Blogia alusta asti tai muuten tiiviisti seuranneet varmasti tietävät, että olen ollut vapaaehtoistyössä ulkomailla. Tarkemmin ottaen Afrikassa, Keniassa. Aiheesta tulee tasaisin väliajoin kysymyksiä, joskus somessa ja joskus livenä jutellessa. Moni tuntuu olevan kiinnostunut itsekin lähtemään vapaaehtoistyöhön, joten päätin koota yhteen paikkaan kaikki perusfaktat lähtemisestä ja yleisimmät kysymykset vastauksineen aiheesta. Muistetaanhan taas, että voin puhua vain omasta kokemuksestani – vapaaehtoistyö on jokaiselle varmasti henkilökohtaisella tasolla yksilöllinen kokemus. 🙂
Missä olit vapaaehtoistyössä ja milloin?
Olin Keniassa, itärannikolla paikassa nimeltä Ukunda. Ajankohta oli kesä-heinäkuu 2016. Muutamat ensimmäiset ja viimeiset päivät olin Nairobissa. Aluksi olin orientaatiopäivillä ja lopussa tutustumassa orpokotiin.
Mun työpaikkani oli St. Michaels Day Care Center, joka oli jotain lastenkodin ja päiväkodin väliltä. Paikkaa pyöritti perheenäiti kotonaan, eli asuin työpaikallani. Osa lapsista oli hoidossa päivät vanhempien ollessa töissä, ja osa talon asukkaista ”pelastettiin” sinne, koska heidän kotiolonsa kävivät mahdottomaksi. Näistä ”pelastetuista” kaikki olivat alaikäisiä.
Menitkö järjestön kautta? Jos menit, koitko järjestöstä olevan apua?
Menin, järjestönäni oli Allianssi. Koska lähdin ekaa kertaa asumaan ulkomaille ja noinkin eksoottiseen paikkaan, koin Allianssista olevan järjestelyjen kannalta paljon hyötyä. Oli myös kiva tietää, että takana olisi järjestön tuki, jos jotain vakavaa sattuisi, ja että työpaikka ja isäntäperhe oli käynyt läpi tarkan seulan. Toisaalta, siinä hetkessä kun jotain vakavaa sattui, ei järjestöstä ollut paljon tukea. Vakava oli tässä tapauksessa siis sairaalareissuni. En itse kolmen vuorokauden aikana tippaletkussa maatessani ilmoittanut järjestölle asiasta, mutta ilmeisesti hostperhe oli sen jossain vaiheessa tehnyt. Tieto kuitenkin kulki ilmeisen hitaasti, sillä sain Allianssilta viestiä vasta noin viikon kuluttua sairaalasta päästyäni, että onko kaikki hyvin.
Eli paikan päällä lähettävästä järjestöstä eli Allianssista eikä vastaanottavasta järjestöstä eli CIVSistä ollut orientaatioita lukuunottamatta paljoa apua, mutta toisaalta en kokenut sitä tarvitsevanikaan. Allianssi järjesti myös ennen lähtöä ja paluun jälkeen tilaisuudet, joihin en päässyt osallistumaan, koska ne olivat Helsingissä ja minä Vaasassa. Jos nyt lähtisin uudestaan vapaaehtoiseksi, en välttämättä menisi järjestön kautta vaan käyttäisin paikallisia kontakteja avuksi. Ensikertalaiselle kuitenkin suosittelen järjestöä.
Paljonko vapaaehtoistyö maksoi? Miksi vapaaehtoistyöstä ylipäätään pitää maksaa?
Kaikkien suosikkikysymys on raha. Kaksi kuukautta Keniassa maksoi mulle varmaan jotain 2000-3000 euron väliltä, sisältäen kaiken, eli järjestömaksun, lennot, vakuutuksen, viisumin, rokotukset, majoitukset, ruoat ja hupijutut, kuten matkan Sansibarille. Järjestöille pitää maksaa vapaaehtoistyöstä siksi, että he koordinoivat koko homman puolestasi. Työpaikkojen ja isäntäperheiden etsiminen ja kartoittaminen vaatii resursseja, orientaatioiden järjestäminen vaatii resursseja. Olisihan se hienoa, jos kaikki toimisivat näissä jutuissa palkatta ja eläisivät pyhällä hengellä, mutta valitettavasti se ei mene niin.
