Tiedättekö, kun jotkut matkat jää useiden vuosien jälkeen mieleen erityisen positiivisina? Syy hyvään kokemukseen voi olla pitkään haaveena olleen matkan toteutus, loistava matkaseura, uudet kokemukset tai sitten ihan yksinkertaisesti matkassa oli vaan erityisen hyvä fiilis. Mulla on mielessäni muutama matka, joissa ei itsessään ollut mitään spektaakkelimaista – päinvastoin, matkassa saattoi olla jopa huonoa tuuria ja vastoinkäymisiä, mutta silti muistelen niitä edelleen erityisellä lämmöllä. Että kylläpäs olikin kiva matka.
Äitin ja veljen visiitti Saksaan
Aloitetaan heti epämääräisellä, sillä tämähän ei tavallaan ole oma matkani, mutta menee hyvin tähän kategoriaan. Olin 2016-2017 talven vaihdossa Saksassa, ja olin päättänyt jäädä myös jouluksi Saksaan. Äitini ja silloin 17-vuotias pikkuveljeni tulivat kylään muutamaksi päiväksi juuri ennen joulua. Kämppikseni oli lähtenyt jo kotimaahansa lomailemaan, joten saimme olla rauhassa isossa kolmiossani.
Matkan aikana emme tehneet paljoakaan erityisiä asioita – kiertelimme vaihtokaupungissani Hildesheimissa ja naapurikaupungissa Hannoverissa. Kiersimme vaatekaupat ja joulumarkkinat. Näytin vieraille kotikulmani ja kahvittelimme Hildesheimin kauniilla keskustorilla paikassa, josta meinasimme aluksi lähteä maksamatta ja sen jälkeen annoimme liian vähän rahaa. (Perinteiset ulkomaiden maksusekoilut siis.) Kävin myös kahdestaan pikkuveljeni kanssa katsomassa Bundesliigan peliä Dortmundissa, mikä oli yksi mahtavimmista kokemuksistani ikinä. Kaiken kaikkiaan tuosta muutaman päivän yhteisestä Saksa-reissusta jäi lämmin mieli ja helpotusta ikävään niin, että jaksoin olla joulun yksin vaihdossa.
Yhden yön reissu sateisessa Uumajassa
Tämä oli minun ja kumppanini ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka vuodelta 2019. Itseasiassa emme ole käyneet vieläkään yhdessä Ruotsia pidemmällä ja Uumajassa käynti ei tuntunut sen enempää ulkomailta kuin vaikka Haaparannassa poikkeaminenkaan, mutta matka kuin matka. Lähdimme maaliskuisena lauantaina aamulaivalla Vaasasta Uumajaan. Vaasassa oli jo lumet sulaneet ja kevättä ilmassa, mutta Uumajassa tilanne oli aivan toinen. Koko matkan sää oli aivan hirveä, taivaalta satoi räntää ja aurinko hädin tuskin pilkahti näkyvissä. Olimme perillä puolenpäivän aikaan, mutta emme päässeet kirjautumaan hotelliimme vielä pariin tuntiin. Etsimme siis suojaa kauppakeskuksesta matkatavaroidemme kanssa.
Päivä kului nopeasti ja illemmalla halusimme vielä käydä kiertelemässä Uumajaa muutakin kuin keskustan alueella. Lähdimme kävelemään rannan suuntaisesti, mutta sää meni koko ajan vain pahemmaksi. Kävelimme peräkanaa monta kilometria mitään näkemättä, sillä järkyttävä viima ja loska pakottivat pitämään katseen kohti maata ja näkemään vain omat, läpikastuneet kenkämme. Emme luovuttaneet vaan kävelimme silti, koska olemmehan sisukkaita suomalaisia. Lopulta tajusimme, ettei hommassa ole mitään järkeä, ja lähdimme käymään pikaruokaravintola Maxissa. Haimme sieltä isot lyxshaket, kävelimme hotellille ja katsoimme hotellihuoneen sängyltä käsin telkkarista tulevaa jalkapallomatsia. Naureskelimme ”onnistuneelle” reissullemme ja meillä oli oikeasti aivan älyttömän mukavaa. Edelleen naurattaa se räntäsateessa sinnikkäästi peräkanaa tarpominen, ja hymyilyttää muisto siitä, että lopulta meillä oli oikein hauskaa kun otimme ihan vaan rennosti ja joimme herkkupirtelöitä hotellihuoneessa. Joskus kaikista suunnitelmista luopuminen ja hetkeen tarttuminen on sitä parasta lomailua. Seuraava visiittimme Uumajaan olikin jo reissaamisen kannalta paljon onnistuneempi, mutta ensimmäisen muistelu herättää edelleen hilpeyttä.
Viikonloppu Rovaniemellä
Syksyllä 2017 palasin ruotsikesän jälkeen Suomeen. En ollut nähnyt sisaruksiani yhdeksään kuukauteen, ja ikävä oli kova. Lähdin suoraan Rovaniemelle, jossa mun oli tarkoitus viettää muutama päivä ennen Vaasaan opiskelemaan palaamista. Siskoni oli juuri saanut esikoisensa, ja onnesta soikeana tuoreena tätinä ihastelin tietenkin uutta perheenjäsentä monta päivää väsymättä. Viikonloppu lähestyi ja mun oli tarkoitus suunnata Vaasaan, mutta siskoni kysyikin, jos haluaisin jäädä viikonlopuksi hänen luokseen. Siskoni mies nimittäin lähti viikonlopuksi pois, joten sisko ja vauva olisivat kahden. Hetken mietittyäni suostuin ehdotukseen – ja onneksi suostuin, sillä tuo viikonloppu oli ihan mahtava.
Ensinnäkin sain tutustua ihan rauhassa vauvaan, josta myöhemmin tulikin kummilapseni. Toiseksi, saan todella harvoin nykypäivänä viettää kahdenkeskeistä aikaa sisarusteni kanssa ihan rauhassa, sillä kaikilla kolmella on aina omat menot ja ihmisiä ympärillä. Nyt meillä oli mahdollisuus jutella kaikesta siskoni kanssa, ja vaikkei ollut mitään erityistä puuhaa, oli meillä mielettömän kiva viikonloppu. Vieläkin puhumme siitä, että pitäisi taas häätää kaikki muut pois ja olla viikonloppu ihan keskenämme, kun se yksi kerta oli niin hauska.
Yksin Pohjois-Makedoniassa
Keväällä 2017 lähdin toiselle soolomatkalleni. Olin vielä vaihdossa Saksassa ja etsin jotain kivaa matkakohdetta jossa voisin piipahtaa ennen vaihdon loppua. Löysin parinkymmenen euron lennot Pohjois-Makedoniaan (silloinen Makedonia), ja vaikka en tiennyt kohteesta juurikaan mitään, päätin lähteä. Kuten arvata saattaa, päätös oli loistava. Ihastuin täysin Balkaniin, rakastin rappioromantiikkaa ja huonokuntoisia taloja, uskomattoman ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä, uuden ja vanhan kontrastia, pölyisiä katuja ja upeaa luontoa. Olin reissussa yksin, uskalsin tehdä sen ja voi että, se oli vapauttava kokemus.
Yövyin hostellissa, jossa huoneessa oli kahdeksan majapaikkaa, mutta olin koko reissun ajan ainut huoneen asukas. Mulle oli päivää ennen lähtöä noussut kuume, joten olin puolikuntoisena matkassa. Tein päivisin niin paljon kaikkea kun jaksoin, ja illalla olo heikkeni, joten annoin itseni ihan luvan kanssa maata hostellin sängyssä lepäämässä. En ollut vastuussa kellekään, joten sain tehdä matkan täysin omien voimavarojeni mukaan. Tuo matka oli loistava lopetus vaihdolleni, sillä oikeasti tunsin eläneeni ja oppineeni itsestäni paljon. Neljä päivää yksin tuntemattomassa maassa omien ajatustensa kanssa – siinä on aikaa miettiä itseään, omaa elämäänsä ja omia arvojaan, varsinkin kun oli noita teemoja työstänyt jo puoli vuotta vaihto-opiskelun aikana.
Kaverin kanssa spontaanimatka Kanarialla
Syksyllä 2016, eli myös vaihdossa ollessani, viestittelin samaan aikaan Espanjassa vaihdossa olleen ystäväni kanssa. Kerroin hänelle, että Saksaan oli tullut kylmä, ja tekisi mieli lähteä johonkin lämpimään. Ystäväni valitteli samaa Espanjasta. Aloimme katselemaan eri kohdevaihtoehtoja, ja seuraavana päivänä varasimme viiden päivän matkan Gran Canarialle.
Lähdimme matkaan marraskuun lopulla. Vaihtosyksy oli ollut siihen mennessä mukava, mutta henkisesti raskas, kuten vaihdot yleensä ainakin alkuun saattavat olla. Viisi päivää tutun ystävän kanssa suomea puhuen teki älyttömän hyvää. Pääsimme molemmat purkamaan tuntojamme alkaneista vaihdoista livenä sellaisen kanssa, joka on samassa tilanteessa. Ajattelin Kanarian olevan tylsä kohde, mutta mitä vielä – viisi päivää meni kuin hujauksessa ja pääsimme tekemään kaikenlaista kivaa, kuten vuorilla samoilua ja meressä surffaamista. Nautin täysin siemauksin 25 asteen lämpötiloista marraskuussa ja paistattelin auringossa. Se tuntui ihan oikealta lomalta, ja latasi akkuja monen kuukauden edestä. Vieläkin muistelen tuota matkaa lämmöllä.
Haastan myös muut matkabloggaajat
Innostuin tarinoimaan näköjään vähän pidemmän kaavan kautta. Huomasin, että suurin osa näistä matkoista sijoittuu tuonne 2016-2017 väliselle ajalle, eli silloin kun asuin sekä Keniassa, Saksassa ja Ruotsissa ja matkustelin erityisen paljon.
Näitä tarinoita olisi mukava lukea muiltakin. Haastankin myös muut kertomaan omista matkoistaan, jotka ovat jääneet mieleen erityisen lämpimästi jostain pienestä syystä. Mainitsethan haasteen alkuperäisen lähteen eli minun blogini. 🙂 Haasteeseen voi osallistua kuka vain, mutta haastan erikseen viisi blogia mukaan. Haaste lähtee siis blogeille Meriharakka, Matkalla Missä Milloinkin, Muu Maa Mandariini, Samppanjaa muovimukista ja Sini matkakuumeessa. Laitattehan haasteen kiertämään!
