Suomen suurin matkablogiyhteisö

Mitä tehdä ystävänpäivänä korona-aikaan?

Ensi viikon perjantaina vietetään ystävänpäivää. Oma huomioni on, että etenkin nyt korona-aikana moni haluaa ottaa kaiken irti näistä niin sanotuista erikoispäivistä. Esimerkiksi Halloweenin juhlijoita näkyi viime syksynä somessa enemmän kuin koskaan. Ihmiset varmaan tahtovat imeä kaiken kivan ja erikoisen itseensä nyt negatiivisuuden keskeltä. Siksipä päätin listata vinkkejä ystävänpäivän viettoon näin poikkeusaikana. 🙂

Leffailta

Takuuvarma. Ystävänpäivänä julkaistaan usein vielä joku ihana romanttinen uutuusleffa, jota on kiva katsella illalla. Toisaalta elokuvan ei kyllä todellakaan tarvitse olla romanttista hömppää, jos sellasesta ei tykkää, vaan ihan mikä tahansa käy. Leffaillat ovat aina kivoja.

Brunssi kotioloissa

Nyt, kun ei hirveästi kannata lähteä kylille pyörimään, on oivallinen tilaisuus järjestää mitä mahtavin brunssi oman keittiön ääressä. Parasta on, että brunssin antimia riittää usein myös iltapalaksi tai seuraavalle päivälle. Mun lemppariasioita aamuissa on pitkän kaavan kautta aamupalan syöminen niin, että lautaselle saa valita vähän kaikkea. Taidankin ehdottaa tätä vaihtoehtoa kotona järjestettäväksi…

Luisteleminen

Olenkohan ainut, jonka mieleen on jäänyt vahvasti lapsuudesta kaikissa kirjoissa mainitut ystävänpäivän rusettiluistelut? Sellaista tuskin tänä vuonna järjestetään, mutta luistelemaan lähtö on erittäin hyvä ajanviete ystävänpäivälle. Turvavälit kuntoon ja luistimet jalkaan, samalla tulee päivän ulkoilut hoidettua ja hyvä fiilis haettua.

Retki luontoon

Lämpimästi päälle, mukaan termariin kaakaota ja tallustelu lähimmälle laavulle tai nuotiopaikalle juomaan höyryävät kaakaot. Voiko mennä pieleen? Ei.

Korttipeliturnaus kotona

Tavallisilla pelikorteilla saa monta eri peliä aikaseksi. Vanhojen tuttujen lisäksi voit googletella lisää uusia pelejä, joita voi opetella yhdessä. Lisäksi, jos varastosta sattuu löytymään vaikkapa Uno tai SkipBo-kortit, saa aikaiseksi erilaista peliä. Kerätkää pisteet ylös ja katsokaa kuka on turnauksen voittaja!

Etäillanvietto kavereiden kanssa

Nyt on kovasti huudossa Zoom-illanvietot ja muut. Kerätkää virtuaalisesti kasaan sen kokoinen porukka, kun hyvältä tuntuu, ja viettäkää aikaa netin välityksellä. Erilaista hengailua, mutta yllättävän hauskaa. Tehkää vaikka kahoot-visa, jonka aiheena on nippelitiedot kaveriporukasta.

Lahjoita verta

Verenluovutus on ihan turvallista tällaisena aikana ja erittäin tarpeellista, sillä moni ei uskalla nyt lähteä lahjoittamaan. Auta sitä, jolle verensiirto on elintärkeä, ja varaa aika luovutukseen. Tee se kimpassa kaverin kanssa, mikäs parempi tapa viettää yhdessä ystävänpäivää.

Ole itsesi ystävä

Neuvoista tärkein. <3 Ja jos vietät ystävänpäivän ihan ypöyksin, olet tietenkin silloin parhaassa seurassa. Sano itsellesi kauniita asioita, olet ne ansainnut. Itse pohdin tätä asiaa viime vuonna postauksen muodossa.

Siinäpä muutamia vinkkejä ystävänpäivän viettoon korona-aikana. En vielä tiedä, mitä itse aion tehdä – tuskin mitään kovinkaan erikoista. Ehkä se olisi se leffailta ja ruoan tilaaminen kotiin (ja se brunssi!). Mulle ystävänpäivä ei henkilökohtaisesti ole kovinkaan iso juttu. Harvemmin mulla on ollut mitään tiivistä kaveriporukkaa, jonka kanssa viettää tällaisia päiviä. Yleensä soitto ystävälle tai läheiselle on se paras tapa muistaa heitä, niin ystävänpäivänä kuin tavallisena arkenakin. 🙂

Käy lukemassa myös viime vuonna kokoamani vinkit ystävänpäivän viettoon!

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply