Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Matkustaminen

Suloinen Brugge on keskiaikainen kaupunki Belgiassa

Matkamuistojen aika! Kävin taannoin Belgiassa pienellä soolomatkalla. Pääkohteeni oli Bryssel, mutta muutaman päivän reissun aikana ehdin tehdä myös pienet päiväreissut sekä naapurimaa Luxemburgiin että Belgian ihastuttavaan kaupunkiin, Bruggeen.

Brugge on noin 117 000 asukkaan kaupunki Luoteis-Belgiassa. Olin saanut aiemmin jo vinkkiä siitä, että Bruggen kierros kannattaisi yhdistää Brysselin matkaan. Toinen potentiaalinen kaupunki olisi ollut Gent, mutta se jääköön seuraavaan kertaan, vaikka sieltä kuulemma saakin syötävän hyvää salmiakkia. Olin nähnyt kuvia Bruggen värikkäistä taloista ja ihastuin täysin. Ja pakko myöntää, että olihan ne talot ihan livenäkin nähtynä yhtä kauniita – vai mitä luulette näiden kuvien perusteella?

Kiertelin Bruggessa päivän agendanani ihan vain kulkea pitkin katuja ja fiilistellä tunnelmaa. Siihen yksi päivä riitti loistavasti. Bruggessa voisi viihtyä yhden yön, mutta pidempään en ehkä itse siellä olisi – nähtävyyksiä Brysseliin verrattuna on huomattavasti vähemmän. Keskiaikainen keskusta Bruggessa on kuitenkin kaunis ja siellä taloja katsellessa voi juoda kupposen kahvia jos toisenkin. Pohjoisen Venetsiaksikin kutsutussa kaupungissa on useita kanavia pitkin poikin, ja niiden ääreen on hyvä rauhoittua hetkeksi.

Sen suurempia tarinoita mulla ei ole tällä kertaa kerrottavani, mutta toivottavasti pääsette mukaan tunnelmaan kuvien kautta. Olen näköjään aikalailla keskittynyt arkkitehtuurin kuvaamiseen… Mutta tunnelmaan niistä silti pääsee, vai mitä?

Oletko käynyt Bruggessa tai haluaisitko käydä?

Lähden ensi viikolla Suomeen!

Jeee! Otsikon teksti on kuin onkin totta, ja mun ensimmäinen suomilomani on jo viikon päästä! Olen ollut Suomessa viimeksi lokakuussa, eli lähes vuosi sitten. Perheeni olen nähnyt viimeksi syys-lokakuun vaihteessa. Vuosi on pitkä aika olla näkemättä perhettään.

Pandemia esteenä suomivisiiteille

Ruotsista toki pääsee helposti ja nopeasti Suomeen, mutta pandemia on vaikeuttanut asiaa huomattavasti. Mulla ei ole ollut lainkaan lomaa, korkeintaan neljän päivän vapaapätkiä. Normaalitilanteessa olisin noina pitkinä viikonloppuina voinut kipaista Suomeen, mutta maailman tilanne ei ole nyt sallinut sitä. Siihen on useitakin syitä.

Ensinnäkin en olisi pystynyt millään pitämään karanteenia kummassakaan päässä. En voinut tehdä etätöitä kuin satunnaisesti radiotyön luonteesta johtuen. Neljässä päivässä ei myöskään ole mahdollisuutta pitää karanteenia Suomessa. Toiseksi, Ruotsista Suomeen matkustaessa oli pitkään testivaatimukset laivoilla ja lentoyhtiöillä. Olisin joutunut tekemään testit molempiin suuntiin matkustaessa, ja se olisi käynyt kukkarolleni turhan kalliiksi.

Suomen visiiteille ei ole ollut siis mahdollisuutta.

Miksi olen epäekologinen ja lennän?

Niin, tässäpä kysymys, jota pähkäilin paljon. Tai siis pohdin pitkään, millä kulkuvälineellä lähden Suomeen. Aluksi suunnittelin laiva+juna -yhdistelmää. Ajatuksena oli seilata Tukholmasta joko Helsinkiin tai Turkuun, ja jatkaa sieltä yöjunalla Rovaniemelle. Koska Helsingistä Rovaniemelle matkaa on 8-12 tuntia, en halunnut puuduttaa peppuani istumapaikalla ja käyttää kallisarvoisia suomituntejani siihen, vaan katsoin suosiolla yöjunasta makuupaikkoja. Kauhistuksekseni totesin, että yksisuuntainen matka makuupaikalla maksoi vähintään 117 euroa. Siis yhteen suuntaan. Ja matkan kesto oli se kaksitoista tuntia. Eli pelkkiin Suomen sisäisiin matkoihin menisi yhteensä yli kaksisataa euroa ja vuorokausi matkustamista, plus vielä laivamatkojen hinnat.

Lennot näyttivät aluksi pyörivän myös neljänsadan pintaan, mutta lopulta (häpeäkseni kumppanini löytämänä, ei minun) silmiin osui halvemmat yksilöt. Sain lopulta lennot Tukholma-Helsinki-Rovaniemi-Helsinki-Tukholma hintaan 120 euroa. Eli samalla hinnalla, mitä yhdensuuntainen junamatka Lappiin. Hinta oli sen verran merkittävä, että päätin valita lentämisen – siitäkin huolimatta, ettei se ole ekologista ja en edes pidä lentämisestä. Tällä kertaa kuuntelin kuitenkin kukkaroani enemmän kuin omaatuntoani, ja jatkan niitä ekotekoja arjessani.

Mitä aion tehdä Suomessa?

Kaikkea kivaa! Lähtökohtaisesti kuitenkin näen perhettäni, ja siksipä vietän koko lomani Rovaniemellä, yhtä pientä päiväreissua lukuunottamatta. Aion osallistua rakkaan pappani 90-vuotisjuhliin sekä kummityttöni 4-vuotisjuhliin. En ole nähnyt yhtään perheenjäsentäni (tai ylipäätään ketään suomikaveria) vuoteen. Eli tärkeintä on viettää aikaa heidän kanssaan.

Lisäksi haluan käydä suomalaisessa ruokakaupassa! Ihan vain kierrellä ja katsella, mitä sieltä löytyy, ja ostaa hyviä suomiherkkuja. Kunnon salmiakit ja Taffelin sipsit houkuttaa…

Yksi aivan ehdoton juttu on sauna. Viime kerrasta on nimittäin vuosi myös saunomisen kohdalla! Olen kunnon himosaunoja, joten toivon sen lämpiävän lähes joka ilta eri majapaikoissani.

Jännittää, mutta odotan innolla

Suomeen meno jännittää yllättävän paljon. Oikeastaan se jännitys kohdistuu matkustamiseen. Saan välillä jo nyt ihmeellisiä hätäkohtauksia siitä, että olen missannut lentoni tai kadottanut passini. Kumpikaan ei ole totta, vaan jotain outoa matkajännitystä. Tässä ei ole viime aikoina paljon reissailtu, joten koko juttu tuntuu taas uudelta ja niin jännittävältä. Olen lentänyt viimeksi yli neljä vuotta sitten, ja sekin jännittää. Samoin mietin jo etukäteen, muistanko aina käyttää kasvomaskia Suomessa ja saanko paheksuvia katseita niskaani. Eiköhän kaikki kuitenkin lopulta mene aivan hyvin, ja olen kyllä todella innoissani perheeni näkemisestä.

Että olikin kiva matka! x5

Tiedättekö, kun jotkut matkat jää useiden vuosien jälkeen mieleen erityisen positiivisina? Syy hyvään kokemukseen voi olla pitkään haaveena olleen matkan toteutus, loistava matkaseura, uudet kokemukset tai sitten ihan yksinkertaisesti matkassa oli vaan erityisen hyvä fiilis. Mulla on mielessäni muutama matka, joissa ei itsessään ollut mitään spektaakkelimaista – päinvastoin, matkassa saattoi olla jopa huonoa tuuria ja vastoinkäymisiä, mutta silti muistelen niitä edelleen erityisellä lämmöllä. Että kylläpäs olikin kiva matka.

Äitin ja veljen visiitti Saksaan

Aloitetaan heti epämääräisellä, sillä tämähän ei tavallaan ole oma matkani, mutta menee hyvin tähän kategoriaan. Olin 2016-2017 talven vaihdossa Saksassa, ja olin päättänyt jäädä myös jouluksi Saksaan. Äitini ja silloin 17-vuotias pikkuveljeni tulivat kylään muutamaksi päiväksi juuri ennen joulua. Kämppikseni oli lähtenyt jo kotimaahansa lomailemaan, joten saimme olla rauhassa isossa kolmiossani.

Matkan aikana emme tehneet paljoakaan erityisiä asioita – kiertelimme vaihtokaupungissani Hildesheimissa ja naapurikaupungissa Hannoverissa. Kiersimme vaatekaupat ja joulumarkkinat. Näytin vieraille kotikulmani ja kahvittelimme Hildesheimin kauniilla keskustorilla paikassa, josta meinasimme aluksi lähteä maksamatta ja sen jälkeen annoimme liian vähän rahaa. (Perinteiset ulkomaiden maksusekoilut siis.) Kävin myös kahdestaan pikkuveljeni kanssa katsomassa Bundesliigan peliä Dortmundissa, mikä oli yksi mahtavimmista kokemuksistani ikinä. Kaiken kaikkiaan tuosta muutaman päivän yhteisestä Saksa-reissusta jäi lämmin mieli ja helpotusta ikävään niin, että jaksoin olla joulun yksin vaihdossa.

Yhden yön reissu sateisessa Uumajassa

Tämä oli minun ja kumppanini ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka vuodelta 2019. Itseasiassa emme ole käyneet vieläkään yhdessä Ruotsia pidemmällä ja Uumajassa käynti ei tuntunut sen enempää ulkomailta kuin vaikka Haaparannassa poikkeaminenkaan, mutta matka kuin matka. Lähdimme maaliskuisena lauantaina aamulaivalla Vaasasta Uumajaan. Vaasassa oli jo lumet sulaneet ja kevättä ilmassa, mutta Uumajassa tilanne oli aivan toinen. Koko matkan sää oli aivan hirveä, taivaalta satoi räntää ja aurinko hädin tuskin pilkahti näkyvissä. Olimme perillä puolenpäivän aikaan, mutta emme päässeet kirjautumaan hotelliimme vielä pariin tuntiin. Etsimme siis suojaa kauppakeskuksesta matkatavaroidemme kanssa.

Päivä kului nopeasti ja illemmalla halusimme vielä käydä kiertelemässä Uumajaa muutakin kuin keskustan alueella. Lähdimme kävelemään rannan suuntaisesti, mutta sää meni koko ajan vain pahemmaksi. Kävelimme peräkanaa monta kilometria mitään näkemättä, sillä järkyttävä viima ja loska pakottivat pitämään katseen kohti maata ja näkemään vain omat, läpikastuneet kenkämme. Emme luovuttaneet vaan kävelimme silti, koska olemmehan sisukkaita suomalaisia. Lopulta tajusimme, ettei hommassa ole mitään järkeä, ja lähdimme käymään pikaruokaravintola Maxissa. Haimme sieltä isot lyxshaket, kävelimme hotellille ja katsoimme hotellihuoneen sängyltä käsin telkkarista tulevaa jalkapallomatsia. Naureskelimme ”onnistuneelle” reissullemme ja meillä oli oikeasti aivan älyttömän mukavaa. Edelleen naurattaa se räntäsateessa sinnikkäästi peräkanaa tarpominen, ja hymyilyttää muisto siitä, että lopulta meillä oli oikein hauskaa kun otimme ihan vaan rennosti ja joimme herkkupirtelöitä hotellihuoneessa. Joskus kaikista suunnitelmista luopuminen ja hetkeen tarttuminen on sitä parasta lomailua. Seuraava visiittimme Uumajaan olikin jo reissaamisen kannalta paljon onnistuneempi, mutta ensimmäisen muistelu herättää edelleen hilpeyttä.

Viikonloppu Rovaniemellä

Syksyllä 2017 palasin ruotsikesän jälkeen Suomeen. En ollut nähnyt sisaruksiani yhdeksään kuukauteen, ja ikävä oli kova. Lähdin suoraan Rovaniemelle, jossa mun oli tarkoitus viettää muutama päivä ennen Vaasaan opiskelemaan palaamista. Siskoni oli juuri saanut esikoisensa, ja onnesta soikeana tuoreena tätinä ihastelin tietenkin uutta perheenjäsentä monta päivää väsymättä. Viikonloppu lähestyi ja mun oli tarkoitus suunnata Vaasaan, mutta siskoni kysyikin, jos haluaisin jäädä viikonlopuksi hänen luokseen. Siskoni mies nimittäin lähti viikonlopuksi pois, joten sisko ja vauva olisivat kahden. Hetken mietittyäni suostuin ehdotukseen – ja onneksi suostuin, sillä tuo viikonloppu oli ihan mahtava.

Ensinnäkin sain tutustua ihan rauhassa vauvaan, josta myöhemmin tulikin kummilapseni. Toiseksi, saan todella harvoin nykypäivänä viettää kahdenkeskeistä aikaa sisarusteni kanssa ihan rauhassa, sillä kaikilla kolmella on aina omat menot ja ihmisiä ympärillä. Nyt meillä oli mahdollisuus jutella kaikesta siskoni kanssa, ja vaikkei ollut mitään erityistä puuhaa, oli meillä mielettömän kiva viikonloppu. Vieläkin puhumme siitä, että pitäisi taas häätää kaikki muut pois ja olla viikonloppu ihan keskenämme, kun se yksi kerta oli niin hauska.

Yksin Pohjois-Makedoniassa

Keväällä 2017 lähdin toiselle soolomatkalleni. Olin vielä vaihdossa Saksassa ja etsin jotain kivaa matkakohdetta jossa voisin piipahtaa ennen vaihdon loppua. Löysin parinkymmenen euron lennot Pohjois-Makedoniaan (silloinen Makedonia), ja vaikka en tiennyt kohteesta juurikaan mitään, päätin lähteä. Kuten arvata saattaa, päätös oli loistava. Ihastuin täysin Balkaniin, rakastin rappioromantiikkaa ja huonokuntoisia taloja, uskomattoman ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä, uuden ja vanhan kontrastia, pölyisiä katuja ja upeaa luontoa. Olin reissussa yksin, uskalsin tehdä sen ja voi että, se oli vapauttava kokemus.

Yövyin hostellissa, jossa huoneessa oli kahdeksan majapaikkaa, mutta olin koko reissun ajan ainut huoneen asukas. Mulle oli päivää ennen lähtöä noussut kuume, joten olin puolikuntoisena matkassa. Tein päivisin niin paljon kaikkea kun jaksoin, ja illalla olo heikkeni, joten annoin itseni ihan luvan kanssa maata hostellin sängyssä lepäämässä. En ollut vastuussa kellekään, joten sain tehdä matkan täysin omien voimavarojeni mukaan. Tuo matka oli loistava lopetus vaihdolleni, sillä oikeasti tunsin eläneeni ja oppineeni itsestäni paljon. Neljä päivää yksin tuntemattomassa maassa omien ajatustensa kanssa – siinä on aikaa miettiä itseään, omaa elämäänsä ja omia arvojaan, varsinkin kun oli noita teemoja työstänyt jo puoli vuotta vaihto-opiskelun aikana.

Kaverin kanssa spontaanimatka Kanarialla

Syksyllä 2016, eli myös vaihdossa ollessani, viestittelin samaan aikaan Espanjassa vaihdossa olleen ystäväni kanssa. Kerroin hänelle, että Saksaan oli tullut kylmä, ja tekisi mieli lähteä johonkin lämpimään. Ystäväni valitteli samaa Espanjasta. Aloimme katselemaan eri kohdevaihtoehtoja, ja seuraavana päivänä varasimme viiden päivän matkan Gran Canarialle.

Lähdimme matkaan marraskuun lopulla. Vaihtosyksy oli ollut siihen mennessä mukava, mutta henkisesti raskas, kuten vaihdot yleensä ainakin alkuun saattavat olla. Viisi päivää tutun ystävän kanssa suomea puhuen teki älyttömän hyvää. Pääsimme molemmat purkamaan tuntojamme alkaneista vaihdoista livenä sellaisen kanssa, joka on samassa tilanteessa. Ajattelin Kanarian olevan tylsä kohde, mutta mitä vielä – viisi päivää meni kuin hujauksessa ja pääsimme tekemään kaikenlaista kivaa, kuten vuorilla samoilua ja meressä surffaamista. Nautin täysin siemauksin 25 asteen lämpötiloista marraskuussa ja paistattelin auringossa. Se tuntui ihan oikealta lomalta, ja latasi akkuja monen kuukauden edestä. Vieläkin muistelen tuota matkaa lämmöllä.

Haastan myös muut matkabloggaajat

Innostuin tarinoimaan näköjään vähän pidemmän kaavan kautta. Huomasin, että suurin osa näistä matkoista sijoittuu tuonne 2016-2017 väliselle ajalle, eli silloin kun asuin sekä Keniassa, Saksassa ja Ruotsissa ja matkustelin erityisen paljon.

Näitä tarinoita olisi mukava lukea muiltakin. Haastankin myös muut kertomaan omista matkoistaan, jotka ovat jääneet mieleen erityisen lämpimästi jostain pienestä syystä. Mainitsethan haasteen alkuperäisen lähteen eli minun blogini. 🙂 Haasteeseen voi osallistua kuka vain, mutta haastan erikseen viisi blogia mukaan. Haaste lähtee siis blogeille Meriharakka, Matkalla Missä Milloinkin, Muu Maa Mandariini, Samppanjaa muovimukista ja Sini matkakuumeessa. Laitattehan haasteen kiertämään!

Postaus vieraalla murteella: Tsau!

Tsau!

Mun pitää hetki fungeeraa miten jengi puhuu tätä murret, tai oikeestaa slangii. Tää ei oo mikää pönde vaan tääl puhutaa ihan kunnon slangii. Tulin sporal tänne keskustaa käymää nopee ja koitan skribaa jotai tekstii. Pitää vähä luoda kontenttii et pysyy ines. Snaijaaks?

Tulin tällasee kivaa mestaa mis vois haukkaa brekuu joskus.  Tää on muuten kliffa mesta mut joku vetää spadduu vieres… Näihi kahviloihin menee kyl aina snadisti fyrkkaa mut joskus se on iha wörttii. Kävi muute himmee tsägä et tääl oli ees leedi paikka mis istuu.

Fiilikset postauksen kirjoittamisesta: Ei helkkari. 😀 Ihan suoraan sanoen. Alko aivan sairaasti itseäni jo ärsyttää tuo puhetapa kun kirjotin tätä postausta, ja se meinasi jäädä päälle kun samalla viestittelin kaverin kanssa. Kyseessähän oli tosiaan stadin slangi, jos joku ei vielä hoksannut. En hirveästi tunne ihan paljasjalkaisia helsinkiläisiä, mutta ainakaan mun junantuomat kaverit ei puhu (onneksi) noin pahaa slangia. Ja ehkei aidot hesalaisetkaan puhu, en tiedä. Tätä postausta varten löysin ihan mahtavan, monikymmensivuisen oppaan, jossa on sana kerrallaan käännetty asioita suomesta stadiksi. Oli kyllä ihan hauskaa luettavaa kieltämättä. Mites te, snaijaatteko stadii vai onks pare pysyy pöndellä? (Ei onnistu vieläkään, ei millään. :D)

Postaus vieraalla murteella: Näkkiikkö nää unia ku nää nukkuit?

Morjens!

Otsikossa nää voit nähä jo mun lempilauseen tästä murteesta. Näkkiikkö nää unia ku nää nukkuit? Ookko nää jo tajunnu mitä murretta mää puhun? Jos mää vielä kysyn että pelekääkkö nää polliisia nii ehkä viimeistään nää hoksaat? Ekkö nää jo tiijä?

Mää ossaan jonku verran matkia oulua iha luonnostaa mut kyllä pittää tunnustaa etteipi se ihan heleposti aina meinaa tulla. Mää en iha kaikesta aina oo varma mutta ehkä nää näkkiit että mää yritin jos nää tätä luet. Hauskinta on sanoa alakko nää mua, eli tunnetummin vaan voiks olla. Saapi hetken miettiä mitä tarkottaa jos nää oikeesti alat mua.

Tännää on muuten Harry Potterin synttärit, tiesikkönää sitä? Ja ens viikolla mulla on synttärit. Kattoopi mitä sillon tehhään.

Fiilikset postauksen kirjoittamisesta: Oulun murre on kyllä hauska! Mulla on niin ristiriitainen tunne sitä kohtaan, mutta joka tapauksessa oon sitä kuullut erittäin paljon elämäni aikana. Rovaniemellä asuessa tuli tutustuttua moneen oululaisittain puhuvaan. Ärsytys taas johtuu siitä, että niin moni etelässä asuva kuvitteli rovaniemeläisten puhuvan Oulun murteella, hah. Menee aivan identitetit sekaisin. Joka tapauksessa jopa ihmettelen, miten nyt vasta hoksasin kirjoittaa Oulun murteen postauksen! Tätä oli kiva kirjoittaa, kun jotain tietämystä itselläkin asiasta on, mutta toisaalta nyt googlettamalla oli vaikea löytää mitään hyvää tietoa Oulun murteesta, hieman yllättäen. Onko siellä oululaisia linjoilla? Käytättekö itse tuota ”nää” muotoa vai onko se jo vaihtunut enemmän kuultuun ”säähän”?

 

Ihastuttava Svedjehamn ja muut Mustasaaren parhaat palat

Muistaakohan joku vielä viime vuotista suunnitelmaani kiertää viime kesänä kaikki Pohjanmaan kunnat? Tavoitteena oli käydä kaikissa, ja kuten ehkä arvasittekin, tavoite ei toteutunut. Pandemia rajoitti paikkojen aukioloa ja koko kesää ei tehnytkään mieli istua autossa pikkupaikkoja kierrellen. Edelleen haluaisin kaikki nuo koluta läpi, mutta ehkä en niin tiiviisti, mitä suunnittelin. En ole kuitenkaan lainkaan harmissani siitä, ettei tavoitteeni onnistunut – en hae matkailussani täydellisyyttä, vaan hyvää fiilistä.

Ehdin postata viime vuonna Laihiasta, Pietarsaaresta ja Vöyristä. Sen jälkeen Pohjanmaalta postailu jäi, kun ajatukset siirtyivät Tukholmaan muuttoon ja kaikki energia meni järjestelyihin. Huomaan kuitenkin nyt erityisesti Vöyrin postauksen lukumäärien kasvaneen kesällä reippaasti, joten ajattelin, että ehkä myös Mustasaaren vinkeille on vielä kysyntää. Joten täältä pesee.

Mustasaarihan on kunta aivan Vaasan kupeessa, tai oikeastaan Mustasaari ympäröi Vaasaa. Monesti nämä kunnat sekoitetaan keskenään, mikä ei sinänsä ole ihme, sillä ne ovat jonkin verran fuusioiutuneet. Vaasa ja Mustasaari ovat pohtineet kuntaliitosta jo pitkään. Vaasa haluaisi yhdistää kunnat, Mustasaari pistää hanttiin. Suurimpana kiistakapulana on ruotsinkielisyys, sillä vaikka Vaasa on kaksikielinen, pelkäävät mustasaarelaiset menettävänsä ruotsinkieliset etuoikeutensa, jos joutuvat siirtymään vähemmistöön äidinkielensä kanssa. Vaasalle taas kuntaliitos tekisi hyvää, sillä Mustasaaren 19 500 asukkaan siirtyminen Vaasan kirjojen alle kasvattaisi kaupunkia mukavasti. En tiedä mikä tilanne on tällä hetkellä, mutta viime kesänä ainakin tiivistetysti tuossa oli väännön kulmakivi.

Mustasaaresta puhuttaessa ei voi olla mainitsematta upeaa Raippaluotoa, joka on jo itsessään nähtävyys. Raippaluotoa ympäröi Merenkurkku, joka on muuten Unescon maailmanperintöluettelossa Suomen ainoa luontokohde! Raippaluodossa on myös monenlaista eri luontopolkua patikoimisen ystäville. Olemme käyneet aiempana kesänä myös telttailemassa Raippaluodossa.

Saarelle päästäkseen tulee ylittää Raippaluodon silta, joka vielä toistaiseksi kantaa Suomen pisimmän sillan meriittiä.  Sillan kupeessa on  Berny’s Cafe och Restaurant, jossa olen kerran käynyt pitsalla. Voin suositella tuota paikkaa! Syömisen jälkeen voi käydä ottamassa kivoja maisemakuvia meren ja Raippaluodon sillan näkyessä taustalla.

Samassa yhteydessä on myös Maailmanperintöportti, jossa voi käydä katsomassa näyttelyä. Tuohon näyttelyyn en ole itse tutustunut, joten en osaa tarkemmin kertoa, onko se rahan arvoinen.

Silta on hieno, mutta todellinen kauneus alkaa vasta sen jälkeen. Raippaluotoon mennessä kannattaa ajaa tie ihan loppuun asti päästäkseen Svedjehamniin, jonne ajaa Vaasan keskustasta noin 40 minuuttia. Ajomatka on siis pitkä, mutta kohde on sen arvoinen.

Svedjehamn on idyllisyyttä pursuava, harmoninen ja kaunis kalastajakylä. Pienet punakeltaiset mökit ovat niin kauniita, että niitä katsellessa sydän huokaa. Svedjehamnissa kannattaa kävellä rauhassa ympärillä, haistella meren tuoksua ja nauttia merituulesta. Hyvällä säällä voi istahtaa laiturin nokkaan ja katsella horisonttiin. Kalastajia voi bongailla sieltä täältä seisoskelemassa rauhassa vapojensa kanssa rannikon ääressä.

Svedjehamniin rantautuu myös perinteiset postisoudut, jossa Ruotsin puolelta soudetaan läpi Merenkurkun alueen suoraan Raippaluotoon vanhoilla veneillä perinneasuihin pukeutuneena. En tiedä milloin ne seuraavaksi järjestetään, mutta niitä kannattaa käydä katsomassa, jos sattuu samaan aikaan paikalle.

Svedjehamnisssa voi käydä myös pullakahvilla idyllisen maiseman ääressä. Kävimme ravintola Salterietissa syömässä pullaa ja Pappilan hätävaraa. Kvarken Shopissa oli kiva käydä hypistelemässä matkamuistoja, vaikka mitään ei mukaan lähtenytkään.

