Suomen suurin matkablogiyhteisö

Elämäni ensimmäinen ulkomaanmatka

Sain Muu maa mandariini -blogilta haasteen kertoa ensimmäisestä ulkomaan matkastani. (Iski hirveä epävarmuus, kirjoitetaanko se yhteen vai erikseen? Google on hankalampi ystävä nykyään näissä kun asetukset on Ruotsissa. Blogi on hyvä tapa pitää kirjallista äidinkieltä yllä ulkomailla asuessa, mutta sitten tulee näitä hetkiä…) Olen lyhyesti sivunnutkin asiaa jo kertoessani matkailufaktoja itsestäni, mutta syvennytään vielä hiukan enemmän aiheeseen.

Oli vuosi 2007, syyskuu, ja meikäläinen oli juuri täyttänyt 13 vuotta ja aloittanut yläasteen. Edessä oli viikon matka Kyprokselle, ja voi pojat, tätä matkaa oli odotettu. Olin lapsuuteni aikana monta kertaa kuunnellut naama vihreänä kateudesta kavereiden tarinoita Kanarialta. Muistan kerran jopa pyytäneeni, ettei mun kuullen tarvitsisi hehkuttaa näitä matkoja, kun en itse ikinä ulkomaille päässyt. Vastaus oli ”no mutta kun me kerrotaan kaikki niin sun ei tarvi ite käydä ulkomailla!”. En tiedä kuka meistä oli tuossa tilanteessa se hölmöin argumentoija, lapsia kuitenkin kaikki.

Teininä kuitenkin pääsin ensimmäistä kertaa ulkomaille. Suututin vielä uuden yläasteeni opettajat lähtemällä reissuun koeviikkona, vaikka itsehän en ajankohdalle mitään voinut. Reissuun lähtivät isovanhempani, meidän perheemme, serkkuperhe sekä toisesta serkkuperheestä osa – eli toisinsanoen isovanhemmat ja heidän jälkeläisensä. Matkan tarkoitus oli juhlistaa isovanhempieni 50-vuotishääpäivää, joten he käsittääkseni maksoivat matkan kaikille. Sain muuten vastikään tietää, että mummoni on asunut nuorena Ruotsissa, joten hänen jalanjäljillään tässä kai ollaan. Myös sen puolesta, että isovanhempani tykkäsivät matkustella, erityisesti Israelissa, Kreikassa ja Venäjällä.


Niinpä sitä lähdettiin matkaan. Lentokoneessa olin ollut aiemmin pari kertaa, mutta kaikki oli silti tosi jännittävää. Kyproksella olimme muistaakseni Limassolissa. Vietin paljon aikaa hotellin altaalla, sekä uimassa että väkisin käristämässä ihoani ruskettuneeksi – pitihän sitä nyt näyttää, että etelässä on oltu. Kävin myös meressä uimassa. Muistan, kuinka innoissani sukelsin veteen – ja painoin pääni veden alle, tietysti, ilmaan minkäänlaista kokemusta niin suolaisesta merivedestä. Kyllä muuten kirveli silmiä ja naamaa. Itämereen tottuneena turkulaisena en ihan hoksannut alkuun merivesien eroa, mutta äkkiä sitä oppi. Parasta oli olla isoissa aalloissa! Rehellisesti sanoen harkitsin viime syksynä halpalentojen ostamista Kyprokselle ihan vaan päästäkseni aaltoihin.

Matkalla kävin tietysti shoppaamassa itselleni hienon, kimalteilla koristellun delfiinifiguurin. Pitihän sitä matkamuisto olla. Lisäksi ostin itselleni ja bestikselleni rannekorut katukauppiaalta. Postikortteja piti myös kirjottaa ja lähettää iso kasa. Kaikissa varmaan luki että moikka, täällä on lämmintä ja paljon on uitu, mitä teille kuuluu, meen nyt uimaan moikka. Olihan se tosi hienoa, kun pääsi itse lähettämään niitä kortteja ja tekemään turistiostoksia. Lisäksi matkalla seurasin ihan iilimatona silloin parikymppistä serkkuani, jolla oli tatuointi ja joka kertoi, että kaikki miehet pettää aina. Hän oli cool ja minä 13-vuotiaana yritin pysyä perässä. Ah, mitä muistoja!



