Suomen suurin matkablogiyhteisö
All Posts By

lauralinnea

Ihastuttava Svedjehamn ja muut Mustasaaren parhaat palat

Muistaakohan joku vielä viime vuotista suunnitelmaani kiertää viime kesänä kaikki Pohjanmaan kunnat? Tavoitteena oli käydä kaikissa, ja kuten ehkä arvasittekin, tavoite ei toteutunut. Pandemia rajoitti paikkojen aukioloa ja koko kesää ei tehnytkään mieli istua autossa pikkupaikkoja kierrellen. Edelleen haluaisin kaikki nuo koluta läpi, mutta ehkä en niin tiiviisti, mitä suunnittelin. En ole kuitenkaan lainkaan harmissani siitä, ettei tavoitteeni onnistunut – en hae matkailussani täydellisyyttä, vaan hyvää fiilistä.

Ehdin postata viime vuonna Laihiasta, Pietarsaaresta ja Vöyristä. Sen jälkeen Pohjanmaalta postailu jäi, kun ajatukset siirtyivät Tukholmaan muuttoon ja kaikki energia meni järjestelyihin. Huomaan kuitenkin nyt erityisesti Vöyrin postauksen lukumäärien kasvaneen kesällä reippaasti, joten ajattelin, että ehkä myös Mustasaaren vinkeille on vielä kysyntää. Joten täältä pesee.

Mustasaarihan on kunta aivan Vaasan kupeessa, tai oikeastaan Mustasaari ympäröi Vaasaa. Monesti nämä kunnat sekoitetaan keskenään, mikä ei sinänsä ole ihme, sillä ne ovat jonkin verran fuusioiutuneet. Vaasa ja Mustasaari ovat pohtineet kuntaliitosta jo pitkään. Vaasa haluaisi yhdistää kunnat, Mustasaari pistää hanttiin. Suurimpana kiistakapulana on ruotsinkielisyys, sillä vaikka Vaasa on kaksikielinen, pelkäävät mustasaarelaiset menettävänsä ruotsinkieliset etuoikeutensa, jos joutuvat siirtymään vähemmistöön äidinkielensä kanssa. Vaasalle taas kuntaliitos tekisi hyvää, sillä Mustasaaren 19 500 asukkaan siirtyminen Vaasan kirjojen alle kasvattaisi kaupunkia mukavasti. En tiedä mikä tilanne on tällä hetkellä, mutta viime kesänä ainakin tiivistetysti tuossa oli väännön kulmakivi.

Mustasaaresta puhuttaessa ei voi olla mainitsematta upeaa Raippaluotoa, joka on jo itsessään nähtävyys. Raippaluotoa ympäröi Merenkurkku, joka on muuten Unescon maailmanperintöluettelossa Suomen ainoa luontokohde! Raippaluodossa on myös monenlaista eri luontopolkua patikoimisen ystäville. Olemme käyneet aiempana kesänä myös telttailemassa Raippaluodossa.

Saarelle päästäkseen tulee ylittää Raippaluodon silta, joka vielä toistaiseksi kantaa Suomen pisimmän sillan meriittiä.  Sillan kupeessa on  Berny’s Cafe och Restaurant, jossa olen kerran käynyt pitsalla. Voin suositella tuota paikkaa! Syömisen jälkeen voi käydä ottamassa kivoja maisemakuvia meren ja Raippaluodon sillan näkyessä taustalla.

Samassa yhteydessä on myös Maailmanperintöportti, jossa voi käydä katsomassa näyttelyä. Tuohon näyttelyyn en ole itse tutustunut, joten en osaa tarkemmin kertoa, onko se rahan arvoinen.

Silta on hieno, mutta todellinen kauneus alkaa vasta sen jälkeen. Raippaluotoon mennessä kannattaa ajaa tie ihan loppuun asti päästäkseen Svedjehamniin, jonne ajaa Vaasan keskustasta noin 40 minuuttia. Ajomatka on siis pitkä, mutta kohde on sen arvoinen.

Svedjehamn on idyllisyyttä pursuava, harmoninen ja kaunis kalastajakylä. Pienet punakeltaiset mökit ovat niin kauniita, että niitä katsellessa sydän huokaa. Svedjehamnissa kannattaa kävellä rauhassa ympärillä, haistella meren tuoksua ja nauttia merituulesta. Hyvällä säällä voi istahtaa laiturin nokkaan ja katsella horisonttiin. Kalastajia voi bongailla sieltä täältä seisoskelemassa rauhassa vapojensa kanssa rannikon ääressä.

Svedjehamniin rantautuu myös perinteiset postisoudut, jossa Ruotsin puolelta soudetaan läpi Merenkurkun alueen suoraan Raippaluotoon vanhoilla veneillä perinneasuihin pukeutuneena. En tiedä milloin ne seuraavaksi järjestetään, mutta niitä kannattaa käydä katsomassa, jos sattuu samaan aikaan paikalle.

Svedjehamnisssa voi käydä myös pullakahvilla idyllisen maiseman ääressä. Kävimme ravintola Salterietissa syömässä pullaa ja Pappilan hätävaraa. Kvarken Shopissa oli kiva käydä hypistelemässä matkamuistoja, vaikka mitään ei mukaan lähtenytkään.

Noin kilometrin päässä satamasta sijaitsee näköalatorni Saltkaret, josta kannattaa käydä vielä kurkkimassa maisemia ja yrittää nähdä Uumajaan asti. Maisemaa hallitsevat De Geer -moreenit. Ympärilleen katsoessa on helppo ymmärtää, miksi Merenkurkku on päässyt maailmanperintökohteiden joukkoon. Kävelymatka näköalatornille on helppokulkuinen, leveä hiekkapolku. Itse tornissa puolestaan ei ollut esteetöntä kulkua ylös, vaan portaiden kipuaminen on ainoa tapa päästä huipulle.

Matkalla näköalatorniin bongasimme myös käärmeen. Huomasin sen itseasiassa vasta siinä vaiheessa, kun olin askeleen päässä siitä. Tuli kiire kiertää vähän kauempaa, vaikka tuskin käärme olisi mitään minulle tehnyt – ei kuitenkaan huvittanut sen enempää kokeilla onneanikaan kuin häiritä käärmeen rauhaa.