Noin kilometrin päässä satamasta sijaitsee näköalatorni Saltkaret, josta kannattaa käydä vielä kurkkimassa maisemia ja yrittää nähdä Uumajaan asti. Maisemaa hallitsevat De Geer -moreenit. Ympärilleen katsoessa on helppo ymmärtää, miksi Merenkurkku on päässyt maailmanperintökohteiden joukkoon. Kävelymatka näköalatornille on helppokulkuinen, leveä hiekkapolku. Itse tornissa puolestaan ei ollut esteetöntä kulkua ylös, vaan portaiden kipuaminen on ainoa tapa päästä huipulle.

Matkalla näköalatorniin bongasimme myös käärmeen. Huomasin sen itseasiassa vasta siinä vaiheessa, kun olin askeleen päässä siitä. Tuli kiire kiertää vähän kauempaa, vaikka tuskin käärme olisi mitään minulle tehnyt – ei kuitenkaan huvittanut sen enempää kokeilla onneanikaan kuin häiritä käärmeen rauhaa.

Tämän jälkeen oli meidän aikamme poistua Raippaluodosta. Päivä oli sateinen, mutta päätimme suunnata vielä syömään aivan toiselle puolelle Mustasaarta. Ruokapaikaksi valikoitui Smith’s Burger. Suosittelisin paikkaa mieluusti kaikille vähän tasokkaammasta snägäripaikasta tykkääville, mutta harmikseni huomasin, että paikka on tilapäisesti suljettu. Toivottavasti se avautuu myöhemmin uudestaan, sillä ruoka oli oikein hyvää. Paikka huokui pikkupaikan meininkiä ja palvelukin oli näin ollen hyvin henkilökohtaista.

Kävimme myös burgeripaikkaa lähellä olevassa etnisessä marketissa. Siellä juttelimme pitkät tovit myyjän kanssa, joka oli kotoisin Burundista. Puhuimme politiikasta, hänen taustoistaan ja afrikkalaisesta ruoasta. Lopuksi saimme kutsun työkeikalle hänen pitämäänsä uskonnollisen piirin tapahtumaan tekemään juttua heidän verkkosivuillensa. Lupasimme harkita asiaa, mutta lopulta jätimme menemättä. Homma olisi mennyt aika paljon oman ammatillisen mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta kohtaaminen burundilaisen kanssa jätti kuitenkin hyvän mielen ja hauskan muiston jälkeensä.

Meidän Mustasaari-päivämme päättyi tähän. Paljon nähtävää jäi vielä jäljelle, mutta koska Mustasaari on niin laajalle levittäytynyt kunta, tuntui kaiken näkeminen yhdellä reissulla hankalalta. Haluan kuitenkin vinkata vielä upeasta Mustasaaren kirkosta, joka näyttää enemmän palatsilta kuin kirkolta. Se sijaitsee itseasiassa juuri ja juuri Vaasan puolella, mutta nimensä puolesta sopii hyvin Mustasaari-vinkkeihin.

Mitä sinä suosittelisit Mustasaaresta? Oletko käynyt Svedjehamnissa?

Kadotin lompakkoni ulkomailla – mitä pitää ottaa huomioon?

Kerroin Instagramin puolella kurjasta sattumuksesta, joka mulle tapahtui kesä-heinäkuun vaihteessa. Otsikostakin voitte varmasti jo päätellä, että kadotin lompakkoni. Olin siis vaihtamassa kulkuvälinettä bussista metroon aamuvuoron jälkeen hyvin väsyneenä, muutaman tunnin yöunille. Menin sisälle metroasemalle ja huomasin oman metroni saapuvan minuutin päästä, joten pinkaisin juoksuun. Olin käyttänyt lompakossani olevaa matkakorttia portilla ja tuupannut lompakon nopeasti housun taskuun. Ehdin juuri ja juuri metroon, ja samantien alas istuessani tajusin, ettei lompakko ollut enää matkassa. Tutkin kuitenkin huolellisesti kaikki taskuni ja pengoin reppuni sisällön ylösalaisin. Lompakkoa ei näkynyt missään.

Hyppäsin pois seuraavalla asemalla ja lähdin takaisin toisella metrolla. Juoksin pitkin metroaseman käytäviä samaa reittiä, jota olin tullut, mutta lompakkoa ei löytynyt missään. Ehdin olla siis pois noin 5-10 minuuttia, mutta se oli liikaa. Tässä vaiheessa olin melko varma, etten tulisi lompakkoani enää näkemään.

Mitä tehdä, jos lompakko katoaa ulkomailla?

TEE HETI:

Säädä korttien käyttörajat nollaan. Tämä oli ensimmäinen asia, jonka tein sen jälkeen, kun lopetin etsimisen. En halunnut vielä kuolettaa kortteja, jos ne olisi sattuneet löytymään hetken päästä. Puhelimen pankkisovelluksella pystyin nopeasti säätämään käteisnoston, maksupäätemaksamisen, verkko-ostojen sekä luotto-ostosten rajat nollaan. Tällöin kellekään ei olisi mitään hyötyä korteistani nopeassa käytössä. Ruotsalaisen pankkikorttini pystyin myös itse väliaikaisesti sulkemaan nettipankista niin, että kortin löytyessä voisin vain avata sen uudestaan.

Etsi kaikkialta lähiympäristöstä. Kävele uudestaan aiemmin kulkemasi reitti. Katso tarkasti ympärillesi maahan ja tasojen päälle – usein joku on voinut nostaa kadonneelta näyttävän esineen tason päälle, jotta etsijä huomaa sen helpommin. Jos ympärillesi ilmestyy auttavia käsiä, ota apu vastaan ja kerro tilanteesta. Kolua lähialueen roskikset. Usein nimittäin kortteja saatetaan kokeilla, mutta kun varas huomaa, etteivät ne toimi, lentää lompakko lähimpään roskikseen. Jos joku on löytänyt lompakkosi ja vienyt sen esimerkiksi lähikauppaan talteen ja huomaa sinun näyttävän etsivältä, saattaa hän kertoa asiasta. Älä siis luovuta heti.

Kysele lähipaikoista. Itse kävin kysymässä kaikilta Fridhemsplanin lipputiskeiltä, jos joku olisi palauttanut lompakkoni sinne. Myös lähikiskat ja kaupat kannattaa käydä kyselemässä läpi, jos lompakko ei ole kadonnut millään tietyllä sisäalueella.

