Suomen suurin matkablogiyhteisö
All Posts By

lauralinnea

Vapaaehtoistyö ulkomailla – kaikki mitä sinun tarvitsee tietää

Blogia alusta asti tai muuten tiiviisti seuranneet varmasti tietävät, että olen ollut vapaaehtoistyössä ulkomailla. Tarkemmin ottaen Afrikassa, Keniassa. Aiheesta tulee tasaisin väliajoin kysymyksiä, joskus somessa ja joskus livenä jutellessa. Moni tuntuu olevan kiinnostunut itsekin lähtemään vapaaehtoistyöhön, joten päätin koota yhteen paikkaan kaikki perusfaktat lähtemisestä ja yleisimmät kysymykset vastauksineen aiheesta. Muistetaanhan taas, että voin puhua vain omasta kokemuksestani – vapaaehtoistyö on jokaiselle varmasti henkilökohtaisella tasolla yksilöllinen kokemus. 🙂

Missä olit vapaaehtoistyössä ja milloin?

Olin Keniassa, itärannikolla paikassa nimeltä Ukunda. Ajankohta oli kesä-heinäkuu 2016. Muutamat ensimmäiset ja viimeiset päivät olin Nairobissa. Aluksi olin orientaatiopäivillä ja lopussa tutustumassa orpokotiin.

Mun työpaikkani oli St. Michaels Day Care Center, joka oli jotain lastenkodin ja päiväkodin väliltä. Paikkaa pyöritti perheenäiti kotonaan, eli asuin työpaikallani. Osa lapsista oli hoidossa päivät vanhempien ollessa töissä, ja osa talon asukkaista ”pelastettiin” sinne, koska heidän kotiolonsa kävivät mahdottomaksi. Näistä ”pelastetuista” kaikki olivat alaikäisiä.

IMG_0423
IMG_0622

Menitkö järjestön kautta? Jos menit, koitko järjestöstä olevan apua?

Menin, järjestönäni oli Allianssi. Koska lähdin ekaa kertaa asumaan ulkomaille ja noinkin eksoottiseen paikkaan, koin Allianssista olevan järjestelyjen kannalta paljon hyötyä. Oli myös kiva tietää, että takana olisi järjestön tuki, jos jotain vakavaa sattuisi, ja että työpaikka ja isäntäperhe oli käynyt läpi tarkan seulan. Toisaalta, siinä hetkessä kun jotain vakavaa sattui, ei järjestöstä ollut paljon tukea. Vakava oli tässä tapauksessa siis sairaalareissuni. En itse kolmen vuorokauden aikana tippaletkussa maatessani ilmoittanut järjestölle asiasta, mutta ilmeisesti hostperhe oli sen jossain vaiheessa tehnyt. Tieto kuitenkin kulki ilmeisen hitaasti, sillä sain Allianssilta viestiä vasta noin viikon kuluttua sairaalasta päästyäni, että onko kaikki hyvin.

Eli paikan päällä lähettävästä järjestöstä eli Allianssista eikä vastaanottavasta järjestöstä eli CIVSistä ollut orientaatioita lukuunottamatta paljoa apua, mutta toisaalta en kokenut sitä tarvitsevanikaan. Allianssi järjesti myös ennen lähtöä ja paluun jälkeen tilaisuudet, joihin en päässyt osallistumaan, koska ne olivat Helsingissä ja minä Vaasassa. Jos nyt lähtisin uudestaan vapaaehtoiseksi, en välttämättä menisi järjestön kautta vaan käyttäisin paikallisia kontakteja avuksi. Ensikertalaiselle kuitenkin suosittelen järjestöä.

Paljonko vapaaehtoistyö maksoi? Miksi vapaaehtoistyöstä ylipäätään pitää maksaa?

Kaikkien suosikkikysymys on raha. Kaksi kuukautta Keniassa maksoi mulle varmaan jotain 2000-3000 euron väliltä, sisältäen kaiken, eli järjestömaksun, lennot, vakuutuksen, viisumin, rokotukset, majoitukset, ruoat ja hupijutut, kuten matkan Sansibarille. Järjestöille pitää maksaa vapaaehtoistyöstä siksi, että he koordinoivat koko homman puolestasi. Työpaikkojen ja isäntäperheiden etsiminen ja kartoittaminen vaatii resursseja, orientaatioiden järjestäminen vaatii resursseja. Olisihan se hienoa, jos kaikki toimisivat näissä jutuissa palkatta ja eläisivät pyhällä hengellä, mutta valitettavasti se ei mene niin.

Järjestömaksuun sisältyi kuitenkin kaikki järjestelyt ja ohjeet mitä tehdä aina viisumiin tarvittavasta kutsukirjeen hankkimisesta lentokentältä majoituspaikkaan kulkuyhteyden järjestämiseen asti. Järjestöissä työskennellään yleensä kokopäiväisesti, eli työstä tulee myös saada palkkaa. Jos haluaa välttää nämä kulut, kannattaa lähteä itsenäisesti ja valmistautua siihen, että joutuu näkemään itse paljon enemmän vaivaa asioiden järjestelyyn, ja ongelmatilanteen sattuessa todennäköisesti suurlähetystö on se paikka, josta apua haetaan, ei järjestö, joka on sinua varten.

IMG_2539
IMG_2312

Miten päätit kohteen?

Olin todella pitkään, sanotaan yläasteelta asti, haaveillut vapaaehtoistyöstä Afrikassa kehitysmaassa. En tiedä, mistä tämä ajatus on tullut, mutta muistan kirjoittaneeni sen jopa johonkin koulutehtävään haaveita kartoitettaessa. Kenia tuntui jotenkin tutulta ja luotettavalta paikalta. Loppuvuodesta 2015 juttelin ystäväni kanssa asiasta, ja molemmat innoistuimme todella paljon huomatessamme haaveidemme kohtaavan. Otin selvää, mitä kautta Afrikkaan voisi lähteä vapaaehtoiseksi, ja löysin Allianssin. Ystäväni ja minä halusimme molemmat auttaa nimenomaan lapsia, joten harkitsimme paria paikkaa Keniassa ja Ugandassa. Lopulta Mombasan läheisyys ja pieni lastenkoti veivät voiton ja haimme Ukundan Day Careen.

Miten sait rahat kasaan vapaaehtoistyötä varten?

Hain vapaaehtoistyöhön tammikuussa ja lähdin matkaan kesäkuussa. Tuo aika on oikeastaan ainoa, jolloin olen kurinalaisesti säästänyt jotain tiettyä asiaa varten pidemmän ajan. Muutin halvempaan asuntoon, palasin opiskelujen ohella osa-aikatyöhön, jossa tein paljon rahakkaita yövuoroja. Nostin opintolainaa ja pistin säästöön kaiken minkä pystyin. Lainasin myös vähän rahaa vanhemmiltani ja maksoin takasin reissun jälkeen. Olin siis tuohon aikaan 23-vuotias opiskelija, joka ei osannut säästää yhtään rahaa ja oli aina vähän taloudellisesti haastavassa tilanteessa. Mutta niin vaan sitä sai rahat kasaan kun oli jotain tärkeää, mitä tavoitella.

Mitä käytännön asioita kannattaa ottaa huomioon?

Ensimmäisenä tulee mieleen rokotukset. Tarkista kohdemaan rokotussuositukset ja ota mieluummin varman päälle kuin liian vähän. Itse otin neljä rokotusta kerralla ennen lähtöä ja lisäksi söin malarianestolääkettä koko reissun ajan ja muutaman viikon sen jälkeen. Rokotuksiin meni rahaa parisataa euroa ja malarianestolääkkeeseen toiset samanmoiset. Muista tehdä myös viisumihakemus huolella (ja älä vitsaile siinä kuuluvasi mafiaan, vaikka kysymykset naurattaisivatkin). Tarkista passin voimassaolo ja kauanko sen tulee olla voimassa Suomeen palaamisen jälkeen.

Kannattaa lukea paljon muiden kokemuksia kyseisestä paikasta, jotta osaat valmistautua paremmin. Ihan esimerkiksi vaatevalinnoista lähtien kannattaa kysellä vinkkejä, sillä paikkoihin, jossa vaatteet pestään nyrkkipyykillä ja eivät ikinä pääse kuivumaan kunnolla ilmankosteuden vuoksi, ei esimerkiksi kannata ottaa niitä parhaimpia kuteitaan mukaan. Itse pakkasin sillä mentaliteetilla, että mukaan lähtee se, josta ei haittaa jos se menee pilalle. Tarkista myös tarvitsetko esimerkiksi adapteria (Keniaan tämän tarvitsi) ja valmistaudu siihen, ettei kohteessasi ole jatkuvasti sähköä tai vettä tarjolla. Paikan päällä orientaatiossa oppii tarpeelliset asiat kohdemaan käytännöistä ja kulttuureista, mutta pakkaamiseen ei voi siinä vaiheessa enää vaikuttaa, eli selvitä nuo asiat etukäteen.

IMG_2021

Menitkö suoraan isäntäperheeseesi kun saavuit Keniaan?

Mun sijoituspaikka oli tosiaan Ukundassa eli Kwale Countyn alueella kaukana pääkaupunki Nairobista. Orientaatio kuitenkin tapahtui Nairobissa, eli lensimme (Rovaniemi-)Helsinki-(Lontoo-)Nairobi. Lentokentällä meitä oli vastassa yksi CIVS:n vapaaehtoistyöntekijä, joka ohjasi meidät taksiin ja Nairobin esikaupunkialueelle Buruburuun CIVS:n toimistolle. Sieltä kävelimme opastetusti ensimmäiseen isäntäperheeseemme. Meille oltiin puhuttu etukäteen hotellista, mutta syystä x majoituimme paikallisen perheen luona. Vietimme muutaman päivän Nairobissa/Buruburussa orientaatiossa.

Sen jälkeen saimme päättää, lähdemmekö sijoituspaikkaamme Ukundaan vai haluammeko mennä ensin viikon työleirille Kisumuun. Olisimme voineet myös osallistua kolmepäiväiselle safarille, mutta sen hinta (noin 300e) tuntui liian kovalta siinä vaiheessa. Päätimme skipata myös työleirin, ja lähdimme bussilla Nairobista Ukundaan, jossa pääsimme varsinaiseen isäntäperheeseemme. Loppuvaiheessa vapaaehtoistyötä palasimme Nairobiin muutamaksi päiväksi, jolloin tosiaan tutustuimme yhteen orpokotiin ja hengasimme toisen suomalaisen ystävän kanssa. Tällöin majoituimme ystävämme isäntäperheessä.

Pelottiko sinua olla Keniassa?

Pelotti. Koko ajan takaraivossa oli pelkotila, mutta siihen tottui niin hyvin, että sen melkein unohti. Olen kirjoittanut tästä aiheesta kaksi postausta, Se asia, josta en voinut puhua ääneen ja Tarkennusta edelliseen postaukseen.

Mikä aiheutti pahimman kulttuurishokin?

Rehellisesti, kotiin paluu. Suomeen asettuminen oli todella vaikeaa ja koin silloin kaikkein pahinta kulttuurishokkia. En halunnut viikkoon poistua mihinkään vanhempieni kotoa tai hankkia puhelimeen nettiä. Jos nyt kuitenkin mietitään Keniassa, niin varmaan se ilman sähköä ja juoksevaa vettä oleminen oli pahin kulttuurishokki. Mutta siihenkin tottui oikeasti todella hyvin.

IMG_2067
IMG_1037

Parasta vapaaehtoistyössä?

Kokemus kokonaisuudessaan. Ajattelin lähteväni sinne auttamaan muita, mutta tajusin oppineeni vain valtavasti itsestäni ja suhtautumisestani maailmaan. En voi lähteä kehitysmaahan ja kuvitella olevani laupias samarialainen. En voi surkutella siellä toisten elämää ja olla heidän yläpuolella. Länsimainen elämä on monella asteikolla parempaa kuin kehitysmaassa asuvan elämä, mutta opin sen, etten voi silti arvottaa erilaisia elämiä keskenään. Kenialaisilla on paljon, mitä meillä ei. (Silti he tarvitsevat kehitysapurahoja, sitä en tässä nyt lainkaan tarkoita.) Parasta oli kohdata vieras kulttuuri, tutustua siihen, ymmärtää asioita ja olla henkisesti rikkaampi. Lisäksi parasta oli saada olla lasten kanssa. Edelleen ikävä.

Vinkki vapaaehtoistyöstä haaveilevalle?

Lähde! Et tule katumaan. Kaikki, mikä on kamalaa ja hirveää, kasvattaa ja saat myöhemmin niistä voimaa. Ja iloisia hetkiä on paljon. Vapaaehtoistyö on myös mahtava paikka laajentaa omaa näkökulmaansa ja maailmankatsomustaan sekä oppia asioita itsestään. Lähde avoimin mielin ja ennakkoluulottomasti matkaan.

Siinä olisi ne useimmin kysytyt kysymykset. Haluan myös vinkata, että muita vapaaehtoistyötä koordinoivia järjestöjä Allianssin lisäksi on esimerkiksi KVT ja Maailmanvaihto. Lisäksi Keniassa, ihan Ukundan lähellä toimii Home Street Home. Kilroy järjestää myös jotain vapaaehtoismatkoja, ja jos ekologinen matkailu ja auttaminen eläinten parissa kiinnostaa, kannattaa tsekata Ekomatkaajat.

Multa saa ehdottomasti kysyä lisää, jos vaan mieleen jotain juolahtaa. Lisäksi olen nyt avannut kaikki vanhat Kenia-aikaiset postaukseni. Eli kategoriasta Vapaaehtoistyö pääset lukemaan aiheeseen liittyvät postaukset, ja Afrikka-kategorian alta löytyy kohteesta enemmän. Kivoja lukuhetkiä! 🙂

Lue ainakin nämä:

Ensikosketus Keniaan
Eläminen Ukundassa
Fiilikset vapaaehtoistyöstä ja Afrikasta viiden viikon jälkeen
Vapaa-ajan rentoutumista vapaaehtoistyössä
Tavallinen päivä Keniassa
Koti Keniassa – näin asuin Afrikassa
Only need the light when it’s burning low
On niin saatanan mukavaa kun saa kimaltaa

Kuukauden ekovinkki: Kasvata salaatinjämät uudelleen

Kuukauden ekovinkki -postaussarjassa esitellään joka kuukausi yksi iso tai pieni ekovinkki. Postaussarjan tarkoitus on kannustaa ekologisiin ratkaisuihin kotona ja arjessa.

Kasvata salaatinjämät uudelleen

Kuinka moni syö salaattia? Ja tarkoitan nyt nimenomaan niitä salaatinlehtiä? Minä ainakin, esimerkiksi leivän päällä loistava kombo on salaatti, vegejuusto ja kurkku. Ostan kaupasta yleensä ruukkusalaattia, sillä siitä on helpompaa repiä sopivia paloja kuin keräsalaatista.

Ruukkusalaatin jämät ja ruukku menevät usein loppuvaiheessa vain roskiin. Siis silloin, kun niistä on nyhdetty kaikki syötävä irti. Tässä onkin toukokuun ekovinkkini: Älä heitä ruukkua roskiin, vaan kasvata siitä uutta salaattia.

Näppärästi uuden salaatin kasvatus onnistuu näin:

  1. Nosta salaatin ruukussa oleva multa pois ruukusta. Se pysyy kyllä hetken kasassa. Varo, ettet katkaise juuria.
  2. Siirrä multa ja salaatinjämät uuteen ruukkuun. Tähän käy hyvin esimerkiksi pieni muki.
  3. Lisää vettä.

Nyt salaattisi on valmis kasvamaan! Muista vaan kastella salaattia aivan kuten huonekasvejakin. Tämä on erityisen kiva vinkki siksi, että et tarvitse tähän mitään, mitä kotoasi ei jo valmiiksi löydy. Lisäksi saat ikään kuin uuden huonekasvin keittiötäsi koristamaan. 🙂

Extravinkki: Voit halutessasi tehdä ruukkuun ns. salaojituksen. Laita pohjalle muutama sormenpään kokoinen kivi, jonka päälle laitat mullan kohdan kaksi mukaisesti. Tällöin kaikki vesi ei jää multaan ja juuret eivät pääse hukkumaan. Tämä vaihe ei ole pakollinen, mutta auttaa onnistumisessa. Me emme ole tätä ikinä tehneet, emmekä myöskään käyttäneet lisämultaa. Joskus salaatin uudestaan kasvattaminen onnistuu hyvin, joskus ei niin hyvin. Kokeilemalla ei kuitenkaan menetä mitään. 🙂

Vastuullisen valmistusprosessin tulos: Riite, kaunis turvavyöreppu

Kaupallinen yhteistyö: Globe Hope

Postaus on osa postaussarjaa Kohti vastuullisempaa vaatekaappia, jossa sukelletaan vaatekomeron syövereihin ja yritetään täyttää kaappi ekologisilla ja eettisillä vaatekappaleilla. Viime postauksessa esiteltiin Globe Hopen turvavyölaukut.

Muistatteko, kun esittelin teille aiemmin kaksi uutta turvavyölaukkuani? Molemmat Globe Hopelta, täysin kierrätysmateriaaleista tehtyjä kestäviä laukkuja? No, tuon postauksen jälkeen jäin vielä mietiskelemään, että mulla olisi tarvetta repulle. Kuten olen kertonut, mulla on yksi reppu, joka on kirppikseltä ostettu ja toimii hyvin. Se on kuitenkin aika pieni, eikä esimerkiksi läppärini mahdu sinne.

Saanko esitellä ratkaisun: Globe Hopen Riite-reppu.

Kierrätys- ja ylijäämämateriaalista valmistettu reppu

Kuten olette voineet huomata, olen hyvin mieltynyt turvavyökuosiin. Laukut saatuani törmäsin sattumalta Globe Hopen uuteen The Six Percent -kesämallistoon. Ja ihastuin päätäpahkaa noihin väreihin! Niin ihanan keväisiä ja kevyitä sävyjä, jotka kruunasivat jo ennestään tyylikkäät laukut. Katsoin kieli pitkällä vihreää Kaste-laukkua, mutta päätin olla fiksu ja jättää sen muiden tilattavaksi, koska en tarvitse kahta samanlaista laukkua. Silmiini osui kuitenkin Riite, jota olin ihastellut jo mustana. Riitteen kesäversio on kuitenkin mikäs muu kuin vihreä – ultimaattinen lempivärini, joka kuvastaa persoonani lisäksi koko brändiäni.

Riitteen on suunnitellut niin ikään Miisa Asikainen, kuten monet muutkin Globe Hopen tuotteet. Reppu on tehty kierrätysmateriaaleista – uudessa repussa ainoat uudet osat ovat metalliosat, kuten vetoketju. Materiaali on lajiteltu ja puhdistettu Suomessa ja reppu on valmistettu Suomessa. Turvavyöt ovat värjätty ja punottu käsin. Yksi kerrallaan reppu täytti kaikki vaatimuslistani kohdat.

Mikä on Globe Hope?

Monelle nimi Globe Hope on varmasti tuttu, mutta joukkoon mahtuu ehkä niitäkin, jotka eivät ole yrityksestä aiemmin kuulleet tai sen enempää perehtyneet. Tiivistän siis teille: Globe Hope on suomalainen yritys, joka myy tuotteita, joiden valmistus ei vaadi uusien raakamateriaalien käyttöä. Globe Hope myy vaatteita, laukkuja ja asusteita. Yritys kuvaa itseään vastuulliseksi, eettiseksi ja ekologiseksi.

Nuo edellä mainitsemani kolme termiä ovat nykyään hyvin suosittuja sanoja brändien keskuudessa, sillä vastuullisuus on nyt hitti. Osa vastuullisuudesta puhuva brändi saattaa silti enemmän harjoittaa viherpesua kuin oikeaa vastuullisuutta. Tehokas niksi varmistaa, kummasta on kyse, on etsiä yrityksen sivuilta tietoa tuotannosta ja vastuullisuusraportti. Globe Hopen sivulta löytyy nämä molemmat, sillä yritys haluaa todella olla läpinäkyvä kaikessa toiminnassaan. Mulle on tärkeää, että yritys viestii näistä asioista avoimesti. Piilottelusta tai epäselvästä viestinnästä tulee heti se fiilis, että jotain on pielessä. Globe Hope on saanut myös useita kunniamainintoja vastuullisesta työstään. Pidän siis itse Globe Hopea vastuullisena valintana.

Riite on tilava ja esteettinen selkäreppu

Arvostan repuissa ja laukuissa kovasti ulkonäköä, sillä se on tuotteissa ominaisuus, johon ensimmäisenä isken silmäni. Kuitenkin kerroin jo aiemmin tarvinneeni reppua yhteen nimenomaiseen asiaan, eli läppärin kuljettamiseen. Käyn välillä kirjastolla kirjoittamassa gradua, ja ainut reppu mihin saan läppärini mahtumaan, on olalle heitettävä kangaskassi. Koska kassissa täytyy kuljettaa muutakin, olen saanut hartiaani muistoksi ikävän punaisen kohdan aina läppäriä kangaskassissa kantaessani. Tästä syystä en oikein viitsi mennä läppärin kanssa kahvilaan tai kirjastoon kirjoittelemaan, vaikka kuinka haluaisin.

Yksi tärkeä ominaisuus Riitteessä on siis se, että läppärini mahtuu sinne sisälle ja paino jakaantuu tasaisesti selälle, jolloin se ei tunnu yhtä raskaalta kuin olalla kannettaessa. Riitteen esittelyssä on näkyvissä esimerkkejä tietokoneista, jotka mahtuvat Riitteen erilliseen läppäritaskuun. Omaa tietokonettani, Lenovon 15-tuumaista läppäriä ei ollut listassa, mutta tämä mahtuu repun erilliseen tietokonetaskuun. Jos ei mahtuisi, kuljettaisin sitä isommassa taskussa. Näiden lisäksi sisällä on myös toisella sivustalla iso vetoketjutasku.

Kompakti reppu viikonloppureissulle

Toinen asia, johon suunnittelin Riitettä käyttäväni, on viikonloppureissut. Tulen varmasti jossain vaiheessa käymään Suomessa viikonloppulomalla. Jos menen lentäen, tulee tavarani mahtua käsimatkatavarakokoon. Riite sopii siihen juuri passelisti. Pystyn pakkaamaan mukaani parin päivän vaatteet, tietokoneen ja matkaeväät. Tämä tuleekin olemaan varmasti mukana Suomen reissuillani, kunhan niitä joskus tulen tekemään.

Myös Ruotsin sisällä toivon tekeväni yhden yön reissuja, johon mukaan tarvitsen vaatekerroksen ja kameran. Riite tulee tarpeeseen siinäkin, sillä se on katseenkestävä ja vetää sisäänsä juuri sopivan verran tavaraa parin yön poistumisia ajatellen.

Olen pitänyt reppua nyt mukanani töissä, sillä kuljetan aina muun muassa eväsrasioita mukanani. Reppu onkin tullut jo useaan kertaan puheeksi, ja olen ylpeänä saanut esitellä sitä ja kuulla kehuja kauniista ulkonäöstä. Eikä ihme, sillä tämä on oikeasti esteettinen reppu! Musta on monikäyttöinen väri, mutta vihreään rakastuin. Molempia vaihtoehtoja on onneksi saatavana, jokaiselle siis jotakin.

Riite tuntuu myös ergonomiselta selässä. Erityisesti tykkään tuosta, että selkähihnojen lisäksi Riitteessä on päällä pienet kahvat, joista repun voi nostaa nopeasti silloin, kun ei ehdi heittää sitä selkään. Näin käy mulle ainakin yllättävän usein, esimerkiksi ruuhkaisesta metrosta poistuessa.

Mistä repun hinta koostuu?

Riite-reppu maksaa 300 euroa. Ensimmäinen ajatus on varmaan, että onpa kallis. Siltä se saattaa alkuun tuntua, mutta kannattaa miettiä hetki, mistä tuo ajatus tulee.

Ensinnäkin, olemme tottuneet todella halpoihin tuotteisiin erilaisten pikamuotiketjujen vuoksi. Halvat vaatteet ja laukut vaan yleensä kielivät siitä, että siksi että sinä maksaisit vähän, saa joku tuotantoketjussa hävyttömän pientä korvausta työstään. Tämä on syytä muistaa aina, kun kauhistelee vastuullisesti tuotettujen tuotteiden hintoja. Jos Riite maksaisi vaikka 100 euroa, jäisi työntekijöille pienempi osa käteen. Repun turvavyö on tosiaan värjätty ja punottu käsin. Tämä tarkoittaa, että tuohon työhön saa uppoamaan useita tunteja. Jos tuntipalkka halutaan pitää reiluna työntekijää kohtaan, kertyy jo pelkästään turvavyön värjäämisestä ja punomisesta kohtuullinen summa maksettavaa. Näin pikkuhiljaa joka puolelta kerääntyvät ne kulut, jotka lopulta kietoutuvat 300 euron myyntihinnaksi.

Toivon käyttäväni tätä reppua useiden vuosien ajan. Otetaan nyt oletukseksi, että Riite kestää aktiivisessa käytössä viisi vuotta. (Kannattaa muuten aina miettiä nämä niin, että millaista elämäsi on viiden vuoden päästä? Mun elämään toivottavasti kuuluu silloin esimerkiksi omistusasunto, vakituinen työpaikka ja mahdollisesti jopa lapsi, olen silloin itse 32-vuotias. Tuo tuntuu todella kaukaiselta, ja siksi on aika kiva ajatus, että Riite olisi mulla silloin edelleen käytössä). Tällöin maksaisit 60 euroa vuodessa vastuullisesti tuotetusta ekologisesta repusta, jonka tuotantoprosessissa kaikki osapuolet ovat saaneet asianmukaisen korvauksen. Ei tunnu enää yhtään niin pahalta, eihän?

Ymmärrän myös sen puolen, että kaikilla ei ole varaa laittaa juuri nyt kolmeasataa reppuun. Se on ihan ok. En kuitenkaan suosittele silti laittamaan sitä pariakymppiä johonkin epäeettisesti tuotettuun halpareppuun, joka hajoaa parissa vuodessa. Siinä tapauksessa suosittelen suuntaamaan kirpparille ja ostamaan omaan budjettiinsa mahtuvan repun, johon ei ole käytetty yhtään uutta raakamateriaalia, jos se on käytettynä ostettu. Vielä parempi on lainata tai roskalavailla tarpeellinen reppu joltain. Suosittelen kuitenkin miettimään, olisiko oikeasti varaa satsata laadukkaaseen ja kestävään reppuun, mutta ei vain halua käyttää tuota summaa yhteen tuotteeseen. Silloin voi mietiskellä, mikä siinä hinnassa tökkii ja mistä asioista itse on valmis maksamaan – vastuullisista työolosuhteista vai jostain muusta? 🙂

Mitä tykkäätte uudesta repustani? Onko Globe Hope teille tuttu merkki ja löytyykö omasta kaapista heidän tuotteitaan?

Reppu saatu Globe Hopelta somenäkyvyyttä vastaan.

Postaus vieraalla murteella: Minnuu on nii väsyttäny

Hei!

Miul on nyt pari päivää vappaata ku mie oon sit viikonlopun töissä. Minnuu on nii väsyttäny viime päivinä et mie oon vaa nyt päättäny levähtää ja olla kotona. Ehkä ens viikolla miul olis tarpeeksi energiaa taas nähdä kavereita. Myö ei voida paljoa tehä viikonloppuna tai vappuna ku mie oon töissä. Ei minnuu nyt silleen harmita ku viikonloppuvuoroista saa tosi hyvin rahhaa.

Mie yritin goolettaa millasta on karjalan murre, mut vähä huonosti mie mittää löysin. Miun suosikkeja oli kuitenkin nämä:

Mitä sie siel köpäjät?
Sut sut!
Mökäse vaa ni mie tulen murkinal!
Mie tule kohtsillää.
Otat sie kopsut?
Mikä sinnuu tirskuttaa?
Hää o maska ihmine.

En mie oikeen tiijä mitä muuta mie nyt sanoisin, ei ollu tää Karjalan murre nyt iha minnuu varten. Palataan!

Fiilikset postauksen kirjoittamisesta: Huh, karjala oli kyllä ehdottomasti vaikeinta tähän asti. 😀 Jotenkin vielä tuntuu, että apua, nyt loukkaan kaikkia Karjalan evakoita kun edes yritän matkia heidän alueensa murretta. No joo, jospa kaikki tietävät, ettei tämä ole niin vakavaa. Etsin aika paljon tietoa Karjalan murteesta, mutta löysin enemmän tieteellistä tekstiä kuin selkeitä esimerkkejä. Siksi tämä tuntui todella haastavalta. Mutta tulipahan taas opittua uutta sekä Karjalan murteesta että koko alueesta.

5 erikoista asiaa Ruotsissa

Heippa! Ruotsissa asuessa olen huomannut joitain asioita, jotka Ruotsissa tehdään eri tavalla kuin Suomessa. Otsikko hämää sen verran, että nämä asiat eivät ole oikeasti niin erikoisia, lähinnä vaan erilaisia. Oon tehnyt aiemmin vastaavat postaukset Keniasta ja Saksasta.

Tämän kertaiset jutut pääsette katsomaan videolta! Videolla pääsette myös esimerkiksi mun mukana ruotsalaiseen ruokakauppaan. Videotoiveita otetaan edelleen vastaan!

Yllättikö jokin näistä viidestä erikoisesta ruotsalaisesta asiasta sut?

Bucket list Sweden – mitä kaikkea haluan tehdä Ruotsissa?

Puoli vuotta Ruotsissa asumista takana ja aika on mennyt kuin siivillä. Hahmottelin ennen muuttoa jotain pientä bucket listaa siitä, mitä haluan ehtiä tehdä Ruotsissa asuessani. Yksikään kohta ei ole vielä täyttynyt, sillä emme ole koko aikana poistuneet Tukholmasta. Siihen on ihan hyvä syy, sillä matkustelua oman sairaanhoitopiirin ulkopuolelle ei ole suositeltu pitkään aikaan, ja tiukat rajoitukset ovat olleet läsnä joulusta asti. Nyt kuitenkin kevään valo luo toivoa paremmasta ja uskallan listata asioita, joita olisi kiva ehtiä tehdä Ruotsissa. En tiedä kauanko täällä asumme, joten siksi tavoitelistan luominen ei ole yhtä selkeää. Nämä onkin lähinnä toiveita, ja listan täyttymistä ei pidä ottaa liian vakavasti.

Näissä paikoissa haluan käydä Ruotsissa

Kolmårdenin eläinpuisto. Yksi Euroopan suurimpia eläinpuistoja, jossa on muun muassa delfiinejä, norsuja ja pandoja. Olen vähän ristiriitaisissa tunnelmissa kaikkia tällaisia paikkoja kohtaan, sillä eläimen paikka ei ole häkissä ihmisen töllisteltävänä. Kolmårdenista olen kuitenkin kuullut paljon hyvää. Haluan myös nähdä omin silmin paikkoja ennen kuin voin arvostella niitä. Kolmårdenissa on aiemmin järjestetty safareita, joihin olisin ihan hirveästi halunnut osallistua, mutta niiden järjestäminen on lopetettu. Nyt eläinpuiston voi käsittääkseni ylittää gondolihissillä.

Alpakkatila Tukholman liepeillä. Ruotsin suurin alpakkatila löytyy parin tunnin matkan päästä Tukholmasta. Minä, kuten about kaikki muutkin, pidän alpakoita aivan mielettömän suloisina eläiminä. Pääsin näkemään niitä viime kesänä ensimmäistä kertaa ja haluan käydä tuolla alpakkatilalla mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Ystad. Ruotsin eteläisin kaupunki on monelle melko tuntematon, mutta sen kehutaan säilyttäneen vanhan pikkukaupungin tunnelmansa hienosti tähän päivään. Skånen aluetta pidetään muutenkin piilossa olevana helmenä, sillä vaikka ruotsalaiset kyllä suuntaavat kesälomillaan Skåneen, eivät suomalaiset ole vielä sitä löytäneet. Ystad saattaa muuten olla tuttu myös Wallandereista.

Gotlanti. No tämä. Kaikki Gotlannissa käyneet kehuvat sitä maasta taivaisiin, ja kuvien perusteella olen aivan vakuuttunut paikasta. Olen aiemminkin maininnut tuon saaren olevan tämän kesän toivelistalla. Gotlanti on kuulemma aivan kuin ulkomaille menisi, enkä näe yhtään syytä olla tarkastamatta pitääkö tuo väite paikkansa.

Uppsala. Tämä ihana kaupunki on tunnin junamatkan päässä Tukholmasta, ja itseasiassa meiltä kilometrin päästä kulkee juurikin se juna, jolla Uppsalaan pääsee. Olen käynyt Uppsalassa neljä vuotta sitten yhden päivän verran ja ihastuin kaupunkiin kovin. Sen takia haluaisinkin ottaa uusinnan Uppsalasta, mieluiten kesällä (kuten kaikista paikoista kesällä…).

Västerås. Tämä on mulle uusi tuttavuus, mutta olen kehittänyt jonkin päähänpinttymän, että Västeråsiin on päästävä. Sinnekin pääsee Tukholmasta tunnissa junalla, joten päiväretkikohteeksi Västerås sopii oikein hyvin. Googlen kuvahaku tietää kertoa, että kyseessä on hyvin kaunis ja sympaattinen kaupunki.

Nämä asiat haluan tehdä Ruotsissa

Saarihyppely. Tämä on mulle aivan uusi tuttavuus, mutta meni samantien bucket listille. Saarihyppelyä voi harrastaa joko Tukholman seudulla, Göteborgissa tai pohjoisempana Ruotsissa (varmaan Uumajan kohdalla, eli periaatteessa samaa saarirypästä mitä Vaasasta käsin). Innostuin tästä ajatuksesta todella paljon, sillä merellä liikkuminen on keinuvuudesta huolimatta ihanaa, ja voin kuvitella saarihyppelyn olevan täydellinen tapa viettää kesäpäivää tai paria.

Junalla Osloon. Oslon hotellivaraus oli tosiaan tehty toukokuulle, mutta koska Norja pitää edelleen kiinni maahantulijoiden karanteenista ja testivaatimuksista eikä oikeastaan sinne taida saada edes Ruotsista mennä ilman pakottavaa syytä, taitaa meidän Oslon matka jäädä haaveeksi. Silti pidän kiinni siitä, että haaveen toteutumiseen voi ottaa uusintayrityksen myöhemmin – junalla Osloon tai ainakin Oslosta takaisin Tukholmaan meneminen houkuttelee.

Juutinrauman sillan ylittäminen. Tämän olen päässyt jo kerran kokemaan, mutta koska yhteydet ovat niin hyvät, en panisi pahakseni uudesta kokemuksesta. Tukholmasta pääsee junalla Kööpenhaminaan, jolloin Juutinrauman silta tulisi ylitettyä. Tuossa ei ole sillä lailla mitään jännittävää kokemusta, mutta maisemat ovat hienot ja tuntuu mahtavalta ylittää maiden raja siltaa pitkin ja päästä ”toiselle puolelle” mystistä rajaa, joka erottaa pohjoisimpia maita Euroopasta.

Seikkailla ja nauttia. Tämä tärkeimpänä kaikista. Ei saa suorittaa liikaa, vaan haluan ihan vaan oppia ruotsalaisesta kulttuurista, ruotsalaisuudesta sekä ulkosuomalaisuudesta lisää. Haluan nauttia Ruotsin maisemista ja voida kertoa, että todella koin Ruotsin – se ei edes vaati koko maan läpikäymistä.

Tässäpä tämä lista. Ehkä huomaattekin, että Tukholman kohteet puuttuu listalta kokonaan. Tämä johtuu siitä, että ajattelin tehdä erikseen Bucket list Stockholm -version myöhemmin. Pohjois-Ruotsi jäi nyt vaille edustusta myös tässä listassa. Uumajassa olen käynyt pariin kertaan ja jotenkaan en usko lähteväni tällä kertaa kovin pohjoiseen seikkailemaan. Pitää kuitenkin ottaa huomioon, että kahden työssäkäyvän ihmisen ei ole helppo saada paljoa vapaata ja lisäksi kissalle hoitajaa vieraassa maassa.

Vinkkejä otetaan vastaan – mitä sinä haluaisit tehdä Ruotsissa?

Elämäni ensimmäinen ulkomaanmatka

Sain Muu maa mandariini -blogilta haasteen kertoa ensimmäisestä ulkomaan matkastani. (Iski hirveä epävarmuus, kirjoitetaanko se yhteen vai erikseen? Google on hankalampi ystävä nykyään näissä kun asetukset on Ruotsissa. Blogi on hyvä tapa pitää kirjallista äidinkieltä yllä ulkomailla asuessa, mutta sitten tulee näitä hetkiä…) Olen lyhyesti sivunnutkin asiaa jo kertoessani matkailufaktoja itsestäni, mutta syvennytään vielä hiukan enemmän aiheeseen.

Oli vuosi 2007, syyskuu, ja meikäläinen oli juuri täyttänyt 13 vuotta ja aloittanut yläasteen. Edessä oli viikon matka Kyprokselle, ja voi pojat, tätä matkaa oli odotettu. Olin lapsuuteni aikana monta kertaa kuunnellut naama vihreänä kateudesta kavereiden tarinoita Kanarialta. Muistan kerran jopa pyytäneeni, ettei mun kuullen tarvitsisi hehkuttaa näitä matkoja, kun en itse ikinä ulkomaille päässyt. Vastaus oli ”no mutta kun me kerrotaan kaikki niin sun ei tarvi ite käydä ulkomailla!”. En tiedä kuka meistä oli tuossa tilanteessa se hölmöin argumentoija, lapsia kuitenkin kaikki.

Teininä kuitenkin pääsin ensimmäistä kertaa ulkomaille. Suututin vielä uuden yläasteeni opettajat lähtemällä reissuun koeviikkona, vaikka itsehän en ajankohdalle mitään voinut. Reissuun lähtivät isovanhempani, meidän perheemme, serkkuperhe sekä toisesta serkkuperheestä osa – eli toisinsanoen isovanhemmat ja heidän jälkeläisensä. Matkan tarkoitus oli juhlistaa isovanhempieni 50-vuotishääpäivää, joten he käsittääkseni maksoivat matkan kaikille. Sain muuten vastikään tietää, että mummoni on asunut nuorena Ruotsissa, joten hänen jalanjäljillään tässä kai ollaan. Myös sen puolesta, että isovanhempani tykkäsivät matkustella, erityisesti Israelissa, Kreikassa ja Venäjällä.


Niinpä sitä lähdettiin matkaan. Lentokoneessa olin ollut aiemmin pari kertaa, mutta kaikki oli silti tosi jännittävää. Kyproksella olimme muistaakseni Limassolissa. Vietin paljon aikaa hotellin altaalla, sekä uimassa että väkisin käristämässä ihoani ruskettuneeksi – pitihän sitä nyt näyttää, että etelässä on oltu. Kävin myös meressä uimassa. Muistan, kuinka innoissani sukelsin veteen – ja painoin pääni veden alle, tietysti, ilmaan minkäänlaista kokemusta niin suolaisesta merivedestä. Kyllä muuten kirveli silmiä ja naamaa. Itämereen tottuneena turkulaisena en ihan hoksannut alkuun merivesien eroa, mutta äkkiä sitä oppi. Parasta oli olla isoissa aalloissa! Rehellisesti sanoen harkitsin viime syksynä halpalentojen ostamista Kyprokselle ihan vaan päästäkseni aaltoihin.

Matkalla kävin tietysti shoppaamassa itselleni hienon, kimalteilla koristellun delfiinifiguurin. Pitihän sitä matkamuisto olla. Lisäksi ostin itselleni ja bestikselleni rannekorut katukauppiaalta. Postikortteja piti myös kirjottaa ja lähettää iso kasa. Kaikissa varmaan luki että moikka, täällä on lämmintä ja paljon on uitu, mitä teille kuuluu, meen nyt uimaan moikka. Olihan se tosi hienoa, kun pääsi itse lähettämään niitä kortteja ja tekemään turistiostoksia. Lisäksi matkalla seurasin ihan iilimatona silloin parikymppistä serkkuani, jolla oli tatuointi ja joka kertoi, että kaikki miehet pettää aina. Hän oli cool ja minä 13-vuotiaana yritin pysyä perässä. Ah, mitä muistoja!



Viikko hujahti nopeasti kaikkea uutta ihmetellessä. Onnistuin tietenkin noviisina myös polttamaan olkapääni niin pahasti, että narutoppien pitäminen oli tuskaista. Silloin ei tajunnut eikä oikein halunnutkaan tajuta, että se aurinkorasva on ihan oikeasti paikallaan ja ihon ruskettaminen ei ole tervettä. Viihdyin myös allasbaarissa erittäin hyvin. Kävimme vuoronperään alaikäisten sisarusten ja serkkujen kanssa tilaamassa ”cinderella with umberella” ja joimme cooleina mehudrinkkejämme samalla kerjätessä vanhemmilta rahaa, että pääsimme pelaamaan jotain maksullisia kosketusnäyttöpelejä, jossa piti etsiä viisi virhettä kuvista. Muistan myös syöneeni koko viikon ranskalaisia. Kerran yritin syödä spagettibolognesea, mutta olin samana päivänä nähnyt järkyttävän lihavia koiria kauppahallissa ja ne putkahtelivat mieleeni spagettia syödessäni, joten ruoka ei maistunut ja ranskislinja jatkui.

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen ulkomaanmatkani oli erittäin kiva ja onnistunut. Aurinkoa, lomailua, uimista, oman perheen ja serkkujen seuraa. Mikäpä sen kivempaa, ainakin silloin. Nykyään ehkä haaveilisin vähän toisenlaisista lomista, mutta ymmärrän hyvin miksi perheelliset valitsevat usein nuo Välimeren saaret lomakohteekseensa. Mun toinen ulkomaanmatkani itseasiassa kohdistui Kreetan saarelle seuraavana keväänä, joten matkat menevät muistoissani hieman sekaisin. Muita ulkomaanmatkoja emme olekaan koskaan tehneet koko perheen kesken, jos jotain Haaparannassa jäätelöllä poikkeamista ei lasketa.


Kuvia tuolta lähes viidentoista vuoden takaa ei löytynyt, ehkä harmiksi tai ehkä onneksi. Lätkäsin tähän siis siltä Kreetan matkalta tallentuneita kuvia, jotka ovat siis alle vuoden päästä otettuja. Ehkä niistä pääsee tarpeeksi hyvin tunnelmaan, vaikkeivat aivan samalta saarelta olekaan.

Kiitos haasteesta Muu maa mandariinin Johanna! Haastan tähän mukaan itse nyt kaikki, jotka haluavat aiheesta kirjoittaa, mutta eivät ole vielä haastetta saaneet.

Kuukauden ekovinkki: Sauno vähemmällä sähköllä

Kuukauden ekovinkki -postaussarjassa esitellään joka kuukausi yksi iso tai pieni ekovinkki. Postaussarjan tarkoitus on kannustaa ekologisiin ratkaisuihin kotona ja arjessa.

Sauno vähemmällä sähköllä

Kuka rakastaa saunomista? Minä ainakin. Älkää antako mun aloittaa siitä tragediasta, etten ole päässyt saunomaan puoleen vuoteen. Entinen himosaunoja kärsii vieroitusoireista ja odottaa innolla yleisten saunojen aukeamista…

Meidän viimeisimmässä Vaasan kodissa oli sauna, ja siitä innostuneena saunoimme alkuun joka päivä. Myöhemmin vähennettiin niin, että saunoimme ehkä viisi kertaa viikossa. Eli edelleen ihan järjetön määrä, mutta ah, se teki hvvää. Olin kuitenkin aika huolissani sähkön kulutuksesta saunoessa (viimeistään siinä vaiheessa, kun ensimmäinen sähkölasku tuli). Miten saunoa ja rentoutua löylyissä ilman, että sähkön kulutus kasvaa mielettömän suureksi?

Ratkaisu on tässä:

1. Mene saunaan heti, kun se on tarpeeksi lämmin. Älä anna saunan olla päällä ylimääräistä aikaa ennen sinne menoa – silloin kulutat sähköä ja sauna kerkeää kuumenemaan epämukavan kuumaksi.

Edellinen kohta on varmasti kaikille tuttu ja tiedossa, mutta seuraava kohta tuli minulle uutena:

2. Mene saunaan, heitä muutamat löylyt ja laita kiuas pois päältä. Kun kiuas on kerran ehtinyt kuumenemaan niin, että saunassa on kuutisenkymmentä astetta lämmintä, pitävät kiukaan jälkilämmöt saunan ihanan lämpöisenä vielä pitkään. Löylyä pystyy myös heittämään silloin, kun kiuas ei ole enää päällä.

Kakkoskohta sopii etenkin sellaisille saunojille, jotka eivät ole tyyppiä ”viisi minuuttia tuskasen kuumaa kipua ja suihkuun” vaan tykkäävät nautiskella. Saatoin itse saunoa helposti tunnin tällä menetelmällä. Kun tunnin saunomisesta kiuas on päällä viitisen minuuttia (+aiempi lämmittäminen, mihin meni alle puoli tuntia), voi pitkästä saunahetkestä nauttia ilman ahdistusta sähkön kulutuksesta ja oikaista pitkäkseen lauteille lämpöä hakemaan. Tämä sopii myös perheisiin, jossa saunotaan vuorotellen: kiukaan ei tarvitse olla päällä jokaista saunojaa varten, se kyllä säilyttää lämpönsä.

Kokeile itse!

Ps. Tämä vinkki sopii sähkösaunoille. Puusaunoista tai muista lämmitystavoista en osaa sanoa mitään.

Kuva: HUUMsauna/Unsplash