Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Kommellukset matkalla

Että olikin kiva matka! x5

Tiedättekö, kun jotkut matkat jää useiden vuosien jälkeen mieleen erityisen positiivisina? Syy hyvään kokemukseen voi olla pitkään haaveena olleen matkan toteutus, loistava matkaseura, uudet kokemukset tai sitten ihan yksinkertaisesti matkassa oli vaan erityisen hyvä fiilis. Mulla on mielessäni muutama matka, joissa ei itsessään ollut mitään spektaakkelimaista – päinvastoin, matkassa saattoi olla jopa huonoa tuuria ja vastoinkäymisiä, mutta silti muistelen niitä edelleen erityisellä lämmöllä. Että kylläpäs olikin kiva matka.

Äitin ja veljen visiitti Saksaan

Aloitetaan heti epämääräisellä, sillä tämähän ei tavallaan ole oma matkani, mutta menee hyvin tähän kategoriaan. Olin 2016-2017 talven vaihdossa Saksassa, ja olin päättänyt jäädä myös jouluksi Saksaan. Äitini ja silloin 17-vuotias pikkuveljeni tulivat kylään muutamaksi päiväksi juuri ennen joulua. Kämppikseni oli lähtenyt jo kotimaahansa lomailemaan, joten saimme olla rauhassa isossa kolmiossani.

Matkan aikana emme tehneet paljoakaan erityisiä asioita – kiertelimme vaihtokaupungissani Hildesheimissa ja naapurikaupungissa Hannoverissa. Kiersimme vaatekaupat ja joulumarkkinat. Näytin vieraille kotikulmani ja kahvittelimme Hildesheimin kauniilla keskustorilla paikassa, josta meinasimme aluksi lähteä maksamatta ja sen jälkeen annoimme liian vähän rahaa. (Perinteiset ulkomaiden maksusekoilut siis.) Kävin myös kahdestaan pikkuveljeni kanssa katsomassa Bundesliigan peliä Dortmundissa, mikä oli yksi mahtavimmista kokemuksistani ikinä. Kaiken kaikkiaan tuosta muutaman päivän yhteisestä Saksa-reissusta jäi lämmin mieli ja helpotusta ikävään niin, että jaksoin olla joulun yksin vaihdossa.

Yhden yön reissu sateisessa Uumajassa

Tämä oli minun ja kumppanini ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka vuodelta 2019. Itseasiassa emme ole käyneet vieläkään yhdessä Ruotsia pidemmällä ja Uumajassa käynti ei tuntunut sen enempää ulkomailta kuin vaikka Haaparannassa poikkeaminenkaan, mutta matka kuin matka. Lähdimme maaliskuisena lauantaina aamulaivalla Vaasasta Uumajaan. Vaasassa oli jo lumet sulaneet ja kevättä ilmassa, mutta Uumajassa tilanne oli aivan toinen. Koko matkan sää oli aivan hirveä, taivaalta satoi räntää ja aurinko hädin tuskin pilkahti näkyvissä. Olimme perillä puolenpäivän aikaan, mutta emme päässeet kirjautumaan hotelliimme vielä pariin tuntiin. Etsimme siis suojaa kauppakeskuksesta matkatavaroidemme kanssa.

Päivä kului nopeasti ja illemmalla halusimme vielä käydä kiertelemässä Uumajaa muutakin kuin keskustan alueella. Lähdimme kävelemään rannan suuntaisesti, mutta sää meni koko ajan vain pahemmaksi. Kävelimme peräkanaa monta kilometria mitään näkemättä, sillä järkyttävä viima ja loska pakottivat pitämään katseen kohti maata ja näkemään vain omat, läpikastuneet kenkämme. Emme luovuttaneet vaan kävelimme silti, koska olemmehan sisukkaita suomalaisia. Lopulta tajusimme, ettei hommassa ole mitään järkeä, ja lähdimme käymään pikaruokaravintola Maxissa. Haimme sieltä isot lyxshaket, kävelimme hotellille ja katsoimme hotellihuoneen sängyltä käsin telkkarista tulevaa jalkapallomatsia. Naureskelimme ”onnistuneelle” reissullemme ja meillä oli oikeasti aivan älyttömän mukavaa. Edelleen naurattaa se räntäsateessa sinnikkäästi peräkanaa tarpominen, ja hymyilyttää muisto siitä, että lopulta meillä oli oikein hauskaa kun otimme ihan vaan rennosti ja joimme herkkupirtelöitä hotellihuoneessa. Joskus kaikista suunnitelmista luopuminen ja hetkeen tarttuminen on sitä parasta lomailua. Seuraava visiittimme Uumajaan olikin jo reissaamisen kannalta paljon onnistuneempi, mutta ensimmäisen muistelu herättää edelleen hilpeyttä.

