Kuva: Matkakuume.net
Bella Härkönen

Tässä esimerkki matkailijoille: 5-vuotias matkusti vuodessa maailman ympäri

Vain viiden vuoden ikäinen Bella Härkönen on nähnyt enemmän maailmaa kuin moni aikuinen koko elämänsä aikana.

Reppu täynnä leluja

Tiistaina 4. marraskuuta 2014 neljän vuoden ikäinen Bella Härkönen istui Helsinki-Vantaan lentokentällä selässään vaaleanpunainen reppu täynnä leluja, kirjoja ja piirustusvälineitä. Edessä oli vuoden verran kestävä matka yhdessä vanhempien kanssa. Matka oli määrä aloittaa Nepalista patikoimalla Himalajan vuoristossa reilun viikon verran, ja reppuun pakattujen lelujen oli tarkoitus toimia viihdykkeenä koko matkan ajan.

Vain muutama päivä matkan alkamisen jälkeen Bella pääsi tutustumaan nepalilaiseen sairaanhoitoon kyynärpään murtuman takia. Himalajan patikkaretki alkoi siis käsi kipsattuna.

Matka jatkui seuraavan viiden kuukauden ajan ympäri Aasiaa, ja sisälsi lukuisia upeita kokemuksia. Alle kouluikäinen Bella pääsi snorklaamaan muun muassa kilpikonnien ja paholaisrauskujen kanssa. Aasian jälkeen hän matkusti neljä kuukautta Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, minkä jälkeen matka eteni Tyynen valtameren saarivaltioiden kautta Yhdysvaltoihin.

Perinteisen fidžiläisen kylän vieraana pieni reissaaja pääsi tutustumaan paikallisen koulun ja päiväkodin toimintaan. Vaaleahiuksinen Bella herätti erityisen paljon huomiota paitsi Nepalissa, myös Kiribatin pienessä saarivaltiossa. Lapset ottivat pienen tytön aina iloisesti mukaan leikkeihinsä.

– Minä tykkäsin tosi paljon leikkiä niiden lasten kanssa siellä, mutta siitä ruoasta en tykännyt yhtään. Iskä ja äiskä kuitenkin sanoivat, ettei siellä ollut muuta ruokaa tarjolla, niin sitten minä söin sen ruoan, Bella kertoo seikkailuistaan Fidžillä.

Kuva: Matkakuume.netBella Härkönen
Fidžiläisessä Navotuan kylässä Bella kävi tutustumassa paikalliseen kouluun ja päiväkotiin yhdessä kylän lasten kanssa.

Alkeellisten olojen jälkeen Yhdysvaltojen länsimaiset olosuhteet tuntuivat tervetulleelta vaihtelulta. Matka huipentui Floridan Walt Disney Worldiin, joka oli viisivuotiaan seikkailijan matkan kohokohta.

Maailma on täynnä mahdollisuuksia

Tarkalleen 342 päivän matkustamisen jälkeen Bella Härkösen ensimmäinen maailmanympärimatka päättyi 11. lokakuuta 2015. Nyt viisi vuotta täyttäneelle matkailijalle maailma näyttäytyy yhtenä suurena seikkailuna ja leikkikenttänä täynnä mahdollisuuksia.

Nuoren seikkailijan mukaan maailmanympärimatkalle kannattaa ehdottomasti lähteä.

– Kyllä sinne kannattaa lähteä. Siellä oli tosi hauskaa. Mutta kannattaa ottaa tarpeeksi kaikkia kivoja leluja mukaan, Bella Härkönen ohjeistaa.

Bella on ehtinyt elämänsä aikana seikkailla 20 eri maassa aina tutuista Euroopan kohteista eksoottiisiin Nepaliin ja Kiribatiin saakka. Toistaiseksi hän ei ole vielä käynyt yhdelläkään perheille suunnatulla pakettimatkalla.

>> Seuraa Härkösen vanhempien kirjoittamaa Matkakuume-blogia!

Lähde ja kuvat: Matkakuume

Päivitetty: 20.10.2015

Sinua saattaisivat kiinnostaa myös nämä

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (1 votes, average: 5,00 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia