Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

ulkomailla asuminen

Sopeudun ja en sopeudu – ensimmäinen vuosi ulkomailla

Kohta vuosi takana Tukholmassa asumista. Tuntuu kertakaikkisen hullulta, että vuosi on jo mennyt! Olen asunut ulkomailla neljästi, mutta kaikki muut kerrat ovat olleet ennalta tiedossa olevan pituisia ja maksimissaan puoli vuotta kestäviä pätkiä. Nyt olen myös ulkomailla ensimmäistä kertaa ilman tietoa siitä, mitä teen. Työsopimukseni loppui, en opiskele aktiivisesti vaan kirjoitan gradua muun ohessa. Tällä hetkellä se muu koostuu blogin kirjoittamisesta, satunnaisista freelancer-töistä ja työnhausta. En silti ole oikein päätoiminen mikään, joten nyt eletään sillä lailla mielenkiintoisia aikoja. Saanko töitä vai en, jäänkö Ruotsiin vai en.

Olen rakastunut Tukholmaan, aivan kuten silloin neljä vuotta sitten täällä puoli vuotta asuessani. Sopeutuminen ei silti ole niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella.

Aluksi olin onnesta soikeana päästessäni Tukholmaan. Ravasin jatkuvasti keskustassa ja nähtävyyksien perässä jalat kävelemisestä kipeänä. Olin niin innoissani päästessäni lempikaupunkiini, ja elin töiden jälkeen ja vapaapäivinä täyttä turistielämää. Kerroin kaikille, kuinka sopeuduin kaupunkiin – ja se oli ihan totta, viihdyin täällä hyvin alusta asti ja tuntui kuin olisin palannut kotiin.

Byrokratian kanssa oli ongelmia, jotka väsyttivät. Töissä oli kivaa, mutta haastavaa. Pandemian takia kaikki oli suljettu ja ystäviä ei ollut lupa nähdä, saatika yrittää solmia uusia ystävyyssuhteita. Puolen tunnin matka keskustaan ei motivoinut mukaansa viikonloppuisin. Pimeät illat ulkona eivät kihelmöineet taikaa.

Avasin pankin ja sain henkkarit. Pääsin entistä enemmän pois etätöistä takaisin toimitukseen. Loskaa ei ollut ja jouluaattona paistoi aurinko. Lähikaupasta löytyi ensimmäistä kertaa värillisiä turkinpippureita. Rajoituksia alettiin purkaa. Sain jatkosopimuksen työpaikalleni.

Huomaatteko kaavan? Pieniä asioita suuntaan ja toiseen. Olen koko ajan ajatellut sopeutuneeni erinomaisesti tai vähintäänkin hyvin. Yhtenä päivänä tajusin, ettei asia olekaan ihan niin. Ajatus putkahti päähäni kaupassa, kun puolisoni kysyi, mitä karkkia haluaisin. Katsahdin hyllyyn ja totesin, etten mitään, kun ne värilliset turkinpippurit eivät ole monen kuukauden jälkeenkään tulleet takaisin. Lopulta kuitenkin aloin valitsemana irtokarkkeja ja tajusin sen olevan ensimmäinen kertani. Löysin vaikka mitä kivaa, joita söin myöhemmin tyytyväisenä.

Tämä pieni karkkiepisodi sai mut tajuamaan jotain. Olen monesti miettinyt, että en halua täältä jotain, kun ei ole juuri sitä samaa, mihin olen Suomessa tottunut. Avain onkin juuri siinä, että löydän Ruotsista uudet suosikkini ja säästän vanhat niille suomilomille. Ettei tarvitse tehdä samanlaista elämää, kun voi luoda jotain uutta, parempaa ja tähän hetkeen sopivampaa. Olenhan mä tämän koko ajan tiennyt ja olen luullutkin sen ymmärtäneeni, mutta silti tajusin, etten ollut täysin siäsitänyt sitä. En ole täysin sopeutunut.

Toisina päivinä sopeudun paremmin, toisina vähän huonommin. Mutta arvatkaa mitä? Se on varmasti täysin normaalia. Enhän mä Suomessakaan aina sopeutunut omaan arkielämääni tylsien velvotteiden kanssa. Oma asenne ratkaisee todella paljon, ja vaikka mun asenne on ollutkin koko ajan hyvä, auttoi tuon kaiken tajuaminen ehkä vähän lisää. Sen tajuaminen, että on ihan ok, ettei vuodessa ole sataprosenttisen sopeutunut, kun on kuitenkin yhdeksänkymmentäviisi prosenttisen sopeutunut ja ihan vähän ehkä ruotsalaistunutkin. Ja Ruotsi tuntuu nykyään rakkaalta. Kannatan Ruotsia urheilussa (totta kai eniten Suomea) ja fiilaan muiden mukana ruotsalaista kulttuurimaailmaa hetkauttavia tapauksia. Nähtävyyksien luona juoksemisen sijaan tutustun yhä enemmän myös paikalliseen populäärikulttuuriin. Kuuntelen ruotsalaista musiikkia ja selailen ruotsalaisten somevaikuttajien profiileja.