Kuoleta maksukortit. Käyttörajojen muuttaminen ei pelasta korttiasi kaikilta väärinkäytöksiltä, vaan on nopea ensiapu. Jos kortteja ei kuitenkaan ala pikaisesti löytyä, on kortit kuoletettava. Omasta pankkisovelluksesta löytyy yleensä ohjeet kuolettamiseen. Itse soitin sulkupalvelun numeroon metrossa kotiin päin istuessani. Täytyy antaa kiitosta Osuuspankin sulkupalvelulle, joka toimi todella hyvin. Jonotusaika oli mitätön ja kerrottuani asiani kortit kuoletettiin heti ilman henkilötunnusta suurempia kyselyitä. Sen jälkeen vasta minulta kysyttiin osoitetiedot ja muut pakolliset asiat uusien korttien saamiseksi. Väsyneenä ja shokissa en myöskään muistanut kotiosoitettani, mutta virkailija oli hyvin rauhallinen ja ymmärtäväinen.

TEE SITTEN KUN KERKEÄT:

Tee katoamisilmoitus kohdemaan poliisille. Tämän voit tehdä sitten, kun olet ehtinyt rauhottua ja päässyt majapaikkaasi. Paikallisen poliisin yhteystiedot löytyvät netistä. Kuvaile poliisille, millainen lompakkosi on ja mitä kaikkea se sisälsi. Saat mahdollisuuksien mukaan todisteen katoamisilmoituksesta joko sähköisesti tai postitse. Tällä katoamiskerralla ilmoitus onnistui puhelimitse, mutta kerran aiemmin Saksassa passini kadotessa jouduin menemään poliisilaitokselle paikan päälle ilmoitusta tekemään. Jos on syytä epäillä, että lompakko on katoamisen sijaan varastettu, kerro siitäkin poliisille.

Tee katoamisilmoitus kulkuvälineelle. Tämä tietenkin siinä tapauksessa, että lompakko katosi kulkuvälineessä tai asemalla, kuten mun lompakkoni. Soitin siis SL:n asiakaspalveluun ja ilmoitin kadottaneeni lompakon heidän asemallaan. Sain ohjeet, mihin voin soittaa kyselläkseni lompakon perään ja milloin soitto kannattaa tehdä. Ensimmäinen soitto löytötavaratoimistoon tuli tehdä tunnin kuluttua ja toinen viikon kuluttua tapahtuneesta.

Ilmoita viranomaiselle henkkareiden katoamisesta. Jos ja kun lompakkosi sisälsi jonkinlaisen henkilöllisyystodistuksen, kannattaa sen katoamisesta ilmoittaa erikseen. Katoamisilmoitus tehdään kohdemaan poliisille, mutta jos kadoksissa on myös esimerkiksi suomalainen ajokorttisi, tulee siitä ilmoittaa erikseen Suomen poliisille. Korttisi suljetaan, eli käytännössä jos joku henkkariasi väärinkäyttänyt jää muista syistä poliisin haaviin, saa poliisi tiedon, että henkilö on käyttänyt kadonneeksi ilmoitettua korttia. Käytännössä en tiedä kuinka tämä toimii, mutta voisin kuvitella että esimerkiksi rajalla, jos henkkarin viivakoodi skannataan, voi tällainen tapaus sattua. Jos olet vain käymässä ulkomailla mutta osoitteesi on Suomessa, voit pienellä hinnalla tilata itsellesi uuden ajokortin helposti. Jos taas asut vakituistesti ulkomailla, et voi saada takaisin suomalaista ajokorttiasi, vaan sinun tulee hoitaa asia paikallisen liikenneviranomaisen kanssa, jolloin ajokorttisi todennäköisesti vaihdetaan kohdemaan ajokorttiin. Itse en ilmoittanut poliisille ajokortin katoamisesta, vaan jäin miettimään, haluanko vaihtaa sitä ruotsalaiseen. Ilmoitin kuitenkin Skatteverketiin ruotsalaisen id-kortin katoamisesta ja sain sen suljettua niin, ettei sähköistä tunnistautumista voi käyttää.

Soita löytötavaratoimistoihin ja käy etsimässä paikan päällä. Itse olin yhteydessä SL:n Hittegodsiin ja sinne saisi normaalisti mennä paikan päälle etsimään kadonneita tavaroitaan, nyt pandemian aikana käytäntö oli eri. Myös poliisilla on oma löytötavaraosasto, josta kadonnutta tavaraa kannattaa kysellä ja mahdollisuuksien mukaan etsiä paikan päällä.

Selaa sosiaalisen median ryhmät läpi. Monesti puskaradioissa ja muissa ryhmissä ilmoitetaan löytyneestä omaisuudesta. Kannattaa siis katsella paikkakunnan puskaradiot läpi ja laittaa liittymispyyntöä. Itse löysin ruotsalaisen Facebook-ryhmän, joka oli tarkoitettu nimenomaan Tukholman alueella kadonneille ja löydetyille tavaroille. Voit katsoa muiden ilmoituksia tai halutessasi laittaa someen oman katoamisilmoituksen. Mieti kuitenkin kahdesti, haluatko kertoa somessa kadonneesta omaisuudestasi. Aina ei ole järkevää ilmoittaa tuhansille tuntemattomille ihmisille, että omaa omaisuutta, joka ei saa joutua vääriin käsiin, löytyy kaduilta lojumasta. Kaikki ihmiset kun eivät ole rehellisiä.

Kun saat uudet kortit, päivitä maksutietosi. Kaikki automaattiset velotukset menevät usein kortin kautta, ei tilinumeron kautta. Näitä ovat siis muun muassa suoratoistopalvelut. Itselläni lakkasivat toimivasta Storytel, Adoben ohjelmat sekä MobilePay korttien menetysten myötä. Muistathan siis päivittää maksutietosi, jotta ei tule ikäviä yllätyslaskuja. Ruotsalainen Swish onneksi toimii pankkitilin, ei pankkikortin kautta, joten pystyin swishaamaan maksuja yhä odotellessani uusia kortteja.

Miten oman lompakkoni kanssa lopulta kävi?

Niin, tarinalle on hyvä saada myös lopetus. Olin tosiaan siis jo luopunut toivosta saada lompakkoani takaisin. Olin kuolettanut kaiken (paitsi suomalaisen ajokortin) ja tilannut uudet kortit, kun noin viikko tapahtuneen jälkeen sain kirjeen SL Hittegodsilta. Meillä saattaa olla jotain sinulle kuuluvaa, ja ohjeet soittaa pyydettyyn numeroon ennen paikalla käymistä. Soitin, ja parin automaattivastaajan ja muutaman virkailijan kanssa puhumisen jälkeen sain sydäntä lämmittävän tiedon – lompakkoni oli löytynyt. Olin tietenkin aivan riemuissani asiasta ja ilmaisin sen myös virkailijalle, joka hyvin lyhytsanaisesti vastaili minulle tyyliin ok, juu, hei. Hän oli ehkä muutaman kerran ennenkin käsitellyt näitä tilanteita, mutta ruotsalainen asiakapalvelukulttuuri näytti taas kyntensä.

Kävin hakemassa lompakkoni ja kuin ihmeen kaupalla siellä oli ihan kaikki tallessa. Jopa pari kolikkoa ja kauppakuitit löytyivät sieltä mistä pitikin. Oli kyllä aivan mahtava fiilis tajuta, että saan lompakkoni takaisin. Toki siellä ei enää ollut mulle kovin montaa hyödyllistä asiaa, mutta onpahan lompakkoni ja henkilötietoni siellä missä pitääkin, eikä missään katuojassa lojumassa.

Mitä seurauksia lompakon katoamisesta tuli?

Nyt tarkoitan siis muita seurauksia kuin noita tekoja, mitä jo aiemmin kerroin.

Joudun hakemaan uutta ID-korttia. Saatatte ehkä muistaa aiemmista kirjoituksistani, että id-kortin hakeminen voi olla pitkä prosessi Skatteverketin jonoista johtuen. Varasin ajan kortin hakemista varten Skatteverketistä välittömästi. Parin viikon päästä kuitenkin sain ilmoituksen, että aikani on peruttu, täysin ilman syytä. Meinasin varata uutta aikaa, mutta ne menivät kuukauden päähän eivätkä sopineet minulle, joten kiukuspäissäni olen jättänyt asian sikseen ja käyttänyt vanhaa ID-korttiani toivoen, etten joudu ongelmiin. Olin myös yhteydessä Skatteverketiin asiasta, ja kuulemma ainut vaihtoehto on aloittaa koko ID-kortin hakuprosessi alusta. Uusi kortti maksaa noin 40 euroa.

Minun tulee erikseen avata uudet pankkikorttini asiakaspalvelun kautta. Tämä onneksi ei ollut iso homma, sillä viesti mobiilipalvelussa riitti. Uudet pin-koodit pitää myös opetella, se tuleekin olemaan vaikeampi paikka, heh.

Minulla on kaksi SL-korttia. Kun edellinen katosi, hankin uuden tilalle. Latasin uuteen kuukauden kulkemisaikaa, edellinen oli voimassa elokuun puoliväliin. Jos olisin alunperin rekisteröinyt matkakorttini SL:n sivuilla, olisin voinut siirtää sen rahat uudelle kortille. En kuitenkaan tiennyt tuollaisesta, joten ostin vaan uuden. Nyt mulla on sitten kaksi voimassaolevaa korttia. Olisin voinut alkaa kuolettaa toista ja yrittää siirtää toisen varat toiselle, mutta suoraan sanoen en jaksanut nähdä sitä vaivaa. Tappio tässä oli noin sadan euron luokkaa, mutta en olisi saanut kuitenkaan enää koko summaa takaisin.

Rahaa koko prosessiin meni siis hieman yli sata euroa, vaivaa aika paljon ja odottelua oli jonkin verran. Uudet pankkikortit tulivat noin 7-14 päivän sisällä, eli suhteellisen nopeasti, mutta odottavan aika on pitkä. Eniten harmittaa tuo ID-kortti, sillä en millään haluaisi aloittaa prosessia uudestaan. Ehkä saan senkin tehtyä sitten, kun ärsytyskäyräni ovat laskeneet riittävästi ja työvuorot menevät sopivasti Skatteverketin harvojen vapaiden aikojen kanssa. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin – selvisin lopulta vaan todella suurella säikähdyksellä.

Jos sulle joskus käy näin, niin muista, että et ole ensimmäinen etkä viimeinen joka kadottaa jotain tärkeää. Tilanne saattaa hävettää, mutta jossittelu ei auta mitään ja vahinkoja sattuu. Itse olin lähellä jonkin sortin paniikkikohtausta kun tajusin asian, joten tärkein ohje: hengitä.

Oletko sinä kadottanut lompakkosi tai muuta tärkeää omaisuuttasi ulkomailla? Onko jotain lisättävää näihin toimintaohjeisiin?

Vastuullisen matkailijan arvopohja – miksi matkustan?

Vihdoin se alkaa – blogiin tulevat vastuullisesta matkustamisesta tulevat tekstit. Tämä aihe on pyörinyt mielessäni jo pitkään, koska se yhdistää näppärästi kaksi blogini pääaihetta – ekologisuuden ja matkustamisen – jotka muuten ovat haastava yhtälö. Olen lukemattomat kerrat pyöritellyt mielessäni vastuulliseen matkailuun liittyviä postausaiheita, mutta aihe on minulle niin tärkeä, että tuntuu olevan vaikeaa saada ajatuksia ulos. Samalla vastuullisuus itsessään on suuri ja moniulotteinen käsite. Kuka mieltää minkäkin vastuulliseksi, se ei ole yksioikoista. Samalla pelkään, jos leimaan itseni vastuullisuuden matkailun puolestapuhujaksi, saanko itse jossain vaiheessa kuraa niskaan. Luonnollisestikaan kaikki tekemäni asiat eivät aina ole täydellisyyden parhaasta päästä – sinne on pitkä matka ja ihminen on inhimillinen olento, joka joskus pistää omat halunsa kaiken edelle.

Mietin pitkään, mistä aloitan vastuullisen matkailun postaukseni. Päätin kuitenkin aloittaa ihan alusta, matkailun ytimestä, omasta näkökulmastani tietenkin. Tämä aihe on tärkeä pohtia, jotta pystyn arvioimaan omaa matkustuskäyttäymistäni ja muuttamaan sitä vastuullisempaan suuntaan. Eli etsitään kaikkein pohjimmainen syy – miksi matkustan?

Haluan kokea asioita

Ihminen oppii parhaiten yhdellä näistä oppimistyyleistä: visuaalisesti eli näkemällä, audiotiivisesti eli kuulemalla tai kinesteettisesti eli tuntoaistin kautta. Itse olen ehdottomasti kinesteettinen oppija, jota Peda.netin sivuilla kuvaillaan näin: Oppiminen tapahtuu pääasiassa itse kokemalla ja tekemällä käytännössä. Hänelle on tärkeä, miltä jokin esine, asia tai liike tuntuu. Oppiminen on fyysisesti suuntautunutta. Hänelle oppimisympäristön viihtyisyys ja miellyttävä tunnelma ovat oppimisessa tärkeitä. Hänelle kokemus ja tunnelma luokassa on erityisen tärkeitä.

