Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

saksa

Pieniä onnen hetkiä

Mä oon viime aikoina entistä enemmän tietoisesti keskittynyt positiivisiin asioihin. Pitkin päivää tulee sellaisia momentteja, joina tekee hyvää pysähtyä hetkeksi. Fiilistellä sitä hetkeä, keskittyä ja nauttia. Näitä hetkiä on varmasti jatkuvasti jokaisen päivässä, mutta harvemmin ihmiset osaa kiinnittää niihin huomiota. Mä yritän huomata nää pienet, onnellisuutta tuovat hetket. Tässä on muutama sellainen hetki, mitä oon viime päivinä kokenut.

IMG_4369

Kun herään aamuisin siihen, että aurinko paistaa kattoikkunasta suoraan sisään sänkyyn.

IMG_4362

Kun pakkasesta löytyy vielä viimeinen suomituliainen eli ruisleipä, ja päälle saa pistää uutta hullun hyvää vegetuotetta.

IMG_4416

Kun vihdoin löysin sen paikan, jonka bongasin sattumalta bussissa monta viikkoa sitten ja jota oon etsinyt, koska halusin LOVE-kirjaimista kuvan.

IMG_4429

Kun löysin superlämpimän ja mukavan villaneuleen, johon voi kääriytyä iltaisin huoneen lämpöpatterin ollessa rikki.

IMG_4381

Kun aurinko paistaa yli kahdeksan tuntia päivässä ja voin nauttia siitä ja kierrellä samalla kattelemassa nättejä taloja.

IMG_4364

Kun mun kivulias afta vihdoin lähti pois ja voin taas laittaa banaania jogurtin joukkoon.

IMG_4391

Kun näen söpöjä taloja pienine portteineen.

IMG_4434

Kun löysin alennusmyynneistä ihania juttuja, mitä en Suomesta voisi ostaa.

Tällasista pienistä jutuista mä oon muutaman päivän sisällä nauttinut. Oon myös ollu hyvin onnellinen siitä, että saan asua Saksassa ja kokea täällä tällasia päivittäisiä onnenhetkiä, mistä Suomessa en hoksaisi nauttia. Se fiilis, kun tajuut yhtäkkiä vaan olevas hirmu ilonen jostain just sillä hetkellä olevasta pikku asiasta, on aika mahtava. 

Alle kuukausi vaihtoa jäljellä

Mä en voi käsittää miten nopeesti aika juoksee. Oon asunut Hildesheimissa lähemmäs neljä kuukautta, ja mun vaihto alkaa olla loppusuoralla. Lentolippu Suomeen on ostettu, ekat menot ja tapaamiset sieltä päin pistetty jo kalenteriin ja viimesiä luentoja vedellään vielä Hildesheimin yliopistossa. En vaan voi käsittää. Ei musta tunnu yhtään siltä, että vielä pitäis lähteä kotiin! Viihdyn Saksassa tosi hyvin, eikä mulla oo tullu missään vaiheessa mitään kovaa kulttuurishokkia tai jäätävää koti-ikävää. Oon varmaan nyt kauhea ihminen kun sanon näin, mutta mulla ei oo edes ikävä kavereita. Totta kai oon todella ilonen kun näen taas rakkaita ihmisiä ja pääsen hengailemaan hyvien tyyppien kanssa, mutta ei mulla vaan oo mitään sellasta voikunpasepäiväjokoittaisienmaltaodottaa-fiilistä. En tiiä johtuuko tää siitä, että mulla on vaan niin hyvä olla täällä, vai siitä, että tiedän kuitenkin sen jälleennäkemisen päivän tulevan, odotin sitä tai en.

IMG_4276

Oon myös oppinut olemaan yksin ja oikeesti viihtymään itekseni pidempiäkin aikoja, joten Suomeen tullessakin tuun tarviimaan sitä omaa tilaa ja aikaa ehkä enemmän kuin ennen. Kenian jälkeen sulkeuduin täysin omaan maailmaani enkä halunnut tulla sieltä ulos enkä päästää ketään sisään. Saa nähdä, miten tällä kertaa käy. Täällä olo kun ei lopulta hirveen radikaalisti eroa mun suomiarjesta, joten sopeutumisen luulisi olevan helpompaa… Toisaalta, nyt oon saanut olla täällä ihan rauhassa ja ajatella omia juttujani. Oon pohtinut paljon kaikkea tosi syvällistä, kuten mikä mulle on elämässä tärkeää ja minkälaiseen arkeen haluan panostaa. Keitä ihmisiä haluan lähelleni ja mistä mun on aika luopua. Oon myös selvittänyt ajatukseni yhden ison henkilökohtaisen asian kanssa, josta en aiemmin oo tiennyt mitä mieltä olisin, vaan oon jo lähemmäs kymmenen vuotta ollut vaihtelevissa fiiliksissä tän suhteen. Nyt oon kuitenkin päässyt selville omista tuntemuksistani, ja huomaan asian selviämisen tuoneen mulle levollisen olon. Tää asia on siis uskonto ja elämänkatsomus yleensäkin, ja noi jututhan on sen verran isoja asioita ja hardcore-osastoon luokiteltavia, että niitä saakin pohtia varmaan loppuelämänsä ajan. Se, miten jokanen tän maailman näkee, on kuitenkin niin henkilökohtasta ettei enää yksityisemmälle sektorille oikeestaan voisikaan mennä. Noni nyt eksyin täysin aiheesta, mutta joo. Pointti oli varmaan jotain sen tapasta, että kun on ollut vaihdossa aikaa miettiä omaa elämäänsä, niin tuntuu vaikeelta palata keskelle kaikkea. Kun mikään ei oo muuttunut kotona jiiänee, ja kaverit odottaa takas saapuvaksi sitä samaa Lauraa joka maailmalle lähti. Siinä voi olla vaikee sanoa, että mä oon muuten vähän kelaillu, kun kaikki on pistänyt sulle jo entisen perusteella pienet muotit, johon sun täytyis vaan sulloutua. No joo, kyllä se kotiinpaluu varmasti siitä lutviutuu ajan kanssa. Kunhan taas päästän aivot ylikierroksille ja pohdin kaikenlaista.

IMG_2885

Tajusin, etten oo kirjotellut blogiin paljon mitään mun opiskeluista täällä vaihdossa tai siitä, mitä ylipäätään päivisin teen. Jotenkin ne jutut on jo niin osa omaa arkea ja on muuttunut jo ihan tavallisiksi jutuiksi, ettei niistä oikein hoksaa kertoa. Käyn luennoilla parina päivänä viikossa, teen kotihommia ja treffaan kavereita. Pyörin kaupungilla, lenkkeilen ja matkustan. Tällasta perusjuttua. Nyt pitäis alkaa hoitaa noita Vaasan yliopiston lähettämiä koulutehtäviä, ja ei millään meinais keskittyminen riittää. Oon tietosesti vältellyt myös liikaa viestittelyä kotiin päin, sillä haluan fokusoitua täysin nyt Saksassa olemiseen. En voi olla missään paikassa kunnolla, jos oon aina puoliksi kotona. Keväällä saankin paahtaa sitten kellon ympäri hommia, mulla kun oottaa kunnon kasa opintopisteitä suoritustaan sekä kandidaatintutkielman kirjoittaminen. Jee. Onneks musta on alkanu viimesen vuoden sisään tuntua siltä, et pystyn ihan tosissaan rakastaa mun arkea, oon sitten missä maassa tai elämäntilanteessa tahansa. Elämä vaan on sellasta, millaseksi sen itse tekee. Aika simppeliä mun mielestä.

IMG_4292

Siis en käsitä miten nyt ajauduin ihan sivuraiteille kaikesta tän postauksen kanssa. 😀 Tällanen ajatuksenvirta on yleensä enemmän päiväkirjakamaa, mut annetaan nyt mennä bloginki puolelle. Näitä on joskus ihan kiinnostavakin lukea, tosin sillon jos ei sorru tällaseen jaaritteluun ilman punasta lankaa kuten minä… No jospa mä ens kerralla postailisin jotain vähän fiksumpaa! Voisin oikeesti esimerkiksi kirjotella näistä vaihtokursseista täällä, ja samalla ehkä tehdä ja palauttaa vihdoin sen learning agreementin mikä on täysin jäänyt kun kurssit on ollu vielä tasolla epäselvä… Hupsiis.

Vuoden ensimmäinen

Vuoden viimeiselle luonnollinen jatkumo on tietenkin vuoden ensimmäinen. Mun vuosi vaihtu kivoissa merkeissä. Vuokrattiin tosiaan kolmeksi yöksi kämppä Berliinistä kokoonpanolla neljä meksikolaista vaihtaria ja minä, ja vaikka tää olikin ihan viime hetkien idea, niin enpä ois tähän hetkeen parempaa uudenvuoden viettotapaa voinut keksiä. Vuoden viimesenä iltana syötiin yhdessä illallista, juotiin ja naurettiin. Never have I ever –juomapeli nosti taas viinien ja drinkkien kumoamistahdin potenssiin sata, ja Brandenburgin portille ilotulitusta katsomaan lähtiessä luovutin metroaikatauluvastuut muille ihan suosiolla. Ja olihan se vuoden vaihtuminen aika upeeta viettää Berliinissä keskiyöllä skumppaa juoden ja raketteja väistellessä (:D) sekä kavereita halaillessa. Jostain syystä se the hetki ei oo Suomessa ikinä tuntunu kummemmalta, mutta tuolla miljoonan ihmisen väkijoukon keskellä koko homma tuntu paljon suuremmalta ja no, merkittävämmältä. Anyway, mulla oli ihan todella kivaa!

IMG_4227
IMG_4232
IMG_4248
IMG_4247
IMG_4236

Alkuvuosi eli vuoden neljä ekaa päivää on sujunu mulla muutenkin aika hyvillä fiiliksillä. Berliinissä seikkaillessani tajusin jotakin mahtavaa. Olin siellä kavereiden kanssa, jotka oon tuntenut vasta parin kuukauden ajan ja kaikki oltiin todella kaukaa kotoa, uppo-oudossa ympäristössä ja tuntemattomien ihmisten keskellä. Ja silti mua ei ahdistanut, mulla ei ollut koti-ikävä, mua ei pelottanut eikä mulla ollut mitään negatiivisia fiiliksiä. Mä nautin siitä, että sain kokea jotain noin erikoislaatuista. Nää mun uudet ystävät saa mut aina hyvälle tuulelle. Niiden kanssa hengaillessa voin jo olla oma itteni, mutta jotenkin parempi ja positiivisempi versio itestäni. En valita mistään ja mulla on hyvä fiilis, ja lähemmäs 90 prosenttia ajasta vaan nauran ja nautin hetkestä. Mietin useesti tollakin reissulla, että oon onnekas just nyt.

Ostin kaksi kirjaa, jotka kertoo onnellisuudesta ja elämästä kaiken irti ottamisesta. Mulla on jotenkin tosi inspiroitunut olo, ja jollain tapaa levollisen onnellinen. Tajusin, mitä kaipaan elämääni – naurua ja iloisia ihmisiä. En negatiivisuutta, en valitusta, en mitään mean girls –meininkiä, en mitään mikä ei saa mua hymyilemään. Tän muutaman päivän aikana mitä 2017 vuotta on kulunut, on mulla ollut hyvä mieli. Viime syksynä mulle tuotti pahaa oloa pari asiaa, ja oon nyt ihan systemaattisesti pitänyt sen pahan olon poissa ja kääntänyt tunteet positiiviseksi energiaksi. Oon tolkuttanut itelleni, että mikään asia ei oo murehtimisen arvonen, ja pahan mielen iskiessä oon kieltäytynyt vajoamasta siihen ja keskittynyt hyviin juttuihin. Yksinkertaista, mutta oikeesti toimivaa. Tää on suunta, jonka haluan säilyttää läpi koko vuoden ja enemmän. Haluan, että mulla on kokonaisvaltaisesti hyvä olla itteni kanssa, ja oon ehkä vihdoin löytänyt omat askeleeni sitä päämäärää kohti. Suomeen palaaminen ei edelleenkään tunnu miellyttävältä tällä hetkellä, mutta oon nyt saanut todella hyvällä tuurilla itelleni aiiivan ihanan asunnon Vaasasta, johon pääsen muuttamaan heti vaihdon loputtua. Kun kotiinpaluu ahdistaa, alan samantien ajattelemaan uuden kämppäni sisustusta ja sitä, miten ihanaa on lopulta saada pysyvämpi koti itselle. Positive thoughts ja sitä rataa. Tää vahvatahtoinen suunnanmuutos on mulle nyt oikeesti iso asia, ja mun puolesta kaikki, mikä sitä estää tai vetää mua negatiivisuuteen päin, saa mennä menojaan. Ne tyypit, jotka ei voi suhtautua kunnolla mulle tärkeisiin asioihin, saa mennä. Tällä kertaa tärkeintä on minä itse, mun elämä ja mun olo itseni kanssa. Kun noi asiat on hyvällä mallilla, on helpompi keskittyä muihin ihmisiin ja asioihin. Mut jos mulla neljän päivän jälkeen on positiivinen, motivoitunut ja energinen olo kun oon keskittynyt pelkkään onnellisuuteen ja hyviin fiiliksiin, uskon tän päätöksen olevan mulle paras päätös just nyt. You’re only here for a short visit. Don’t hurry, don’t worry. And be sure to smell flowers along the way.

Joulumarkkinat Hannoverissa

Haluun vielä nopeesti palata jouluisiin tunnelmiin, sillä loppiaisenahan vasta nuutti vie joulun pois vai mites se nyt menikään. Keski-Euroopan joulumarkkinoita kehutaan paljon, ja usein kaikkien lehtien ja muiden joulumarkkinoiden top kymppiin mahtuu useampikin saksalainen joulumarkkinakaupunki. Eikä ihan suotta! Mä kerkesin pyörähtää muutamaan otteeseen Hildesheimin ja Hannoverin markkinoilla, mutta koska en sen kummempi etukäteisjoulufiilistelijä ole, niin kahden kaupungin toreilla pyöriminen riitti vallan mainiosti. Markkinoilla oli hullun paljon pieniä kojuja, joissa myytiin kaikkea pientä kivaa enemmän tai vähemmän jouluun ja Saksaan liittyvää tavaraa ja pienempää sälää. Joissain kojuissa myytiin taas ruokaa ja juotavaa, kuten isoja bratwurstihodareita, koristeltuja pipareita, pieniä syötäviä pullamössönyyttejä tikun päässä sekä kaikkea joiden nimeä en millään muista. Joka käynnillä tuli juotua myös jotakin, kuten esimerkiksi ihan suomalaista glögiä, saksalaista vastinetta glühweinia ja hot chocolate + amaretto + iiiso kasa kermavaahtoa –yhdistelmää. Noi kuumat juomat oli kyllä niin ihania piristeitä kylmällä ilmalla. Markkinoilta löytyi myös muun muassa karuselleja ja maailmanpyöriä, sekä aina välillä jotain live-esiintyjiä paikallisten joulumusaa soittavien katusoittajien lisäksi. Tunnelma oli siis aina niin sanotusti kuus kautta viis, ja noilla kierrellessä mullekin tuli paljon enemmän joulufiilis kuin missään muussa tilanteessa täällä vaihtarina ollessa.

Nappailin joka kerralla sekalaisia kuvia markkinoiden tunnelmasta, mutta valitettavasti hyvien otosten saaminen oli välillä aika hankalaa. Pimeä ja välillä myös sateinen ilma vaikeutti tolla ei-niin-laadukkaalla kameralla kuvaamista, ja lisäksi ihmismassan keskeltä oli välillä hankalaa saada kuvia, jossa kenenkään pää ei osunut kuvan tielle… 😀

IMG_4066
IMG_4065
IMG_4072
IMG_4055
IMG_4048
IMG_4026
IMG_4044
IMG_4037
IMG_4033
IMG_4040
IMG_4075
IMG_4024
IMG_4052
IMG_3997
IMG_4080
IMG_4049

Kaiken kaikkiaan oon aika ilonen siitä, että oon päässyt kokemaan näin kivoja joulumarkkinoita ihan omassa asuinmaassani. Mä muutenkin rakastan kaiken näkösiä markkinoita niillä vallitsevan tunnelman vuoksi, ja nää oli kiva bonus tähän vaihtariaikaan. Jos teillä on ikinä mahdollisuus käydä Saksan tai varmaan minkä tahansa muunkin Keski-Euroopan maan joulumarkkinoilla niin käykää ihmeessä, on todellakin käymisen arvoinen kokemus!

JOSKUS SAKSA VAAN OTTAA PÄÄHÄN

Mä oon koko ajan kaikille hokenut, että mulla menee täällä hyvin ja Saksa on ihana paikka asua. Ja niinhän mulla meneekin, ja niinhän se onkin. Mutta jossain vaiheessa alkaa vaan kerääntyä kaikenlaisia pikkuasioita niskaan painamaan, ja alkaa tää byrokratian luvattu taivas tuntumaan liian hankalalta handlata. Ennen vaihtoa aattelin, ettei mua sääntö-Suomen jälkeen hetkauta enää mikään, mutta nyt on alkanut pikkuhiljaa tietyt asiat kaihertaa ja hankaloittaa täällä elämistä.

IMG_2802

Mun opiskelijakortti ei vieläkään toimi, ja mä oon suoraan sanoen aika tietämätön mitä mun pitäis sen asian kanssa tehdä. Oon junissa kyllästymiseen asti selitellyt konnareille leiman puuttumista, eikä kukaan niistäkään tietenkään tiedä mitä asialle tulisi tehdä. Pitäis varmaan ite marssia international officeen selvittämään asia, mutta sekin toimisto on niin huonosti auki ja usein vielä luvattuina päivinä kiinni jostain mitä ihmeellisimmistä syistä. Jotkut puhuu jostain koneesta, missä kortti pitää aktivoida, mutta kukaan ei oikein osaa kertoa missä sellanen kone on – kaikilla muilla kun tuntuu ne leimat tosiaan olleen jo kortin saapumisesta asti. Musta tuntuu että mulla on mennyt jotain pahasti ohi kun tästä asiasta on infottu, ja tällasissa jutuissa toivoisin hirveesti että joku osais auttaa mua ihan suomen kielellä. (Hox siellä kommenttiboksin puolella, nyt ois avulle tarvetta jos joku tästä opiskelijakorttiasiasta jotain tietää!)

Hankin saksalaisen puhelinliittymän, johon pitää kuukauden välein ladata lisää puheaikaa. Mun liittymä on ollu lukossa nyt pari kolme viikkoa, koska en yksinkertasesti saa sitä enää auki. Ensin se herjasi todella pitkään väärästä salasanasta, ja kun yritin lähettää uutta, niin viesti ei koskaan saapunut mun puhelimeen. Kun vihdoin pääsin kirjautumaan sisään ja koitin ostaa lisää puheaikaa, niin eihän mun suomalainen pankkikortti käy siihen operaatioon. Sama homma paypalilla maksettaessa – osoite ja liittymä on eri maassa kuin pankki, joten eipä muuten onnistu. Ilmeisesti nyt sitten kipitän huomenna Aldiin ostamaan jotain latauskortteja, niin kuin mun saksan tulkkina toiminu kaverini neuvoi. Puhelinoperaattorin nettisivuthan on ihan pelkästään auf deutsch, natürlich. Eihän sitä nyt englanniksi ees uskaltanut toivoakaan.

IMG_2890

Saman korttiongelman takia en saa ladattua Spotifyn Premium-versiota. Okei, tää nyt on ongelmista pienin, mutta kun mulla ei tosiaan se liittymä pelitä eikä täältä maasta rajatonta nettiä puhelimeen saisikaan, niin se Premium ois niin kiva lisä iltalenkkeilyyn ja koulumatkoihin. Spotify-tilin rekisteröinti kun on siirtynyt jo Saksan lipun alle ja kortti on edelleen suomalainen, tulee tilaus aina bumerangina takaisin. Olin aatellu jättää saksalaisen pankkitilin avaamatta, mutta kohta alkaa se päätös kaduttaa. En tiedä oisko siinä enää mitään järkeä, kun vaihtoa on jäljellä enää kolme kuukautta… Hmph.

Täällä ei myös melkeen missään voi maksaa kortilla, saatika sitten sillä Electronilla. Mä oon superhuono kantamaan käteistä mukana, ja välillä alkaa oikeasti potuttaa, kun haluisit ostaa jonkun kahvin ja sämpylän tai muuta vastaavaa pientä, mutta et voi koska kortti ei käy. Ja jos koitat maksaa jollain viidenkympin setelillä niin aika kiristelevin naamoin se otetaan vastaan kassalla. Voi pyhä jysäys, rahaa se on virtuaalinenkin tai keltaselle setelille painettu raha.

IMG_2929

Eilen viimeksi myöhästyin bussista ärsyttävimmällä tavalla, millä se voi tapahtua. Olin jo bussin vieressä ja juuri painamassa sitä nappia, jolla saan keskiovet auki, kun bussi alkoi kaasuttelemaan tiehensä. Siihen sitten jäin suomalaisia kirosanoja jupisten odottelemaan seuraavaa, ja tietenkin myöhästyin luennolta. Ärsyttää hirveästi tollanen täydellinen sääntöjen noudattaminen ja totaalinen joustamattomuus. Tää ei ole ees eka kerta, kun mulle näin käy. Okei voisin olla myös itse paikalla minuuttia aikaisemmin, mutta silti ärsyttää, että sen bussin pitää lähteä juuri sillon liikkelle kun viisari siirtyy lähtöminuutin kohdalle eikä sekuntiakaan myöhemmin.

Ehkä kaikkein eniten hankaluuksia aiheuttava asia on se, ettei mun opiskelijatunnukset enää jostain syystä toimi. En pääse kirjautumaan enää LSF:ään eli paikkaan, jossa kurssien tiedot on näkyvissä ja hallittavissa, enkä yliopiston wifiin. Ilmeisesti sähköpostiin on tullut uudet tunnukset, joilla kyseiset jutut pitäisi toimia, mutta mä en oo tätäkään sähköpostia koskaan vastaanottanut. Tääkin asia pitäisi varmaan käydä international officella selvittämässä, ja oikeestaan tunnen oloni aika typeräksi tässä valittaessani asiasta, kun voisin yhtä hyvin vaatimattomien aukioloaikojen sisällä käydä kysäsemässä asiasta toimistolla. Suomessa oisin lähettänyt sähköpostia ja saanut vastauksen vuorokauden sisällä, mutta täällähän ei taas sellaista metodia tunneta, onhan sähköpostin lähettäminen toimistotyöntekijöille nyt aika absurdi ajatus sinänsä. Tai näin ainakin annettiin ymmärtää orientaatioviikoilla, eikä nettisivuiltakaan löydy kyseisiä yhteystietoja joten hankalaa on.

IMG_2847

Joskus Saksa siis vaan tosiaankin ottaa päähän. Okei, osa näistä asioista ei varmaankaan ole tän maan vika ja itekin voisin olla hieman aktiivisempi selvittämään ongelmiani, mutta silti. Kun näitä hommia kasaantuu ja kaikki tuntuu niin supervaikealta, tekisi vaan mieli hautautua peiton alle eikä lähteä sanakirja kädessä ulos selvittämään kuinka monen lappusen ja eri toimistossa juoksemisen jälkeen hommat saataisiin rullaamaan taas. Välillä oon ihan fine näitten hankaluuksien kanssa ja välillä taas hakkaan päätä seinään ja potkin pattereita. Mutta tällasta kai tää ulkomailla asuminen sitten on. Ei pelkkää halpaa viiniä ja nähtävyyksiä (okei en oo missään vaiheessa kuvitellutkaan että tollasta ois) vaan maan kaikki byrokratiakoukerot ja paperilappuleimaamiset tulee kaupan päälle muutossa. Joskus pitää vaan hengittää syvään, kirjoittaa tällanen avautuminen blogiin johon en yleensä negatiivisuuksia paljoa päästele, ja kirjoittaa kalenteriin jokaisen päivän kohdalle yksi hoidettava asia. Tai avata Netflix ja sipsipussi, sekin käy.

Päiväreissu Hampuriin

Lauantaina tehtiin vaihtariporukalla omatoiminen päiväreissu Hampuriin. Vaikka kyseinen kaupunki onkin eri bundeslandin alueella saadaan me kuitenkin matkustaa sinne ilmaseksi opiskelijakortilla syystä, jota en osaa selittää. Mun osalta tää reissuun lähtö tapahtu aika spontaanisti, sillä torstaina baarissa italialainen kaverini kysyi, josko haluisin lähteä mukaan hänen ja parin muun tyypin kanssa käymään Hampurissa. Totta kai halusin lähteä, ja lopulta sanan levitessä pieni porukka paisui yhteentoista henkeen. Osa lähti kuitenkin omille teilleen heti rautatieasemalle saavuttaessa, ja alimmassa kuvassa näkyvä huikeen hyvä porukka lähti kiertämään Hampuria eri reittejä pitkin.

Hampuri on ehdottomasti kiva kaupunki, mutta tarkempia faktoja paikasta en ala luettelemaan – ne nyt löytyy parissa sekunissa googlettamalla, jos kiinnostaa tietää. Mulla ei hirveesti ollut tietoa Hampurin nähtävyyksistä, paitsi yhdestä, jota en valitettavasti nähnyt ollenkaan. Hampurissa on nimittäin Saksan ainoa Hesburger! 😀 Ei ehkä se perinteisin nähtävyys, haha. Meidän ”matkanjohtaja” eli ihana turkkilainen tyttö oli suunnitellut tekemistä koko päiväksi. Kierreltiin suurimmat nähtävyydet läpi, kuten ensimmäisessä kuvassa näkyvä valtavan kokoinen raatihuone ja Hampurin satama. Jälkimmäistä kierrellessä koitin kovasti muistella, mitä ala-asteen historiantunneilla kerrottiin hansakaupungeista, jollainen Hampurikin on. Koitin muiden matkaajien kanssa jutella asiasta, mutta valitettavasti kukaan ei tiennyt aiheesta yhtään mitään. Siis totaalisesti mitään. Tällaset eroavaisuudet tuntuu välillä tosi oudoilta, sillä ite muistan Hansaliitosta olleen paljonkin puhetta historian tunneilla, vaikka yksityiskohdat onkin jo unohtuneet. Kaipa nää asiat ei sitte koske niin paljon eteläeurooppalaisia, tai historian opetus on heikompaa kavereitten kotimaissa. En tiiä, näitä hämmentäviä eroavaisuuksia tulee aina välillä vastaan täällä eri kulttuureista tulevien kanssa eläessä.

Ilma oli vähän heikohko koko päivän, tihkusadetta ja kylmää tuulta riitti. Kylmyys tietenkin verotti voimia vähän, mutta muuten päivä oli kaikin puolin mukava. Tällasiin juttuihin pitää vaan useemmin lähteä mukaan, harvemmin sitä joutuu katumaan jotain mitä teki kuin jotain mitä ei tehnyt. Yhdessä reissaaminen myös lähentää täälläkin kavereita ihan eri tavalla kun arkipäivän hengailu, joten senkin puolesta liputan tällaisten reissujen puolesta. Hampuriin jäi kuitenkin vielä Hesburgerin lisäksi ainakin Suomalainen Merimieskirkko jossa haluan vierailla, joten toinen reissu lentokenttäkäväisyjen lisäksi on tuonne kaupunkiin tehtävä. Tän ei pitäisi olla ongelma, sillä Hampurissa on vaihdossa kaveri samasta yliopistosta, eli saatan jopa saada kahviseuraa ja kaverin noihin suomalaisiin paikkoihin, joista mun vaihtarikaverit ei ehkä oo niin kiinnostuneita. 😀

IMG_3035
IMG_3088
IMG_3174
IMG_3058
IMG_3015
IMG_3057
IMG_3094
IMG_3150
IMG_3182
IMG_3078
IMG_3117
IMG_3052
IMG_3176

HAMPURIN PÄIVÄREISSUN HETKIÄ

Kahvimuseossa käynti, ja sieltä löytyneet ihanat polaroid-malliset postikortit. Oisin voinut ostaa vaikka ne kaikki, mutta tyydyin tällä kertaa kahteen. Kahvimuseo oli muutenkin ihana paikka, sillä siellä oli kaikkea vanhaa rojua johon mä oon jostain syystä ihan hulluna. 😀
 
Joutsenien bongaus. Vitsi että mun ois tehny mieli kokeilla tota superpehmosen näköstä höyhenpeitettä, mutta en todellakaan uskaltanu, sen verran tuimasti noi joutsenet meitä tuijotteli! Uskaltautu nekin kuitenkin tulemaan ihan kosketusetäisyydelle.
 
Edelliseen liittyen epäonnistuneen joutsenselfien ottaminen. Se perhanan lintu lähti liikkeelle just kun oisin saanut täydellisen yhteiskuvan, ja nyt todisteena kohtaamisesta mun puhelimessa on kuva musta ja joutsenen pyrstöstä. 😀
 
Kauppakeskuksesta ihanan kahvittelupaikan sekä Hollisterin kaupan bongaaminen. En tiedä kumpi ilahdutti enemmän! Vaikka Hollister onkin vähän ylihinnoteltu kauppa, tykkään mä siitä jostain syystä hirveesti. Niiden vaatteet on niin pehmeitä!
 
Siltaan kiinnitettyjen lukkojen näkeminen. Yleensä en tykkää mistään lässynlää-jutuista, mutta toi on ideana jotenkin todella ihana. Mukana ollut jenkkivaihtari ei ollut ikinä nähnyt mitään tällasta, joten selitin lukkosillan idean hänelle ja kerroin, että haluun kiinnittää ite myös lukon siltaan kun meen kihloihin – eli joskus kolmenkymmenen vuoden päästä.
 
Pienien talojen välistä kulkevien kanaalien bongailu, joissa kulki jokilaivoja silloin tällöin. Mietittiin itekin boat cruisea, mutta jätettiin väliin tällä kertaa kylmän ilman vuoksi.
 
Hampurin sataman näkeminen. Rakastan satamia, veneitä ja merta. Mun ehdottomia lempipaikkoja, oli kaupunki mikä hyvänsä.
 
Maustemuseossa käynti. Ei vissiin käyty kyllä sen oikean museon puolella ollenkaan vaan pelkän kaupan, mutta ihan hauskaa se oli silti, varsinkin kun sai maistella rusinoita. Tai ainaki muilla oli hauskaa, kun mä heitin kolme rusinaa suuhun ja ne osottautu ihan supermakeiksi, ja mun reaktio oli ilmeisesti jonkin verran huvittava. Voitte varmaan kuvitella tän tilanteen. 😀