukset

Matkailun kun sanotaan niin kovasti avartavan, näin on omalla kohdallani käynyt myös tänä vuonna. Eniten silmiä avasi sekä ennakkoluuloja karisteli Venäjä sekä Valko-Venäjä. Venäjällä on ihan huikeasti nähtävää ja koettavaa. Venäjälle lähtiessä minua peloteltiin kovasti kaiken maailman holtittomasti ajavilla rattijuopoilla, taskuvarkailla, häikälettömillä varkailla, mielivaltaisesti pysäyttelevillä poliiseilla yms. Venäjää pohdin enemmän Minskin matkan jälkimainingeissa tässä postauksessa.

Pikkupoika oli super innoissaan päästessään ilmeisesti mummun avustamana ison moottoripyörän kyytiin jollakin venäläisellä huoltoasemalla.

Valko-Venäjän kuvittelin olevan vielä Venäjääkin kurjempi paikka, voi kuinka väärässä olin. Valko-Venäjän arkkitehtuuri oli toki kovasti neuvostohenkinen, mutta muuten infra oli älyttömän modernia. Ero Venäjän rajanylityksen jälkeen oli merkittävä. Myös maaseudut oli laitettu kuntoon ja alla kiilsi koko ajan täydellinen ja kuopaton asfaltti. Kuten moneen kertaan todettu, lähestyvillä Minskin jalkapalkapallon EM-kisoilla saattoi olla vaikutusta asiaan. Asiakaspalvelu oli molemmilla Venäjillä yhtä kehnoa, mutta välillä jopa huvittavia piirteitä sisältävää.

Laura, Tarmo ja Ilkka Minskin yössä yhden teemaan sopivan kukkaruukun kanssa.

Yleisesti prätkäreissuilla koetellaan välillä myös kuskin huumorintajua, mukavuudenhalua, kanttia sekä hermoja. Kaikkiin tilanteisiin ei voi etukäteen varautua vaikka olisi kuinka valmistautunut. Aina kaikki ei mene niinkuin Strömsössä, saattaa olla helvetinmoinen hiki tai sitten kaikki vaatteet ovat likomärät, nälkä saattaa olla kiljuva ja edessä oleva rajanylityspaikka aivan tukossa. Ruokavaihtoehtoina keskellä ei mitään, 300km säteellä, saattaa olla hodari nakilla tai olla nälissään. Silloin on otettava hodari vaikka söisi mielummin kreikkalaisen salaatin. Olen myös melko nopeasti kiehuva luonne, mutta on ollut pakko opetella laskemaan sataantuhanteen. Myös tämä epämukavuusalueelle joutuminen on kuitenkin osa harrastusta ja siinä taas oppii että ei tämä ole niin vakavaa. Maailma näyttääkin taas ihan erilaiselta suihkun jälkeen, puhtaissa vaatteissa sekä vatsa täynnä.

Tässä hetkessä muistan, kuinka perkeeleesti kypsytti tilanne, joka ei ollut kenenkään muun vika kuin Valko-Venäjän ja EU:n byrokratian. Tästäkin jäätiin henkiin! 😂

Olen päässyt matkustamaan pienestä pitäen, joten suurta kuplan puhkeamista ei tänä vuonna matkailun saralla tapahtunut. Tarkoitan kuplan puhkeamisella sellaista, kun jotkut hämmästelevät jo muissa Pohjoismaissa erilaisia kulttuureja, uskontoja, pukeutumistapoja, ruokakulttuureja, elintasoa, ihmisten toimeentuloa sekä hygienian ja infrastruktuurin tasoa.

Matkustaessa ymmärtää kuitenkin, kuinka hyvin meillä suomalaisilla ovat asiat. Meillä on kelvollinen sosiaaliturva, joka on maailmalla melko harvinainen, lähes ilmainen terveydenhuolto erikoissairaanhoitoineen, kunnon infra, poliittinen tilanne on vakaa, vaihtelevalla menetyksellä toimiva hallitus (hehe), korruptio on erittäin vähäistä, poliisiin voi luottaa ja ulkona voi kävellä myös pimeällä ilman välitöntä hengenvaaraa, myös naiset. Vaikka Suomessakin on paljon korjaamisen varaa esimerkiksi sosiaalihuollossa, lastensuojelussa sekä Kelan tukiviidakoissa, on asiamme kuitenkin isossa kuvassa todella hyvin. Erittäin harmillista, että aiheesta eniten somessa räksyttävät ovat yleensä juuri niitä, joilla ei ole käsitystä muusta maailmasta, hyvä jos ovat naapurimaakunnassa käyneet. Jos valtion budjetti on joskus niin ylijäämäinen, ettemme enää voi palkata yhtään ylimääräistä hoitajaa, poliisia tai sosiaalityöntekijää, ehdotan että kaikki ummikot vietäisiin ihmettelemään edes naapurimaitamme.

Liittyy vahvasti aiheeseen. Kuva Fotografiskasta, James Nachtweyn näyttelystä Memoria.

Menipäs syvälliseksi.

Miten sinä koet matkustamisen vaikuttaneen sinuun tai onko suuria kuplia puhjennut?

