Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

syvällinen

Kuukauden ekoahdistus: Ostakaa, kuluttakaa, hysterisoikaa!

Kulutushysteria on yksi pahiten ja nopeiten maapalloa tuhoava asia. Ihmisten ilmastotietoisuuden lisäännyttyä viime vuosina on kulutushysteriaa vastaan ollut paljon puhetta ja tekstiä ympäri mediaa, ja keskustelun myötä ihmisten ajatusmaailma onkin alkanut kääntyä positiivisempaan suuntaan. Nyt koronakriisin puhjetessa en voi olla miettimättä, mitä tästä seuraa myös kulutuksen kannalta.
 
Joka puolella toitotetaan, miten nyt erityisesti pienyrittäjiä pitää tukea. Olen täysin samaa mieltä, ja itsekin haluan osallistua omalta osaltani tukemaan yrittäjiä. Sitä en kuitenkaan hyväksy, että tämän käskyn varjolla ostetaan taas mielettömät määrät materiaa, jota ei oikeastaan edes tarvita. 
 
Toivon, että nyt esiin nousisivat ekologisia valmisteita käyttävät yrittäjät muovikrääsän myyjien sijaan. Ilokseni olen nähnyt jo parin ekologisen verkkokaupan mainostavan poikkeavalla lauseella; tue meitä ostamalla vain, jos tarvitset jotain.

kuukauden ekoahdistus kulutushysteria 1

 
Vaikka kuinka haluat tukea pienyrittäjiä, en kuitenkaan suosittele sen varjolla ostamaan ihan mitä tahansa. Ehkä tämän kriisin aikana ne maapalloa enemmän kuluttavat yritykset jopa voisivat karsiutua pois, ja markkinoille tulisi enemmän kestäviä ja vastuullisia valintoja tekeviä yrittäjiä. Niitä kuitenkin pitkäjänteisesti katsoen tarvitaan enemmän.
 
Käy siis edelleen läpi pääsi sisällä listaa siitä, tarvitsetko tuotetta oikeasti, ennen kuin ryntäät sen ostamaan vain taloutta tukeaksesi. Turha ostos pelastaa yritykseltä ehkä puolikkaan päivän, mutta tuhoaa maapalloa aivan samalla tavalla kuin ennen koronakriisiäkin. Esimerkiksi vaatteita ostaessa suosittelen edelleen käyttämään tätä ohjeistusta ostopäätöstä tehdessä.
 
Mua vähän myös ahdistaa tässä kriisissä se hirveä hamstraaminen. Ostetaan kaupan hyllyt elintarvikkeista tyhjäksi ja unohdetaan lopulta puolet ostoksista lojumaan kaapin pohjalle, kun huomataan ruokamäärän olevan täysin ylimitoitettu parin viikon karanteenille. Onneksi ihmiset ostavat edes säilykkeitä, mutta kyllä niissäkin parasta ennen -päiväys tulee jossain vaiheessa vastaan. 
 
On myös harmittanut lukea sosiaalisesta mediasta ihmisten itkua lihan hamstraamisesta niin, että itkijät voivottelevat kun he tarvitsevat lihaa ja voi voi nyt ei voi syödä mitään. Jepjep, näinhän se on. 
 
Joka tapauksessa, hysteerinen kuluttaminen on tässä tilanteessa aivan yhtä typerää kuin aiemmissakin tilanteissa. Ahdistaa, miten älyttömäksi ihmisten touhu menee. Jos säästät ilmastoa sillä, että joudut koronan vuoksi perumaan ulkomaanmatkasi, älä osta tilalle monta kiloa krääsää ja roskiin menevää ruokaa. Kuluttamista ei tarvitse kompensoida uudella kuluttamisella.

kuukauden ekoahdistus kulutushysteria 2


Kuukauden ekoahdistus -postaussarjan uusi postaus ilmestyy joka kuun lopussa. Sarjassa käsittelen ajankohtaisia tai muuten vaan omassa mielessäni pyöriviä ajatuksia erilaisista ekologisuutta koskevista asioista. Tarkoitus on herättää keskustelua, joten kommentoi rohkeasti teksteistä heränneitä ajatuksia. Keskustelen mielelläni ekologisista asioista hyvässä hengessä!
 
Sarjan aiemmat postaukset:

Kuukauden ekoahdistus: Roskien lajittelun ylitsepääsemätön vaikeus

 

Kuka tunnustaa olevansa laiska lajittelemaan roskia? Hep, täällä yksi. Tänään on luvassa omatunnon kolkutusta ja synninpäästöä roskien lajittelun suhteen.

kuukauden ekoahdistus 1

Tunnustan heti alkuun: meillä on kotona sisällä kaksi roskista, sekajäte ja biojäte. Kaikki biot menevät biojätteeseen, kaikki muu sekajätteeseen. Okei, metallit ja lasit laitetaan erikseen niille kuuluviin lootiin, mutta sisätiloissa meillä ei ole niille omaa roskista, vaan säilytyspaikka on tiskipöydän nurkassa.
Olen niin monesti haaveillut paremmasta lajittelupisteestä. Mun mielestä olisi ihanaa lajitella erikseen muovi, kartonki, metalli, lasi, bio, lehdet ja viimeisenä se sekajäte, jonka määrä kutistuisi minimiin nykyiseen verrattuna.
Ensimmäinen ongelma tulee vastaan siinä, että mihis himpskattiin me pistäisimme eri roskat kotona. Tiskialtaiden alle roskakaappiin mahtuu kaksi ämpäriä, eikä roskia huvita pitää kovin paljon esilläkään keittiön puolella. Olen haaveillut Niimaarin Ecosmolista jo pidemmän aikaa, sillä tuon näköisen lajitteluboksin kehtaisin pitää näkyvissä. Roskien lajitteluun kotona pitäisi kuitenkin keksiä jokin systeemi, sillä tilaa ei ole loputtomiin tiskialtaiden alla.

kuukauden ekoahdistus 3


Toinen ongelma onkin siinä, että lajitellut jätteet pitäisi toimittaa ulkoroskiksille. Meidän taloyhtiössämme ei nimittäin ole kartongille eikä muoville keräysastioita. Lähin muovinkeräyspiste löytyy automatkan päästä sillä suunnalla, jossa ei tule joka viikko käytyä, eikä viitsisi ilmaa saastuttaa autolla vain roskien viemistä varten. Muovien pitäisi siis pahimmillaan muutaman viikon lojua sisätiloissa ennen niiden poisviemistä, jolloin kodin sisäinen lajittelusysteemi pitäisi olla kunnossa. Kartonkipisteellekin on matkaa yli kilometri, eikä se satu sopivasti työmatkan varrelle. (Omat lähimmät lajittelupisteet voitte kätevästi tarkastaa Kierrätys.infon sivuilta.)
Tekosyitähän nämä ovat, ja sehän tässä ahdistaakin.
Jos sisältä löytyisi ulkonäöllisesti tyylikäs ja sisällöllisesti kätevä lajittelukaluste, ja kaiken lajiteltavan saisi vietyä omalle pihalle, olisi roskien lajittelu helppoa ja vaivatonta laiskallekin ihmiselle. Ahdistaa heittää kaikki sekaroskikseen oman saamattomuuden vuoksi, mutta asialle on hankalaa tehdäkään oikein mitään.
Joskus olen niin pahis, että löytäessäni jääkaapista pilantuneen ruokatarvikkeen, en kaiva ruokaa ulos rasiasta biojätepussiin, vaan heitän koko höskän äkkiä sekajätteen joukkoon. Biojäteastia likaantuu helposti, ja se saattaa olla likoamassa useita päiviä, jonka aikana ruoantähteet menevät sekajätteeseen.
 
kuukauden ekoahdistus 2

Tämä asia aiheuttaa minulle jatkuvasti huonoa omatuntoa, ja hävettää nytkin ääneen sanoa, kuinka huono olen lajittelemaan. Puhumattakaan siitä, kuinka ärsyttäää mehupurkkien ynnä muiden huuhtelu ja taittelu on, mutta ne sentään vielä menettelee, jos muut speksit olisivat kohdallaan.
 
Tällaista ekoahdistusta tässä kuussa. Olisin kiitollinen, jos jättäisitte kommenttikenttään omat roskien lajittelun synnintunnustuksenne, jotta en tuntisi olevan yksin asian kanssa. Kiitollisuutta saa osakseen myös vinkeistä, jolla helpottaa tätä lajittelurumbaa! <3
Ps.

 

Kuukauden ekoahdistus: Australian maastopalot

Australian maastopalot ovat olleet kaikkien huulilla ja kantautuneet jokaisen korvaan. Joidenkin mielestä asiasta on varmasti jo jauhettu ihan tarpeeksi, mutta fakta on se, että leppoisampiin aiheisiin vaihtaminen ei sammuta tulipaloa Australiassa. Ei tosin siitä puhuminenkaan, mutta tietoisuuden lisäämisestä ei ole haittaa.

Australiassa maastoa poltetaan myös tarkoituksella, mutta nyt palot ovat levinneet ennätyslaajalle ja lähteneet käsistä. Joka minuutti liekit tuhoavat Australian ainutlaatuista luontoa ja siellä eläviä eläinkuntia. Kuvat hiiltyneistä, palopelastajien kaulaan ripustautuneista koaloista leviävät ympäri somea. Söpöillä eläimillä huomion keräämistä voi toki kyseinalastaa, mutta tässä tapauksessa sympatiani menevät täysin koalien puolelle. Toimikoot he kasvoina Australian paloille, joissa yli 20 ihmistä on menettänyt henkensä ja yli 1000 asuintaloa on tuhoutunut.

