Sain Muu maa mandariini -blogilta haasteen kertoa ensimmäisestä ulkomaan matkastani. (Iski hirveä epävarmuus, kirjoitetaanko se yhteen vai erikseen? Google on hankalampi ystävä nykyään näissä kun asetukset on Ruotsissa. Blogi on hyvä tapa pitää kirjallista äidinkieltä yllä ulkomailla asuessa, mutta sitten tulee näitä hetkiä…) Olen lyhyesti sivunnutkin asiaa jo kertoessani matkailufaktoja itsestäni, mutta syvennytään vielä hiukan enemmän aiheeseen.
Oli vuosi 2007, syyskuu, ja meikäläinen oli juuri täyttänyt 13 vuotta ja aloittanut yläasteen. Edessä oli viikon matka Kyprokselle, ja voi pojat, tätä matkaa oli odotettu. Olin lapsuuteni aikana monta kertaa kuunnellut naama vihreänä kateudesta kavereiden tarinoita Kanarialta. Muistan kerran jopa pyytäneeni, ettei mun kuullen tarvitsisi hehkuttaa näitä matkoja, kun en itse ikinä ulkomaille päässyt. Vastaus oli ”no mutta kun me kerrotaan kaikki niin sun ei tarvi ite käydä ulkomailla!”. En tiedä kuka meistä oli tuossa tilanteessa se hölmöin argumentoija, lapsia kuitenkin kaikki.
Teininä kuitenkin pääsin ensimmäistä kertaa ulkomaille. Suututin vielä uuden yläasteeni opettajat lähtemällä reissuun koeviikkona, vaikka itsehän en ajankohdalle mitään voinut. Reissuun lähtivät isovanhempani, meidän perheemme, serkkuperhe sekä toisesta serkkuperheestä osa – eli toisinsanoen isovanhemmat ja heidän jälkeläisensä. Matkan tarkoitus oli juhlistaa isovanhempieni 50-vuotishääpäivää, joten he käsittääkseni maksoivat matkan kaikille. Sain muuten vastikään tietää, että mummoni on asunut nuorena Ruotsissa, joten hänen jalanjäljillään tässä kai ollaan. Myös sen puolesta, että isovanhempani tykkäsivät matkustella, erityisesti Israelissa, Kreikassa ja Venäjällä.
Niinpä sitä lähdettiin matkaan. Lentokoneessa olin ollut aiemmin pari kertaa, mutta kaikki oli silti tosi jännittävää. Kyproksella olimme muistaakseni Limassolissa. Vietin paljon aikaa hotellin altaalla, sekä uimassa että väkisin käristämässä ihoani ruskettuneeksi – pitihän sitä nyt näyttää, että etelässä on oltu. Kävin myös meressä uimassa. Muistan, kuinka innoissani sukelsin veteen – ja painoin pääni veden alle, tietysti, ilmaan minkäänlaista kokemusta niin suolaisesta merivedestä. Kyllä muuten kirveli silmiä ja naamaa. Itämereen tottuneena turkulaisena en ihan hoksannut alkuun merivesien eroa, mutta äkkiä sitä oppi. Parasta oli olla isoissa aalloissa! Rehellisesti sanoen harkitsin viime syksynä halpalentojen ostamista Kyprokselle ihan vaan päästäkseni aaltoihin.
Matkalla kävin tietysti shoppaamassa itselleni hienon, kimalteilla koristellun delfiinifiguurin. Pitihän sitä matkamuisto olla. Lisäksi ostin itselleni ja bestikselleni rannekorut katukauppiaalta. Postikortteja piti myös kirjottaa ja lähettää iso kasa. Kaikissa varmaan luki että moikka, täällä on lämmintä ja paljon on uitu, mitä teille kuuluu, meen nyt uimaan moikka. Olihan se tosi hienoa, kun pääsi itse lähettämään niitä kortteja ja tekemään turistiostoksia. Lisäksi matkalla seurasin ihan iilimatona silloin parikymppistä serkkuani, jolla oli tatuointi ja joka kertoi, että kaikki miehet pettää aina. Hän oli cool ja minä 13-vuotiaana yritin pysyä perässä. Ah, mitä muistoja!
Viikko hujahti nopeasti kaikkea uutta ihmetellessä. Onnistuin tietenkin noviisina myös polttamaan olkapääni niin pahasti, että narutoppien pitäminen oli tuskaista. Silloin ei tajunnut eikä oikein halunnutkaan tajuta, että se aurinkorasva on ihan oikeasti paikallaan ja ihon ruskettaminen ei ole tervettä. Viihdyin myös allasbaarissa erittäin hyvin. Kävimme vuoronperään alaikäisten sisarusten ja serkkujen kanssa tilaamassa ”cinderella with umberella” ja joimme cooleina mehudrinkkejämme samalla kerjätessä vanhemmilta rahaa, että pääsimme pelaamaan jotain maksullisia kosketusnäyttöpelejä, jossa piti etsiä viisi virhettä kuvista. Muistan myös syöneeni koko viikon ranskalaisia. Kerran yritin syödä spagettibolognesea, mutta olin samana päivänä nähnyt järkyttävän lihavia koiria kauppahallissa ja ne putkahtelivat mieleeni spagettia syödessäni, joten ruoka ei maistunut ja ranskislinja jatkui.
Kaiken kaikkiaan ensimmäinen ulkomaanmatkani oli erittäin kiva ja onnistunut. Aurinkoa, lomailua, uimista, oman perheen ja serkkujen seuraa. Mikäpä sen kivempaa, ainakin silloin. Nykyään ehkä haaveilisin vähän toisenlaisista lomista, mutta ymmärrän hyvin miksi perheelliset valitsevat usein nuo Välimeren saaret lomakohteekseensa. Mun toinen ulkomaanmatkani itseasiassa kohdistui Kreetan saarelle seuraavana keväänä, joten matkat menevät muistoissani hieman sekaisin. Muita ulkomaanmatkoja emme olekaan koskaan tehneet koko perheen kesken, jos jotain Haaparannassa jäätelöllä poikkeamista ei lasketa.
Kuvia tuolta lähes viidentoista vuoden takaa ei löytynyt, ehkä harmiksi tai ehkä onneksi. Lätkäsin tähän siis siltä Kreetan matkalta tallentuneita kuvia, jotka ovat siis alle vuoden päästä otettuja. Ehkä niistä pääsee tarpeeksi hyvin tunnelmaan, vaikkeivat aivan samalta saarelta olekaan.
Kiitos haasteesta Muu maa mandariinin Johanna! Haastan tähän mukaan itse nyt kaikki, jotka haluavat aiheesta kirjoittaa, mutta eivät ole vielä haastetta saaneet.