-Laura

Previous Post Next Post

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Katja 13/01/2020 at 09:40

    En tiedä voiko sanoa että olisi varsinaisesti ”kupla puhjennut” mutta onhan noita samoja asioita tullut huomattua ja mietittyä mistä itsekin kirjoitit, mm. terveydenhuolto.
    Paljon kyllä huomaa tuota natinaa ja nurinaa varsinkin niiltä ihmisiltä, ketkä ei ole juurikaan matkustelleet.
    Kiitollisia saadaan olla paljosta!

    • Reply Lauran tarakalla 20/01/2020 at 19:27

      Moikka Katja ja kiitos kommentistasi! Kiva huomata, että aihe on herättänyt mietteitä muissakin matkaajissa. Se on just näin, ei parane pienistä nurista!
      -Laura

  • Reply Taina 13/01/2020 at 10:21

    Kiinnostava reissuvuosi sinulla takana! Joo, kyllähän sitä moni matka avaa silmiä aina hieman enemmän. Esimerkiksi omalla reissullani Baltiassa viime kesänä, opin arvostamaan kummasti suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää ja muuta yhteiskunnan toimivuutta, kun ei itsellä mennyt kaikki niin kuin Strömsössä. Ja hei, blogisi on ensimmäinen moottoripyörämatkablogi, johon olen törmännyt! Täytyy tutustua reissuisihisi tarkemminkin!

    • Reply Lauran tarakalla 21/01/2020 at 21:12

      Moikka Taina ja kiitos kommentistasi! Kiva että et löytänyt blogini pariin, tervetuloa tarakalle! Se on just niin, asioiden toimivuuden ja laadun ymmärtää vasta kun sitä ei ole saatavilla…
      -Laura

  • Reply Pirkko / Meriharakka 14/01/2020 at 20:05

    Matkailuystävieni kanssa ”kiistellään” aina välillä erilaisista matkustustyyleistä ja yksi joillekin erityisen kiinnostava aspekti on maarajojen ylittäminen. Mekin päädymme niitä aina joskus tekemään, kuten nyt vaikka matkalla Panamasta Meksikoon rajoja tuli käveltyä yli aika monta … ja Gambiasta kävimme Senegalin puolella parikin kertaa ja kerran aina Guinea-Bissaussa asti, jolloin viikon aikana tuli jonotettua kuuteen kertaan maarajan yli. Mutta en niitä kyllä erityisesti arvosta, ovat ne sen verran rasittavan tylsiä! Eväitä, niin syötävää kuin juotavaa, on aina hyvä olla matkassa, todellakin.

    • Reply Lauran tarakalla 21/01/2020 at 21:15

      Moikka Pirkko ja kiitos kommentistasi! Olet ihan oikeassa, nyt osaan valmistautua ihan eri tavoin! Tämä V-V ➡️ Latvia oli ensimmäinen rajan ylitykseni maateitse EU:n ulkopuolella ja vapaa liikkuvuus on kyllä mahtava juttu!
      -Laura

  • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning 18/01/2020 at 20:10

    Olen kyllä niin samaa mieltä tuosta Suomen asioista valittamisesta. Kaikkien tyhjästä valittajien olisi hyvä käydä vähän kattomassa millaista elämä on muualla maailmassa, etenkin kehittyvissä maissa. Toisaalta myös Suomen sisällä on epätasa-arvoa kun miettii miten heikot peruspalvelut Lapissakin on, yksi sairaala koko valtavan Lapin alueella, ei poliisia, apteekkia tai edes ambulanssia mailla halmeilla.

    Itteäni matkailu on muuttanut siten, että arvostan juurikin kotimaata paljon enemmän nykyään. En myöskään enää jaksa välittää pienistä epäkohdista ja kärsivällisyys on kasvanut. Toki myös itseluottamus kun yksin reissailee ympäri maapalloa.

    • Reply Lauran tarakalla 22/01/2020 at 22:48

      Moikka ja kiitos kommentistasi! Olet ihan oikeassa, se netissä levinnyt kuva palveluiden saatavuudesta Lapin näkökulmasta on kyllä ajatuksia herättävä. Ei tosiaan viitsi nykyään ihan pikkuasioista nurista un ymmärtää miten hyvin meillä on asiat. 🙂
      -Laura

  • Reply Laura Linnea 19/01/2020 at 00:18

    Samanlainen kupla täälläkin päässä on puhjennut matkustamisen myötä. Suomesta on alkanut arvostamaan ihan eri asioita, tosin myös ärsyyntymään eri jutuista. Lähinnä ärsyttää ihmisten kiittämättömyys ja asioiden itsestään selvyytenä ottaminen. Asuin Keniassa 2kk, jonka jälkeen ajatusmaailmani muuttui koti-Suomea kohtaan. Matkailu ihan todellakin avartaa.

    • Reply Lauran tarakalla 22/01/2020 at 22:45

      Hei kaimani ja kiitos kommentistasi! Varmasti Keniassa viettämäsi aika on vaikuttanut ajatusmaailmaasi vielä keskivertomatkailua enemmän, olisi mielenkiintoista kuulla siitä vielä enemmän!
      -Laura

    Leave a Reply