Tulipalot ovat riehuneet noin 5,5 miljoonan hehtaarin alueella Australiassa. Vertailun vuoksi sanottakoon Amazonin metsäpalojen polttaneen maata noin 900 000 hehtaarin laajuudelta. Mistään pikku paloista ei siis ole kyse.

australian maastopalot 1

Mistä palot saivat alkunsa? Alkujaan palot ovat syttyneet kuuman ja kuivan ilman, salamoiden ja voimakkaan tuulen yhteisseurauksena. Jotkut paloista on sytytetty tahallaan. Vaikka Australiassa palaakin joka vuosi, ei näin mittavissa maastopaloissa voi olla ottamatta huomioon ilmastonmuutoksen vaikutusta palon syttymisiin.

Suuri vaikutus on myös australialaisella politiikalla. Maan päätösvaltaisimpien ihmisten sanotaan laiminlyöneen ennaltaehkäisyä asian tiimoilta jo pitkään. Kasvava maastopalojen uhka on ollut tiedossa, mutta päättäjät eivät ole korvaansa lotkauttaneet. Asiasta nyt huomauttaessa asenne vaikuttaa välinpitämättömältä. Varapääministeri Michael McCormack on todennut, etteivät ihmiset kaipaa nyt ”mitään puhdasmielisten, valaistuneiden pääkaupungin viherpiipertäjien paasausta”.

Olisi varmaan kannattanut kuunnella sitä paasausta hieman aiemmin. Siinä vaiheessa kun puoli maata palaa, on helppo sanoa, että ei viherpiipitys niitä henkiä nyt pelasta.

australian maastopalot 2

Suomalaisille toisella puolella maapalloa tapahtuva luonnonkatastrofi voi tuntua kaukaiselta. Itse en kuitenkaan voi olla miettimättä, miten Suomen laita olisi 5-10 vuoden päästä, jos täällä ilmastonmuutoksen myötävaikuttamien asioiden ennaltaehkäisy hoidettaisiin yhtä huonosti kuin Australiassa. Somessa törmää päivittäin edelleen niihin ihmisiin, jotka uskovat koko ilmastonmuutoksen olevan humpuukia. Vaikka maastopalot johtuivat monesta muustakin syystä, surkea ilmastopolitiikka ei ole asiaa auttanut.

Nyt on vaan ihan oikeasti pakko toimia maapallon hyväksi. Ihan oikeasti.

Ps. Jos haluat auttaa Australian metsäpalojen uhreja, Australian Punainen Risti on yksi väylä toimittaa apua perille. Lisää auttamisen väyliä löydät muun muassa täältä.

australian maastopalot 3

Kuukauden ekoahdistus -postaussarjan uusi postaus ilmestyy joka kuun lopussa. Sarjassa käsittelen ajankohtaisia tai muuten vaan omassa mielessäni pyöriviä ajatuksia erilaisista ekologisuutta koskevista asioista. Tarkoitus on herättää keskustelua, joten kommentoi rohkeasti teksteistä heränneitä ajatuksia. Keskustelen mielelläni ekologisista asioista hyvässä hengessä!

IHAN(A) KAMALA INSPIRAATIO

inspiraatio 4

Inspiraatio. Luovuuden lähde ja sen paras ystävä, mutta samalla suurin vihollinen. Silloin kun inspiraatiota on, kaikki tuntuu sujuvan kuin vettä vaan, sillä lailla soljuvasti ja joka suuntaan läikehtien. Mutta kun kärsii pahasta inspiraation puutteesta, niin silloin siitä todellakin kärsii.

Rakastan kirjoittaa, kuvata ja ideoida uusia juttuja. Inspiroidun oikeastaan kaikesta ympärillä olevasta. Joskus kävellessäni töistä kotiin saatan pyöritellä mielessäni postausideaa, ja muotoilen valmiita lauseita, joiden ympärille rakentaa tekstiä. Olo tuntuu mahtavalta. Käyn mielessäni jatkuvasti keskusteluja, jotka auttavat mua kehittämään kaikkea uutta. Mutta usein inspiraatio katkeaa matkalla ideoinnista tekoihin. Valmis postausidea luikkii pakoon päästäni siinä vaiheessa, kun olisi aika kirjoittaa se tietokoneelle. Mitä enemmän yritän pitää kiinni ajatuksista ja niistä valmiiksi keksityistä lauseista, sitä liukkaammin ne vilahtavat sormieni välistä pakoon, enkä enää muista mistä piti ottaa kiinni. Ja silloin inspiraatio katoaa ja tunkkainen blokki päässäni ottaa vallan.

Toisinaan luen artikkeleita lehdistä ja kurkin tavallisten ihmisten elämään. Usein artikkelin pointti on kertoa sen tavallisen ihmisen tarina siitä, miten hän yhtäkkiä päätti tehdä jotain suurta ja onnistui siinä. Näiden tarinoiden lukemisen jälkeen olen aina vahvasti inspiroitunut, milloin orpokodin rakentamisesta Afrikkaan ja milloin kuusilapsisen perheen pyörittämisestä kotoa käsin samalla kun johtaisin isoa firmaa ja leipaisisin viikonloppupullat vasemmalla kädellä kokin essu päällä. Unohdan nämä ajatukset yhtä nopeasti kuin ne keksinkin, mutta saan inspiraatiota muista ihmisistä. Se kai niiden tarinoiden juju tavallaan onkin. Tällä hetkellä inspiroidun eniten ajatuksesta kirjoittaa muiden tarinoista, jotta toiset voivat inspiroitua niistä samalla tavalla kuin minä joka toisen lehtijutun jälkeen.

inspiraatio 6inspiraatio 5inspiraatio 2inspiraatio 3

Bloggaaminen vaatii inspiraatiota hullun lailla, ja vielä enemmän se vaatii inspiraation laittamista todeksi. Olen lukemattomat kerrat ollut jossain tilanteessa, ja yhtäkkiä saanut päähäni idean, että tästä haluan kirjoittaa blogiin. Yhtä monta kertaa olen myös jättänyt kirjoittamatta, sillä en ole oikeastaan tiennyt, mitä kertoa. Mikä siinä asiassa olisi niin mielenkiintoista, että joku oikeasti haluaisi sen lukea. Ehkä ensi kerralla minun pitäisi vain tarttua ideaan ja kirjoittaa juuri se, mitä haluan sanoa. Jättää hyötynäkökulma ajattelematta ja vain kertoa mitä siitä ikinä mieleen tuleekaan. Juuri siitä tunteesta, mikä minussa vallitsi kyseisessä tilanteessa. Niin saisin inspiraatiota hyödynnettyä.

Eniten minua inspiroi ympärillä olevat ihmiset ja jokapäiväiset kohtaamiset. Koen löytäneeni lähipiirini ihmisiä, jotka inspiroivat minua pelkällä olemassaolollaan, ja arvostan heidän läsnäoloaan joka päivä. Saatan myös inspiroitua vahvasti tuntemattomista ihmisistä. Se on yksi syy, miksi rakastan asiakaspalvelutyötä. Kun vaihtaa muutaman sanan tuntemattoman asiakkaan kanssa ja oikeasti kuuntelee, mitä hänellä on sanottavana, voi saada itselleen paljon. Ainakin omat ajatukseni alkavat laukata ja inspiraatio vaan jyllää tietään läpi aivoissani silloin, kun satunnainen ihminen kertoo jostain itselleen merkittävästä, aivan pienestäkin asiasta. Nämä ovat niitä tärkeimpiä inspiraation lähteitäni ja toivonkin osaavani hyödyntää niitä riittävän hyvin. Jos ei vielä, niin jatkossa.

Ehkä tämä teksti on hyvä alku inspiraation hyödyntämiselle. Idean koko tekstiin sain postauksen kuvista. Keksittiin ihan sattumalta ottaa kuvia tässä paikassa, ja en tiedä itsekään miksi, mutta rakastan näitä kuvia. Näistä sain heti inspiraation kirjoittaa kuvien ympärille jotain suurta, sillä mielestäni nämä kuvat ansaitsivat sen. Joskus on vaan sellainen fiilis. Inspiraatiopostauksen lauseita pyörittelin myös valmiiksi mielessäni jo useita viikkoja sitten, mutta lopulta hylkäsin ne kaikki ja annoin tekstin tulla tajunnanvirtana ulos. Joskus on sellainenkin fiilis.

Mikä sua inspiroi? Mitä teet silloin, kun mikään ei inspiroi?

inspiraatio 1inspiraatio 7

20 x MIKSI?

Ihmisen peruskysymys: miksi!? Rakastan lukea vastaavia postauksia muiden blogeista ja etenkin koko jutun alullepanija Saran blogista, ja listaan miksi-kysymyksiä usein mielessäni. Seuraavaksi siis 20 omaan mieleeni juolahtanutta kysymystä!

Miksi Facebook-kirppisten ylläpitäjille nousee niin usein valta hattuun?
Miksi oon aina lukenut (ja luen edelleen) Sisu-merkin sanana Gifu?
Miksi omaa ikää pitää joka vuosi kriiseillä?
Miksi Temptation Island on niin suosittu?
Miksi lausun aina island-sanan aisländ?
Miksi terveelliset bataattiranut eivät vaan voi voittaa maultaan epäterveellisiä normiranuja?