Järjestömaksuun sisältyi kuitenkin kaikki järjestelyt ja ohjeet mitä tehdä aina viisumiin tarvittavasta kutsukirjeen hankkimisesta lentokentältä majoituspaikkaan kulkuyhteyden järjestämiseen asti. Järjestöissä työskennellään yleensä kokopäiväisesti, eli työstä tulee myös saada palkkaa. Jos haluaa välttää nämä kulut, kannattaa lähteä itsenäisesti ja valmistautua siihen, että joutuu näkemään itse paljon enemmän vaivaa asioiden järjestelyyn, ja ongelmatilanteen sattuessa todennäköisesti suurlähetystö on se paikka, josta apua haetaan, ei järjestö, joka on sinua varten.
Miten päätit kohteen?
Olin todella pitkään, sanotaan yläasteelta asti, haaveillut vapaaehtoistyöstä Afrikassa kehitysmaassa. En tiedä, mistä tämä ajatus on tullut, mutta muistan kirjoittaneeni sen jopa johonkin koulutehtävään haaveita kartoitettaessa. Kenia tuntui jotenkin tutulta ja luotettavalta paikalta. Loppuvuodesta 2015 juttelin ystäväni kanssa asiasta, ja molemmat innoistuimme todella paljon huomatessamme haaveidemme kohtaavan. Otin selvää, mitä kautta Afrikkaan voisi lähteä vapaaehtoiseksi, ja löysin Allianssin. Ystäväni ja minä halusimme molemmat auttaa nimenomaan lapsia, joten harkitsimme paria paikkaa Keniassa ja Ugandassa. Lopulta Mombasan läheisyys ja pieni lastenkoti veivät voiton ja haimme Ukundan Day Careen.
Miten sait rahat kasaan vapaaehtoistyötä varten?
Hain vapaaehtoistyöhön tammikuussa ja lähdin matkaan kesäkuussa. Tuo aika on oikeastaan ainoa, jolloin olen kurinalaisesti säästänyt jotain tiettyä asiaa varten pidemmän ajan. Muutin halvempaan asuntoon, palasin opiskelujen ohella osa-aikatyöhön, jossa tein paljon rahakkaita yövuoroja. Nostin opintolainaa ja pistin säästöön kaiken minkä pystyin. Lainasin myös vähän rahaa vanhemmiltani ja maksoin takasin reissun jälkeen. Olin siis tuohon aikaan 23-vuotias opiskelija, joka ei osannut säästää yhtään rahaa ja oli aina vähän taloudellisesti haastavassa tilanteessa. Mutta niin vaan sitä sai rahat kasaan kun oli jotain tärkeää, mitä tavoitella.
Mitä käytännön asioita kannattaa ottaa huomioon?
Ensimmäisenä tulee mieleen rokotukset. Tarkista kohdemaan rokotussuositukset ja ota mieluummin varman päälle kuin liian vähän. Itse otin neljä rokotusta kerralla ennen lähtöä ja lisäksi söin malarianestolääkettä koko reissun ajan ja muutaman viikon sen jälkeen. Rokotuksiin meni rahaa parisataa euroa ja malarianestolääkkeeseen toiset samanmoiset. Muista tehdä myös viisumihakemus huolella (ja älä vitsaile siinä kuuluvasi mafiaan, vaikka kysymykset naurattaisivatkin). Tarkista passin voimassaolo ja kauanko sen tulee olla voimassa Suomeen palaamisen jälkeen.
Kannattaa lukea paljon muiden kokemuksia kyseisestä paikasta, jotta osaat valmistautua paremmin. Ihan esimerkiksi vaatevalinnoista lähtien kannattaa kysellä vinkkejä, sillä paikkoihin, jossa vaatteet pestään nyrkkipyykillä ja eivät ikinä pääse kuivumaan kunnolla ilmankosteuden vuoksi, ei esimerkiksi kannata ottaa niitä parhaimpia kuteitaan mukaan. Itse pakkasin sillä mentaliteetilla, että mukaan lähtee se, josta ei haittaa jos se menee pilalle. Tarkista myös tarvitsetko esimerkiksi adapteria (Keniaan tämän tarvitsi) ja valmistaudu siihen, ettei kohteessasi ole jatkuvasti sähköä tai vettä tarjolla. Paikan päällä orientaatiossa oppii tarpeelliset asiat kohdemaan käytännöistä ja kulttuureista, mutta pakkaamiseen ei voi siinä vaiheessa enää vaikuttaa, eli selvitä nuo asiat etukäteen.
Menitkö suoraan isäntäperheeseesi kun saavuit Keniaan?
Mun sijoituspaikka oli tosiaan Ukundassa eli Kwale Countyn alueella kaukana pääkaupunki Nairobista. Orientaatio kuitenkin tapahtui Nairobissa, eli lensimme (Rovaniemi-)Helsinki-(Lontoo-)Nairobi. Lentokentällä meitä oli vastassa yksi CIVS:n vapaaehtoistyöntekijä, joka ohjasi meidät taksiin ja Nairobin esikaupunkialueelle Buruburuun CIVS:n toimistolle. Sieltä kävelimme opastetusti ensimmäiseen isäntäperheeseemme. Meille oltiin puhuttu etukäteen hotellista, mutta syystä x majoituimme paikallisen perheen luona. Vietimme muutaman päivän Nairobissa/Buruburussa orientaatiossa.
Sen jälkeen saimme päättää, lähdemmekö sijoituspaikkaamme Ukundaan vai haluammeko mennä ensin viikon työleirille Kisumuun. Olisimme voineet myös osallistua kolmepäiväiselle safarille, mutta sen hinta (noin 300e) tuntui liian kovalta siinä vaiheessa. Päätimme skipata myös työleirin, ja lähdimme bussilla Nairobista Ukundaan, jossa pääsimme varsinaiseen isäntäperheeseemme. Loppuvaiheessa vapaaehtoistyötä palasimme Nairobiin muutamaksi päiväksi, jolloin tosiaan tutustuimme yhteen orpokotiin ja hengasimme toisen suomalaisen ystävän kanssa. Tällöin majoituimme ystävämme isäntäperheessä.
Pelottiko sinua olla Keniassa?
Pelotti. Koko ajan takaraivossa oli pelkotila, mutta siihen tottui niin hyvin, että sen melkein unohti. Olen kirjoittanut tästä aiheesta kaksi postausta, Se asia, josta en voinut puhua ääneen ja Tarkennusta edelliseen postaukseen.
Mikä aiheutti pahimman kulttuurishokin?
Rehellisesti, kotiin paluu. Suomeen asettuminen oli todella vaikeaa ja koin silloin kaikkein pahinta kulttuurishokkia. En halunnut viikkoon poistua mihinkään vanhempieni kotoa tai hankkia puhelimeen nettiä. Jos nyt kuitenkin mietitään Keniassa, niin varmaan se ilman sähköä ja juoksevaa vettä oleminen oli pahin kulttuurishokki. Mutta siihenkin tottui oikeasti todella hyvin.
Parasta vapaaehtoistyössä?
Kokemus kokonaisuudessaan. Ajattelin lähteväni sinne auttamaan muita, mutta tajusin oppineeni vain valtavasti itsestäni ja suhtautumisestani maailmaan. En voi lähteä kehitysmaahan ja kuvitella olevani laupias samarialainen. En voi surkutella siellä toisten elämää ja olla heidän yläpuolella. Länsimainen elämä on monella asteikolla parempaa kuin kehitysmaassa asuvan elämä, mutta opin sen, etten voi silti arvottaa erilaisia elämiä keskenään. Kenialaisilla on paljon, mitä meillä ei. (Silti he tarvitsevat kehitysapurahoja, sitä en tässä nyt lainkaan tarkoita.) Parasta oli kohdata vieras kulttuuri, tutustua siihen, ymmärtää asioita ja olla henkisesti rikkaampi. Lisäksi parasta oli saada olla lasten kanssa. Edelleen ikävä.
