Mitä jos unelmasi ja arvosi ovatkin ristiriidassa keskenään?

Kukaan, joka on edes sivusilmällä seurannut reissuani  Uudessa-Seelannissa, ei takuulla ole välttynyt kauniilta luontokuvilta sekä niihin liitetyiltä inspiroivilta roadtrip-mietelauseilta, joita sosiaalisen median kanavani ovat tulvillaan. Sademetsää siellä, vuoria täällä, vuonoja tuolla ja hobittimetsiä joka paikassa; reissuelämän, vapauden ja unelmien toteutumisen ylistystä. Live your life, keep moving and dream big. Blaablaablaa.

Roadtrippailu tässä yhdessä maailman kauneimmista valtioista on kieltämättä upeaa ja campervanin ostaminen on ollut yksi tähänastisen matkan parhaista päätöksistä. Vaikka elämä ihanaa, kaunista ja seikkailullista onkin, kolkuttelee omatunto säännöllisen väliajoin reissaamisrakkaudesta riehaantuneen sydämen kulmaan.

”Siellä sitä taas mennään, ajellaan villinä ja vapaana toisella puolen maapalloa vanhalla dieselpakulla ympäriinsä ilman huolia ja murheita. Käydään valokuvaamassa jäätiköitä ja surraan niiden sulamista, vaikka samaan aikaan edesautetaan ilmastonmuutoksen etenemistä päämäärättömällä ja hyvin fiilispohjaisella ajelulla ympäri maata uusien tonnien paukkuessa auton kilometrimittariin. Minkäs luulet oikeuttavan sinut tähän kaikkeen, etenkin kaiken syyskuisen ilmastonmuutos- ja matkustuskriiseilysi jälkeen?”

Niin, minkä? Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että omia unelmia kannattaa ja pitääkin pyrkiä tavoittelemaan parhaansa mukaan. Yksi omassa mielessäni jo useamman vuoden ajan siintäneistä haaveista on se, miten voisin elää rentoa ja huoletonta elämää reissaten ja asuen autossa sekä olla vapaa menemään minne tuulet kulloinkin kuljettavat. Maalailla taivaanrantaan vuoria, seikkailuja ja jännittäviä uusia tuttavuuksia, elää päivä kerrallaan ja herätä aamulla katsomaan vaahtopäinä rantaan lyövää merta. Nyt, kun yhtäkkiä huomaankin eläväni juuri tätä mielikuvaa todeksi, olen alkanut kyseenalaistaa jälleen kerran länsimaista, hedonistista ajatusmallia ja pohtia, ovatko kaikkien unelmien toteuttaminen todella tarpeellista ja järkevää. Campervan-elämää ja roadtrippailua pursuava unelmani on toki asia, josta nautin suuresti ja joka tuo minulle itselleni paljon iloa. Voisinko kuitenkin elää elämäni onnellisena ilman tuhansien kilometrien turhaa ajelua ja toteuttaa tämän sijaan vaikka jonkin muun, vähemmän ympäristöä kuormittavan unelmani?

Olen yksi niistä lähes neljästä miljoonasta ulkomaalaisesta turistista, jotka saapuvat vuosittain tähän upeaan maahan elämään elämänsä parasta aikaa, ajelemaan vanhoilla ja parhaat päivänsä nähneillä campervaneilla ympäri maata sekä kokemaan olonsa ah-niin-vapaaksi ja onnelliseksi. Olen yksi osa sitä valtavaa massaa, jonka takia vuorten ja jäätiköiden lähistöillä kuuluu jatkuva helikoptereiden säksätys ja pienkoneiden surina; jonka takia järvet ovat pullollaan erilaisia ja erikokoisia moottoriveneitä ja jonka adrenaliininnälän taltuttamiseksi tarjolla on niin monia erilaisia extreme-aktiviteetteja, että alkaa oikein ällöttää.

