Vuoden suuri seikkailu Minskiin ja takaisin 3/11, matkapäivä 1

Venäjä-Valko-Venäjä-Latvia-Viro matkalta on nyt kotiuduttu! Kaikki sujui tosi hienosti, ei mukkuja eikä haavereita kenelläkään. Kuten ennakkoon odotinkin, kyseessä oli tähän astisen elämäni suurin seikkailu! Tätä matkaa kelpaa muistella vielä keinutuolissakin. Oli kyllä niin mahtava reissu!

Puran matkaa eri postauksiin päivätasolla. Olin ajatellut kirjoittaa fiiliksiä päivittäin reissun päältä, mutta netti toimi todella vaihtelevasti ja joinakin päivinä oli ajon ja illallisen jälkeen niin väsynyt ettei blogin kirjoitus käynyt mielessäkään. Joiltakin päiviltä kerrottavaa ja valokuvia on paljonkin, maraton-ajopäivältä ei ole muuta kuvattavaa kuin kuolleet kärpäset visiirissä ja se 15. lounashodari jonka söin ainoilla huoltoasemalla 200km pätkällä. En ole muuten koskaan elämässäni syönyt yhtä monta hodaria yhteensä kuin tällä reissulla. Suomalaisen näkökulmasta on uskomatonta, miten jollakin huoltoasemalla ei ole mitään muuta syötävää myynnissä kuin hodareita. Seuraavaa tankkausta (200-300km) tai venyttelytaukoa (1-2h)  ei kannattanut odottaa, koska seuraava taukopaikka saattoi olla maantien varressa olevalla bussipysäkillä tai bensa-asema saattoikin olla kylmäasema. No mutta asiaan.

 

Matkapäivä 1. Heräsin jännitykseen, viikkoja sitten valmiiksi katsotut kamat (puuvillaiset tukisukat, capri-mittaiset jumppatrikoot ja tekninen Rukkan t-paita) niskaan ja pyörää hakemaan. Tampereella lämpötila kipusi lähtöpäivänä lauantaina lähemmäksi kolmeakymmentä, ja coretex-vaatteita pukiessa kieltämättä mietin, mitä muuta sitä voisi tehdä tällaisella kelillä. Matkatavarat olin vienyt jo etukäteen ja pakannut reppuihin, joten niitä ei tarvinnut murehtia. Starttasimme Tampereella PeterPanBiken matkanjohtajan Jyrkin ja toisen matkalaisen Juhan kanssa klo 10.00 ja ajelimme mutkateitä kohti Haminan toria. Kaikki matkalaiset ( 8 henkeä ja 7 pyörää) olivat paikalla hyvissä ajoin, joten menimme torille kahville pitämään tuumaustaukoa ja tarkistamaan matka-asiakirjat. Paperit olivat kunnossa yhtä Green cardia lukuunottamatta, jota kyseinen matkailija Tarmo lähti hakemaan Porvoosta If:in yhteistyökumppanilta joltakin huoltoasemalta, jossa sai uudet dokumentit tulostettua. Matka ei siis pysähtynyt Tarmonkaan (ja Tarmon BMW GS 1200) osalta alkumetreille vaan alkuvauhtien hakemisen jälkeen tapasimme illalla Viipurin hotellillamme. 7 matkailijaa ja 6 pyörää (3 BMW GS 1200, 1 Honda Safari, 1 Honda CBF 600S ja 1 Honda Gold Wing Trike-kolmipyöräinen) lähtivät siis matkaan kohti Vaalimaan raja-asemaa.

Juha säätää Gessun asetuksia Haminan torilla.

Marjariitta ja  Trike lähtövalmiina. Kyseessä oli ensimmäinen Trike koskaan PeterPanBiken matkoilla.

Rajamuodollisuudet jännittivät itseäni jostakin syystä tosi paljon, mutta täysin suotta. Motskarit pääsevät usein raja-asemilla jonon ohi ja niin kävi myös tällä kertaa, ajoimme Suomen puolella koko jonon ohi ja vielä viranomaisten ohjauksessa. 🙂  Suomen puolella katsottiin  passit sekä pyörien rekisteriotteet siistissä ja ilmastoidussa toimistossa, josta matka jatkui Venäjän raja-asemalle. Siellä jonotettiin eri luukuilla ja katsottiin passit, viisumit, pyörät ja pyörien paperit sitä kuuluisaa Green cardia lukuunottamatta. Myös tavaralaukkuihin vilkaistiin, mutta ainakin omalta osaltani takaboksin avaus ilman kummempaa repun tonkimista riitti Venäjän viranomaisille. Rajan ylitys oli kuitenkin tosi helppo ja vaivaton ja vuoden viisumin haltijana heräsi matka heti seuraavasta matkasta kenties autolla Venäjän puolelle.

Kuuden pyörän ja seitsemän hengen koko rajaprosessi kesti noin tunnin. Toki Venäjän puolella passit katsottiin vielä viimeisen kerran puomeilla 100m tarkastuskopeista, olisiko henkilö vaikka  vaihtunut sillä tarkoin aidatulla ja vartioidulla vyöhykkeellä. Kaikki okei, ja eikun matkaan! Oli todella jännittävää ajaa ensimmäiset kilometrit Venäjän puolella. Isoäitini Karjalan evakkona ja vaarini sotaveteraanina ovat aina puhuneet tosi paljon Venäjästä ja ennakko-oletukset olivat vahvat.

Matka ensimmäiseen hotelliimme Viipuriin ei ollut pitkä, sillä rajamuodollisuuksille oli varattu ensimmäiselle päivälle reilusti aikaa. Ensimmäiselle päivälle ajokilometrejä kertyi noin 100 välille Hamina-Viipuri. Ennen hotellille siirtymistä teimme turistikierroksen Viipurin keskustassa motskareilla ja kävellen.

Matkanjohtaja Jyrki ihmettelemässä Alvar Aallon kirjastoa (tai ainakin sen kylttiä) Viipurin keskustassa.

 

Minä ja matkanjohtaja Jyrki poseeraamassa Viipurin keskustassa Hirvi-patsaan edessä. Hyvin tarkeni.

Lenin vartio tarkasti entisiä tiluksiaan Viipurin punaisella torilla. Melko mahtipontista.

 

Vilkaisu hotellihuoneeseeni. Hyvä, perus hotelli. Vain ilmastointi puuttui.

Näkymä hotellihuoneen ikkunastani.

Hotellimme Northern Crown sijaitsi hieman keskustan ulkopuolella, sillä pyörät oli tärkeä saada aina näköetäisyydelle ja turvalliseen paikkaan parkkiin. Hotelli oli ulkoasultaan karu, mutta sisältä siisti ja toimiva. Hotellissa oli hauska tapa, siellä oli eri kansallisuuksille omat käytävänsä, kuten Finland- ja Norway-käytävänsä. Kyseiset kansallisuudet olivat majoitettu käytävän mukaan, itse yövyin Lappeenranta-nimisessä ja teeman mukaisesti sisustetussa huoneessa. Suomi-käytävällä oli ruuhkaa ja stereotypia ja stereotypian lähde suomi-turistista elää ja voi hyvin… 🙂

Viipurissa oli vielä illallakin yli 25c lämpöä, joten mistään muusta kuin shortseista tai topista ei kuuman kosteassa ilmastossa tarvinnut haaveillakaan. Tarmokin löysi oikealle hotellille ja läksimme illalliselle kahdella taksilla peräkanaa, joista toinen maksoi 180 ruplaa (noin 2,30e) ja toinen 300 ruplaa (noin 3,90e). Ruokapaikaksi valikoitui aiemmilla PeterPanBiken matkoilla hyväksi havaittu urheilubaari. Söimme kaikki alkupalaksi borskeittoa ja pääruoaksi valitsin Wienin leikkeen. Tämä olikin viimeinen ilta kun ruokalistat oli kirjoitettu länsimaisin kirjaimin tai kun tarjoilivat puhuivat edes hieman englantia. Viipurissa moni paikallinen osasi jonkin verran suomeakin.

Vatsat täynnä kohti hotellia kävellen, jossa paikallinen hyttysarmeija hyökkäsi kimppuumme(ni). Alla oleva kuva liittyy aiheeseen. Kuvassa Marjariitta, Ilkka, minä, Juha, Kaarina, Tarmo ja Heikki.

Telkkarista näkyi osa Suomen kanavista, joten katselin iltasaduksi yhden lempielokuvistani, Slummien miljonäärin.

Ensimmäinen matkapäivä oli taputeltu, ja seuraavana päivänä lähdettäisiin aamulla 9-10 välissä kohti seuraavaa kohdetta, Novgorodia.

PS. Jokaisesta PeterPanBiken matkasta tehdään myös virallinen matkablogi, tässä linkki 1.päivän blogipostaukseen.

-Laura-

Previous Post Next Post

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Maarit- niceMatkaaja torstai, kesäkuu 20, 2019 at 10:57

    Kuulostaa mahtavalta matkalta! Itse en ymmärrä moottoripyörien päälle ja vain kerran oon kyydissä ollut – enkä taatusti uskaltautuisi tuollaiselle topille – mutta kiva kuulla rohkeista naisista, jotka seikkailevat tällä tavoin. Taatusti tulee nähdyksi pyörän selästä käsin paljon sellaista, joka jäisi muuten näkemättä.

  • Leave a Reply