Tuo pätkä kuvailee minua täysin. Olen aika hyvä mielikuvamatkailija, joka lukiessaan lähes istuu Rooman katukahvilassa tai haistaa meren tuoksun Kreikassa. Kuitenkin, jotain jää uupumaan. Jotta voin saada kokemuksen, minun täytyy kokea ne asiat itse. Muiden matkatarinoita on mahtavaa lukea ja erilaisia matkaohjelmia kiinnostava katsoa. Ne toimivat kuitenkin inspiraationa, eivät matkailuhimon tyydyttäjinä. Minun täytyy olla paikalla fyysisesti, jotta voin kokea. Ja kokemukset tuovat minulle enemmän onnellisuutta kuin mikään materia, kokemuksille minä elän.

Haluan ymmärtää

Tämä on kohta, jonka vuoksi suosittelen ihan jokaista matkustamaan, edes vähän, edes kerran. Maailmaa nähneet ihmiset ovat usein avarakatseisempia, empaattisempia ja ymmärtäväisempiä kuin kuplan sisällä eläneet. Tämä oli minun subjektiivinen kokemukseni. Tuo on oikeastaan aika loogista. On vaikea ymmärtää jotain, jota ei ole itse nähnyt. Minun täytyy nähdä asiat omin silmin, jotta silmäni voivat avautua täysin.

Oma vapaaehtoistyökokemukseni Keniassa opetti minulle paljon, ja itseasiassa opettaa edelleen. Kun näin, miten kehitysmaassa eletään, ymmärsin paremmin. Ymmärsin miksi asioiden muuttuminen on hidasta, ymmärsin miten syvällä ongelmat voivat piillä. Miten meidän apuamme tarvitaan, miten kaikki ovat samanarvoisia ihmisiä erilaisilla lähtökohdilla. Maailma ei ole niin mustavalkoinen. Näin pikkusen politiikkaan poiketen, monet ajattelevat, että Suomeen ei pitäisi päästää turvapaikanhakijaksi ketään, jolla on pieninkään rikos taustalla. Maailman näkeminen on opettanut minulle, etten ole samaa mieltä. Olen ymmärtänyt, että pieni rikos Suomessa on eri asia kuin pieni rikos köyhemmässä maassa, huonommissa olosuhteissa. Joskus vaihtoehdot ovat vähissä, joku on normaalia, on pakko tehdä vaikeita ratkaisuja kun turvaverkkoja ei ole. En sano, mikä on oikein ja mikä väärin – sanon, että ymmärrän. Enkä ole enää niin tuomitseva.

Olen ymmärtänyt myös sen, etten voi asettaa itseäni ja länsimaista, rikasta elämäntapaa muiden yläpuolelle. Tämä minun tuli oppia sekä näkemällä että käymällä useita keskusteluja ihmisten kanssa ympäri maailmaa. Ymmärrys on avain myös muiden auttamiseen ja epäsyrjivään käytökseen. Matkailu avartaa.

Haluan uutta perspektiiviä elämääni

Nyt menen vähän itsekkääseen ajattelutapaan, mutta minun todella täytyy välillä mennä kauas, jotta näkisin lähelle. Omien arkisten asioiden arvostaminen unohtuu nopeasti kun ne ovat läsnä joka päivä ja niitä ei tarvitse ajatella. Kirjoitin Keniasta käsin ylös asioita, joita kaipaan Suomesta. Listalta löytyy muun muassa käsien pesu, sähköhammasharjan käyttö ja vessan vetäminen. Jep, arjen onni voi olla pienistä asioista kiinni. Näitä asioita en vaan osaisi arvostaa, jos en olisi niitä ”menettänyt”. Ja nykyään, kun ne ovat taas tavallisia arjen asioita, arvostaminen unohtuu. Siksi uuden perspektiivin hakeminen matkailulla on minulle tärkeää.

Haluan laajentaa näkökulmiani näkemällä kaikenlaista elämää maailmalla. Haluan muistaa omat etuoikeuteni, jotta osaan arvostaa niitä enkä pidä itsestäänselvyytenä. Haluan olla omalta osaltani auttamassa niitä, jotka eivät ole etuoikeutettuja, mutta minun tarvitsee muistaa muiden asiat ja muistuttaa niitä itseäni. Matkailemalla se onnistuu paremmin. Matkailu antaa minulle myös inspiraatiota olla parempi ihminen.

Siinä missä muistan arvostaa omia etujani enemmän matkailun myötä, osaan myös kritisoida kotimaatani ja asuinmaatani. Kun näen, miten asiat toimivat tai eivät toimi muualla, osaan peilata niitä tottuneisiin tapoihin. Moni asia toimii muualla paremmin kuin Suomessa tai Ruotsissa. Jopa Suomen ja Ruotsin välillä toimintatavoissa on isoja eroja. Vaikka tiedän olevani monessa asiassa todella suomalainen ja haluankin olla, toivon olevani myös kykeneväinen imemään muista kulttuureista hyviä palasia ja sekoittamaan kaiken yhteen toimivaksi kokonaisuudeksi. Yksilön lisäksi ajattelen tätä myös yhteiskunnalliselta kannalta.

Matkalla olen elossa

Yksinkertaisesti näin. Hiuksissa puhaltava tuuli, kapeat mukulakivikujat vanhoissa kaupungeissa, ravintolaan meneminen ilman, että ymmärtää puoliakaan listasta, lähikaupassa outojen tuotteiden ihmettely, julkisten kulkuvälineiden kyydissä istuminen ja ikkunasta katselu. Uuden ihmettely, nuuhkiminen ja tutustuminen. Oivaltaminen. Nauttiminen.

Uskon monen matkageenin haltijan samaistuvan näihin kohtiin. Matkalla olo tuntuu eriltä, kun arjen ympyrät painuvat koko ajan kauemmas mielen sopukoihin ja kihelmöinti valtaa mielen. Jopa toisenlaisen ilman hengittäminen voi olla huumaavaa. Huomaan, etten ole hetkeen päässyt reissuun, kun muistelen näin ihannoiden matkustamista. Toisaalta ne likaiset hostellihuoneet, viikon ranskalaisdieetti ja lukuisat eksymiset ovat myös sellaisia matkakokemuksia, jotka antavat voimaa myöhemmin. Kun selviää matkalla vaikeuksista ja lopulta nauttii, selviää myös arjessa.

Kaikki syyt matkustaa ovat lopulta itsekkäitä ja ruokkivat omaa hedonismia. Ihminen on todella itsekäs olento, mutta aina itsekkyys ei ole pahasta. Sitä, millainen itsekkyys matkustaessa on sallittua ja mikä huonoa, en minä voi määritellä. Vastuullisuuteen kuuluu kuitenkin ymmärtää mitä tekee ja miksi, jotta siitä voi ottaa täyden vastuun.

Mitkä ovat sinun syitäsi matkustaa? Ja millaisia postauksia vastuullisesta matkustamisesta sinä haluaisit lukea?