Omilta harteiltani taakkaa onneksi keventää hieman se, etten ole juurikaan extreme-harrastusten perään ja omat aktiviteettini käsittävät lähinnä vaelluspolkujen kuluttamisen ja kameran laukaisijan ylikäyttämisen. Minulla ei myöskään ole suurimman osan tänne muutaman viikon reissulle tulevien tapaan Suomessa tai muuallakaan odottamassa esimerkiksi asuntoa, joka suurentaisi hiilijalanjälkeäni entisestään. Se, miten paljon autossa asuminen aiheuttaa päästöjä tavalliseen asuntoon verrattuna, on minulle vielä epäselvää – toisaalta esimerkiksi veden- ja sähkönkulutuksemme on naurettavan pientä eikä turhia tavaroita tule tilanpuutteen vuoksi todellakaan ostettua, toisaalta taas jatkuva tien päällä oleminen on kaikkea muuta kuin ympäristöystävällistä eikä rakasta Primadonnaamme voi hyvällä tahdollakaan kutsua ekoautoksi. Uudessa-Seelannissa kierrättäminen on kaikeksi onneksi tehty kovin helpoksi ja lähestulkoon jokaiselta leirintäalueelta ja hostellista löytyy erilliset jäteastiat ainakin muoville, paperille ja lasille sekä sekajätteelle.

Franz Josephin leirintäalueemme roskakatos. :D

Instagram-tilini kuvat hehkuttavat campervan-elämäntyyliä ja kätkevät sivulauseeseen vaivihkaisia kehotuksia – hei, lähtekää tekin matkalle, ostakaa auto ja huristelkaa sillä ympäriinsä niin paljon kuin mielenne tekee, eläkää hetkessä, unohtakaa huolet ja murheet ja muistakaa tankata auto aina silloin tällöin! Kuvavirta ei juuri paljasta pääkopan sisuksissa kiemurtelevia mietteitä tai tuo ilmi elämäntyylin huonoja puolia tai sen aiheuttamia negatiivisia vaikutuksia. Lietsonko siis kaikista jaloista ajatuksistani huolimatta sitä kulutusmyönteistä ja maapallon kustannuksella leikittelevää elämyshakuista elämäntapaa, jota itse arvostelen ja josta haluaisin niin kovasti päästä eroon?

En usko olevani ainoa, joka käy päänsisäistä kaksintaistelua reissukuumeisen nomadisydämensä ja ilmastonmuutostietoisen pääkoppansa kanssa. Tulenko koskaan näkemään päivää, jolloin nämä kaksi puolta voisivat elää täydellisessä sopusoinnussa keskenään? Ei aavistustakaan. 

Previous Post

1 Comment

  • Reply Iida In Translation lauantai, helmikuu 9, 2019 at 12:13

    Paljon samoja keloja, joita olen itsekin pyöritellyt! Kiitos tärkeään aiheeseen tarttumisesta :)

    Itsellä tuntuu, että arvot ja halut ovat todellakin ristiriidassa. Arvojen osalta olen tosi kauhuissani ilmastonmuutoksesta ja Suomessa pyrin elämään ekologisesti. Mutta jos haluni saisivat määrätä, en muuta tekisikään kuin lentäisin uusiin kohteisiin, autoilisin vierailla teillä ja tuhoaisin ympäristöä valitettavan tietoisesti.

    En oikein ole vielä keksinyt ratkaisua, miten arvot ja halut pystyisivät elämään sopusoinnussa keskenään. Jos arvot dominoivat, tulen surulliseksi matkakuumeeni kanssa, mutta kaukomatkatessa arvot häiritsevät taustalla. Välillä sitä on kateellinen ihmisille, jotka vaan matkustavat onnellisina, ilman tätä jatkuvaa ekologista kyseenalaistamista :D Mutta ei sekään tietenkään hyvä suunta olisi.

    PS. Upeat kuvat ja ihanalta vaikuttaa teidän Uuden-Seelannin matka! Se olisi omissakin haaveissani vielä joskus <3

  • Leave a Reply