Viikonloppu Rovaniemellä

Syksyllä 2017 palasin ruotsikesän jälkeen Suomeen. En ollut nähnyt sisaruksiani yhdeksään kuukauteen, ja ikävä oli kova. Lähdin suoraan Rovaniemelle, jossa mun oli tarkoitus viettää muutama päivä ennen Vaasaan opiskelemaan palaamista. Siskoni oli juuri saanut esikoisensa, ja onnesta soikeana tuoreena tätinä ihastelin tietenkin uutta perheenjäsentä monta päivää väsymättä. Viikonloppu lähestyi ja mun oli tarkoitus suunnata Vaasaan, mutta siskoni kysyikin, jos haluaisin jäädä viikonlopuksi hänen luokseen. Siskoni mies nimittäin lähti viikonlopuksi pois, joten sisko ja vauva olisivat kahden. Hetken mietittyäni suostuin ehdotukseen – ja onneksi suostuin, sillä tuo viikonloppu oli ihan mahtava.

Ensinnäkin sain tutustua ihan rauhassa vauvaan, josta myöhemmin tulikin kummilapseni. Toiseksi, saan todella harvoin nykypäivänä viettää kahdenkeskeistä aikaa sisarusteni kanssa ihan rauhassa, sillä kaikilla kolmella on aina omat menot ja ihmisiä ympärillä. Nyt meillä oli mahdollisuus jutella kaikesta siskoni kanssa, ja vaikkei ollut mitään erityistä puuhaa, oli meillä mielettömän kiva viikonloppu. Vieläkin puhumme siitä, että pitäisi taas häätää kaikki muut pois ja olla viikonloppu ihan keskenämme, kun se yksi kerta oli niin hauska.

Yksin Pohjois-Makedoniassa

Keväällä 2017 lähdin toiselle soolomatkalleni. Olin vielä vaihdossa Saksassa ja etsin jotain kivaa matkakohdetta jossa voisin piipahtaa ennen vaihdon loppua. Löysin parinkymmenen euron lennot Pohjois-Makedoniaan (silloinen Makedonia), ja vaikka en tiennyt kohteesta juurikaan mitään, päätin lähteä. Kuten arvata saattaa, päätös oli loistava. Ihastuin täysin Balkaniin, rakastin rappioromantiikkaa ja huonokuntoisia taloja, uskomattoman ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä, uuden ja vanhan kontrastia, pölyisiä katuja ja upeaa luontoa. Olin reissussa yksin, uskalsin tehdä sen ja voi että, se oli vapauttava kokemus.

Yövyin hostellissa, jossa huoneessa oli kahdeksan majapaikkaa, mutta olin koko reissun ajan ainut huoneen asukas. Mulle oli päivää ennen lähtöä noussut kuume, joten olin puolikuntoisena matkassa. Tein päivisin niin paljon kaikkea kun jaksoin, ja illalla olo heikkeni, joten annoin itseni ihan luvan kanssa maata hostellin sängyssä lepäämässä. En ollut vastuussa kellekään, joten sain tehdä matkan täysin omien voimavarojeni mukaan. Tuo matka oli loistava lopetus vaihdolleni, sillä oikeasti tunsin eläneeni ja oppineeni itsestäni paljon. Neljä päivää yksin tuntemattomassa maassa omien ajatustensa kanssa – siinä on aikaa miettiä itseään, omaa elämäänsä ja omia arvojaan, varsinkin kun oli noita teemoja työstänyt jo puoli vuotta vaihto-opiskelun aikana.

Kaverin kanssa spontaanimatka Kanarialla

Syksyllä 2016, eli myös vaihdossa ollessani, viestittelin samaan aikaan Espanjassa vaihdossa olleen ystäväni kanssa. Kerroin hänelle, että Saksaan oli tullut kylmä, ja tekisi mieli lähteä johonkin lämpimään. Ystäväni valitteli samaa Espanjasta. Aloimme katselemaan eri kohdevaihtoehtoja, ja seuraavana päivänä varasimme viiden päivän matkan Gran Canarialle.

Lähdimme matkaan marraskuun lopulla. Vaihtosyksy oli ollut siihen mennessä mukava, mutta henkisesti raskas, kuten vaihdot yleensä ainakin alkuun saattavat olla. Viisi päivää tutun ystävän kanssa suomea puhuen teki älyttömän hyvää. Pääsimme molemmat purkamaan tuntojamme alkaneista vaihdoista livenä sellaisen kanssa, joka on samassa tilanteessa. Ajattelin Kanarian olevan tylsä kohde, mutta mitä vielä – viisi päivää meni kuin hujauksessa ja pääsimme tekemään kaikenlaista kivaa, kuten vuorilla samoilua ja meressä surffaamista. Nautin täysin siemauksin 25 asteen lämpötiloista marraskuussa ja paistattelin auringossa. Se tuntui ihan oikealta lomalta, ja latasi akkuja monen kuukauden edestä. Vieläkin muistelen tuota matkaa lämmöllä.

Haastan myös muut matkabloggaajat

Innostuin tarinoimaan näköjään vähän pidemmän kaavan kautta. Huomasin, että suurin osa näistä matkoista sijoittuu tuonne 2016-2017 väliselle ajalle, eli silloin kun asuin sekä Keniassa, Saksassa ja Ruotsissa ja matkustelin erityisen paljon.

Näitä tarinoita olisi mukava lukea muiltakin. Haastankin myös muut kertomaan omista matkoistaan, jotka ovat jääneet mieleen erityisen lämpimästi jostain pienestä syystä. Mainitsethan haasteen alkuperäisen lähteen eli minun blogini. 🙂 Haasteeseen voi osallistua kuka vain, mutta haastan erikseen viisi blogia mukaan. Haaste lähtee siis blogeille Meriharakka, Matkalla Missä Milloinkin, Muu Maa Mandariini, Samppanjaa muovimukista ja Sini matkakuumeessa. Laitattehan haasteen kiertämään!

Kadotin lompakkoni ulkomailla – mitä pitää ottaa huomioon?

Kerroin Instagramin puolella kurjasta sattumuksesta, joka mulle tapahtui kesä-heinäkuun vaihteessa. Otsikostakin voitte varmasti jo päätellä, että kadotin lompakkoni. Olin siis vaihtamassa kulkuvälinettä bussista metroon aamuvuoron jälkeen hyvin väsyneenä, muutaman tunnin yöunille. Menin sisälle metroasemalle ja huomasin oman metroni saapuvan minuutin päästä, joten pinkaisin juoksuun. Olin käyttänyt lompakossani olevaa matkakorttia portilla ja tuupannut lompakon nopeasti housun taskuun. Ehdin juuri ja juuri metroon, ja samantien alas istuessani tajusin, ettei lompakko ollut enää matkassa. Tutkin kuitenkin huolellisesti kaikki taskuni ja pengoin reppuni sisällön ylösalaisin. Lompakkoa ei näkynyt missään.

Hyppäsin pois seuraavalla asemalla ja lähdin takaisin toisella metrolla. Juoksin pitkin metroaseman käytäviä samaa reittiä, jota olin tullut, mutta lompakkoa ei löytynyt missään. Ehdin olla siis pois noin 5-10 minuuttia, mutta se oli liikaa. Tässä vaiheessa olin melko varma, etten tulisi lompakkoani enää näkemään.

Mitä tehdä, jos lompakko katoaa ulkomailla?