Miksi Blogger muuttaa aina itsestään rivinvälejä kesken postausten?
Miksi monet kirjoittavat sanan kuulostaa ”kuullostaa”?

talvinen maisema meri 1
talvinen maisema meri 2&3

Miksi rokotustiedot pitää olla monella erillisellä kauan sitten hukatulla paperilapulla eikä kätevästi netissä rekisterissä?
Miksi pelaan pelikonsoleilla aina vaan lasten pelejä?
Miksi mitä kuuluu-kysymykseen vastataan usein ”eipä mitään” vaikka kaikilla varmasti on aina jotain?
Miksi urheilusuorituksen jälkeen ei voi mennä heti suihkuun vaan pitää maata sohvalla niin kauan, että alkaa palella?
Miksi Instagramissa vaihtaessa profiilikuvaa tulee vaihtoehto ”ota kuva”? Onko kukaan ikinä edes käyttänyt sitä toimintoa?
Miksi meinaan nukahtaa sohvalle 90% kerroista kun katselen leffaa telkkarista?
Miksi jotkut pitää edelleen jouluvaloja ikkunoissaan? Kamoon, nyt on huhtikuu!
Miksi kaikki on nykyään bossladyja?
Miksi baarin lattia on aina niin tahmea, että kengät jää siihen kiinni?
Miksi Frendien tunnarin yhdessä kohdassa on aina pakko taputtaa mukana?
Miksi pitää tunnustella taskuista ovatko tavarat vielä siellä, vaikka ne olisi juuri laittanut taskuun?
Miksi lapsena aurinko piirrettiin aina paperin kulmaan?

TÄRKEINTÄ, MITÄ OLEN OPPINUT…

Parisuhteessa?
Puhuminen kannattaa aina, sekä avoimuus ja rehellisyys. Vaikka olisi mikä asia mielessä ja kuinka hävettäisi tai tuntuisi vaikealta sanoa se ääneen, niin kumppanille puhuminen tekee asiasta lähes poikkeuksetta helpomman käsitellä. Vai kuinka usein siitä on ollut hyötyä, että pyörittelee hankalaa asiaa mielessään eikä puhu toiselle suoraan?

Töissä?
Kaikki mokailevat, ja omat mokat unohtuvat muiden mielestä paljon nopeammin kuin omasta. Kuinka monta kertaa olenkaan stressannut ja nolostellut jotain työmokaa, ja lopulta huomannut sen olevan täysin korjaamiskelvoton juttu vaan mun mielestäni? Erittäin monta, koska yleensä mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut ja oon oikeasti ollut pätevämpi kuin itse uskoinkaan.

Opiskellessa?
Kaiken ei aina tarvitse olla täydellistä, hyvin usein pelkkä läpipääsy riittää ja kurssinumero ei aina kerro todellisesta oppimisen tasosta. Asiat on tärkeämpää sisäistää kuin opetella ulkoa vain tentin ajaksi.

Lapsuudenkodissa?
Kotiin saa aina tulla. Tätä mulle on painotettu ties kuinka paljon, ja tämä on se asia, jota haluan painottaa myös omille lapsilleni tulevaisuudessa. Vaikka mikä olisi, niin kotiin saa aina tulla, koti on aina turvapaikka ja siellä saa olla oma itsensä.

Bloggaajana?
Rentoudella pääsee pisimmälle ja liikaa paineita ei kannata ottaa. Mulla on tapana stressata blogiasioista yllättävän paljon, mutta se, etten joskus pääse julkaisemaan postausta juuri nyt tai että tekstiin tulee kummallinen tyhjä rivi jota en saa pois, ei oikeasti haittaa mitään. Rennosti omana itsenään eteenpäin, niin blogista tulee just sellainen kuin itse haluan.
kaide hipsteri 2kaide hipsteri 1kaide hipsteri 3
Matkustellessa?
Kukaan ei ole toisen yläpuolella. Keniassa asuessani huomasin aluksi hieman sääliväni paikallisia, jotka elävät hyvin askeettisesti ja huonoissa oloissa. Parin kuukauden aikana tajusin kuitenkin sen, ettei mun kannata heitä sääliä eivätkä he todellakaan sääliäni kaipaa. En voi nostaa omaa elämääni toisen elämän yläpuolelle vain siksi, että mulla on suihku kylppärissä ja sähköä ympäri vuorokauden. Ne paikalliset eivät välttämättä tosiaan edes haluaisi elää länsimaisten yltäkylläistä elämää tai koe omaavansa jotenkin huonompia elämiä. Kaikki arvostavat eri asioita, eikä kenenkään tarvitse nostaa itseään jalustalle tai luulla, että oma elämä on muiden mielestä jotenkin tavoittelemisen arvoista. Tämä konkretisoitui mulle erittäin vahvasti asuessani kehitysmaassa pienessä kylässä.