Vinkki vapaaehtoistyöstä haaveilevalle?
Lähde! Et tule katumaan. Kaikki, mikä on kamalaa ja hirveää, kasvattaa ja saat myöhemmin niistä voimaa. Ja iloisia hetkiä on paljon. Vapaaehtoistyö on myös mahtava paikka laajentaa omaa näkökulmaansa ja maailmankatsomustaan sekä oppia asioita itsestään. Lähde avoimin mielin ja ennakkoluulottomasti matkaan.
Siinä olisi ne useimmin kysytyt kysymykset. Haluan myös vinkata, että muita vapaaehtoistyötä koordinoivia järjestöjä Allianssin lisäksi on esimerkiksi KVT ja Maailmanvaihto. Lisäksi Keniassa, ihan Ukundan lähellä toimii Home Street Home. Kilroy järjestää myös jotain vapaaehtoismatkoja, ja jos ekologinen matkailu ja auttaminen eläinten parissa kiinnostaa, kannattaa tsekata Ekomatkaajat.
Multa saa ehdottomasti kysyä lisää, jos vaan mieleen jotain juolahtaa. Lisäksi olen nyt avannut kaikki vanhat Kenia-aikaiset postaukseni. Eli kategoriasta Vapaaehtoistyö pääset lukemaan aiheeseen liittyvät postaukset, ja Afrikka-kategorian alta löytyy kohteesta enemmän. Kivoja lukuhetkiä! 🙂
Lue ainakin nämä:
Ensikosketus Keniaan
Eläminen Ukundassa
Fiilikset vapaaehtoistyöstä ja Afrikasta viiden viikon jälkeen
Vapaa-ajan rentoutumista vapaaehtoistyössä
Tavallinen päivä Keniassa
Koti Keniassa – näin asuin Afrikassa
Only need the light when it’s burning low
On niin saatanan mukavaa kun saa kimaltaa
9 Comments
Moikka, luin kaikki nuo linkitetyt postaukset ja oli kyllä tosi mielenkiintoisia. Avustustyö olisi kyllä mielenkiintoista tehdä. Veimme Kiinassa lastenkotiin leluja muille lapsille kun adoptoimme lapset sieltä. Muuten kuin rahallisesti en ole tehnyt avustustyötä.
Heippa Pia! Kiitos kommentista, kiva että tykkäsit lukea noita. 🙂
Teillä on ollut varmasti pysäyttävä kokemus, kun olette käyneet paikan päällä ja nähneet, millaisesta ympäristöstä lapsenne ovat teille tulleet. Kiitos, kun olette ottaneet heidät omaksenne. <3 nuo lelut ovat muuten varmasti olleet mahtava juttu, ainakaan tuossa lastenkodissa jossa itse olin, ei juurikaan ollut leluja käytössä mikä harmitti itseäni.
Avustustyön tekeminen on palkitsevaa, vaikkei sekään toki ongelmatonta. Rahallinen apu on todella tärkeää, kiva kun lahjoitat rahaa. Mulla on kummilapsi Keniassa ja lahjoitan myös satunnaisesti jonkun keräyksen sattuessa kohdille.
Itselleni ei vapaaehtoistyö oikein nykyiseen elämäntilanteeseeni sovi, mutta niille, joille se on ajankohtaista, niin tästä sai varmasti hyviä vinkkejä. Rokotteet ja lääkkeet ovat päiväntasaajan läheisyyteen Afrikassa matkatessa yllättävän iso kuluerä ja kannattaa myös ehkä pohtia, minkä malaria lääkkeen valitsee. Kaikki ei niistä sovi kaikille.
Nämä on kyllä yksi elämän suurimpia kokemuksia, joita muistaa koko loppuelämän, sellaisia jotka antaa niin paljon ja rikastuttaa elämää kauaskantoisesti. Voin kuvitella tuon kulttuurishokin molempiin suuntiin tultaessa. Hienoa että lähdit! 🙂
Hyvä ja kattava postaus kaikesta, mitä olisi hyvä tietää tai ottaa huomioon vapaaehtoistyöhön lähdettäessä, oli aihepiiri sitten mikä tahansa. 🙂 Itse olen ollut Ekomatkaajien kautta vapaaehtoistyössä delfiinien ja valaiden parissa Teneriffalla, mutta paikkana ja kokemuksenahan tuo tietysti ihan eri kuin tämä sinun. Siltikin, eniten oppii kyllä itsestä ja lyhytkin aika jättää kasvujäljen itseen, halusi sitä tai ei. Ehdottomasti kannattaa aina lähteä ja tarttua uusiin tilaisuuksiin, sekä toteuttaa omia unelmia peloista huolimatta, sillä kokemukset kuitenkin antavat lopulta enemmän kuin ottavat. 🙂 Komppaan myös tuota tunnetta, että kulttuurishokin olen myös kokenut aina ja vain Suomen päässä palattuani. En tiedä miksi, mutta sopeutuminen takaisin Suomeen on aina vaikeaa, sillä omaa elämää näkeekin yhtäkkiä hieman eri tavalla palattua.
Selvisikö Sinulle, että oliko tuossa orpokodissa orvot tosiaan orpoja, eli lapset eivät päätyneet orpokotiin siksi, että ”tarvittiin orpoja”, jotta ulkomaalaisille vapaaehtoisille voitiin tarjota ”työtä”?
Noin päällisin puolin juttuasi lukemalla Keniassa varmasti olikin oikeasti kyse työstä, joka auttoi yhteisöä, mutta ainakin Kaakkois-Aasiasta on ollut myös paljon juttuja siitä, että ”vapaaehtoistyöllä” oikeastaan riistetään paikallisia. Rahat menevät aina jonkun taskuun ja lapsia haalitaan orvoiksi, vaikka eivät sitä olekaan. Mutta ehkä kunnollinen järjestö on tässäkin jonkinlainen tae siitä, että työ on oikeasti tarpeen kohteessa.
Joo, tuo on todella todella ikävä ilmiö… Ja muutenkin vapaaehtoistyöhön liittyy muitakin kyseenalaisia piirteitä, joita on ihan hyvä pohtia – niistä voisi oikeastaan tehdä oman postauksensakin. Jätin ne tarkoituksella tästä pois.
Mä en voi olla ihan varma tietenkään, mutta uskon, että tuo orpokoti oli ihan oikea orpokoti. Sen verran oon kuullut paikasta myös jälkikäteen sekä etukäteen, että aika aidolta toiminnalta vaikuttaa. Nimenomaan siis tuo Nairobin orpokoti jossa vierailin lyhyesti. Tuo Ukundan lastenkoti/päiväkoti/orpokoti jossa olin varsinaisesti vapaaehtoistyössä oli ainakin oman kokemukseni perusteella ihan oikealla asialla. Olin itsekin mukana ”pelastamassa” kahta tyttöä kodeistaan. He olivat noin 16-vuotiaita ja tilanne vaikutti oikeasti pahalta. Uskon, että enemmän pieniin lapsiin kohdistuu tuota ”orpojen tarvitsemista”.
Kiitos Pirkko kommentistasi, tämä on kyllä tosiaan erittäin tärkeä ja vakava aihe nostaa esiin vapaaehtoistyön yhteydessä. Pistänkin postauksen heti muhimaan tästä aiheesta. 🙂
Arvokasta ja varmasti myös itselle arvokkaan tuntuista työtä. Itse olen ainakin ollut aina sitä mieltä, että jos joku tässä maailmassa on haavoittuvaisessa asemassa ja suojelun tarpeessa niin lapset — elivät he sitten kenialaisessa orpokodissa tai Suomessa sijaishuoltopalvelujen piirissä. He kun eivät juuri omaan tilanteeseensa pysty vaikuttamaan.
Olen täysin samaa mieltä. Lapset ovat haavoittuvaisia, ja ansaitsevat kaikki tasapuolisesti hyvän kohtelun ja hyvät lähtökohdat elämään. Valitettavasti se ei vaan toteudu, ja silloin avun tarve on suurimillaan. Kaikki ansaitsevat avun!