Tämän jälkeen oli meidän aikamme poistua Raippaluodosta. Päivä oli sateinen, mutta päätimme suunnata vielä syömään aivan toiselle puolelle Mustasaarta. Ruokapaikaksi valikoitui Smith’s Burger. Suosittelisin paikkaa mieluusti kaikille vähän tasokkaammasta snägäripaikasta tykkääville, mutta harmikseni huomasin, että paikka on tilapäisesti suljettu. Toivottavasti se avautuu myöhemmin uudestaan, sillä ruoka oli oikein hyvää. Paikka huokui pikkupaikan meininkiä ja palvelukin oli näin ollen hyvin henkilökohtaista.

Kävimme myös burgeripaikkaa lähellä olevassa etnisessä marketissa. Siellä juttelimme pitkät tovit myyjän kanssa, joka oli kotoisin Burundista. Puhuimme politiikasta, hänen taustoistaan ja afrikkalaisesta ruoasta. Lopuksi saimme kutsun työkeikalle hänen pitämäänsä uskonnollisen piirin tapahtumaan tekemään juttua heidän verkkosivuillensa. Lupasimme harkita asiaa, mutta lopulta jätimme menemättä. Homma olisi mennyt aika paljon oman ammatillisen mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta kohtaaminen burundilaisen kanssa jätti kuitenkin hyvän mielen ja hauskan muiston jälkeensä.

Meidän Mustasaari-päivämme päättyi tähän. Paljon nähtävää jäi vielä jäljelle, mutta koska Mustasaari on niin laajalle levittäytynyt kunta, tuntui kaiken näkeminen yhdellä reissulla hankalalta. Haluan kuitenkin vinkata vielä upeasta Mustasaaren kirkosta, joka näyttää enemmän palatsilta kuin kirkolta. Se sijaitsee itseasiassa juuri ja juuri Vaasan puolella, mutta nimensä puolesta sopii hyvin Mustasaari-vinkkeihin.

Mitä sinä suosittelisit Mustasaaresta? Oletko käynyt Svedjehamnissa?

Kadotin lompakkoni ulkomailla – mitä pitää ottaa huomioon?

Kerroin Instagramin puolella kurjasta sattumuksesta, joka mulle tapahtui kesä-heinäkuun vaihteessa. Otsikostakin voitte varmasti jo päätellä, että kadotin lompakkoni. Olin siis vaihtamassa kulkuvälinettä bussista metroon aamuvuoron jälkeen hyvin väsyneenä, muutaman tunnin yöunille. Menin sisälle metroasemalle ja huomasin oman metroni saapuvan minuutin päästä, joten pinkaisin juoksuun. Olin käyttänyt lompakossani olevaa matkakorttia portilla ja tuupannut lompakon nopeasti housun taskuun. Ehdin juuri ja juuri metroon, ja samantien alas istuessani tajusin, ettei lompakko ollut enää matkassa. Tutkin kuitenkin huolellisesti kaikki taskuni ja pengoin reppuni sisällön ylösalaisin. Lompakkoa ei näkynyt missään.

Hyppäsin pois seuraavalla asemalla ja lähdin takaisin toisella metrolla. Juoksin pitkin metroaseman käytäviä samaa reittiä, jota olin tullut, mutta lompakkoa ei löytynyt missään. Ehdin olla siis pois noin 5-10 minuuttia, mutta se oli liikaa. Tässä vaiheessa olin melko varma, etten tulisi lompakkoani enää näkemään.

Mitä tehdä, jos lompakko katoaa ulkomailla?

TEE HETI:

Säädä korttien käyttörajat nollaan. Tämä oli ensimmäinen asia, jonka tein sen jälkeen, kun lopetin etsimisen. En halunnut vielä kuolettaa kortteja, jos ne olisi sattuneet löytymään hetken päästä. Puhelimen pankkisovelluksella pystyin nopeasti säätämään käteisnoston, maksupäätemaksamisen, verkko-ostojen sekä luotto-ostosten rajat nollaan. Tällöin kellekään ei olisi mitään hyötyä korteistani nopeassa käytössä. Ruotsalaisen pankkikorttini pystyin myös itse väliaikaisesti sulkemaan nettipankista niin, että kortin löytyessä voisin vain avata sen uudestaan.

Etsi kaikkialta lähiympäristöstä. Kävele uudestaan aiemmin kulkemasi reitti. Katso tarkasti ympärillesi maahan ja tasojen päälle – usein joku on voinut nostaa kadonneelta näyttävän esineen tason päälle, jotta etsijä huomaa sen helpommin. Jos ympärillesi ilmestyy auttavia käsiä, ota apu vastaan ja kerro tilanteesta. Kolua lähialueen roskikset. Usein nimittäin kortteja saatetaan kokeilla, mutta kun varas huomaa, etteivät ne toimi, lentää lompakko lähimpään roskikseen. Jos joku on löytänyt lompakkosi ja vienyt sen esimerkiksi lähikauppaan talteen ja huomaa sinun näyttävän etsivältä, saattaa hän kertoa asiasta. Älä siis luovuta heti.

Kysele lähipaikoista. Itse kävin kysymässä kaikilta Fridhemsplanin lipputiskeiltä, jos joku olisi palauttanut lompakkoni sinne. Myös lähikiskat ja kaupat kannattaa käydä kyselemässä läpi, jos lompakko ei ole kadonnut millään tietyllä sisäalueella.

Kuoleta maksukortit. Käyttörajojen muuttaminen ei pelasta korttiasi kaikilta väärinkäytöksiltä, vaan on nopea ensiapu. Jos kortteja ei kuitenkaan ala pikaisesti löytyä, on kortit kuoletettava. Omasta pankkisovelluksesta löytyy yleensä ohjeet kuolettamiseen. Itse soitin sulkupalvelun numeroon metrossa kotiin päin istuessani. Täytyy antaa kiitosta Osuuspankin sulkupalvelulle, joka toimi todella hyvin. Jonotusaika oli mitätön ja kerrottuani asiani kortit kuoletettiin heti ilman henkilötunnusta suurempia kyselyitä. Sen jälkeen vasta minulta kysyttiin osoitetiedot ja muut pakolliset asiat uusien korttien saamiseksi. Väsyneenä ja shokissa en myöskään muistanut kotiosoitettani, mutta virkailija oli hyvin rauhallinen ja ymmärtäväinen.

TEE SITTEN KUN KERKEÄT:

Tee katoamisilmoitus kohdemaan poliisille. Tämän voit tehdä sitten, kun olet ehtinyt rauhottua ja päässyt majapaikkaasi. Paikallisen poliisin yhteystiedot löytyvät netistä. Kuvaile poliisille, millainen lompakkosi on ja mitä kaikkea se sisälsi. Saat mahdollisuuksien mukaan todisteen katoamisilmoituksesta joko sähköisesti tai postitse. Tällä katoamiskerralla ilmoitus onnistui puhelimitse, mutta kerran aiemmin Saksassa passini kadotessa jouduin menemään poliisilaitokselle paikan päälle ilmoitusta tekemään. Jos on syytä epäillä, että lompakko on katoamisen sijaan varastettu, kerro siitäkin poliisille.

Tee katoamisilmoitus kulkuvälineelle. Tämä tietenkin siinä tapauksessa, että lompakko katosi kulkuvälineessä tai asemalla, kuten mun lompakkoni. Soitin siis SL:n asiakaspalveluun ja ilmoitin kadottaneeni lompakon heidän asemallaan. Sain ohjeet, mihin voin soittaa kyselläkseni lompakon perään ja milloin soitto kannattaa tehdä. Ensimmäinen soitto löytötavaratoimistoon tuli tehdä tunnin kuluttua ja toinen viikon kuluttua tapahtuneesta.

Ilmoita viranomaiselle henkkareiden katoamisesta. Jos ja kun lompakkosi sisälsi jonkinlaisen henkilöllisyystodistuksen, kannattaa sen katoamisesta ilmoittaa erikseen. Katoamisilmoitus tehdään kohdemaan poliisille, mutta jos kadoksissa on myös esimerkiksi suomalainen ajokorttisi, tulee siitä ilmoittaa erikseen Suomen poliisille. Korttisi suljetaan, eli käytännössä jos joku henkkariasi väärinkäyttänyt jää muista syistä poliisin haaviin, saa poliisi tiedon, että henkilö on käyttänyt kadonneeksi ilmoitettua korttia. Käytännössä en tiedä kuinka tämä toimii, mutta voisin kuvitella että esimerkiksi rajalla, jos henkkarin viivakoodi skannataan, voi tällainen tapaus sattua. Jos olet vain käymässä ulkomailla mutta osoitteesi on Suomessa, voit pienellä hinnalla tilata itsellesi uuden ajokortin helposti. Jos taas asut vakituistesti ulkomailla, et voi saada takaisin suomalaista ajokorttiasi, vaan sinun tulee hoitaa asia paikallisen liikenneviranomaisen kanssa, jolloin ajokorttisi todennäköisesti vaihdetaan kohdemaan ajokorttiin. Itse en ilmoittanut poliisille ajokortin katoamisesta, vaan jäin miettimään, haluanko vaihtaa sitä ruotsalaiseen. Ilmoitin kuitenkin Skatteverketiin ruotsalaisen id-kortin katoamisesta ja sain sen suljettua niin, ettei sähköistä tunnistautumista voi käyttää.

Soita löytötavaratoimistoihin ja käy etsimässä paikan päällä. Itse olin yhteydessä SL:n Hittegodsiin ja sinne saisi normaalisti mennä paikan päälle etsimään kadonneita tavaroitaan, nyt pandemian aikana käytäntö oli eri. Myös poliisilla on oma löytötavaraosasto, josta kadonnutta tavaraa kannattaa kysellä ja mahdollisuuksien mukaan etsiä paikan päällä.

Selaa sosiaalisen median ryhmät läpi. Monesti puskaradioissa ja muissa ryhmissä ilmoitetaan löytyneestä omaisuudesta. Kannattaa siis katsella paikkakunnan puskaradiot läpi ja laittaa liittymispyyntöä. Itse löysin ruotsalaisen Facebook-ryhmän, joka oli tarkoitettu nimenomaan Tukholman alueella kadonneille ja löydetyille tavaroille. Voit katsoa muiden ilmoituksia tai halutessasi laittaa someen oman katoamisilmoituksen. Mieti kuitenkin kahdesti, haluatko kertoa somessa kadonneesta omaisuudestasi. Aina ei ole järkevää ilmoittaa tuhansille tuntemattomille ihmisille, että omaa omaisuutta, joka ei saa joutua vääriin käsiin, löytyy kaduilta lojumasta. Kaikki ihmiset kun eivät ole rehellisiä.

Kun saat uudet kortit, päivitä maksutietosi. Kaikki automaattiset velotukset menevät usein kortin kautta, ei tilinumeron kautta. Näitä ovat siis muun muassa suoratoistopalvelut. Itselläni lakkasivat toimivasta Storytel, Adoben ohjelmat sekä MobilePay korttien menetysten myötä. Muistathan siis päivittää maksutietosi, jotta ei tule ikäviä yllätyslaskuja. Ruotsalainen Swish onneksi toimii pankkitilin, ei pankkikortin kautta, joten pystyin swishaamaan maksuja yhä odotellessani uusia kortteja.

Miten oman lompakkoni kanssa lopulta kävi?

Niin, tarinalle on hyvä saada myös lopetus. Olin tosiaan siis jo luopunut toivosta saada lompakkoani takaisin. Olin kuolettanut kaiken (paitsi suomalaisen ajokortin) ja tilannut uudet kortit, kun noin viikko tapahtuneen jälkeen sain kirjeen SL Hittegodsilta. Meillä saattaa olla jotain sinulle kuuluvaa, ja ohjeet soittaa pyydettyyn numeroon ennen paikalla käymistä. Soitin, ja parin automaattivastaajan ja muutaman virkailijan kanssa puhumisen jälkeen sain sydäntä lämmittävän tiedon – lompakkoni oli löytynyt. Olin tietenkin aivan riemuissani asiasta ja ilmaisin sen myös virkailijalle, joka hyvin lyhytsanaisesti vastaili minulle tyyliin ok, juu, hei. Hän oli ehkä muutaman kerran ennenkin käsitellyt näitä tilanteita, mutta ruotsalainen asiakapalvelukulttuuri näytti taas kyntensä.

Kävin hakemassa lompakkoni ja kuin ihmeen kaupalla siellä oli ihan kaikki tallessa. Jopa pari kolikkoa ja kauppakuitit löytyivät sieltä mistä pitikin. Oli kyllä aivan mahtava fiilis tajuta, että saan lompakkoni takaisin. Toki siellä ei enää ollut mulle kovin montaa hyödyllistä asiaa, mutta onpahan lompakkoni ja henkilötietoni siellä missä pitääkin, eikä missään katuojassa lojumassa.

Mitä seurauksia lompakon katoamisesta tuli?

Nyt tarkoitan siis muita seurauksia kuin noita tekoja, mitä jo aiemmin kerroin.

Joudun hakemaan uutta ID-korttia. Saatatte ehkä muistaa aiemmista kirjoituksistani, että id-kortin hakeminen voi olla pitkä prosessi Skatteverketin jonoista johtuen. Varasin ajan kortin hakemista varten Skatteverketistä välittömästi. Parin viikon päästä kuitenkin sain ilmoituksen, että aikani on peruttu, täysin ilman syytä. Meinasin varata uutta aikaa, mutta ne menivät kuukauden päähän eivätkä sopineet minulle, joten kiukuspäissäni olen jättänyt asian sikseen ja käyttänyt vanhaa ID-korttiani toivoen, etten joudu ongelmiin. Olin myös yhteydessä Skatteverketiin asiasta, ja kuulemma ainut vaihtoehto on aloittaa koko ID-kortin hakuprosessi alusta. Uusi kortti maksaa noin 40 euroa.

Minun tulee erikseen avata uudet pankkikorttini asiakaspalvelun kautta. Tämä onneksi ei ollut iso homma, sillä viesti mobiilipalvelussa riitti. Uudet pin-koodit pitää myös opetella, se tuleekin olemaan vaikeampi paikka, heh.

Minulla on kaksi SL-korttia. Kun edellinen katosi, hankin uuden tilalle. Latasin uuteen kuukauden kulkemisaikaa, edellinen oli voimassa elokuun puoliväliin. Jos olisin alunperin rekisteröinyt matkakorttini SL:n sivuilla, olisin voinut siirtää sen rahat uudelle kortille. En kuitenkaan tiennyt tuollaisesta, joten ostin vaan uuden. Nyt mulla on sitten kaksi voimassaolevaa korttia. Olisin voinut alkaa kuolettaa toista ja yrittää siirtää toisen varat toiselle, mutta suoraan sanoen en jaksanut nähdä sitä vaivaa. Tappio tässä oli noin sadan euron luokkaa, mutta en olisi saanut kuitenkaan enää koko summaa takaisin.

Rahaa koko prosessiin meni siis hieman yli sata euroa, vaivaa aika paljon ja odottelua oli jonkin verran. Uudet pankkikortit tulivat noin 7-14 päivän sisällä, eli suhteellisen nopeasti, mutta odottavan aika on pitkä. Eniten harmittaa tuo ID-kortti, sillä en millään haluaisi aloittaa prosessia uudestaan. Ehkä saan senkin tehtyä sitten, kun ärsytyskäyräni ovat laskeneet riittävästi ja työvuorot menevät sopivasti Skatteverketin harvojen vapaiden aikojen kanssa. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin – selvisin lopulta vaan todella suurella säikähdyksellä.

Jos sulle joskus käy näin, niin muista, että et ole ensimmäinen etkä viimeinen joka kadottaa jotain tärkeää. Tilanne saattaa hävettää, mutta jossittelu ei auta mitään ja vahinkoja sattuu. Itse olin lähellä jonkin sortin paniikkikohtausta kun tajusin asian, joten tärkein ohje: hengitä.

Oletko sinä kadottanut lompakkosi tai muuta tärkeää omaisuuttasi ulkomailla? Onko jotain lisättävää näihin toimintaohjeisiin?

Ajatuksia ystävyydestä ja arkijuttuja – Minun viikkoni videolla 1/2

Heippa!

Tänään on piiiitkästä aikaa videon aika. Kuvasin teille jo kesäkuun puolella yhdestä viikosta my weekin, ja nyt sain vihdoin editoitua siitä ensimmäisen osan julkaisukuntoon. Viikko tulee siis kahdessa osassa, ensimmäinen tänään ja toinen osa vähän myöhemmin.

Videolla näette mun viikon tapahtumia maanantaista keskiviikkoon. Video sisältää muun muassa kaksi aamuvuoroa radiolla, koripallon peluuta sekä paljon ajatuksia ystävyydestä. Miten aikuisten ystävyys eroaa lapsuuden ystävyydestä ja millainen ystävä itse olen?

Toivottavasti viihdytte videon parissa. Olisin myös kiitollinen, jos tilaisitte mun kanavan ja jättäisitte videoehdotuksia kommentteihin!

Vastuullisen matkailijan arvopohja – miksi matkustan?

Vihdoin se alkaa – blogiin tulevat vastuullisesta matkustamisesta tulevat tekstit. Tämä aihe on pyörinyt mielessäni jo pitkään, koska se yhdistää näppärästi kaksi blogini pääaihetta – ekologisuuden ja matkustamisen – jotka muuten ovat haastava yhtälö. Olen lukemattomat kerrat pyöritellyt mielessäni vastuulliseen matkailuun liittyviä postausaiheita, mutta aihe on minulle niin tärkeä, että tuntuu olevan vaikeaa saada ajatuksia ulos. Samalla vastuullisuus itsessään on suuri ja moniulotteinen käsite. Kuka mieltää minkäkin vastuulliseksi, se ei ole yksioikoista. Samalla pelkään, jos leimaan itseni vastuullisuuden matkailun puolestapuhujaksi, saanko itse jossain vaiheessa kuraa niskaan. Luonnollisestikaan kaikki tekemäni asiat eivät aina ole täydellisyyden parhaasta päästä – sinne on pitkä matka ja ihminen on inhimillinen olento, joka joskus pistää omat halunsa kaiken edelle.

Mietin pitkään, mistä aloitan vastuullisen matkailun postaukseni. Päätin kuitenkin aloittaa ihan alusta, matkailun ytimestä, omasta näkökulmastani tietenkin. Tämä aihe on tärkeä pohtia, jotta pystyn arvioimaan omaa matkustuskäyttäymistäni ja muuttamaan sitä vastuullisempaan suuntaan. Eli etsitään kaikkein pohjimmainen syy – miksi matkustan?

Haluan kokea asioita

Ihminen oppii parhaiten yhdellä näistä oppimistyyleistä: visuaalisesti eli näkemällä, audiotiivisesti eli kuulemalla tai kinesteettisesti eli tuntoaistin kautta. Itse olen ehdottomasti kinesteettinen oppija, jota Peda.netin sivuilla kuvaillaan näin: Oppiminen tapahtuu pääasiassa itse kokemalla ja tekemällä käytännössä. Hänelle on tärkeä, miltä jokin esine, asia tai liike tuntuu. Oppiminen on fyysisesti suuntautunutta. Hänelle oppimisympäristön viihtyisyys ja miellyttävä tunnelma ovat oppimisessa tärkeitä. Hänelle kokemus ja tunnelma luokassa on erityisen tärkeitä.

Tuo pätkä kuvailee minua täysin. Olen aika hyvä mielikuvamatkailija, joka lukiessaan lähes istuu Rooman katukahvilassa tai haistaa meren tuoksun Kreikassa. Kuitenkin, jotain jää uupumaan. Jotta voin saada kokemuksen, minun täytyy kokea ne asiat itse. Muiden matkatarinoita on mahtavaa lukea ja erilaisia matkaohjelmia kiinnostava katsoa. Ne toimivat kuitenkin inspiraationa, eivät matkailuhimon tyydyttäjinä. Minun täytyy olla paikalla fyysisesti, jotta voin kokea. Ja kokemukset tuovat minulle enemmän onnellisuutta kuin mikään materia, kokemuksille minä elän.

Haluan ymmärtää

Tämä on kohta, jonka vuoksi suosittelen ihan jokaista matkustamaan, edes vähän, edes kerran. Maailmaa nähneet ihmiset ovat usein avarakatseisempia, empaattisempia ja ymmärtäväisempiä kuin kuplan sisällä eläneet. Tämä oli minun subjektiivinen kokemukseni. Tuo on oikeastaan aika loogista. On vaikea ymmärtää jotain, jota ei ole itse nähnyt. Minun täytyy nähdä asiat omin silmin, jotta silmäni voivat avautua täysin.

Oma vapaaehtoistyökokemukseni Keniassa opetti minulle paljon, ja itseasiassa opettaa edelleen. Kun näin, miten kehitysmaassa eletään, ymmärsin paremmin. Ymmärsin miksi asioiden muuttuminen on hidasta, ymmärsin miten syvällä ongelmat voivat piillä. Miten meidän apuamme tarvitaan, miten kaikki ovat samanarvoisia ihmisiä erilaisilla lähtökohdilla. Maailma ei ole niin mustavalkoinen. Näin pikkusen politiikkaan poiketen, monet ajattelevat, että Suomeen ei pitäisi päästää turvapaikanhakijaksi ketään, jolla on pieninkään rikos taustalla. Maailman näkeminen on opettanut minulle, etten ole samaa mieltä. Olen ymmärtänyt, että pieni rikos Suomessa on eri asia kuin pieni rikos köyhemmässä maassa, huonommissa olosuhteissa. Joskus vaihtoehdot ovat vähissä, joku on normaalia, on pakko tehdä vaikeita ratkaisuja kun turvaverkkoja ei ole. En sano, mikä on oikein ja mikä väärin – sanon, että ymmärrän. Enkä ole enää niin tuomitseva.

Olen ymmärtänyt myös sen, etten voi asettaa itseäni ja länsimaista, rikasta elämäntapaa muiden yläpuolelle. Tämä minun tuli oppia sekä näkemällä että käymällä useita keskusteluja ihmisten kanssa ympäri maailmaa. Ymmärrys on avain myös muiden auttamiseen ja epäsyrjivään käytökseen. Matkailu avartaa.

Haluan uutta perspektiiviä elämääni

Nyt menen vähän itsekkääseen ajattelutapaan, mutta minun todella täytyy välillä mennä kauas, jotta näkisin lähelle. Omien arkisten asioiden arvostaminen unohtuu nopeasti kun ne ovat läsnä joka päivä ja niitä ei tarvitse ajatella. Kirjoitin Keniasta käsin ylös asioita, joita kaipaan Suomesta. Listalta löytyy muun muassa käsien pesu, sähköhammasharjan käyttö ja vessan vetäminen. Jep, arjen onni voi olla pienistä asioista kiinni. Näitä asioita en vaan osaisi arvostaa, jos en olisi niitä ”menettänyt”. Ja nykyään, kun ne ovat taas tavallisia arjen asioita, arvostaminen unohtuu. Siksi uuden perspektiivin hakeminen matkailulla on minulle tärkeää.

Haluan laajentaa näkökulmiani näkemällä kaikenlaista elämää maailmalla. Haluan muistaa omat etuoikeuteni, jotta osaan arvostaa niitä enkä pidä itsestäänselvyytenä. Haluan olla omalta osaltani auttamassa niitä, jotka eivät ole etuoikeutettuja, mutta minun tarvitsee muistaa muiden asiat ja muistuttaa niitä itseäni. Matkailemalla se onnistuu paremmin. Matkailu antaa minulle myös inspiraatiota olla parempi ihminen.

Siinä missä muistan arvostaa omia etujani enemmän matkailun myötä, osaan myös kritisoida kotimaatani ja asuinmaatani. Kun näen, miten asiat toimivat tai eivät toimi muualla, osaan peilata niitä tottuneisiin tapoihin. Moni asia toimii muualla paremmin kuin Suomessa tai Ruotsissa. Jopa Suomen ja Ruotsin välillä toimintatavoissa on isoja eroja. Vaikka tiedän olevani monessa asiassa todella suomalainen ja haluankin olla, toivon olevani myös kykeneväinen imemään muista kulttuureista hyviä palasia ja sekoittamaan kaiken yhteen toimivaksi kokonaisuudeksi. Yksilön lisäksi ajattelen tätä myös yhteiskunnalliselta kannalta.

Matkalla olen elossa

Yksinkertaisesti näin. Hiuksissa puhaltava tuuli, kapeat mukulakivikujat vanhoissa kaupungeissa, ravintolaan meneminen ilman, että ymmärtää puoliakaan listasta, lähikaupassa outojen tuotteiden ihmettely, julkisten kulkuvälineiden kyydissä istuminen ja ikkunasta katselu. Uuden ihmettely, nuuhkiminen ja tutustuminen. Oivaltaminen. Nauttiminen.