Ystävyydestä?
Osa ystävyyssuhteita kestää vain tietyn ajanjakson elämästä, ja se on ihan fine. Vaikka osa ystävyyssuhteista kantaakin toivottavasti läpi elämän, on ihan okei myöntää, että osa on tarkoitettu vain hetkeksi pysyviksi. Etääntyminen ystävistä on ihan normaalia siinä vaiheessa, kun yhdistävä tekijä katkeaa tai toisen elämä ja ajatusmaailma vaan tuntuu liian erilaiselta, jotta yhteydenpitoa kannattaisi jatkaa. Toki pitkät ystävyyssuhteet ovat upeita, mutta joskus käy niin, ettei yhteistä enää ole, ja silloin on parempi kiittää ja päästää irti eikä jatkaa väkinäisesti eteenpäin.

Isovanhemmiltani?
Niin kauan, kun uskoo Jumalaan, ei ole yksin. Mun isovanhemmat on tosi uskonnollisia, ja mä oon saanut käydä läpi monet keskustelut ja valistukset asiasta niin hyvässä kuin huonossa. Tuo lause on kuitenkin mun mielestä erittäin hyvä ja lohduttava ja samalla jotain, mitä kukaan ei voi kumota. On jokaisen oma asia mihin uskoo, mutta jos uskoo ja haluaa uskoa Jumalaan, niin yksin ei tarvitse olla. Viisasta ja simppeliä.

Elämästä?
Ota vastaan kaikki mitä tulee. Elämässä tulee väistämättä asioita, jotka ovat vaikeita ymmärtää ja käsitellä, ja joista ei tunnu syntyvän mitään hyvää. Itse uskon, että kaikesta on mahdollisuus ammentaa jotain positiivista, vaikka se vaikutus syntyisi kuukauden, vuoden tai kymmenen vuoden päästä. Kaikesta kuitenkin oppii jotain, jos ei elämästä niin itsestään. Hankalaltakin tuntuva asia kannattaa ottaa vastaan ja kääntää omaksi voimavarakseen – hyödyttää enemmän kuin ikävässä olosa rypeminen.

SEITSEMÄN SYNTIÄNI

1 laituri dramaattinen maisema


Herkuttelusyntini
Voin syödä purkillisen Pringles Originaleja ongelmitta ja vetää siihen päälle vielä kolmasosan isosta sipsipussista. Oon oikeesti pahimman luokan sipsihirmu, mutta minkäs sille voi kun se on niin hyvää…
Ihonhoitosyntini

Tunnustan: en jaksa pestä meikkejä erikseen pois illalla, jos en käy muuten suihkussa. Eli nukun välillä siis meikit naamassa. Tosin haluan vähän puolustella tätä sillä, että käytän pääasiassa vaan ripsaria ja kulmakynää, eli iholle ei meikkiä jää yön ajaksi.
Siivoussyntini

Mulle on ihan luontevaa elää epäjärjestyksessä ja lattioille kasvavat vaatepinot ei ihan oikeasti useimmiten edes haittaa mua, tiettyyn pisteeseen asti. Likasuutta en siedä, sotkua kyllä. En ole kovin tarkka siivouksesta, epäjärjestys on musta ihan ok kunhan ei etene kaaokseksi asti.
Hiussyntini

Jos en aio pestä hiuksia, en myöskään kastele niitä suihkussa vaan pidän ne nutturalla niin, että niihin osuu vettä mahdollisimman vähän. Joskus saatan olla useamman päivän niin, ettei mun hiuksia ole edes kasteltu välissä.

6 laituri dramaattinen maisema7 laituri dramaattinen maisema

Ystävyyssyntini

Oon älyttömän huono vastaamaan viesteihin. Usein en puhelimen kilahtaessa (okei pidän kyllä aina puhelinta äänettömällä ja värinättömällä) vaan voi tai jaksa keskittyä tarpeeksi viestin vastaamiseen, ja sitten asia unohtuu. Pahinta on huomata se vasta sitten, kun sama ystävä laittaa uudestaan viestiä ja näen sen pahimmassa tapauksessa viikkoja vastausta odottaneen viestin keskustelussa. Hups.

Pukeutumissyntini

Mulla on erittäin paljon vaatteita, joita en enää käytä ja joita silti säilytän vuodesta toiseen, kun en raaski heittää pois. Pitäisi käydä ne läpi ja rohkeasti vaan pukea päälle vanhoja vaatteita ja yhdistellä niitä uudestaan. Tosin nämä vanhat vaatteet on sitten oikeasti välillä ihan useita vuosia vanhoja, eli pitäisi oikeasti jaksaa heitellä niitä eteenpäin kun omat käyttökerrat jäävät vähiin.