Yhtenä iltana kävin lasillisella kavereideni kanssa pilvenpiirtäjän kattobaarissa. Sieltä kotiin päin mennessä katsoin metron ikkunasta upeaa meren ylle laskeutuvaa aurinkoa ja punaista taivasta. Tämä on mun Tukholmani, mietin, ja tunsin onnea.

Sopeudun helpommin, kun tiedän voivani pitää aina varpaat Suomessa, vaikka tukijalkani ja perusarkeni ovatkin Ruotsissa. Kaikki on hyvin ja tykkään elämästäni, ja haluan ehdottomasti asua täällä missä nyt asun. Se on olennaista. Kaikki tunteet kuuluvat elämään, kuten myös vaihtelevat tunteet sopeutumisen suhteen.

Kielikeskus aktivoitu – puoli vuotta ulkomailla takana

Puoli vuotta Tukholmassa asumista hurahti täyteen hetki sitten, ja ajattelin tämän olevan hyvä hetki tulla päivittämään kuulumisia.

Aiemmin kerroin ongelmistani saada pankkitiliä auki ja palkkashekkejä lunastettua. No, nyt minulla on hallussani BankID ja ID-kortti, eli tuollaiset ongelmat ovat historiaa. Tänään pähkäilin tosin sen kanssa, miten saisin rahaa siirrettyä Ruotsin tililtä Suomen tilille… Ehkä löydän siihenkin ratkaisun piakkoin.

Työsopimus ja vuokrasopimus uusittu

Töissä sujuu kaikin puolin mukavasti. Opin koko ajan lisää, vastaan tulee uusia haasteita mutta moni asia tulee jo täysin rutiinilla. Pääsimme remonttievakon jälkeen työpaikalla palaamaan takaisin omaan, täysin uudistettuun käytäväämme. Uutuudenviehätys ei ole vielä täysin kadonnut rempatulta käytävältä, ja siistit tilat motivoivat työntekoonkin paremmin kuin kaaosmainen väliaikaympäristö. Allekirjoitin myös jatkosopimuksen työpaikalle, eli töitä riittää ainakin kesän loppuun. Sen jälkeen pitää ottaa uusi katsaus, sillä niin kutsutut LAS-päiväni alkavat olla silloin lopussa. Suomeksi sanoen siis, joko pääsen vakinaistamislistalle tai sitten työni loppuvat radiolla. Nämä LAS-päivät ovat siis tehty työntekijän suojelemiseksi jatkuvilta määräaikaisilta työsopimuksilta, mutta tuntuvatkin kääntyvän usein työntekijän nilkkaan, kun vakinaista työtä ei heru mutta sijaisuuksia ei saa enää lain mukaan tehdä. No, en ala tätä kuviota tarkemmin avaamaan, sillä joku kuitenkin tietää asiasta minua paremmin.

Vuokrasopimus meillä on nyt vuoden loppuun asti voimassa. Tästä olen hyvin iloinen, sillä pitkät vuokrasopparit eivät ole itsestäänselvyys Tukholmassa – oikeastaan koko asunnon saaminen ei ole sitä. Nyt saamme ainakin tämän vuoden ajan asua ihan rauhassa kodissamme ja katsella sitten tilannetta uudelleen. Kaikki on oikeastaan vuodenvaihteen jälkeen auki ja riippuu paljon asunto- ja työtilanteesta.

Kielitaito koheni hetkessä

Viimeisten viikkojen aikana on tapahtunut myös jotain, jota todella odotin. Olen nimittäin saanut aivojeni kielikeskuksen naksautettua päälle! Tiesin sen tapahtuvan jossain vaiheessa, ja aika on vihdoin koittanut. Tämähän ei todellakaan ole mikään virallinen termi tai välttämättä edes oikeasti tapahtuva asia, vaan oma kokemukseni kielten osaamisesta. Eli alkuun mulla on päässä päällimmäisenä pelkkä äidinkieli eli suomi, ja muiden kielten käyttö onnistuu kuten yleensäkin. Pikkuhiljaa vieraisiin kieliin arjessa tottuu, ja aivot kääntävät asioita nopeammin. Ja jossain vaiheessa kuuluu naks – kielikeskus aktivoitu.

Yhtäkkiä siis huomaan ajattelevani asiat ruotsiksi tai englanniksi kun olen itsekseni, suomeksi puhuessa muistan sanat nopeammin vieraalla kielellä, josta sitten käännän ne äkkiä suomeksi ennen ääneen lausumista. Tällöin yritän buustata kielten tarttumista kaikin tavoin, eli katson vieraskielisiä ohjelmia vieraskielisillä teksteillä (kuitenkin esimerkiksi ruotsiksi puhutut ruotsin tekstityksellä, englanniksi puhutut englannin tekstityksellä – kielten sekottaminen pahentaa tilannetta) ja imen niistä sienen lailla sanoja omaan sanavarastooni. Nyt Solsidania iltasin tuijoteltuani päässäni pyörivät sanat jobbigt, gulligt – ja bajsar. 😀 Hyödyllistä… Ruotsi ja englanti sijaitsevat kuitenkin selvästi samassa keskuksessa, sillä niitä ei saa kytkettyä päälle erikseen. Myös saksan kieli kuuluu muuten samaan osastoon, yhtäkkiä muistan taas paljon saksankielisiä lausahduksia.

Olen kuitenkin tyytyväinen tähän vaiheeseen kielen kehityksessä, sillä nyt tuntuu, että vieraat kielet eivät ole vain jännittävä lisä arkeen vaan niiden kanssa toimiminen on luontevampaa kuin ikinä. Toki tämä tarkoittaa sitä, että suomen kielen sanoja joudun hakemaan paljon pidempään, mutta uskon ”heikon suomen” vaiheen menevän ohi muutaman kuukauden sisällä, kun balanssi alkaa löytyä. Ja edelleenkin tämä koko kielikeskusasia perustuu täysin omaan kokemukseeni, ei mihinkään tieteelliseen tutkimukseen aivojen toiminnasta.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Oletteko kokeneet samanlaisia kielikeskuksen naksahtamisia? Missä vaiheessa ulkomailla asumista vieras kieli alkoi ajaa äidinkielen yli ajatuksissa? Mitä haluaisitte erityisesti lukea ulkomailla asumiseen liittyen?

Ongelmia ulkomailla asumisessa

Varoitan heti alkuun, että kuten otsikkokin vihjaa, aion tänään hieman nurista. Tai jos ajattelee toisin, niin otan pienen reality checkin ulkomaille muuttamiseen. Kaikki ei nimittäin ole aina niin helppoa kuin luulisi.

Pankkitilin avaaminen ja palkanmaksu

Suoraan itse pääpaholaisen kimppuun. Pankkitilin avaaminen on nimittäin prosessi, joka mulla on edelleen kesken näin kolmen kuukauden asumisen jälkeen.

Tilanne lyhyesti: Ruotsiin muuttaessa sinun tulee hakea henkilötunnusta eli personnummer. Ilman sitä et voi tehdä juurikaan mitään. Mä olen saanut oman personnummerini jo kesällä 2017 kun työskentelin Ruotsissa. Yritin avata täällä pankkitiliä personnummerin ja suomalaisen passin avulla. Kävi ilmi, että tämä yhdistelmä on aikalailla mahdoton. Jos sulla ei ole personnummeria, voit avata pankin oman maasi passilla. Jos olet jo ehtinyt tunnollisesti hankkia personnummerin, tarvitset ruotsalaisen henkilöllisyystodistuksen. Näin mulle ilmoitti muun muassa pankin työntekijä.

Well, if you have a Swedish personnummer you also need to have an ID that supports that personnummer. You can’t any longer use a Finnish passport to identify yourself, you need a Swedish ID.”

Eli toisin sanoen suomalainen passi on siinä vaiheessa arvottomampi kuin vessapaperi. Oli aikamoinen isku vasten kasvoja kuulla, että mulla ei ole mitään, millä todistaa henkilöllisyyttäni. Enpä olisi uskonut suomalaisen passin turvin toiseen Pohjoismaahan muuttaessani, että olo on kuin paperittomalla maahanmuuttajalla. Toki suomalainen passi käy niissä tilanteissa, kun pitää verrata vain nimeä ja naamaa, mutta muuhun se ei kelpaa. Itseasiassa en edes työpaikalla meinannut saada kulkukorttiani sen avulla haltuun, vaan tilanteeseen piti pomoni tulla tunnistamaan minut ensimmäisenä työpäivänä.

Mistä ruotsalaisen henkilöllisyystodistuksen sitten saa? Skatteverketistä tietenkin. Harmi vaan, että sinne pitää nyt koronatoimenpiteiden vuoksi varata aika. Aikoja on saatavilla arkisin 10-16 ja ne menevät samantien. Ajat tulevat näkyviin aina kuukaudeksi eteenpäin. Tämä yhdistelmä on työssäkäyvälle hieman hankala. Sain varattua ajan vasta tammikuun puoliväliin, ja pääsin vihdoin hakemaan ID-korttia.

Mun työnantaja ei voi maksaa palkkaa suomalaiselle tilille. Koska mulla ei ole vielä ruotsalaista tiliä, saan palkan shekkeinä. Ja nyt, hold your breath – shekit saa lunastettua vain ruotsalaisella henkilöllisyystodistuksella. Eli toisin sanoen en ole saanut vielä yhtään palkkaa, vaikka aloitin lokakuussa työt. Ensimmäinen palkkashekkini ehtii mennä vanhaksi ennen kuin saan ID-kortin. Onneksi shekki vaan uusitaan enkä menetä rahojani, vaan joudun odottelemaan niitä pari lisäkuukautta.

Lisäksi pankkien kanssa asiointi on ollut tuskaista. Yksi pankkivirkailija sanoo yhtä ja toinen kumoaa sen. Kolmas ei puoltaa ensimmäistä ja neljäs kertoo tylysti, että asiaa ei voi hoitaa näin. Käytännöt vaihtelevat jopa saman pankin sisällä konttorien välillä. Olen jonottanut puhelimitse kolmenumeroisen minuuttimäärän eri asiakaspalveluihin ja lähetellyt toistakymmentä sähköpostia. Pankeissa ei myöskään olla lainkaan palvelualttiita, vaan kommunikointi on hidasta ja töykeää, mikä näin suomalaiseen ”tee asiakkaan puolesta kaikki mahdollinen” asiakaspalvelutyyliin tottuneelle tuli yllätyksenä.

Tämä pistää muuten miettimään paljon myös sitä, että kuinka hankalaa on maahan tulleilla pakolaisilla. Haastavien prosessien lisäksi he saavat myös paljon kakkaa niskaan ihmisten puolesta vain pakolaisstatuksensa vuoksi. Kaikki sympatia heille.

Apteekissa asiointi

Toinen murhekryynini täällä on ollut apteekkiasiointi. Mulla on päivittäisessä käytössä kaksi lääkettä ja lisäksi satunnaisessa käytössä migreenin kohtauslääke. Kaikki nämä ovat reseptilääkkeitä, joten hankin jo Suomessa kolme kansainvälistä reseptiä, joilla lääkkeitä pitäisi saada Ruotsistakin.

No eihän tämä niin yksinkertaista ole, tietenkään. Ensimmäisessä apteekissa sanottiin, ettei paperiresepti käy, sillä siitä puuttuu QR-koodi. Toiseen apteekkiin resepti olisi käynyt, mutta siellä ei ollut tarvitsemaani lääkettä. Kolmannessa apteekissa resepti kävi ja lääkettä oli saatavilla. Apteekkari oli kuitenkin erittäin epäystävällinen. Hän muun muassa kertoi koko ajan, miten paljon aiheutan hänelle stressiä ja painetta erikoisella reseptilläni. Hän olisi halunnut mun palaavan myöhemmin takaisin, jotta hän voisi palvella muita asiakkaita. Tämä oli mun mielestä aika käsittämätöntä, sillä olinhan asiakas siinä missä muutkin. Lopulta monen ”don’t you understand how much pressure you put on me” kommentin jälkeen sain kuin sainkin asiani hoidettua.

Myöhemmin menin uudestaan (neljänteen) apteekkiin hakemaan lääkitystä kilpirauhasen vajaatoimintaan. Selvisi, että Ruotsissa ei myydä tyroksiinia tabletteina vaan injektiolääkkeenä, johon tarvitsee erillisen luvan. Mun pitää siis hankkia nyt resepti toiseen, korvaavaan lääkkeeseen. Ruotsissa se onnistuu käsittääkseni nopeiten varaamalla aika lääkäriltä, ja varaukseen tarvitset BankID:n, johon tarvitset pankkitilin, johon tarvitset henkilökortin…

Ja nyt loppuun painotus: viihdyn Ruotsissa hyvin enkä valita täällä asumisesta. Joskus yksinkertaisten asioiden monimutkaisuus vaan syö hermoja huomattavasti enemmän, mitä se tekisi kotimaassa, jossa asioiden kulku on helpompaa.

Vertaiskokemuksia hankalista byrokratian kiemuroista saa jakaa!

Ärsyttävintä ulkomailla asumisessa

Ulkomailla asuessa törmää ärsyttäviin käytännön asioihin, joita ei osannut ajatella vielä Suomessa asuessa. Päätin listata nyt niistä muutaman, jotka ovat mun arkipäiviäni välillä hankaloittaneet tai hermojani kiristäneet. Jätin tästä pois nyt ne kaikista yleisimmät koti-ikävät ja tyhjästä aloittamisen mukana tulevat ongelmat, ja keskityin vähän yllättävämpiin käytännön juttuihin. Tässä siis neljä seikkaa, jotka ovat mun mielestä ärsyttävimpiä ulkomailla asumisessa!

hildesheim saksa 1

Ruoan löytäminen kaupoista. Oon aika tarkka siitä mitä syön arkiruoakseni. Haluan aina kaiken ruoan olevan 100% sitä mitä sen kuuluisi olla, enkä mitään einessekotuksia. Suomesta oon löytänyt vakituotteeni, mutta ulkomailla asuessa tää tuottaa paljon päänvaivaa! Uusien tuotteiden läpikoluaminen vie aina aikaa ja huomiota, mutta tuoteselosteita vieraalla kielellä lukiessa hermot on aika koetuksella. Marketit ovat joka paikassa erilaisia kuin Suomessa, ja tuotteiden löytämisessä menee myös aikaa, kun ei voi marssia tutulle hyllylle ja ostaa niitä samoja pirkkapapuja kuin aina ennenkin. Mahdollisimman puhtaan ja vegaanisen ruoan löytäminen onnistuu kotimaassa jo ilman suurempia ongelmia, mutta ulkomailla kaupassa käyntiin saa helposti kulutettua kolminkertaisen ajan. Siksi ulkomailla tuleekin syötyä paljon huonommin ja yksipuolisemmin.

Erilaisten palvelujen saaminen. Kaikki palvelut, mitkä on Suomessa ihan peruspullaa, on välillä todella turhauttavia haasteita ulkomailla asuessa. Pari viikkoa sitten uskaltauduin viimein käymään ekaa kertaa kampaajalla ulkomailla, vaikka mua jännittikin tosi paljon ilmaista asiat vieraalla kielellä vieraassa paikassa ja antaa rakkaat hiussuortuvani käsiin, jonka omistaja ei ihan täysin ymmärtänyt mua. Ja tänkin kampaamon löytämiseen meni aikaa. Pari viikkoa sitten kärsin myös ihan järkyttävän kovasta hammassärystä viisurini oikutellessa. Suomessa olisin soittanut jo akuuttipäivystykseen ja itkenyt itseni leikkaukseen, mutta täällä Ruotsissa en vaan tiennyt mitä tehdä. En taida tällä hetkellä kuulua kummankaan maan sosiaaliturvaan, joten hammaslääkärin kustannuksista ja jonotusajoista ei ollut mitään tietoa, saati sitten siitä, mihin mun olisi edes pitänyt olla yhteydessä. Sama homma pätee myös tavalliseen lääkäriin. Näissä myös byrokratia muistuttaa välillä olemassaolostaan ja saa itkemään kotimaan palvelujen helppouden perään. Vai kuinka moni Suomessa asuva on jättänyt tulehtuneen hampaan hoitamatta siksi, ettei tiennyt minne pitäisi soittaa millä kielellä ja onko edes oikeutettu hammashoitoon siinä maassa?

Ulkomaalaisen leima. Toiseen maahan muuttaessa olet aina ”se ulkomaalainen”. Vaikka puhuisit uuden maan kieltä hyvin, niin jossain vaiheessa keskustelua paikallisen epäilykset herää sun oudon sanavalinnan tai aksentin myötä. Vaikka sopeutuisit maahan loistavasti, tulee sulle kuitenkin aina uusia pieniä siihen kulttuuriin kuuluvia asioita, joita et voi etukäteen tietää ja joista saattaa tulla typerä ja yksinkertainen olo. Toisessa kulttuurissa on vaikea olla sataprosenttisen varma kaikista kirjoittamattomista säännöistä, jotka kotimaan kulttuurissa sulla on takaraivossa läpi elämäsi. Kun ulkomailla vastaantulijat tuijottaa sua pitkään, alat miettimään, pukeudutko väärin tai käyttäydytkö nyt maan tavoille sopimattomasti tai edes erikoisesti sitä tiedostamattasi. Vaikka oon iloinen ja ylpeä saadessani olla suomalainen enkä sitä ulkomailla mitenkään peittele, ois musta joskus myös kiva ihan vaan sopeutua joukkoon ja olla yksi muista. Aina ei jaksaisi olla se erilainen, jolta kysellään outoja kysymyksiä, joka ei tiedä jotain muille itsestäänselvää asiaa ja jolle joku paikallisen kielen sana on täysin tuntematon, koska vaan paikalliset tietää sen.

Kommunikaatiovaikeudet Suomeen. Eri maassa ystävien kanssa asuessa tulee helposti ongelmia, jotka johtuu vain kommunikaation vaikeudesta. Kun on tottunut näkemään kavereita päivittäin tai edes viikottain, ja jakamaan asioita kasvotusten, on yhtäkkiä pelkän puhelimen varassa oleva yhteydenpito yllättävän hankalaa. Toisten kanssa se toimii paremmin kuin toisten. Viestitellessä on helppo lukea olemattomia asioita rivien välistä, ja saattaa syntyä väärinkäsityksiä, jotka voitaisiin välttää kasvotusten keskutelemalla. Mä oon usein myös aika kiinni omissa asuinmaatani, tai lähinnä omaa arkea ja elämää uudessa maassa koskevissa asioissa. Tän takia saatan viestitellessä kuulostaa tylyltä tai välinpitämättömältä, koska en osaa asettua toisen asemaan ja olla niin mahdottoman kiinnostunut jokaisesti silmäripsen räpäytyksestä, kun samaistuminen on molemmin puolin vaikeampaa. Ulkomailla asuminen siis ainakin omalla kohdallani todellakin aiheuttaa kommunikaatiovaikeuksia Suomeen päin. Joissain ihmissuhteissa löydetään se yhteinen, uusi sävel kommunikoida ja välit ei huonone. Toiset suhteet taas ei kestä välimatkaa yhtä hyvin. Myös enemmän rajoitettu nettiyhteys vaikeuttaa kommunikaatiota ihan konkreettisesti. Vaikka ystävyyssuhde kestäisikin erossa olon, hankaloittaa sitä omalta osaltaan pahasti pätkivät soitot ja kesken hauskan tarinan katkeavat Skype-puhelut. Niistä tulee vaan turhautunut olo ja silloin pitää osata olla purkamatta turhautumista siihen toiseen ihmiseen, vaan todeta, että ensi kerralla parempi onni nettiyhteyden kanssa. Puhelujen katkaiseminen huonon verkkoyhteyden takia tuntuu olevan aina mulle kovempi pala kuin toiselle ja harmittavan pidempään, koska kyseinen puhelu saattaa olla mun päivän ainoa yhteydenottoni Suomeen päin, jolloin katkeavan puhelun jälkeen kaveri jatkaa arkitoimiaan normaalisti ja mä jään yksin vieraaseen maahan.

hildesheim saksa 2

Tuleeko muille ulkomaille oleville lisää kohtia mieleen? Osaatteko samaistua näihin vai ovatko edelliset kohdat teille ihan hepreaa? Entäs te Suomessa asuvat, ootteko koskaan ajatellu tällasia asioita?

Rakastan uutta kotikaupunkiani

3
4
5
6
7
8

Niin kuin otsikkokin jo kertoo, Tukholma on vienyt mun sydämen. Ja mitä mä oon asunu täällä, puoltoista viikkoa? Kertoo tän kaupungin ihanuudesta, kun nyt jo oon ihan myyty. Tietenkin rakkautta kaupunkia kohtaan lisää se, että tykkään mun duunista täällä, vaikka välillä alkukankeuden keskellä repiikin hiuksia päästään. Perjantaina juttukeikalla ollessani jututin muita Tukholmaan muuttaneita about omaa ikäluokkaani olevia ihmisiä, ja heidän luetellessa tän kaupungin ja maan hyviä puolia kuuntelin aivan lumoutuneena. Nyt alkaa ehkä mennä jo vähän ylisanojen puolelle, mut minkäs sille mahtaa, kun nää speksit ympärillä on vaan niin kivat. Tukholmassa on mun mielestä jotenkin lämpimämpi ja avoimempi tunnelma, mitä oon aiemmissa tai ainakaan Suomen kaupungeissa kokenut. Eiköhän tää ylistyspuhe nyt ala jo riittämään, mun pointti varmaan tuli jo selväksi. Vaikka kulunut viikko on ollut raskas, niin tää vastaanottavainen kaupunki on helpottanut mun oloa ihan jo sillä, että kotoisammassa paikassa asiat ei tunnu niin vaikeilta, kuin mitä uppo-outo ympäristö aiheuttaisi. Toki tääkin paikka on mulle vielä vieras ja menee aikaa oppia näille käytännön tavoille, ja välillä turhauttaa, mutta kaupunki on kuitenkin ihanan viihtysä.

Reaaliaikaisemmin mun kuulumisia ja Tukholma-maisemia voi seurata instagramissa nimellä laurahelini !

Pieniä onnen hetkiä

Mä oon viime aikoina entistä enemmän tietoisesti keskittynyt positiivisiin asioihin. Pitkin päivää tulee sellaisia momentteja, joina tekee hyvää pysähtyä hetkeksi. Fiilistellä sitä hetkeä, keskittyä ja nauttia. Näitä hetkiä on varmasti jatkuvasti jokaisen päivässä, mutta harvemmin ihmiset osaa kiinnittää niihin huomiota. Mä yritän huomata nää pienet, onnellisuutta tuovat hetket. Tässä on muutama sellainen hetki, mitä oon viime päivinä kokenut.

IMG_4369

Kun herään aamuisin siihen, että aurinko paistaa kattoikkunasta suoraan sisään sänkyyn.

IMG_4362

Kun pakkasesta löytyy vielä viimeinen suomituliainen eli ruisleipä, ja päälle saa pistää uutta hullun hyvää vegetuotetta.

IMG_4416

Kun vihdoin löysin sen paikan, jonka bongasin sattumalta bussissa monta viikkoa sitten ja jota oon etsinyt, koska halusin LOVE-kirjaimista kuvan.

IMG_4429

Kun löysin superlämpimän ja mukavan villaneuleen, johon voi kääriytyä iltaisin huoneen lämpöpatterin ollessa rikki.

IMG_4381

Kun aurinko paistaa yli kahdeksan tuntia päivässä ja voin nauttia siitä ja kierrellä samalla kattelemassa nättejä taloja.

IMG_4364

Kun mun kivulias afta vihdoin lähti pois ja voin taas laittaa banaania jogurtin joukkoon.

IMG_4391

Kun näen söpöjä taloja pienine portteineen.

IMG_4434

Kun löysin alennusmyynneistä ihania juttuja, mitä en Suomesta voisi ostaa.

Tällasista pienistä jutuista mä oon muutaman päivän sisällä nauttinut. Oon myös ollu hyvin onnellinen siitä, että saan asua Saksassa ja kokea täällä tällasia päivittäisiä onnenhetkiä, mistä Suomessa en hoksaisi nauttia. Se fiilis, kun tajuut yhtäkkiä vaan olevas hirmu ilonen jostain just sillä hetkellä olevasta pikku asiasta, on aika mahtava. 

JOSKUS SAKSA VAAN OTTAA PÄÄHÄN

Mä oon koko ajan kaikille hokenut, että mulla menee täällä hyvin ja Saksa on ihana paikka asua. Ja niinhän mulla meneekin, ja niinhän se onkin. Mutta jossain vaiheessa alkaa vaan kerääntyä kaikenlaisia pikkuasioita niskaan painamaan, ja alkaa tää byrokratian luvattu taivas tuntumaan liian hankalalta handlata. Ennen vaihtoa aattelin, ettei mua sääntö-Suomen jälkeen hetkauta enää mikään, mutta nyt on alkanut pikkuhiljaa tietyt asiat kaihertaa ja hankaloittaa täällä elämistä.

IMG_2802

Mun opiskelijakortti ei vieläkään toimi, ja mä oon suoraan sanoen aika tietämätön mitä mun pitäis sen asian kanssa tehdä. Oon junissa kyllästymiseen asti selitellyt konnareille leiman puuttumista, eikä kukaan niistäkään tietenkään tiedä mitä asialle tulisi tehdä. Pitäis varmaan ite marssia international officeen selvittämään asia, mutta sekin toimisto on niin huonosti auki ja usein vielä luvattuina päivinä kiinni jostain mitä ihmeellisimmistä syistä. Jotkut puhuu jostain koneesta, missä kortti pitää aktivoida, mutta kukaan ei oikein osaa kertoa missä sellanen kone on – kaikilla muilla kun tuntuu ne leimat tosiaan olleen jo kortin saapumisesta asti. Musta tuntuu että mulla on mennyt jotain pahasti ohi kun tästä asiasta on infottu, ja tällasissa jutuissa toivoisin hirveesti että joku osais auttaa mua ihan suomen kielellä. (Hox siellä kommenttiboksin puolella, nyt ois avulle tarvetta jos joku tästä opiskelijakorttiasiasta jotain tietää!)

Hankin saksalaisen puhelinliittymän, johon pitää kuukauden välein ladata lisää puheaikaa. Mun liittymä on ollu lukossa nyt pari kolme viikkoa, koska en yksinkertasesti saa sitä enää auki. Ensin se herjasi todella pitkään väärästä salasanasta, ja kun yritin lähettää uutta, niin viesti ei koskaan saapunut mun puhelimeen. Kun vihdoin pääsin kirjautumaan sisään ja koitin ostaa lisää puheaikaa, niin eihän mun suomalainen pankkikortti käy siihen operaatioon. Sama homma paypalilla maksettaessa – osoite ja liittymä on eri maassa kuin pankki, joten eipä muuten onnistu. Ilmeisesti nyt sitten kipitän huomenna Aldiin ostamaan jotain latauskortteja, niin kuin mun saksan tulkkina toiminu kaverini neuvoi. Puhelinoperaattorin nettisivuthan on ihan pelkästään auf deutsch, natürlich. Eihän sitä nyt englanniksi ees uskaltanut toivoakaan.

IMG_2890

Saman korttiongelman takia en saa ladattua Spotifyn Premium-versiota. Okei, tää nyt on ongelmista pienin, mutta kun mulla ei tosiaan se liittymä pelitä eikä täältä maasta rajatonta nettiä puhelimeen saisikaan, niin se Premium ois niin kiva lisä iltalenkkeilyyn ja koulumatkoihin. Spotify-tilin rekisteröinti kun on siirtynyt jo Saksan lipun alle ja kortti on edelleen suomalainen, tulee tilaus aina bumerangina takaisin. Olin aatellu jättää saksalaisen pankkitilin avaamatta, mutta kohta alkaa se päätös kaduttaa. En tiedä oisko siinä enää mitään järkeä, kun vaihtoa on jäljellä enää kolme kuukautta… Hmph.

Täällä ei myös melkeen missään voi maksaa kortilla, saatika sitten sillä Electronilla. Mä oon superhuono kantamaan käteistä mukana, ja välillä alkaa oikeasti potuttaa, kun haluisit ostaa jonkun kahvin ja sämpylän tai muuta vastaavaa pientä, mutta et voi koska kortti ei käy. Ja jos koitat maksaa jollain viidenkympin setelillä niin aika kiristelevin naamoin se otetaan vastaan kassalla. Voi pyhä jysäys, rahaa se on virtuaalinenkin tai keltaselle setelille painettu raha.

IMG_2929

Eilen viimeksi myöhästyin bussista ärsyttävimmällä tavalla, millä se voi tapahtua. Olin jo bussin vieressä ja juuri painamassa sitä nappia, jolla saan keskiovet auki, kun bussi alkoi kaasuttelemaan tiehensä. Siihen sitten jäin suomalaisia kirosanoja jupisten odottelemaan seuraavaa, ja tietenkin myöhästyin luennolta. Ärsyttää hirveästi tollanen täydellinen sääntöjen noudattaminen ja totaalinen joustamattomuus. Tää ei ole ees eka kerta, kun mulle näin käy. Okei voisin olla myös itse paikalla minuuttia aikaisemmin, mutta silti ärsyttää, että sen bussin pitää lähteä juuri sillon liikkelle kun viisari siirtyy lähtöminuutin kohdalle eikä sekuntiakaan myöhemmin.

Ehkä kaikkein eniten hankaluuksia aiheuttava asia on se, ettei mun opiskelijatunnukset enää jostain syystä toimi. En pääse kirjautumaan enää LSF:ään eli paikkaan, jossa kurssien tiedot on näkyvissä ja hallittavissa, enkä yliopiston wifiin. Ilmeisesti sähköpostiin on tullut uudet tunnukset, joilla kyseiset jutut pitäisi toimia, mutta mä en oo tätäkään sähköpostia koskaan vastaanottanut. Tääkin asia pitäisi varmaan käydä international officella selvittämässä, ja oikeestaan tunnen oloni aika typeräksi tässä valittaessani asiasta, kun voisin yhtä hyvin vaatimattomien aukioloaikojen sisällä käydä kysäsemässä asiasta toimistolla. Suomessa oisin lähettänyt sähköpostia ja saanut vastauksen vuorokauden sisällä, mutta täällähän ei taas sellaista metodia tunneta, onhan sähköpostin lähettäminen toimistotyöntekijöille nyt aika absurdi ajatus sinänsä. Tai näin ainakin annettiin ymmärtää orientaatioviikoilla, eikä nettisivuiltakaan löydy kyseisiä yhteystietoja joten hankalaa on.

IMG_2847

Joskus Saksa siis vaan tosiaankin ottaa päähän. Okei, osa näistä asioista ei varmaankaan ole tän maan vika ja itekin voisin olla hieman aktiivisempi selvittämään ongelmiani, mutta silti. Kun näitä hommia kasaantuu ja kaikki tuntuu niin supervaikealta, tekisi vaan mieli hautautua peiton alle eikä lähteä sanakirja kädessä ulos selvittämään kuinka monen lappusen ja eri toimistossa juoksemisen jälkeen hommat saataisiin rullaamaan taas. Välillä oon ihan fine näitten hankaluuksien kanssa ja välillä taas hakkaan päätä seinään ja potkin pattereita. Mutta tällasta kai tää ulkomailla asuminen sitten on. Ei pelkkää halpaa viiniä ja nähtävyyksiä (okei en oo missään vaiheessa kuvitellutkaan että tollasta ois) vaan maan kaikki byrokratiakoukerot ja paperilappuleimaamiset tulee kaupan päälle muutossa. Joskus pitää vaan hengittää syvään, kirjoittaa tällanen avautuminen blogiin johon en yleensä negatiivisuuksia paljoa päästele, ja kirjoittaa kalenteriin jokaisen päivän kohdalle yksi hoidettava asia. Tai avata Netflix ja sipsipussi, sekin käy.