Suomen suurin matkablogiyhteisö

PÄÄSIÄISTUNNELMIA

pääsiäinen asu 1pääsiäinen asu

Heippa ja hyvää pääsiäistä! Täällä päin oli tarkoitus viettää pääsiäispyhiä vierailijoita kestiten ja töitä tehden. Suunnitelma kuitenkin muuttui, kuten tapana on, ja vierailijat yöpyivätkin kahden yön sijasta vain yhden yön. Tehtiin muutoksesta kuitenkin positiivinen ja lähdettiin poikaystävän perheen luo viikonlopuksi. Sunnuntaina meikäläinen palaa kuitenkin sorvin ääreen ihan hyvillä mielin, sillä tuplapalkka motivoi. Pääsiäinen ei juhlana ole mulle kuitenkaan mikään erityinen, joten mielelläni vietän osan siitä töissä. Teen tosiaan nyt kahta työtä, ja huomenna on vaatekaupan vuoro. Varmasti ihan kiva sunnuntai tulossa!

Päätin lähteä pääsiäislomalle ilman kameraa, joten kuvituksena toimii parin viikon takaiset otokset. Olin leikannut hiukset edeltävänä päivänä, ja tunsin oloni freshiksi. Toivottavasti olo on yhtä raikas pääsiäisvapaiden jälkeen, sillä kaipaan rentoa oloa tämän niskajumin tilalle. Kamerattomuus ehkä auttaa rentoutumisessa. Toivon myös näkeväni tänään pääsiäisnoitia! Pohjanmaalla virvotaan vasta tänään eli lankalauantaina, joten olisi kiva nähdä pikkuvirpojia. 

Mun lapsuuden lempparitraditio pääsiäisenä oli illalla pipojen pistäminen nurkkaan. Aamulla herätessä juostiin ensimmäisenä tarkastamaan pipot, ja sinnehän oli tietenkin pääsiäiskukko muninut ison kasan suklaamunia. Ensimmäisenä pääsiäisenä jonka vietin poissa kotoa olin hieman harmistunut. Sain kuitenkin postissa lähetyksenä pipon täynnä suklaamunia, ja koti-ikävästä huolimatta ihana yllätys piristi pääsiäistä kummasti. Tänä vuonna en ajatellut pipoa nurkkaan asettaa, mutta muutama suklaamuna kyllä uppoaa varmasti.

Mitä teidän pääsiäiseen kuuluu ja onko tämä juhla teille merkittävä? Löytyykö teiltä traditioita pääsiäisen kunniaksi?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Reetta / Reetta Kristiina 23.4.2019 at 16:40

    Ihanan tunnelmalliset kuvat! Sun pääsiäispuuhat kuulostaa mukavalta ja lapsuuden traditio sai hymyn huulille. Meillä oli aina vanhemmat piilottaneet kotiin kaikille lapsille isommat suklaamunat ja niitä aina heti herättyä etsittiin 🙂

  • Reply souliina 23.4.2019 at 18:41

    Ihanat lapsuuden pääsiäiset teillä ollut. Ja hyvältä vaikutti tämäkin. Niinhän se on että monesti ne suunnitelmat muuttuu mutta kun niihin sopeutuu just noin, niin kaikki meneekin parhaiten päin.

  • Reply Laura 24.4.2019 at 16:13

    Kiitos! 🙂 Tuo lapsuuden traditio on ihan huippu, en edes tiedä mistä se on peräisin, kun en ole paljoa muiden kuullut sitä tekevän. Pitää siis itse jatkaa perinnettä! Tuo etsimisjuttu kuulostaa myös niin kivalta, olisin innokas tekemään niin edelleen! 😀

  • Reply Laura 24.4.2019 at 16:14

    Lapsuudesta on kyllä jäänyt hyvin vahvasti mieleen tuo pääsiäismunat pipossa, ja pelkästään positiivisesti. 🙂 Ja ehdottomasti näin, kun ottaa muutokset mahdollisuutena tehdä jotain muuta ja spontaania, niin suunnitelmien muuttuminen ei haittaa. Nyt kivan suunnitelman tilalle tuli toinen kiva suunnitelma, joten mitäpä sitä harmittelemaan!

  • Reply Minnea 24.4.2019 at 18:24

    Kauniit kuvat! Meillä oli aika rento pääsiäinen. Oli ihanaa saada rentoutua ja ladata akkuja.

    Minäkin tykkäsin pienenä, kun pääsiäiskukko kävi munimassa pipoon 😀 Ihan parasta!

  • Reply hannamaria 25.4.2019 at 17:51

    Mullakin motivoi perjantain tuplapalkka ja lauantaina lisät viettämään osan pääsiäisestä duunissa. Loppuaika menikin sitten rentoutuessa ja hiukan opiskeluhommia tehdessä!

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi

  • Reply Laura 9.5.2019 at 09:15

    Hei mahtavaa kuulla, että teilläkin on ollut sama pipoperinne! Se oli kyllä ihan huikea 😀

    Kiitos Minnea 🙂 Akkujen lataus on kyllä näiden pidennettyjen pyhien paras osuus, ehdottomasti.

  • Reply Laura 9.5.2019 at 09:16

    Tuplapalkka on kyllä paras motivaattori, haha! Aika samanlaiselta kuulostaa meidän pääsiäisenvietto, ei niitä opiskeluhommia kun pääse silloinkaan karkuun. Onneksi ehdit myös rentoutua!

  • Leave a Reply