Uskon monen matkageenin haltijan samaistuvan näihin kohtiin. Matkalla olo tuntuu eriltä, kun arjen ympyrät painuvat koko ajan kauemmas mielen sopukoihin ja kihelmöinti valtaa mielen. Jopa toisenlaisen ilman hengittäminen voi olla huumaavaa. Huomaan, etten ole hetkeen päässyt reissuun, kun muistelen näin ihannoiden matkustamista. Toisaalta ne likaiset hostellihuoneet, viikon ranskalaisdieetti ja lukuisat eksymiset ovat myös sellaisia matkakokemuksia, jotka antavat voimaa myöhemmin. Kun selviää matkalla vaikeuksista ja lopulta nauttii, selviää myös arjessa.

Kaikki syyt matkustaa ovat lopulta itsekkäitä ja ruokkivat omaa hedonismia. Ihminen on todella itsekäs olento, mutta aina itsekkyys ei ole pahasta. Sitä, millainen itsekkyys matkustaessa on sallittua ja mikä huonoa, en minä voi määritellä. Vastuullisuuteen kuuluu kuitenkin ymmärtää mitä tekee ja miksi, jotta siitä voi ottaa täyden vastuun.

Mitkä ovat sinun syitäsi matkustaa? Ja millaisia postauksia vastuullisesta matkustamisesta sinä haluaisit lukea?

Minigolfia ja hellepäiviä – kesäarki kukoistaa Tukholmassa

Ah, kesä. Vuodenaika, jota odotetaan suunnilleen siitä asti, kun se edeltävänä vuonna loppuu. Kesään ladataan hirveästi paineita, sillä onhan sillon lämmintä ja lomaa, voi kulkea paljain jaloin t-paita päällä ulkona ja syödä jäätelöä. Kuvitelmat ovat yleensä aika paljon suurempia kuin todellisuus, ja siksi kesäkuvitelmat kannattaisikin mielestäni pitää minimissä. Tutkijoiden mukaan jopa usea parisuhde ajautuu kriisiin ja lopulta eroon, kun kuvitellaan, että kesällä on sitten kaikki paremmin. No, omalla kohdallani näin ei ole käynyt (pitääkö kuitenkin koputtaa puuta), vaan kesäni on ollut tähän mennessä mitä mainioin. Ja tässä muutamia syitä miksi:

Minigolfia Akallassa

Koska olet viimeksi pelannut minigolfia? Mulla oli viime kerrasta aikaa useampi vuosi, vaikka aina kesäisin ajattelen sen olevan hauskaa hommaa. Yhtenä paahtavan kuumana kesäsunnuntaina yritimme keksiä jotain kivaa ja leppoisaa tekemistä. Keksimme lopulta parin kilometrin päässä sijaitsevan 4H-keskuksen, jossa olemme ennenkin käyneet muun muassa eläimiä ihastelemassa. Alueella on myös minigolf-kenttä, jota päätimme testata.

Kahden hengen mailojen ja pallojen vuokraus maksoi 120 kruunua. Minigolfin pelaaminen osoittautui oikein hauskaksi hommaksi – siitäkin huolimatta, että otin ensimmäisen voittoni radalla vasta noin puolivälissä. Porukkaa oli jonkun verran paikalla, mutta meillä ei ollut mikään kiire, eikä pieni odottelu seuraavalle radalle haitannut. Kuitenkin jonossa meitä ennen ei ollut muita, vaan odottelimme radalla olevan seurueen olevan valmis. Lopuksi söimme vielä pikkukiskan jäätelöt, maistuivat muuten älyttömän hyviltä siinä vaiheessa päivää.

Minigolf oli juuri sopivan leppoisa ajanviete kuumaan kesäpäivään. Pientä liikkumista, hauskaa tekemistä, mutta ei hiki päässä riehumista – tosin hiki virtasi ihan lämpötilallisista syistä. Suosittelen kaikkia vähänkään kyseisestä lajista pitäviä suuntaamaan heti seuraavana vapaapäivänä minigolf-kentille, uskokaa mua: se on kivempaa hommaa kuin muistittekaan. (Vaikka välillä turhauttaa. Ainakin jos häviää.)

Minigolf-alueella tuli muuten sellainen olo, kun olisi ollut jossain vähän kauempanakin etelässä. Helle, vihreä ympäristö ja vieraiden kielten sekamelska nostattivat kunnon lomafiiliksen. Paikka oli tosiaan Akallassa, jossa minigolf-radan lisäksi on 4H-kerhon kautta eri eläimiä, kuten vuohia, lampaita ja hevosia. Paikalta voi ostaa pientä purtavaa ja lisäksi siellä on lapsille sopiva iso, matala allas, jossa perheen pienimmät voivat käydä vilvoittautumassa. Jos joskus suuntaat Pohjois-Tukholmaa ja mietin kesäpäivälle tekemistä, niin pidä tämä paikka mielessä.

Kesäpäivä Skansenissa

Syy, miksi halusimme sunnuntaille jotain leppoisaa tekemistä, oli vauhdikas lauantaimme. Vietimme nimittäin päivän Skansenissa, jossa tekemistä riitti! Olin aina kuvitellut Skansenin pieneksi lasten paikaksi, ja hämmästykseni olikin suuri, kun paikan portit näyttivät jo huvipuiston sisäänkäynniltä.

Skansenin vierailusta ajattelin kirjoittaa kokonaan oman postauksensa. Napsin sieltä myös ison kasan kuvia, ja olisi väärinkäyttöä julkaista niistä vain muutama. Skansenissa tietyllä tapaa tiivistyi ruotsalaisuus, ja siellä hurahtikin hyvin nopeasti tunti jos toinenkin. Siitä kuitenkin lisää omassa postauksessaan.

Sähköpotkulaudalla uimarannalle

Kesä on säiden puolesta ollut tähän mennessä aivan mieletön. Harvemmassa ovat olleet ne päivät, jolloin lämpömittari ei ylitä kahtakymppiä, ja useana päivänä ollaan pyöritty siellä kolmenkympin paikkeilla. Mulle riittäisi vähän vähempikin lämpö, mutta oon silti nauttinut täysin siemauksin lämmöstä, mutta myös siitä, kun saa pistää sälekaihtimet kiinni ja rötköttää sohvalla viilentymässä. Yksi oiva keino viilentymiseen ovat olleet iltauinnit, joita olemme harrastaneet ihan urakalla. Olen itse vasta pari vuotta sitten innostunut uimisesta, aiemmin käytin aikaa lähinnä rannalla makoiluun. Kumppanini taas on ollut aina kunnon vesipeto, ja on saanut minutkin innostumaan luonnonvesistä. Uimahalli ei edelleenkään nappaa, kylpylässä kävisin vaikka joka viikonloppu.

Nyt, kun koko päivän on ollut nihkeä tunne iholla, on parasta lääkettä ollut uiminen. Iltaisin rannoilla on paljon vähemmän ihmisiä, ja aurinko alkaa olla jo niin matalalla, ettei pyyhkeen päällä kannata makoilla. Suoraan uimaan vaan! Näkymät ovat olleetkin välillä aivan huikean kauniit, kun olemme osuneet mereen auringonlaskun aikana. Meidän lähin ranta on vajaa neljän kilometrin päässä, ja sinne kävellen päivittäin kulkeminen ei nappaa enää työpäivän jälkeen niin paljon kuin uiminen houkuttaisi. Ratkaisu tähän on ollut sähköpotkulauta, jonka ostin kesäkuussa. Sen avulla matkan viilettää vartissa. Sallittu ajonopeus lain mukaan on 20h/km, eikä lauta edes kulje nopeampaa. Ajan tietenkin vain pyöräteitä ja autoteitä pitkin – kypärä päässä. Näillä spekseillä matka varsinkin rannalta kotiin on tuntunut välillä ihan taivaalliselta. Virkistävä iltauinti, alkava kesäilta ja sähköpotkulaudalla viiletys pitkin teitä. Huolettomuuden tunne. Noina hetkinä on tuntunut siltä, että elämä on oikeasti aika kivaa.

Iltaistuskelu parvekkeella

Fun fact: nykyiseen asuntoon muutettaessa emme tienneet, että siellä oli parveke. Asia selvisi vasta paikan päällä muuttokamoja sisään kantaessa. Ja nyt en voisi olla iloisempi siitä, että meillä on parveke käytössämme! Mua enemmän innoissaan tuntuu olevan Fredi, joka haluaa partsille monta kertaa päivässä. Fredi osaa muuten hienosti näyttää haluavansa sinne – asettuu istumaan parvekkeen oven eteen, ja tuijottaa mua intensiivisesti, ja välillä kääntää päätään ovenkahvaan, takaisin muhun, ovenkahvaan, takaisin muhun. Eipä jää epäselväksi mitä kissaherra haluaa. Fredin ansiosta munkin tulee usein istuskeltua parvekkeella, koska kissaa ei voi päästää valvomatta lasittamattomalle parvekkeelle. Parvekkeella kesäillan valoisuudessa kelpaa kyllä istuskella, ja siellä rentoutuminen onkin yksi mun lempparipuuhista kotona. Ihan rennoksi ei voi valahtaa, koska Frediä pitää valvoa, mutta hän osaa onneksi olla aika rauhallisesti, vaikka joskus saalistusvaistot ottavatkin vallan.

Mun parhaat arkiset kesähetket näyttävät painottuvan iltoihin. Siihen on ihan selkeä syy, nimittäin olen täyspäiväisesti töissä koko kesän, eikä mulla ole kesälomaa. Vaikka teenkin vuorotyötä, oon silti aina viimeistään seitsemältä illalla kotona, joten aktiviteetit painottuvat iltoihin. Nautin kovasti siitä, että illasta on vielä aikaa varastaa hetki jos toinenkin omiin huvituksiin. Tämä tsemppinä siis teille kaikille muille, joilla ei kesällä ole hirveästi vapaata – ne pienet asiat, kuten aina. Vartti ilta-auringossa parvekkeella suihkun jälkeen tai suoraan töistä pulahtaminen veteen. Ei vaadi paljoa, mutta antaa nautintoa.

Miten sinun kesäarkesi on sujunut? Mistä nautit arjessa eniten tällä hetkellä? Ja hyvä ihminen, mene sinne minigolfaamaan!

Kuukauden ekovinkki: Lainaa tavaroita ilmaiseksi

Kuukauden ekovinkki -postaussarjassa esitellään joka kuukausi yksi iso tai pieni ekovinkki. Postaussarjan tarkoitus on kannustaa ekologisiin ratkaisuihin kotona ja arjessa.

Tervetuloa taas kuukauden ekovinkin pariin! Tämän kertainen vinkki saattaa tuntua hassulta, sillä jokainen on varmasti elämässään käynyt kirjastossa, eli se ei ole mikään uusi juttu. Mutta kohta kerron, miksi tämä on todellinen ekovinkki.

Lainaa tavaroita ilmaiseksi

Kirjastostahan käydään yleensä hakemassa kirjoja, ehkä lehtiä ja joskus muinoin myös cd-levyjä ja dvd-leffoja. Tutkin viime kesänä Vaasan kaupunginkirjaston tarjontaa, ja huomasin, että sieltähän saa oikeasti vaikka ja mitä. Alla on listattuina eri paikkakuntien kirjastojen tarjontaa.

Liikuntavälineet, mm. lentopallo, jalkapallo, lumikengät, petankki, mölkky, frisbee, sulkapallosetti, tasapainolauta, jumppakuminauha ja rullaluistimet
Temppukasseja koko perheen liikuntaan
Polkupyörä
Kausikortteja esim. jääkiekkomatseihin tai pesäpallopeleihin, teatteriin tai kaupungin liikuntapalveluihin
Lautapelejä
Soittimia, mm. kitara, ukulele ja kantele
Konsolipelejä
Kävelysauvat
Roskapihdit
Läppäri
Porakone
Sukset ja liukuri
Skanneri
Askelmittari ja verenpainemittari
Nokkakärry
Kosteusmittari
Grilli

…ja lista jatkuu! Ei ihme, että kirjastoja kutsuttiin ennen lainastoiksi, sillä niiden lainauskokoelmaan kuuluu paljon muutakin kuin kirjat. Tarjonta vaihtelee tietenkin paikkakunnittain, ja suosittelenkin tarkistamaan, mitä oman paikkakuntasi kirjastosta saa lainattua ilmaiseksi. Itse mielelläni kävisin hakemassa esimerkiksi petankkipelin ja viettäisin kivaa kesäpäivää ystävien kanssa pelaillen. Tai hakisin polkupyörän ja tutustuisin kotikaupungin tuntemattomampiin katuihin pyöräillen.

Oletko sinä lainannut kirjastosta muuta kuin kirjoja ja lehtiä? Tiesitkö näin monipuolisten lainausmahdollisuuksien olemassaolosta?

Kuva: Tu Tram Pham/Unsplash

Staycation Tukholmassa ja juhlintaa pilvenpiirtäjässä

Staycationit ovat olleet etenkin pandemian aikana suosittu tapa viettää viikonloppua. Itsekin tykästyin niihin jo ennen pandemiaa ja vietimme pari kertaa staycationia Vaasassa. Tukholmassakin suunnittelimme sellaista kovasti, ja lopulta pääsinkin toukokuussa läheiseen hotelliin yöksi – en vain tiennyt sitä etukäteen.

Mulla ja kumppanillani on olemassa niin kutsuttu treffiperinne, eli aina vuorotellen viemme toisen treffeille. Viejä saa päättää paikan ja ainut sääntö on, että pitää kokeilla jotain uutta. Olemme tutustuneet erilaisiin aktivitetteihin ja syöneet uusissa ravintoloissa. Toukokuussa kumppanini ehdotti treffi-iltaa lauantaille. Suostuin, ja saisin tietää vasta lauantai-iltana mihin olisimme menossa.

Päivällä ennen treffejä vietimme aikaa luonnossa. Siellä kumppanini yllättäen esitti minulle ison kysymyksen ja pyysi minua vaimokseen. Mun reaktioni oli suunnilleen ”joo tottakai! ai siis oikeesti? joo!” ja häkeltyneellä kimeällä äänellä. Olen aina kuvitellut vastaavani smoothisti jotain kyllä rakkaani, mutta ei se ihan niin mennytkään. Tuollaisessa tilanteessa hämmentyy vaan todella paljon, joten on vaikeaa pysyä tyyneenä, ainakin mun mielestäni. 😀

Kotona sitten sain tietää treffipaikan – kumppanini oli varannut meille hotellihuoneen läheisestä pilvenpiirtäjästä. Kävimme hakemassa ruokaa ja lähdimme nauttimaan kihlajaisviikonlopusta hotelliin. Paikan päällä mulle selvisi, että kyseessä oli kaiken lisäksi sviitti. Söimme noutoruokaa huoneessa, katsoimme leffaa ja nautiskelimme kylvyistä sekä illalla että aamulla. Oli todella ihanaa saada poistua kotoa ja keskittyä täysillä toisiimme. Tuntui, että hotelliyö auttoi pysymään siinä tietyssä onnellisuuskuplassa, jonka kihlaus sai aikaan. Vaikka kotonakin saamme olla kahden, on siellä aina kaikkia rentoutumisen häiriötekijöitä, kuten läppärit odottamassa aukaisua ja kotityöt takaraivossa pyörimässä. Irtiotto teki todella hyvää.

Aamulla nautiskelimme rauhassa Scandicin hyvästä aamupalasta. Ja maistui muuten mielettömän hyvältä! Hotelliaamupaloilla pitäisi käydä useamminkin, vaikkapa sitten ilman hotelliyöpymistä. Puolen päivän aikaan kävelimme takaisin kotiin ja jatkoimme onnellisuuskuplassa kihlauksen fiilistelyä. Oli aivan ihanaa viettää staycation, mutta ihanaa oli myös palata kotiin, sillä Fredi oli ensimmäistä kertaa koko yön erossa meistä molemmista. Hän oli kyllä täällä aivan tyytyväisenä, eli enemmän se huoli on omistajalla, heh.

Suosittelen kyllä staycationeita ihan kaikille, joko juhlintaan tai ihan vaan arkea piristämään. Maisemanvaihdos ja arjesta hetkeksi irtautuminen tekee aina hyvää. Nyt pandemian aikana hotellien hinnat ovat usein myös reippaassa alennuksessa, joten suosittelen katselemaan sopivaa hotellia vaikka heti ensi viikonlopuksi. 🙂

Milloin olet viimeksi viettänyt staycationia?

Postaus vieraalla murteella: Sillai kai!

Moi! Eläks sääki viäl? Ei vaa, kiva ku jaksoit tul tän lukee mun juttui. An ko mää kerro sul mitä täs on tapahtunu.

Viime viikol mää pudotin tuanoi mun lompakon yhtäkkii. Mää joudui kaik kortit kuolettaa ja soitteli joka paikkaa. Ans ny kattoo löytyykö mun lompakkoo enää ollenkaa. Voi kauheet ku mua se nii harmitti. Tarttis käyr viel kyselee sen perää siäl löytötavaratoimistos. Kuitenki ne vaa sanoo mul et menisit sääki ny kottiis vaa jos mää siäl käyn. Pitäis ehk jaksaa herät aamul aikaste ja käyrä siäl kattelees.

Viikonloppu meni iha kivast ku käytii pelaa tuanoi vähä minigolffii. Mää en ol kauhee hyvä kyl sii mut oli iha hauskaa silti ku aurinkoki paisto.

No sellast mul täl kertaa! Sillai kai!

Fiilikset postauksen kirjottamisesta: Valitsin Porin murteen ihan siksi, että siitä tuli toive aiemmin. Mutta tää oli ihan hauskaa! 😀 Yksi mun parhaista ystävistäni on porilainen ja hän jopa kirjottaa niin porilaisittain, että oon sieltä omaksunut joitain piirteitä. Eihän nämä murrekokeilut varmasti ikinä ihan täysin nappiin mene, mutta ehkä porilaiset tunnistivat tästä jotain tuttuja piirteitä? Joka tapauksessa tätä oli hauska kirjoittaa, Porin murre on kyllä näin turkulaissyntyisenkin mielestä ihan oma lukunsa (ja silti ei vedä vertoja rauman giälel).

Ps. Tämä postaus oli viikon myöhässä, mutta ajastin sen näkymään kesäkuun viimeisenä tiistaina julkaistuksi. Pahoittelut myöhästymisestä – on ollut vähän kaikenlaista, kuten juhannusta ja lompakon katoamista, mutta ehkä niistä vähän lisää sitten myöhemmin ihan yleiskielellä kirjoitettuna. 🙂