2 laituri dramaattinen maisema

Parisuhdesyntini
Mulla on tapana jättää kaikki lähtövalmistelut ihan viime tippaan. Kun sovitaan lähtevämme johonkin, saatan istua sohvalla tekemättä mitään siihen asti, että aikaa lähtöön on enää muutama minuutti. Silloin alan tekemään asioita hirveellä vauhdilla ja oon valmis ihan viime tipassa, kun poikaystävä on jo kengät jalassa ovella odottelemassa. Ymmärrän täysin, että tää synti on hieman ärsyttävä. 😀

On niin saatanan mukavaa kun saa kimaltaa

Kello on puoli kaksi yöllä enkä mä saa unta. Näin viime yönä kamalia painajaisia, joissa palasin hetkeksi taas Keniaan tuttuihin ympyröihin. Unessa kaikki se, mitä olin kaivannut, oli jotenkin tosi vääristynyttä – lapset ei muistanut mua enää ja tunnelma oli erilainen. Silti mulla oli sellanen olo, että oon kotona. Ja se Keniassa kotona oleminen oli siinä unessa niin kauheeta ja pelottavaa, että en uskalla nyt nukahtaa uudestaan, koska en halua tuntea sitä fiilistä uudestaan enää edes unessa. Siksi ehkä oonkin aatellut niin paljon sitä, miksi nää kaksi kulttuuria tuntuu musta niin erilaisilta keskenään.

Mulla on ollut viime päivinä aika kova ikävä Keniaan, kun oma elämä on tuntunut ahdistavalta. Puhuin muutama postaus takaperin siitä keniakuplasta, jossa oon elänyt koko kesän. No se kupla on nyt vihdoin poksahtanut, enkä ois ikinä voinut uskoa, kuinka paljon tulisin kaipaamaan sinne sisälle. Vaikka koen edelleen joka päivä kiitollisuutta siitä, miten hyvässä yhteiskunnassa mun oma koti on, tuntuu tää elämä Suomessa nyt jotenkin hirveen tylsältä. Oon aina vähän salaa naureskellut niille, jotka palaa ulkomaanasumiselta takasin Suomeen ja on heti sitä mieltä, että Suomi on tylsin paikka ikinä ja niiin lame. Mutta mun on nyt pakko niellä ne naureskelut pois ja todeta, että tylsältähän tää nyt vähän niin kuin tuntuu. Kaikki sujuu niin rutiininomaisesti, päivästä toiseen samoja juttuja ja missään ei ikinä oikeastaan tapahdu mitään.

Viime keväänä rakastin mun arkea ja olin tosi tyytyväinen oman elämäni rullaavuuteen. Nyt tuntuu jotenkin oudolta, miten jokanen aamu pitäis alkaa sillä kahvikupposella ja hyvällä ja terveellisellä aamupalalla. Päivän mittaan tehdään vähän kouluhommia, käydään ehkä heittämässä yks työvuoro ja juostaan kymmenen kilsan lenkki, jonka jälkeen selaillaan vähän somea ja syödään jotain helvetin terveysrahkaa. Sitten nukkumaan, koska ihminen tarvitsee yhdeksän tuntia yössä unta. Kertaakaan ei yöllä herätä rukouskutsuun tai ulkoota kantautuviin tappeluiden ääniin – jos herätäänkin naapureiden känniölinöihin, niin valitusta vaan talonyhtiölle ja kohta saa naapurin ärsyttävä elämöitsijä kenkää niiden valkosiksi maalattujen seinien sisältä.

Myönnetään, että inhosin Keniassa sitä turvallisuutensa puolesta pelkäämistä, mutta samalla se toi myös isoja piikkejä molempiin suuntiin koko väestön elämässä. Täällä tuntuu siltä, että vaikka omassa elämässä olisi minkälainen vuoristorata käynnissä, niin mun ympäristön yleinen elämänlaatu on niin tasasen turvallisen tylsän tappavaa. Kaikki sujuu kuin rasvattu ja menee niin kuin Strömssössä, ja jos joku särö siihen puhtaaseen ja kauniiseen kimalluksentäyteiseen elämään tulee, niin se asiasta tehdään kauhea haloo ja todetaan koettelemusten kasvattavan ja ollaan vahvempia ihmisiä taas. Ja huh, hyvä kun en kerenny niitä masennuslääkkeitä reseptiltä hakea kun tää voimajooga ja puhdistava yrttitee sai mut taas uskomaan itteeni. Vaikka oikeesti tää esimerkiksi keksitty suuri vastoinkäyminen hetkautti mun elämänlinjaa yhden puolikkaan desimaalin verran, eikä vaikuttanut mihinkään kokonaisuuteen sitten tasan yhtään. Yhtä tasasesti sitä oikeesti körötellään elämässä eteenpäin.

