Matkamuistojen aika! Kävin taannoin Belgiassa pienellä soolomatkalla. Pääkohteeni oli Bryssel, mutta muutaman päivän reissun aikana ehdin tehdä myös pienet päiväreissut sekä naapurimaa Luxemburgiin että Belgian ihastuttavaan kaupunkiin, Bruggeen. Brugge on noin 117…
Belgia
-
-
Belgia, Bryssel, Matkustaminen, Suunnitelmat ja haaveet
Ostin lentoliput Krakovaan – tällainen on matkasuunnitelmani
Joku saattaakin muistaa, että mainitsin muutama viikko sitten ostaneeni lentoliput Krakovaan. Jep, hätähousu kun olen, niin en malttanut odottaa tilanteen rauhoittumista. Matkan ajankohta on vasta ensi vuoden helmikuun lopussa, jolloin toivon koronatilanteen…
-
Huom. Piti julkaista Wienin postaus, mutta tuli suunnitelmanmuutos ja saatte lukea sen mahdollisimman pian! Vastaan myös teidän viime postauksen kommentteihin heti kun kerkeän! 🙂 Vielä viimeiset kuvat Brysselistä. Sellanen vinkkaus tähän, että…
-
Matkapostauksen aika! Oonkin postaillut teille jo useamman postauksen verran Brysselistä, ja tulossa on vielä yksi kuvapostaus sieltä päin. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin vinkata teille muutamaa paikkaa, jossa itse kävin Brysselissä ollessani ja…
-
Brysselissä on keskusaukio nimeltä Grand-Palace, joka on todellakin näkemisen arvoinen. Grand-Palacella on monia tärkeitä rakennuksia, esimerkiksi tuo kuvassa näkyvä hyyyvin korkea pytinki, joka on kaupungintalo. Musta tuntuu, ettei kuvat anna oikeutta yhtään…
-
Palataan hetkeksi mun ihka ensimmäiseen varsinaiseen yksin matkusteluun, eli helmikuiseen neljän päivän Brysselin matkaan! Tän reissun tapahtuessa asuin siis vielä Saksassa vaihto-opiskelemassa, ja lukukauden loputtua halusin päästä kokemaan sen paljon puhutun yksin…
-
Brysselissä yövyin yhden yön hostellissa. Pidin majotuspaikasta sen verran paljon, että ajattelin vinkata siitä teillekin! Hostellin nimi on MEININGER Hotel ja se sijaitsee vajaa parinkymmenen minuutin kävelymatkan päästä keskustasta. Löysin siis kyseisen…