TEE HETI:

Säädä korttien käyttörajat nollaan. Tämä oli ensimmäinen asia, jonka tein sen jälkeen, kun lopetin etsimisen. En halunnut vielä kuolettaa kortteja, jos ne olisi sattuneet löytymään hetken päästä. Puhelimen pankkisovelluksella pystyin nopeasti säätämään käteisnoston, maksupäätemaksamisen, verkko-ostojen sekä luotto-ostosten rajat nollaan. Tällöin kellekään ei olisi mitään hyötyä korteistani nopeassa käytössä. Ruotsalaisen pankkikorttini pystyin myös itse väliaikaisesti sulkemaan nettipankista niin, että kortin löytyessä voisin vain avata sen uudestaan.

Etsi kaikkialta lähiympäristöstä. Kävele uudestaan aiemmin kulkemasi reitti. Katso tarkasti ympärillesi maahan ja tasojen päälle – usein joku on voinut nostaa kadonneelta näyttävän esineen tason päälle, jotta etsijä huomaa sen helpommin. Jos ympärillesi ilmestyy auttavia käsiä, ota apu vastaan ja kerro tilanteesta. Kolua lähialueen roskikset. Usein nimittäin kortteja saatetaan kokeilla, mutta kun varas huomaa, etteivät ne toimi, lentää lompakko lähimpään roskikseen. Jos joku on löytänyt lompakkosi ja vienyt sen esimerkiksi lähikauppaan talteen ja huomaa sinun näyttävän etsivältä, saattaa hän kertoa asiasta. Älä siis luovuta heti.

Kysele lähipaikoista. Itse kävin kysymässä kaikilta Fridhemsplanin lipputiskeiltä, jos joku olisi palauttanut lompakkoni sinne. Myös lähikiskat ja kaupat kannattaa käydä kyselemässä läpi, jos lompakko ei ole kadonnut millään tietyllä sisäalueella.

Kuoleta maksukortit. Käyttörajojen muuttaminen ei pelasta korttiasi kaikilta väärinkäytöksiltä, vaan on nopea ensiapu. Jos kortteja ei kuitenkaan ala pikaisesti löytyä, on kortit kuoletettava. Omasta pankkisovelluksesta löytyy yleensä ohjeet kuolettamiseen. Itse soitin sulkupalvelun numeroon metrossa kotiin päin istuessani. Täytyy antaa kiitosta Osuuspankin sulkupalvelulle, joka toimi todella hyvin. Jonotusaika oli mitätön ja kerrottuani asiani kortit kuoletettiin heti ilman henkilötunnusta suurempia kyselyitä. Sen jälkeen vasta minulta kysyttiin osoitetiedot ja muut pakolliset asiat uusien korttien saamiseksi. Väsyneenä ja shokissa en myöskään muistanut kotiosoitettani, mutta virkailija oli hyvin rauhallinen ja ymmärtäväinen.

TEE SITTEN KUN KERKEÄT:

Tee katoamisilmoitus kohdemaan poliisille. Tämän voit tehdä sitten, kun olet ehtinyt rauhottua ja päässyt majapaikkaasi. Paikallisen poliisin yhteystiedot löytyvät netistä. Kuvaile poliisille, millainen lompakkosi on ja mitä kaikkea se sisälsi. Saat mahdollisuuksien mukaan todisteen katoamisilmoituksesta joko sähköisesti tai postitse. Tällä katoamiskerralla ilmoitus onnistui puhelimitse, mutta kerran aiemmin Saksassa passini kadotessa jouduin menemään poliisilaitokselle paikan päälle ilmoitusta tekemään. Jos on syytä epäillä, että lompakko on katoamisen sijaan varastettu, kerro siitäkin poliisille.

Tee katoamisilmoitus kulkuvälineelle. Tämä tietenkin siinä tapauksessa, että lompakko katosi kulkuvälineessä tai asemalla, kuten mun lompakkoni. Soitin siis SL:n asiakaspalveluun ja ilmoitin kadottaneeni lompakon heidän asemallaan. Sain ohjeet, mihin voin soittaa kyselläkseni lompakon perään ja milloin soitto kannattaa tehdä. Ensimmäinen soitto löytötavaratoimistoon tuli tehdä tunnin kuluttua ja toinen viikon kuluttua tapahtuneesta.

Ilmoita viranomaiselle henkkareiden katoamisesta. Jos ja kun lompakkosi sisälsi jonkinlaisen henkilöllisyystodistuksen, kannattaa sen katoamisesta ilmoittaa erikseen. Katoamisilmoitus tehdään kohdemaan poliisille, mutta jos kadoksissa on myös esimerkiksi suomalainen ajokorttisi, tulee siitä ilmoittaa erikseen Suomen poliisille. Korttisi suljetaan, eli käytännössä jos joku henkkariasi väärinkäyttänyt jää muista syistä poliisin haaviin, saa poliisi tiedon, että henkilö on käyttänyt kadonneeksi ilmoitettua korttia. Käytännössä en tiedä kuinka tämä toimii, mutta voisin kuvitella että esimerkiksi rajalla, jos henkkarin viivakoodi skannataan, voi tällainen tapaus sattua. Jos olet vain käymässä ulkomailla mutta osoitteesi on Suomessa, voit pienellä hinnalla tilata itsellesi uuden ajokortin helposti. Jos taas asut vakituistesti ulkomailla, et voi saada takaisin suomalaista ajokorttiasi, vaan sinun tulee hoitaa asia paikallisen liikenneviranomaisen kanssa, jolloin ajokorttisi todennäköisesti vaihdetaan kohdemaan ajokorttiin. Itse en ilmoittanut poliisille ajokortin katoamisesta, vaan jäin miettimään, haluanko vaihtaa sitä ruotsalaiseen. Ilmoitin kuitenkin Skatteverketiin ruotsalaisen id-kortin katoamisesta ja sain sen suljettua niin, ettei sähköistä tunnistautumista voi käyttää.

Soita löytötavaratoimistoihin ja käy etsimässä paikan päällä. Itse olin yhteydessä SL:n Hittegodsiin ja sinne saisi normaalisti mennä paikan päälle etsimään kadonneita tavaroitaan, nyt pandemian aikana käytäntö oli eri. Myös poliisilla on oma löytötavaraosasto, josta kadonnutta tavaraa kannattaa kysellä ja mahdollisuuksien mukaan etsiä paikan päällä.

Selaa sosiaalisen median ryhmät läpi. Monesti puskaradioissa ja muissa ryhmissä ilmoitetaan löytyneestä omaisuudesta. Kannattaa siis katsella paikkakunnan puskaradiot läpi ja laittaa liittymispyyntöä. Itse löysin ruotsalaisen Facebook-ryhmän, joka oli tarkoitettu nimenomaan Tukholman alueella kadonneille ja löydetyille tavaroille. Voit katsoa muiden ilmoituksia tai halutessasi laittaa someen oman katoamisilmoituksen. Mieti kuitenkin kahdesti, haluatko kertoa somessa kadonneesta omaisuudestasi. Aina ei ole järkevää ilmoittaa tuhansille tuntemattomille ihmisille, että omaa omaisuutta, joka ei saa joutua vääriin käsiin, löytyy kaduilta lojumasta. Kaikki ihmiset kun eivät ole rehellisiä.

Kun saat uudet kortit, päivitä maksutietosi. Kaikki automaattiset velotukset menevät usein kortin kautta, ei tilinumeron kautta. Näitä ovat siis muun muassa suoratoistopalvelut. Itselläni lakkasivat toimivasta Storytel, Adoben ohjelmat sekä MobilePay korttien menetysten myötä. Muistathan siis päivittää maksutietosi, jotta ei tule ikäviä yllätyslaskuja. Ruotsalainen Swish onneksi toimii pankkitilin, ei pankkikortin kautta, joten pystyin swishaamaan maksuja yhä odotellessani uusia kortteja.

Miten oman lompakkoni kanssa lopulta kävi?

Niin, tarinalle on hyvä saada myös lopetus. Olin tosiaan siis jo luopunut toivosta saada lompakkoani takaisin. Olin kuolettanut kaiken (paitsi suomalaisen ajokortin) ja tilannut uudet kortit, kun noin viikko tapahtuneen jälkeen sain kirjeen SL Hittegodsilta. Meillä saattaa olla jotain sinulle kuuluvaa, ja ohjeet soittaa pyydettyyn numeroon ennen paikalla käymistä. Soitin, ja parin automaattivastaajan ja muutaman virkailijan kanssa puhumisen jälkeen sain sydäntä lämmittävän tiedon – lompakkoni oli löytynyt. Olin tietenkin aivan riemuissani asiasta ja ilmaisin sen myös virkailijalle, joka hyvin lyhytsanaisesti vastaili minulle tyyliin ok, juu, hei. Hän oli ehkä muutaman kerran ennenkin käsitellyt näitä tilanteita, mutta ruotsalainen asiakapalvelukulttuuri näytti taas kyntensä.

Kävin hakemassa lompakkoni ja kuin ihmeen kaupalla siellä oli ihan kaikki tallessa. Jopa pari kolikkoa ja kauppakuitit löytyivät sieltä mistä pitikin. Oli kyllä aivan mahtava fiilis tajuta, että saan lompakkoni takaisin. Toki siellä ei enää ollut mulle kovin montaa hyödyllistä asiaa, mutta onpahan lompakkoni ja henkilötietoni siellä missä pitääkin, eikä missään katuojassa lojumassa.

Mitä seurauksia lompakon katoamisesta tuli?

Nyt tarkoitan siis muita seurauksia kuin noita tekoja, mitä jo aiemmin kerroin.

Joudun hakemaan uutta ID-korttia. Saatatte ehkä muistaa aiemmista kirjoituksistani, että id-kortin hakeminen voi olla pitkä prosessi Skatteverketin jonoista johtuen. Varasin ajan kortin hakemista varten Skatteverketistä välittömästi. Parin viikon päästä kuitenkin sain ilmoituksen, että aikani on peruttu, täysin ilman syytä. Meinasin varata uutta aikaa, mutta ne menivät kuukauden päähän eivätkä sopineet minulle, joten kiukuspäissäni olen jättänyt asian sikseen ja käyttänyt vanhaa ID-korttiani toivoen, etten joudu ongelmiin. Olin myös yhteydessä Skatteverketiin asiasta, ja kuulemma ainut vaihtoehto on aloittaa koko ID-kortin hakuprosessi alusta. Uusi kortti maksaa noin 40 euroa.

Minun tulee erikseen avata uudet pankkikorttini asiakaspalvelun kautta. Tämä onneksi ei ollut iso homma, sillä viesti mobiilipalvelussa riitti. Uudet pin-koodit pitää myös opetella, se tuleekin olemaan vaikeampi paikka, heh.

Minulla on kaksi SL-korttia. Kun edellinen katosi, hankin uuden tilalle. Latasin uuteen kuukauden kulkemisaikaa, edellinen oli voimassa elokuun puoliväliin. Jos olisin alunperin rekisteröinyt matkakorttini SL:n sivuilla, olisin voinut siirtää sen rahat uudelle kortille. En kuitenkaan tiennyt tuollaisesta, joten ostin vaan uuden. Nyt mulla on sitten kaksi voimassaolevaa korttia. Olisin voinut alkaa kuolettaa toista ja yrittää siirtää toisen varat toiselle, mutta suoraan sanoen en jaksanut nähdä sitä vaivaa. Tappio tässä oli noin sadan euron luokkaa, mutta en olisi saanut kuitenkaan enää koko summaa takaisin.

Rahaa koko prosessiin meni siis hieman yli sata euroa, vaivaa aika paljon ja odottelua oli jonkin verran. Uudet pankkikortit tulivat noin 7-14 päivän sisällä, eli suhteellisen nopeasti, mutta odottavan aika on pitkä. Eniten harmittaa tuo ID-kortti, sillä en millään haluaisi aloittaa prosessia uudestaan. Ehkä saan senkin tehtyä sitten, kun ärsytyskäyräni ovat laskeneet riittävästi ja työvuorot menevät sopivasti Skatteverketin harvojen vapaiden aikojen kanssa. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin – selvisin lopulta vaan todella suurella säikähdyksellä.

Jos sulle joskus käy näin, niin muista, että et ole ensimmäinen etkä viimeinen joka kadottaa jotain tärkeää. Tilanne saattaa hävettää, mutta jossittelu ei auta mitään ja vahinkoja sattuu. Itse olin lähellä jonkin sortin paniikkikohtausta kun tajusin asian, joten tärkein ohje: hengitä.

Oletko sinä kadottanut lompakkosi tai muuta tärkeää omaisuuttasi ulkomailla? Onko jotain lisättävää näihin toimintaohjeisiin?