Viikko hujahti nopeasti kaikkea uutta ihmetellessä. Onnistuin tietenkin noviisina myös polttamaan olkapääni niin pahasti, että narutoppien pitäminen oli tuskaista. Silloin ei tajunnut eikä oikein halunnutkaan tajuta, että se aurinkorasva on ihan oikeasti paikallaan ja ihon ruskettaminen ei ole tervettä. Viihdyin myös allasbaarissa erittäin hyvin. Kävimme vuoronperään alaikäisten sisarusten ja serkkujen kanssa tilaamassa ”cinderella with umberella” ja joimme cooleina mehudrinkkejämme samalla kerjätessä vanhemmilta rahaa, että pääsimme pelaamaan jotain maksullisia kosketusnäyttöpelejä, jossa piti etsiä viisi virhettä kuvista. Muistan myös syöneeni koko viikon ranskalaisia. Kerran yritin syödä spagettibolognesea, mutta olin samana päivänä nähnyt järkyttävän lihavia koiria kauppahallissa ja ne putkahtelivat mieleeni spagettia syödessäni, joten ruoka ei maistunut ja ranskislinja jatkui.

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen ulkomaanmatkani oli erittäin kiva ja onnistunut. Aurinkoa, lomailua, uimista, oman perheen ja serkkujen seuraa. Mikäpä sen kivempaa, ainakin silloin. Nykyään ehkä haaveilisin vähän toisenlaisista lomista, mutta ymmärrän hyvin miksi perheelliset valitsevat usein nuo Välimeren saaret lomakohteekseensa. Mun toinen ulkomaanmatkani itseasiassa kohdistui Kreetan saarelle seuraavana keväänä, joten matkat menevät muistoissani hieman sekaisin. Muita ulkomaanmatkoja emme olekaan koskaan tehneet koko perheen kesken, jos jotain Haaparannassa jäätelöllä poikkeamista ei lasketa.


Kuvia tuolta lähes viidentoista vuoden takaa ei löytynyt, ehkä harmiksi tai ehkä onneksi. Lätkäsin tähän siis siltä Kreetan matkalta tallentuneita kuvia, jotka ovat siis alle vuoden päästä otettuja. Ehkä niistä pääsee tarpeeksi hyvin tunnelmaan, vaikkeivat aivan samalta saarelta olekaan.

Kiitos haasteesta Muu maa mandariinin Johanna! Haastan tähän mukaan itse nyt kaikki, jotka haluavat aiheesta kirjoittaa, mutta eivät ole vielä haastetta saaneet.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 18.4.2021 at 19:15

    Hehe, muistan itsekin hyvin sen myös, kun ensimmäistä kertaa pulahdin selvästi suolaisempaan mereen, omalla kohdallani Atlanttiin, niin oli se vesi kyllä suolaista. Toki se suolaisuus yhä edelleen hieman häiritsee varsinkin snorklatessa. Yllättävän paljonkin sulta löytyi kuvia tuolta Kreikan matkalta. Hauskana yksityiskohtana, en ole muuten vieläkään käynyt kummassakaan maassa, Kreikassa enkä Kyproksella, vaikka erityisesti Kreikassa on itseäni kiinnostavia paikkoja.

    • Reply lauralinnea 18.4.2021 at 19:46

      Se suolan määrä meressä oli kyllä hätkähdyttävää! Nykyään osaa ehkä paremmin pitää jo suun ja silmät kiinni sukeltaessa, niin ei tuu koko elimistöä kurlattua samalla tavalla (paitsi surffatessa…). Tuossa oli lähes kaikki matkalta tallentuneet kuvat, nykyään ei riittäisi edes yhden päivän kuvasaldoksi, haha.

      Mua kiinnostaisi myös manner-Kreikassa käynti, kuten Ateenan historialliset kohteet. Mutta eipä ole kertaakaan tullut sinne omin päin matkustettua – ehkä se on liian ”helppo ja tavallinen” teilläkin niin on jäänyt käymättä?

      • Reply Terhi 18.4.2021 at 20:53

        Nämä ovat niin hellyttäviä muistoja. Noista ranskalaisista tuli mieleen 7-vuotias tyttäreni joka söi Limassolissa joka päivä munakkaan, viieisenä päivänä tarjoiija opetti häntä syömään spagetti bologesia kädestä piten.

        • Reply lauralinnea 21.4.2021 at 20:00

          Eikö vain! Voi ei, tyttäresi kuulostaa siis aivan yhtä nirsolta kuin minäkin. 😀 Mutta jos on yhden ruoan lomalla hyväksi todennut, niin mitäs sitä sitten vaihtamaan.

  • Reply Anne | Elämää Nomadina 19.4.2021 at 15:06

    Ihania nämä matkamuistelopostaukset aikojen takaa! Itse en päässyt vielä yläasteikäisenäkään kertaakaan ulkomaille, ja muistan kyllä olleeni vähän kade kavereiden reissuista Kanarialle ja Kreikan saarille, kun oman perheen kanssa matkustettiin vain Suomessa. Ja muistan muuten myös saaneeni noita postikortteja, joiden tärkein sisältö oli juuri tuo ”on uitu paljon” 😀

    • Reply lauralinnea 21.4.2021 at 20:03

      Mä tunnistan tuon kateuden, vaikka yläasteella sitten pääsinkin reissuun. Alaikäisenä mun reissut ovat rajoittuneet juuri näihin kerran Kyproksella ja kerran Kreetalla, sekä ysiluokan luokkaretki Roomaan. Seuraavaksi matkasinkin sitten ominpäin juuri 19 vuotta täyttäneenä viikoksi Puolaan. 🙂

      Nuo postikortit olivat kyllä ihan mahtavia. 😀

  • Reply Ne Tammelat 21.4.2021 at 19:33

    Mukavalta reissulta kuulostaa! Mukavaa myös, että olette olleet noin isolla porukalla liikkeellä. Ehkä näin mukavista muistoista on tarttunut jonkinlainen matkailukärpänen. 🙂

    • Reply lauralinnea 21.4.2021 at 20:05

      Kyllä ehdottomasti on! Kun ulkomaille kerran pääsi, niin hinku päästä jatkossakin oli kova. Kävin tosiaan Kreikan ja Kyproksen lisäksi ysiluokan luokkaretkellä Roomassa. Sen jälkeen menin kaverin kanssa Puolaan 19-vuotiaana viikoksi, ihan ilman suurempaa suunnitelmaa, ja siitä olikin ”matkailupiru” irti. Eikä loppua näy. 🙂 Noihin Kreikan maisemiin liittyy kyllä lämpimiä muistoja, ja isolla porukalla oli mahtavaa olla reissussa. Toivottavasti omallekin jälkikasvulle pystyy tarjoamaan tulevaisuudessa matkoja ja tartuttamaan kärpästä siihenkin suuntaan. 😉

      • Reply Ne Tammelat 22.4.2021 at 09:55

        Kuulostaa hyvältä!
        Toivottavasti taas pian pääsisi matkustelemaan ja toivottavasti myös tulevat sukupolvet pääsevät tästä hienosta asiasta nauttimaan. Korona kuriin ja vähäpäästöinen lentomatkustus, siinäpä unelmat! 🙂

        • Reply lauralinnea 22.4.2021 at 10:13

          No nimenomaan! Enpä olisi paremmin voinut tämän hetkisiä unelmia kuvata. 😀

  • Reply Pirkko / Meriharakka 22.4.2021 at 17:02

    Viivähdin noissa lauseissasi, joissa kuvaat tunnelmiasi tilanteessa jossa *kaikki* muut kävivät lomilla matkoilla, mutta et Sinä. Ehkä siis sisareni ja veljeni lapset ovat arvostaneet ikävuosina 7-24 kummivanhempiensa kanssa tekemiään reissuja, vaikka ne eivät heidän ensimmäisiä kaikilla olleetkaan. Tosin osa kohteista ei ehkä ollut ihan kovaa valuuttaa kaveripiirissä, kun kohteet kanssamme olivat vähän erilaisia kuin kavereilla: kävimme heidän kanssaan mm. safarilla Tansaniassa, purjehtimassa Karibialla, aurinkolomalla Kap Verdellä ja viimeisimpinä, toistaiseksi, shoppailumatkalla (vähän alle ja yli 20-vuotiaiden tyttöjen kanssa & heidän näkökulmastaan) New Yorkissa. Ehkä vielä joskus jotain – hyvinhän nuo tuntuvat lähtevän ”vanhusten” mukaan, jos lupaamme maksaa matkan 🙂

    • Reply lauralinnea 26.4.2021 at 06:59

      Uskon, että he ovat todellakin arvostaneet reissujanne! Ja myöhemmin tulevat arvostamaan vielä enemmän niitä lapsena saatuja kokemuksia. 🙂 Lapsena tuntui, että tosiaan ihan kaikki kävivät ulkomailla, ja juurikin niillä Kanariansaarilla. Mulla ei ollut edes kohteella väliä, kunhan johonkin olisi päässyt. Toisaalta matkustettiin suhteellisen paljon Suomessa, ja niistä on kyllä jäänyt todella hyviä muistoja – erityisesti mummolassa Lapissa vietetyistä kesälomaviikoista. Mutta kaukokaipuu iski jo tuolloin.

      Itse ottaisin kyllä minkä tahansa noista mainitsemistasi matkoista – Tansanian safarit, Karibian purjehtemiset, Kap Verden ja New Yorkin ihan samantien omiksi kohteikseni, jos vain voisin. Siis ihan edelleen. Uskon, että erityisesti tuo shoppailumatka New Yorkissa on ollut sellainen, joita sisarustesi lapset ovat arvostaneet erityisen paljon. Musta on todella kiva ja ihailtavaa, että otatte heitä mukaan reissuillenne ja teette jopa matkoja heidän ehdoillaan. Merkitsee paljon 🙂

  • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning 24.4.2021 at 12:30

    Nää on kyllä kivoja postauksia 😀 Mäkin muistan sen yllättävän suolaisuuden! Syksyllä olis tarkoitus lähteä Kyprokselle sukeltamaan. Siellä on kuulemma tosi kirkkaat vedet.

    • Reply lauralinnea 26.4.2021 at 07:00

      Toivottavasti syksyn Kyproksen sukellusmatka onnistuu! Kuulostaa aivan ihanalta. Tosin mikä tahansa kohde, etenkin lämmin sellanen, kuulostaa tällä hetkellä ihan taivaalliselta. 😀

      Mun mielestä on myös hauska lukea tän haasteen postauksia! Samalla pääsee nostalgisoimaan muiden tarinoihin.

  • Reply Tanja 24.4.2021 at 23:30

    Mä olin kanssa 13 kun tein ekan ulkomaanmatkani… Yksin Floridaan tätini luokse kesän viettoon. Ja tästä on aikaa kohta 30 vuotta 🤣 Mihin nää vuodet häviää?

    Täytyykin kaivella kuvia esille ja kirjoittaa omasta ensimmäisestä matkasta.

    • Reply lauralinnea 26.4.2021 at 07:01

      Oho, sulla on ollut vähän hurjempi matka yksin! Mä en oo eläissäni lentänyt noin pitkää lentoa, mun pisin taitaa olla 9 tuntia ja oletan tuon olevan vielä pidempi, saatika sitten noin nuorena yksin. 😀 Lensin ekan kerran yksin parikymppisenä reilille ja takaisin, ja sekin oli jo hurjan jännittävää. Ja hei, ikä on vain mielentila 😉

      Kaiva ihmeessä, näitä on kiva lukea! 🙂

    Leave a Reply