Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

youtube

Harry Potter -maailma Gamla Stanissa

Heippa!

Pyrin postaamaan aina tiistaina ja torstaina, ja lisäksi lauantaina tai sunnuntaina tulisi postaus tai video. Tällä kertaa kyseessä on video – toivottavasti tykkäätte myös niistä. Olen itse innostunut tubettamisesta, vaikka alkuun en saakaan sellaista materiaalia aikaiseksi aina mitä toivoisin. Koitan kuitenkin mahdollisimman matalalla kynnyksellä julkaista näitä videoita, koska jos tavoittelen täydellisyyttä, en ikinä saa mitään ulos. Ja toisaalta, esimerkiksi tämän videon kohdalla en ollut tyytyväinen lopputulokseen, mutta en jaksanut enää vääntää kun tiesin etten parempaan saa, annoin vaan mennä. Tuli vastaan asenne ”ihan sama, en jaksa enää”. Alkuun vielä voin pistää paljon sen piikkiin, että en vielä voi olla huippueditoija.

Joka tapauksessa, itse asiaan. Tukholmassa ihan mun lempparipaikka on Gamla Stan ja siellä tulee aina välillä käytyä vaan fiilistelemässä kujia ja katuja. Lisäksi oon aina ollut kova Harry Potter -fani (hit me with questions, tiedän kaiken). Gamla Stanista löytyikin oma pieni taikamaailma, jossa tuli silmät lautasina käveltyä ympäriinsä ihmettelemässä. Voi jospa joskus pääsisi sinne Lontoon studiolle…

Toivottavasti tykkäätte videosta! Toiveita videoihin saa mielellään jakaa kommenteissa. 🙂

 

DIY koronatesti ja muita viikon kuulumisia

Heippa!

Tänään on taas videon aika. Yritin tehdä my week -videota, mutta kipeänä ei lopulta huvittanut kuvata niin paljon eikä aiheitakaan riittänyt koko videon pituudelle, otin videoon pätkiä parin viikon sisältä.

Mitä koronatestiin tulee, niin tosiaan pääsin kokemaan uuden tavan tehdä se – sain nimittäin itse työntää tikun omaan nenääni. Tukholmassa on mahdollisuus tilata koronatesti kotiin, uskoakseni resurssit eivät kuitenkaan riitä kaikkien testaukseen terveyskeskuksissa joten testi tehdään kotona itse. Tilaus tehdään sovelluksen kautta ja 1-7 päivän sisällä testi tuodaan taksilla kotiovelle. Teet testin ja taksi hakee sen noin puolen tunnin kuluttua. Testin vaihto tehdään kontaktittomasti ja turvavälit muistaen. Testin tekeminen oli jännittävää, mutta sain sen lopulta hoidettua. Ainut miinus oli siitä, että ohjeet olivat pelkästään ruotsiksi. Mun oli vaikeuksia ymmärtää yhtä kohtaa, mutta mietin enemmän niitä, jotka eivät osaa ruotsia tämänkään vertaa.

Haluatko nähdä, miten koronatesti tehdään? Alla olevalla videolla pääset seuraamaan mun koronatestipähkäilyjä, sekä alkuun näkemään söpöjä eläimiä, joita käytiin katsomassa aiemmin. Ja mukana on myös maailman hämmentävin puhelu…

Kiitos jos katsot ja tilaat kanavan! Kerro kommenteissa mitä tykkäsit videosta. 🙂