IMG_1244

Jotenkin elämä Suomessa tuntuu rullaavan niin tasasesti ja ilman ihan oikeita ongelmia. Tuntuu, että tää koko maa on niin lamaantunut omaan hyvinvointiinsa. Tiedän, että tää ajatusmaailma ja varsinkin sen ääneen sanominen ärsyttää monia – muakin ärsytti aikasemmin. Mut elettyäni pari kuukautta tuolla sekasorron keskellä, jossa jokanen kuluva tunti saatto tuoda mukanaan ihan oikeasti elämää mullistavia yllätyksiä ja mikään ei ikinä mennyt suunnitelmien mukaan, tuntuu musta vaan tää kotimaan järjestelmällisyys ja säntillisyys jotenkin niin hirveen utopistiselta. Sellaselta, etten mä osaa enää olla täällä. Tai ehkä ongelma onkin siinä, etten mä halua osata, en tiedä. Mua väsyttää ihan hirveesti tää tehokkuus mikä mun ympärillä koko ajan vallitsee. Keniassa mua turhautti välillä se, ettei siellä saatu ikinä mitään aikaseksi ja kaikkien asioiden teko veny niin pitkäksi. Nyt musta kuitenkin tuntuu, että kaipaan sitä chilliä olotilaa, mitä Keniassa koin joka päivä. Jos et halunnut tehdä mitään sinä päivänä niin et yksinkertasesti tehnyt. (Okei, tää ei toimi paikallisilla samalla tavalla koska työ->raha->ruoka jne, mutta puhun nyt ainoastaan omasta kokemuksestani.) Suomessa jos haluat olla toimeettomana päivän, ei sitä katota kovin hyvällä. Asioita on pakko tehdä ja olla niin tuottava, tai muuten oot yhteiskunnalle hyödytön sosiaalipummi.

Mä voin myöntää, että mulla on välillä sellasia päiviä, jollon en ihan oikeesti halua nousta sängystä. En vaan halua, koska ei huvita enkä jaksa ja vähän saattaa masentaakin. Mutta jos haluun pitää sellasen täysin rokulipäivän, täytyy mun potea edes vähän huonoa omatuntoa asiasta ja selitellä, että masentaa nyt vähän kun eilen sain kuulla serkun mummon naapurin koiranhoitajan kaiman saaneen diagnoosin asiasta X. Vaikka oikeesti haluaisin sanoa vaan, että kun tänään ei vaan kiinnosta. Jostain pitää kuitenkin se hyväksyntä sen päivän tuottamattomuudelle saada. Musta sekin on ehkä jo vähän outoa, että meidän iltapäivälehtien viihdepalstoille kirjotetaan juttuja tyylillä ’’Älä rankaise itseäsi lepopäivästä – joskus olet sen ansainnut!’’ ja kaiken maailman hyvinvointiblogit tolkuttaa samaa asiaa. Eikös sen nyt pitäis olla ihan itsestäänselvyys muutenkin? Että et sä nyt oo se maailman surkein hylkiö ja yhteiskunnan pohjasakkaa, jos ei ihan aina huvita kasista neljään kaikkea tehdä ja muistaa vielä illalla lenkkeillessä pistää se puhelinsovellus päälle, mistä näet polttamasi kalorit. Miksi siitä pitää joutua koko ajan muistuttelemaan? Yhtä surullista kuin se, että taannoin jonkun uimarin kaapista tulosta tehtiin ihan oikea lööppiuutinen. Siis mitäh. Välillä mietin, että minkälaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa me oikein eletään, kun siitä oikeudesta hyvinvointiin pitää koko ajan muistutella niin paljon.

IMG_1255

Tää nyt oli taas tällasta yöllistä ajatuksenvirtaa, joka on pyörinyt mun päässä jonkun aikaa löytämättä reittiä ulos. Oon sopeutunut Suomeen nyt siis jo paljon paremmin, mutta oon myös miettinyt tällasia asioita paljon koittaen ehkä löytää syitä omiin ahdistuksen tunteisiini. En tiedä, onko kukaan mun kanssa näissä asioissa samalla aaltopituudella, tai oonko enää parin kuukauden päästä itsekään samaa mieltä. Jotenkin tää kotiinpaluun jälkeinen elämä on tuntunut hirveän puuduttuvalta ja olo on kummallisella tavalla turta, vaikka asiat onkin ihan hyvin. Ehkä se onkin just se ongelma – asiat on niin hyvin kun perusjutut on kunnossa, ettei mikään tunnu oikeen enää kauheen erikoiselta. Noh, tää nyt oli vaan tällasta pohdintaa. Ei mitään kritiikkiä yhtään kenenkään elämäntapaa tai suomalaista yhteiskuntaa vastaan, vaan mun omia ajatuksia, joita on pakko silloin tällöin purkaa johonkin. Mutta näitä juttuja kelaillessa täytyy myöntää, että kyllä mulla on jollain oudolla ja kummaksuttavalla tavalla ikävä sinne Keniaan, ja ikävä nimenomaan niitä asioita, joista en siellä asuessani pitänyt. On tää ihmismieli vaan niin outo!