Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

vinkki

Kuukauden ekovinkki: Jatkojohto kytkimellä

Kuukauden ekovinkki -postaussarjassa esitellään joka kuukausi yksi iso tai pieni ekovinkki. Postaussarjan tarkoitus on kannustaa ekologisiin ratkaisuihin kotona ja arjessa.

Jatkojohto kytkimellä
Tammikuun vinkki on ekologisuuden lisäksi myös käytännöllinen. Jatkojohto on ehkä yksi kätevimmistä kodin laitteista arjen helpottamiseen. Ei tarvitse murehtia liian kaukana olevista pistorasioista. Suosittelen lämpimästi hankkimaan sellaisen jatkojohdon, jossa on mukana virtakatkaisin. Mulla on ainakin paha tapa jättää latureita ja muita kiinni pistorasioihin. Laturien unohtaminen kiinni jatkojohtoihin ei ole niin huono asia, jos jatkiksesta saa kytkettyä virran pois heti, kun siinä olevaa laitetta ei enää tarvita. Niin kätevää!
Tiesitkö, että valmiustila kuluttaa 5-10 prosenttia enemmän sähköä? Jatkojohdosta virrat pois lyömällä säästät. Saattaa kuulostaa pieneltä prosentilta, mutta mieti tätä: jos miljoona suomalaista tekee näin, säästyy tuhannen henkilön hiilijalanjälki. Ei huono.
ekovinkki-jatkojohto-ekologisuus

Aineelliset ja aineettomat joululahjat – 55 vinkkiä

Joululahjojen pohtiminen ja hankkiminen tuottaa joka ikinen vuosi päänvaivaa. Itselläni tulee googlailtua aina vinkkejä ja ideoita lahjoihin, joten päätin koittaa olla muille avuksi ja listata nyt omat joululahjavinkkini, joita voi vapaasti käyttää tai soveltaa. Lahjoja voi antaa toki yli kategoriarajojen, mutta tässä suuntaa antavia ideoita jokaiselle lahjottavalle!

ÄIDILLE
Hemmottelevat kosteusvoiteet ja tuoksuvat rasvat
Hajuvesi
Kotona käytettävä oloasu
Pyjama tai muu yöasu
Korvakorut tai kaulakoru
Toivottu sisustustavara
Hemmottelupaketti; sisältää esim. kynttilöitä, kasvonaamion, saunahunajaa, kuorintavoiteen, unimaskin, päähierojan – mitä vain!
Kauneushoitolan lahjakortti

ISÄLLE
Kirja, esim. Juoppohullun päiväkirja tai Mielensäpahoittaja
Suosikkijoukkueen logolla varustettu muki aamukahville
Teatteriliput tai leffaliput
Pullo laadukasta viskiä
Laadukkaat käsineet
Suklaata, esim. kokoelma erilaisia suklaakonvehteja
Kylpytakki

joululahjavinkit 1

POIKAYSTÄVÄLLE
Aamutossut
Harrastukseen liittyvä tavara, esim. kameran jalusta tai pelikonsolin ohjain
Langattomat vastamelukuulokkeet
Vastuullisesti tuotettu vaate
Puinen kello, esim. Aarniwoodilta
Älykello tai älysormus
Laadukas ja lämmin kaulahuivi
Calvin Klein -bokserisetti

TYTTÖYSTÄVÄLLE
Korvakorut tai kaulakoru
Hierontalahjakortti
Kylpytakki tai jättikokoinen peittohuppari
Valokuvakirja yhteisistä muistoista
Marimekon leikkuulauta
Nimikoitu shampanjalasi

KUMMILAPSELLE
Ikätasoon sopiva kirja
Palapeli
Yhteistä kummiaikaa (ja ilmainen lastenvahti vanhemmille)
Lahjakortti HopLopiin, Superparkiin, Duudsonit Activity Parkiin, Rushiin tai muuhun vastaavaan
Lehtitilaus vuodeksi
Design Letters -kuppi lapsen etunimen ensimmäisellä kirjaimella

joululahjavinkit 2

ISOVANHEMMILLE
Nimikoidut mukit
Mummo ja pappa -signeeratut piparkakut
Joulukukka
Kerro minulle isoäiti ja Kerro minulle isoisä -kirjat

YSTÄVÄLLE
Inside-vitsiin liittyvä tavara
Jotain, joka liittyy ystävän fanittamaan asiaan; esimerkiksi Harry Potter tai Star Wars -tavara
Netflix-lahjakortti
Spotify-lahjakortti
Konkreettinen yhdessä tekeminen

AINEETTOMAT LAHJAT
Yhteisen harrastuksen kokeileminen, esim. squash tai avantouinti
Ravintolakäynti
Kolmen ruokalajin kokkaaminen kotona
Pakohuonepeli-kerta
Liput urheiluotteluun, konserttiin, teatteriin tai leffaan
Kylpyläviikonloppu
Hotelliviikonloppu toisella paikkakunnalla tai kotikaupungissa
Lahjakortti ruokakauppaan
Sijoituslahjakortti – lataa kortille summa, jonka lahjan saaja voi sijoittaa haluamaansa kohteeseen

NELJÄ TÄMÄN HETKEN SARJASUOSIKKIA

Sarjavinkkejä lauantain kunniaksi, olkaa hyvät! Katson itse jonkin verran sarjoja, yleensä Netflixin kautta, ja luen aina mielelläni suosituksia hyvistä sarjoista. Päätin listata itse tämän hetkiset suosikkini, jotta joku teistä voisi ehkä löytää uutta katsottavaa tai muistaa pitkästä aikaa vanhan suosikkinsa. Karsin sarjojen määrää parilla, jotta saisin myös toiseen postaukseen sarjavinkkejä, eli lisää on tulossa! Toivottavasti löydätte itsellenne jotain katsottavaa lauantai-iltaan. Vinkatkaa myös omia sarjasuosikkeja kommentteihin, jos joku ehdoton sieltä löytyy!

Breaking Bad

Keski-ikäinen kemian opettaja Walter White kuulee sairastavansa syöpää, jonka hoitokuluihin ei miehellä ole varaa. Turvatakseen raskaana olevan vaimonsa ja kehitysvammaisen poikansa taloudellisen vakauden tulevaisuudessa päättää Walter ansaita rahaa valmistamalla meta-amfetamiinia. Walter yrittää tasapainotella syöpähoitojen, perheensä ja huumepiirien välillä, mikä osoittautuu hankalaksi.

Myös tämä sarja on monille tuttu jo vuosien takaa, mutta itselleni aivan uusi sarja. Katsoin aluksi Breaking Badia sivusilmällä ja pyysin poikaystävääni selittämään mulle juonenkäänteet. Nykyään katson jaksot ihan molemmilla silmillä ja pohdin käänteitä päässäni. Sarjan juoni koukuttaa katsomaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Huumepiireistä kertovat sarjat ovat älyttömän mielenkiintoisia, mutta pahimpia kohtauksia en halua katsoa täydellä fokuksella, ettei ohjelma mene ihon alle ja jää painajaisiin pyörimään. Tykkään sarjassa olevista visuaalisista kohtauksista, vaikka onkin välillä häiritsevän kutkuttavaa katsoa hienosti kuvattua kohtausta ja miettiä, mikä osa tästä on tärkeä vain nähdäkseen kohtauksen loppuvan ilman jännittävää käännettä. Tämä sarja on mulla vielä kesken, ja aion ehdottomasti katsoa sarjan loputkin kaudet pikkuhiljaa. 

sarjavinkit 1

Jane the Virgin

Jane on katolilainen nuori nainen, joka on päättänyt olla neitsyt avioliittoon saakka. Janen ja Michaelin parisuhde kukoistaa, kunnes gynekologilla käydessään Jane tulee vahingossa keinohedelmöitetyksi ja alkaa odottaa lasta entiselle ihastukselleen, Rafaelille. Keinohedelmöittäjä on Rafaelin päihderiippuvainen sisko Luisa, jonka tarkoitus oli hedelmöittää Rafaelin vaimo Petra. Suhdekiemuroita mutkistaa entisestään Janen äiti, joka salaa Janen isän henkilöllisyyttä, sekä Janen ylihuolehtiva isoäiti. Kaiken lisäksi ympärillä pyörii murhaaja, salaperäinen Sin Rostro…

Viihdyttävä sarja kerta kaikkiaan! Välillä tuntuu, ettei tässä sarjassa ole mitään järkeä, mutta silti sitä vaan katsoo jaksosta toiseen. Draamaa ei Janen elämästä puutu ja juonenkäänteet pistävät välillä sekä nauramaan ääneen että pyörittelemään silmiä. Murhista huolimatta sarja on koko ajan kepeä hyvän tuulen sarja, joka saa koomisia piirteitä olematta silti täysi komedia. Sarjaan tunnelmaa luo myös välillä hyvinkin vitsikäs kertoja, joka johdattelee katsojia kohtauksien välillä. Välillä mietin, miksi edes katson näin ärsyttävää ja outoa sarjaa, mutta seuraavassa hetkessä nauran kohtauksille ja katson kolme seuraavaakin jaksoa putkeen. Kaikesta outoudestaan huolimatta suosittelen antamaan sarjalle mahdollisuuden niinä hetkinä, kun haluaa jotain kevyttä mutta koukuttavaa katsottavaa arki-iltoihinsa.

sarjavinkit 3 ja 4

Prison Break / Pako

Pako kertoo Michael Scofieldista, jonka veli Lincoln on saanut kuolemantuomion murhasta. Lincoln vakuuttaa syyttömyyttään, ja Michael päättää pelastaa veljensä hankkiutumalla itsekin vankilaan ja tekemällä huiman pakosuunnitelman itsensä ja veljensä vapauden takaamiseksi. Matkan varrella tilanteeseen liittyy muita henkilöitä ja suunnitelmat mutkistuvat…

Tämä monelle jo yli kymmenen vuoden takaa tuttu sarja, Pako, on päässyt mun katselulistalleni vasta nyt. En silloin ala-asteella innostunut katsomaan sarjaa yhden yhtä jaksoa, vaikka kaikki muut tuntuivatkin olevan Paosta innoissaan. Nyt poikaystävän suostuttelemana aloitettiin katsomaan sarjaa – ja oon aivan koukussa! Mulla on tapana ahmia yhtä sarjaa ihan hirveitä katseluminuutteja kerrallaan, ja eläytyä niihin hyvin vahvasti. Niin on käynyt tässäkin tapauksessa, sillä katsottiin viikossa kaikki ensimmäisen kauden jaksot, jotka kuitenkin kestävät jokainen sen 40 minuuttia. En usko, että olisin tällaisesta ohjelmasta silloin esiteini-ikäisenä edes välittänyt, mutta nyt ymmärrän juonenkäänteet paremmin ja osaan niitä arvostaa. Nautin vauhdista ja vaarallisista tilanteista – näin ruudun toiselta puolelta katseltuna. Sarjan on hyvin koukuttava. Mun on pakko myöntää kuitenkin, etten halunnut katsoa sarjan viimeistä jaksoa ollenkaan. Mielestäni toiseksi viimeisessä jaksossa ollut loppu sinetöi sarjan hyvin, enkä halunnut pilata omaa hyvää fiilistäni sarjasta katsomalla epäsopivan lopun tai mahdollisia jatkokausia, jotka eivät mielestäni käy järkeen.

sarjavinkit 2

Family Guy

 Family Guy on piirretty komediasarja, joka kertoo amerikkalaisesta Griffinin perheestä. Ohjelmassa parodioidaan hävyttömästi tasapuolisesti kaikkea, mikä usein liittyy amerikkalaiseen kulttuuriin. 

Tämä piirretty sarja on mun todellinen guilty pleasure, täydellinen aivot narikkaan -ohjelma. Family Guy on tyyliltään vähän samanlainen kuin Simpsonit, mutta vaan paljon ronskimpi ja ylivedetympi. Tämä sarja pyörii usein taustalla esimerkiksi syödessä, ja monesti saa nauraa joko kunnolla tai vähän tuhahdellen sellaisille vitseille, jolle ei varmaan ole edes sopivaa nauraa. Sarja ei sovi mielensä pahoittajille, vaan ronskin huumorin ystäville, jotka haluavat nollata ajatuksensa överiksi vedettyjen kohtausten parissa. Sarjaa voi alkaa katsomaan oikeastaan mistä jaksosta tahansa. Aluksi kyseenalaistin tätä sarjaa hyvin paljon, mutta muutaman jakson jälkeen rentouduin ja paheksunnan sijaan aloin nauramaan. Ja ihme kyllä, Family Guy naurattaa edelleen.

PARHAAT TAVAT SÄÄSTÄÄ RAHAA… EI KUN!

Raha ja sen säästäminen on ajankohtaista varmaan jokaisessa elämänvaiheessa tavalla tai toisella. Mä toivon hyvin paljon, että voisin puhtaalla omatunnolla sanoa olevani hyvä rahansäästäjä, mutta näin ei valitettavasti ole. Oikeastaan, olen aika toivon tapaus rahan säästämisessä. Oon oikeastaan vain yhden kerran onnistunut säntillisesti säästämään rahaa, kun tarvitsin säästöjä lähteäkseni vapaaehtoistyöhön Keniaan. Silloin sain rahat kokoon vaihtamalla halvempaan vuokra-asuntoon ja palaamalla entiseen työpaikkaani ilta- ja yövuorojen muodossa. Toisen kerran aloin säästämään tosissani hankkiakseni järjestelmäkameran. Olin saanut reilu sata euroa syrjään, kun selailin halpoja lentoja – ja ostin lentoliput Kanarialle. Ei ne rahat hukkaan menneet, mutta eivät kyllä alkuperäiseen säästökohteeseenkaan.

Säästövinkkien sijaan päätinkin siis jakaa teille muutaman keinon, johon rahaa saa uppoamaan hyvinkin helposti ja lähes huomaamatta. Säästövinkkejähän näistä voi tehdä pohtimalla omaa kulutustaan kyseisten elementtien kohdalla ja miettiä, voisiko kulutusta jotenkin pienentää.

peltokuva 1

Ruoka
Tuhlaamissynneistä suurin. Ruokaan saa uppoamaan oikeasti todella ison summan rahaa kuukaudessa lähes huomaamattaan. Kaikki tietävät, että nälkäsenä ei kauppaan kannattaisi mennä heräteostosten välttämiseksi. Itse voin tunnustaa olleeni monta kertaa siinä tilanteessa, että vatsan kurniessa armottomasti oon hyllyjen välissä tippa linssissä, kun en keksi mitään syötävää ja kaupassa olo turhauttaa. Silloin tulee ostettua kaikenlaista hölmöä. Ruokaostosten joukossa on usein myös herkkuja, joihin uppoaa helposti useita euroja. Jos suunnittelisi etukäteen viikon ruokalistat ja tekisi isoja annoksia kerralla, valitsisi aina sen halvemman vaihtoehdon kahden tuotteen väliltä ja pysyisi täysin kauppalistassaan, säästäisi varmasti paljon pennosia. Itse tosin arvostan myös vapautta ruokaostoksissa, ja haluan välillä sijoittaa hieman kalliimpaan tuotteeseen, jos siinä on vain yksinkertaisesti parempi maku.

Kahvilat ja pikaruokapaikat
Kuinka helppoa onkaan poiketa hakemassa nopeasti patonki Subwaysta tai pirtelö Arnoldsista – varsinkin, jos asuu noiden paikkojen kanssa samassa rakennuksessa, kuten allekirjoittanut. Kahvilaan menee helposti kympistä kahteenkymppiin, jos ostaa erikoiskahvin ja suolaista tai makeaa herkkua kupposen kylkeen. Pikaruoka taas on ihanan nopea ja helppo vaihtoehto niille päiville, kun ei jaksa laittaa ruokaa ja haluaa nopeasti nälän kuriin. Tämä kategoria on mulle varmastikin se, mihin käytän eniten niin sanotusti turhaa rahaa. Rakastan tosin kahviloissa käyntiä niiden tunnelman takia ja pikaruoka vaan välillä on niin hyvää!

peltokuva 3

Shoppailu
”Mä vaan kiertelen kauppoja, en mä osta mitään…” on aika yleinen vaihe ainakin itseltä itselleni. Sitten kun kuitenkin löytää sen kivan paidan, jota ei ollut ettinyt, mutta joka nyt vaan sattuu istumaa kuin valettu. Ja oli vielä alennuksessakin. Äkkiä pari viiden euron alennuspaitaa vaihtuu useemmiksi normaalihintoisiksi puseroiksi, yhdiksi farkuiksi, useaksi sukkapariksi ja kivoiksi aurinkolaseiksi. Koska teki vaan mieli, ja äkkiä tili on satasen verran pienempi. Hyvä keinio päästä eroon ylimääräisistä masseista.

Itsensä hemmottelu
Kulmien värjäys ja muotoilu alle kahdellakympillä on melkein jo säästöä. Kampaajallakin on ihan pakko käydä, kun itse ei uskalla saksiin tarttua. Niskat ovat tietokoneen näpyttelyn jälkeen niin jumissa, että hieronta tekisi terää. Itseensähän kannattaa aina sijoittaa, eikö vain, joten eihän nuo edes ole mitään rahan tuhlausta vaan lähes välttämättömiä toimenpiteitä, joita pitää tehdä vähintäänkin kerran kuussa. Itse en oikeastaan näitä niin paljon harrasta juurikin rahallisista syistä, mutta tässäpä mainio käyttökohde viimeisille euroille ennen tilipäivää.

peltokuva 4

Matkustaminen
Jos sulla sattuu olemaan jäänyt vähän enemmänkin rahaa, jotka vaan odottavat käyttöään, niin tässäpä oiva tava pistää iso summa rahaa haisemaan kerralla. Vaikka lentolippuja saakin nykyään lähes puoli-ilmaiseksi ja ulkona syöminen tietyissä maissa on vieläkin halvempaa, niin rahaa on silti helppo käyttää matkalla. Rahan tuhlaamisen voi aloittaa jo lentokentällä, jossa on kiva odotellessa syödä vähän ylihinnoiteltua ruokaa ja ostaa matkalle kolmen euron vesipulloja. Majoitukseen on kiva panostaa vähän enemmän, nyt kun reissussa kerta ollaan. Vieraan maan kulttuurista kannattaa ottaa kaikki irti myös ruoan suhteen, joten halvoista ravintolahinnoista saa helposti kokoon hyvän rahakasan, kun käy joka välissä ostamassa italialaista jäätelöä tai belgialaisia vohveleita. Vaikka oonkin itse aika haka pihistelemään rahaa reissuilla, niin keksin kyllä keinoja sen käyttämiseenkin ihan mielin määrin.

Sisustaminen
Kotia on kiva piristää erilaisilla yksityiskohdilla ja pienillä elementeillä. Oma villitykseni on ehdottomasti kasvit, jotka maksavat juuri sopivan verran, että niitä raaskii silloin tällöin ostaa kotiin. Useista pikkukasveista ja kukkapuskista saa kuitenkin hyvän keinon rokottaa kukkaroa. Puhumattakaan sitten niistä isommista sisustuselementeistä, sillä kätevän huonekalun löytäessä on lähes sulaa hulluutta jättää se ostamatta. Vaikka sen tilalta joutuisikin jotain muuta viemään kellariin pölyttymään, niin uutuudenviehätyksestä voi maksaa suuriakin summia, jos sille päälle sattuu. Niin helppo keino tuhlata rahaa!

peltokuva 2

Tuomio: Olen onneton säästäjä, mutta loistava tuhlaaja. Ehkä jossain vaiheessa voisin oikeasti miettiä keinoja kiristää kukkaron nyörejä oman elämäni eri osa-alueilta, ja tehdä niistä postauksen. Tähän väliin kuitenkin vähän erilaisempi postaus, koska säästövinkkejähän on jo netti pullollaan!

Mitkä ovat teidän parhaat vinkkinne rahan tuhlaamiseen?