Kylmistä taloista, kokolattiamatoista ja wannabe-saunoista

Viime maanantaina Uudessa-Seelannissa vietettiin kansallista vapaapäivää kuningatar Elizabeth II:n syntymäpäivän johdosta. (Päivän yleistietokertaus! Elisabet II, viralliselta arvonimeltään Elizabeth the Second, by the Grace of God, of the United Kingdom of Great Britain and Northern Ireland and of Her other Realms and Territories Queen, Head of the Commonwealth, Defender of the Faith, on siis Ison-Britannian ohella myös viidentoista muun kansanyhteisömaan ja näin ollen myös Uuden-Seelannin kuningatar.) Todellisuudessa Elizabeth on kuitenkin viettänyt synttäreitään jo huhtikuun 21. päivä, ei suinkaan kesäkuun kolmas. Mistä siis moinen?

Teräsnaisen syntymäpäivää juhlitaan täällä kesäkuun alussa yksinkertaisesti siitä syystä, että kansallista vapaapäivää nyt satutaan tarvitsemaan tuolloin huhtikuuta kipeämmin. Uuden-Seelannin talvi on pitkä ja niin työn- kuin opintojentäyteinenkin, sillä siinä missä joulu tuo pohjoisella pallonpuoliskolla kaivatun tauon talvikauden keskelle on kuningattaren synttäripäivä täällä ainoa virallinen vapaapäivä pääsiäisen ja lokakuun lopulla vietettävän Labour Dayn välillä. Sallittakoon siis yksi ylimääräinen vapaapäivä, vaikka se nyt sattuisikin olemaan hieman väärässä kohdassa!

Mielessäni on ollut jo jonkin aikaa kirjoittaa postaus myös muista Uudelle-Seelannille tyypillisistä mutta meille ehkä hieman kummallisista asioista ja kuningattaren syntymäpäivä antoi tähän erinomaisen alkusysäyksen! Tässä siis omaan silmääni osuneita tai itse kokemiani kiivimaan ominaispiirteitä.

Kylmät, vetoisat ja muutenkin hieman omituiset talot

Tälläkin hetkellä näppäimistöä naputtavat hieman kohmeiset sormet tuovat tehokkaan muistutuksen Uuden-Seelannin talven ikävimpään puoleen: talojen kylmyyteen. Paleltumista valitellessani minulle nauretaan yleensä sitä, miten minun suomalaisena tulisi olla tottunut kylmyyteen. Niin no, meillä Pohjoismaissa ulkolämpötila saattaa toki talvikuukausina olla ehkä rutkastikin miinuksen puolella, mutta ainakaan sisätiloissa ei tarvitse palella… Triplaikkunoista saa vain haaveilla, sillä täkäläisten ikkunoiden tunnuspiirre on ilmeisesti paperinohut, yksinkertainen lasi, joka on kaikin puolin surkea niin lämmön- kuin ääneneristyskyvyltäänkin.

Täällä hyvin tyypillinen sisälämpötila pyörii siinä 13 ja 15 lämpöasteen välillä, mikä toimii kyllä erinomaisena nukkumislämpötilana makuuhuoneessa mutta on muuten aavistuksen… noh, koleahko? Ainakin tämänhetkisen asuintaloni ainoa lämmitysjärjestelmä jonkin sortin keskuslämmityksen lisäksi on keittiön nurkassa sijaitseva pieni uuni sekä olohuoneen kaasutakka, jonka käyttämä kaasu lämmittää käsittääkseni myös kaiken käytössä olevan kuuman veden. Mikäli takkaa pitää siis päällä useamman tunnin päivässä voi illan kuuman suihkun unohtaa! Pienet irtopatterit ovat ilmeisesti myös suhteellisen yleisiä lämmöntuojia, samoin kuumavesipullot sekä erinäiset sähköllä toimivat lämpöpatjat- ja peitot.

Ovia pidetään välillä auki puhtaasti siitä syystä, että ulkoilma lämmittäisi myös sisäilmaa. Ei meinaa mahtua suomalaisen kalloon!

Täkäläisissä taloissa (kuten myös kuntosalien ryhmäliikuntasaleissa, toim. huom.) kokolattiamatot ovat jostain kumman syystä todella suosittuja ja niitä löytyy lähestulkoon joka huoneesta. Syytä tähän en todellakaan tiedä, sillä itse en juuri epäkäytännöllisempää asiaa omaan talooni valkoisen sohvan ohella keksisi! :D Myöskään tieto bideesuihkujen olemassaolosta ei ole tainnut kiiriä vielä Uuteen-Seelantiin saakka, sillä yhteenkään en ole kuluneiden lähes seitsemän kuukauden aikana vahingossakaan törmännyt.

Saunat eivät ole täällä kovinkaan yleisiä, mutta mikäli mainintaan sellaisesta sattuu onnekkaasti jossain törmäämään, ei vielä kannata hyppiä ilosta. Yleensä ”sauna” tarkoittaa täällä lämmintä, lukuisilla varoituskylteillä ja säännöillä varusteltua huonetta, jossa olevalle mahdolliselle kiukaalle on ehdottoman kiellettyä heittää vettä, jonne menemistä ei suositella alaikäisille ja jossa on luvallista viipyä maksimissaan kymmenen minuuttia kerrallaan. Ei siis aivan verrattavissa saunaelämykseen sellaisena kuin itse sitä ehkä kaipaisin! Ns. ”oikeita” saunojakin on kaikeksi onneksi mahdollista löytää, mutta ne ovat huomattavasti edellä kuvailtuja wannabe-saunoja harvemmassa.

Kaikki on yksinkertaisesti päinvastoin kuin meillä

Vasemmanpuoleisen liikenteen ja keskellä kesää vietettävän joulun lisäksi myös lukuisat muut asiat ovat täällä nurinkurisesti kotimaahan verrattuna. Arvatkaa vain, kuinka monta kertaa onnistuin maahan saavuttuani polttamaan näppini käsiä pestessäni ennen kuin opin, että kuuma- ja kylmävesihanat ovat täällä toisin päin kuin meillä? Ovet avautuvat lähes poikkeuksetta sisäänpäin, valokatkaisijat toimivat päinvastoin kuin meillä ja joutsenetkin ovat valkoisen sijaan mustia!

Kierrätyksen kummallisuudet

Kierrätyspisteitä löytyy lähtökohtaisesti erinomaisesti lähestulkoon paikasta kuin paikasta, mutta roskien kanssa kierrätyslaatikolle päästessä saattaa mieleen nousta kysymys jos toinenkin. Eriväriset lasit lajitellaan yleensä kukin omaan lokeroonsa, mutta käytännössä kaikki muu kierrätettävä materiaali (eli paperit, pahvit, muovit, tölkit ja metallit) lykätäänkin sitten samaan astiaan niitä sen kummemmin erottelematta. Biojäteastioita ei suurimmassa osassa paikoista ole jostain syystä tarjolla ollenkaan.

Nopeusrajoitukset ja liikennemerkit

Tästä riittäisi sanottavaa sananen jos toinenkin. Nopeusrajoitusten ja yleensä ottaen liikennemerkkien osalta en ole tainnut hupsumpaa maata nähdäkään, sillä Uudessa-Seelannissa ei ole mitenkään kummallista, että kolmenkympin alueen jälkeen rajoitus vaihtuu suoraan sataseksi – juuri ennen kahdenkymmenen metrin päässä olevaa stop-merkillä varustettua risteystä. Kun tämä toistuu lähestulkoon jatkuvasti ja joka paikassa voisi tietenkin alkaa laskemaan, montako turhaa nopeusrajoitustaulua maahan onkaan mahdollisesti pystytetty!

Kapeilla ja mutkaisilla teillä joka ikiseen kurviin on yleensä katsottu aiheelliseksi pystyttää oma, ainoastaan kyseistä mutkaa koskeva rajoituksensa, mikä sitten kertoo osaltaan aika paljon tulevan käännöksen jyrkkyydestä.

Aivan sokeasti näiden kylttien olemassaoloon ei kannata kuitenkaan luottaa, sillä aina välillä keskellä pahimman luokan siksakkitietä vastaan saattaakin pamahtaa yhdeksänkympin rajoitus. Oman järjen ja harkinnan käyttö on siis kaikin puolin suotavaa! Tällaisessakin paikassa toki paikalliset, joille kaasujalkaa on verenperintönä siunaantunut kaikesta päätellen hieman enemmän kuin olisi terveellistä, painelevat ohi satasen tuntivauhtia ja tööttäävät vielä mennessään kiitokseksi ohi päästämisestä. Täkäläisessä liikennekulttuurissa tööttiä käytetään muuten varsin yleisesti muun muassa kiitoksena tien antamisesta, joten ohi hujauttavan pick-upin äänimerkkiä ei tarvitse säikähtää!

Liikennesäännöt Uudessa-Seelannissa ovat melko lailla samanlaiset kuin meillä Suomessakin, tosin pienoisilla vivahde-eroilla. Täällä esimerkiksi liikenneympyrässä vilkkua kuuluu näyttää oikealle ympyrään saavuttaessa ja vasemmalle sieltä poistuttaessa, mikäli ympyrästä ollaan aikeissa poistua kolmannesta liittymästä.

 

Pituus- ja etäisyysmitat

Ainakin omaa päätäni on sekoittanut hieman Uudessa-Seelannissa käytettyjen pituus- ja etäisyysmittojen sekalaisuus. Esimerkiksi kahden kaupungin välisestä etäisyydestä puhuttaessa käytetään kyllä meikäläisittäin metrimittoja, mutta ihmisten pituus ilmaistaankin senttimetrien sijaan jalkoina. Anteeksi mutta mitä?

Alkoholin ja nikotiinituotteiden myynti supermarketeissa

Alkoholia löytää Uudesta-Seelannista lähestulkoon mistä tahansa (Kaikkialta muualta paitsi Aucklandin New Lynnista, ystäväni Tiian kertoman mukaan :D). Paitsi supermarkettien suhteellisen laajoista olut- ja viinivalikoimista, löytyy kurkunkostuketta myös erinäisistä iltamyöhään avoinna olevista liquor storeista, joita pienimmistäkin kylistä löytyy yleensä vähintään yksi.

Mikäli suunnittelet ostavasi pullon viiniä tavallisesta marketista, kannattaa mukaan ensinnäkin ottaa ulkomaalaiselle ainoa hyväksyttävä henkilöllisyystodistus eli passi. Paperit tarkastetaan käytännössä joka ikinen kerta, sillä kassakone piippaa alkoholi- tai nikotiinituotteiden kohdalla ja vaatii kutsumaan paikalle esimiehen, joka sitten käy kassalla hyväksymässä myynnin sekä tarkistamassa ostajan henkkarit. Tavallisella kassatyöntekijällä ei näin ollen ole valtuuksia myydä röökiaskia tai viinipulloa ilman esimiehen kuittausta, mikä paitsi hidastaa asiointia välillä huomattavastikin, tuo kassoille myös omasta mielestäni täysin turhaa häslinkiä esimiehen loikkiessa paikasta toiseen ihmisten ja kassojen keskellä.

Supermarkettien suuri työntekijämäärä on minulle muutenkin jonkinlainen mysteeri, sillä kassojen tuntumassa saattaa olla erilliset työntekijät myös esimerkiksi korien keräämiselle tai ostoskärryjen siirtämiselle sekä ostosten pakkaamiselle. Näin ahkeraan ihmisten työllistämiseen olen törmännyt esimerkiksi Turkissa ja Aasiassa, mutta Uudessa-Seelannissa se tuntuu hieman erikoiselta!

Ainoastaan 5% koko maan ”väestöstä” on ihmisiä…

…ja vaikka mieleni tekisi kovasti väittää loppujen asukkien olevan hobitteja ja örkkejä, koostuu jäljelle jäävät 95 prosenttia kuitenkin kaikenkarvaisista eläimistä. Lampaiden (joiden määrä on muuten romahtanut viime vuosikymmeninä hurjasti – vielä  vuonna 1982 lampaita oli 22 asukasta kohden, vuonna 2016 ainoastaan kuusi!) ja kiivilintujen ohella täältä löytyy myös yllättävän monta ainoastaan Uudessa-Seelannissa tavattavissa olevaa eläintä. Alkuperäisiä maanisäkkäitä täällä ei ole ollenkaan, mutta erilaisia, toinen toistaan hauskemman näköisiä ja hassumman kuuloisia siivekkäitä tuntuukin sitten riittävän joka lähtöön!

Tui on veikeän kuuloisia, käytännössä koko maassa tavattavissa oleva lintua, jonka tyypillisimpiä piirteitä on sen valkoinen höyhentöyhtö nokan alapuolella.

Suurikokoisen ja kauniin vihertävän pulun räpyttäessä vastaan olet törmännyt kereruun, Uuden-Seelannin ikiomaan kyyhkyseen, joka voittaa värikkyydessään harmaat kaupunkipulut mennen tullen!

Mäkkäreitä ja golfkenttiä

Ympäri maata ajellessamme muistan naureskelleeni sille, miten McDonaldseja tuntui riittävän jokaiseen vähänkään suurempaan kylään. Googletellessani asiaa syy tähän selvisi nopeasti: missä maassa heti USA:n jälkeen mahtaakaan olla eniten ketjun ravintoloita asukasta kohden? Niin, niinpä. Myös maailman cooleimmaksi tituleerattu McDonalds löytyy Uudesta-Seelannista, sillä Taupossa sijaitseva Mäkkäri on avattu tavallisen rakennuksen sijaan lentokoneen sisälle.

Mäkkäreiden ohella myös golfkenttiä riittää – niitä maasta löytyy asukasta kohti enemmän kuin mistään muusta maasta.

Kaiken edellä mainitun lisäksi haluaisin nostaa esiin vielä yhden, maalle hyvin tyypillisen piirteen – ihanat, avoimet ja avuliaat ihmiset. Täällä vastaantulevien ihmisten tervehtiminen, vieraiden auttaminen ja bussikuskien kiittäminen on arkipäivää ja vaikka amerikkalaistyylinen small talk saattaakin välillä tuntua turhanpäiväiseltä ja tyhmältä, ei paikallisten aitoa ystävällisyyttä voi olla rakastamatta!

Tuleeko jollekin muulle mieleen jotain muuta listalle omasta mielestänne kuuluuvaa tai herättivätkö edellä mainitut seikat ajatuksia? Sana on vapaa! :)

 

 

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply