Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Berliini

Vuoden ensimmäinen

Vuoden viimeiselle luonnollinen jatkumo on tietenkin vuoden ensimmäinen. Mun vuosi vaihtu kivoissa merkeissä. Vuokrattiin tosiaan kolmeksi yöksi kämppä Berliinistä kokoonpanolla neljä meksikolaista vaihtaria ja minä, ja vaikka tää olikin ihan viime hetkien idea, niin enpä ois tähän hetkeen parempaa uudenvuoden viettotapaa voinut keksiä. Vuoden viimesenä iltana syötiin yhdessä illallista, juotiin ja naurettiin. Never have I ever –juomapeli nosti taas viinien ja drinkkien kumoamistahdin potenssiin sata, ja Brandenburgin portille ilotulitusta katsomaan lähtiessä luovutin metroaikatauluvastuut muille ihan suosiolla. Ja olihan se vuoden vaihtuminen aika upeeta viettää Berliinissä keskiyöllä skumppaa juoden ja raketteja väistellessä (:D) sekä kavereita halaillessa. Jostain syystä se the hetki ei oo Suomessa ikinä tuntunu kummemmalta, mutta tuolla miljoonan ihmisen väkijoukon keskellä koko homma tuntu paljon suuremmalta ja no, merkittävämmältä. Anyway, mulla oli ihan todella kivaa!

IMG_4227
IMG_4232
IMG_4248
IMG_4247
IMG_4236

Alkuvuosi eli vuoden neljä ekaa päivää on sujunu mulla muutenkin aika hyvillä fiiliksillä. Berliinissä seikkaillessani tajusin jotakin mahtavaa. Olin siellä kavereiden kanssa, jotka oon tuntenut vasta parin kuukauden ajan ja kaikki oltiin todella kaukaa kotoa, uppo-oudossa ympäristössä ja tuntemattomien ihmisten keskellä. Ja silti mua ei ahdistanut, mulla ei ollut koti-ikävä, mua ei pelottanut eikä mulla ollut mitään negatiivisia fiiliksiä. Mä nautin siitä, että sain kokea jotain noin erikoislaatuista. Nää mun uudet ystävät saa mut aina hyvälle tuulelle. Niiden kanssa hengaillessa voin jo olla oma itteni, mutta jotenkin parempi ja positiivisempi versio itestäni. En valita mistään ja mulla on hyvä fiilis, ja lähemmäs 90 prosenttia ajasta vaan nauran ja nautin hetkestä. Mietin useesti tollakin reissulla, että oon onnekas just nyt.

Ostin kaksi kirjaa, jotka kertoo onnellisuudesta ja elämästä kaiken irti ottamisesta. Mulla on jotenkin tosi inspiroitunut olo, ja jollain tapaa levollisen onnellinen. Tajusin, mitä kaipaan elämääni – naurua ja iloisia ihmisiä. En negatiivisuutta, en valitusta, en mitään mean girls –meininkiä, en mitään mikä ei saa mua hymyilemään. Tän muutaman päivän aikana mitä 2017 vuotta on kulunut, on mulla ollut hyvä mieli. Viime syksynä mulle tuotti pahaa oloa pari asiaa, ja oon nyt ihan systemaattisesti pitänyt sen pahan olon poissa ja kääntänyt tunteet positiiviseksi energiaksi. Oon tolkuttanut itelleni, että mikään asia ei oo murehtimisen arvonen, ja pahan mielen iskiessä oon kieltäytynyt vajoamasta siihen ja keskittynyt hyviin juttuihin. Yksinkertaista, mutta oikeesti toimivaa. Tää on suunta, jonka haluan säilyttää läpi koko vuoden ja enemmän. Haluan, että mulla on kokonaisvaltaisesti hyvä olla itteni kanssa, ja oon ehkä vihdoin löytänyt omat askeleeni sitä päämäärää kohti. Suomeen palaaminen ei edelleenkään tunnu miellyttävältä tällä hetkellä, mutta oon nyt saanut todella hyvällä tuurilla itelleni aiiivan ihanan asunnon Vaasasta, johon pääsen muuttamaan heti vaihdon loputtua. Kun kotiinpaluu ahdistaa, alan samantien ajattelemaan uuden kämppäni sisustusta ja sitä, miten ihanaa on lopulta saada pysyvämpi koti itselle. Positive thoughts ja sitä rataa. Tää vahvatahtoinen suunnanmuutos on mulle nyt oikeesti iso asia, ja mun puolesta kaikki, mikä sitä estää tai vetää mua negatiivisuuteen päin, saa mennä menojaan. Ne tyypit, jotka ei voi suhtautua kunnolla mulle tärkeisiin asioihin, saa mennä. Tällä kertaa tärkeintä on minä itse, mun elämä ja mun olo itseni kanssa. Kun noi asiat on hyvällä mallilla, on helpompi keskittyä muihin ihmisiin ja asioihin. Mut jos mulla neljän päivän jälkeen on positiivinen, motivoitunut ja energinen olo kun oon keskittynyt pelkkään onnellisuuteen ja hyviin fiiliksiin, uskon tän päätöksen olevan mulle paras päätös just nyt. You’re only here for a short visit. Don’t hurry, don’t worry. And be sure to smell flowers along the way.