Kaupunkiloma Hongkongissa – viisi vinkkiä lapsiperheelle

1. Vietä päivä Disneylandin satumaailmoissa
Jos Disneyland on lasten haaveissa, niin amerikkalaisserkkuihinsa verrattuna Hongkongin Disneyland on helppo valinta. Kaikki Disneyn satumaailmat Ankkalinnasta prinsessalinnoihin ovat täällä edustettuina, mutta paikka on muita Disney-resortteja pienempi ja siten kevyempi käyntikohde. Yksi päivä riittää hyvin Hongkongin Disneylandiin tutustumiseen.
Ruuhkien välttämiseksi paikalle kannattaa tulla heti aikaisin aamusta. Jos mahdollista, vältä paikallisia juhlapäiviä. Silloin vilinä saattaa ylittää tilaa tarvitsevan suomalaisen sietokyvyn.
Vinkki, joka pätee mihin tahansa Disneypuistoon: pue lapset jo lähtiessä Disney-aiheisiin vaatteisiin jos heillä on sellaisia ennestään. Siten he kuuluvat jo valmiiksi joukkoon paikan päällä ja pitkälliset neuvottelut uusien prinsessaihanuuksien hankkimisesta on helpompi välttää!
2. Star Ferry on aitoa Hongkongia
Hong Kong Islandin ja Kowloonin välillä seilaavat pienet lautat olivat pitkään ainoa kulkureitti mantereen ja saaren välillä. Nykyisin lahden yli pääsee muillakin tavoin, mutta edelleen Star Ferry on yksi autenttisimmista Hong Kong -kokemuksista yhtä lailla lapsille kuin aikuisillekin.
Parhaimmillaan kokemus on heti aamulla paikallisten kiiruhtaessa töihinsä tai illalla hämärtymisen hetkellä, kun kaupungin rytmi vähitellen alkaa muuttua päivän puuhista illan toisenlaiseen vilkkauteen.
3. Ihaile maisemia Victoria Peakilta
Jyrkkä Peak Tram -hammasratasvaunu vie ylös Victoria Peakille, josta aukeavat kauniit maisemat yli koko kaupungin.
Kukkulalla voi viettää päivää vain maisemia katsellen ja vaikka puistopiknikille pysähtyen, mutta yhtä hyvin shoppailla pienessä ostoskeskuksessa ja lounastaa jossakin Peakin ravintoloista. Pilvenpiirtäjien katselu ylhäältä käsin tuo uuden perspektiivin miljoonakaupunkiin. Peakilla on jopa turistikauden aikana yllättävän rauhallista.
4. Rentoudu Lantaun rannoilla
Pakkaa eväät reppuun ja suuntaa päiväksi Lantaun saarelle. Täällä et uskoisi olevasi vain kivenheiton päässä pilvenpiirtäjistä ja Kowloonin melusta.
5. Koe Hongkongin markkinat
Hongkongin lukuisilla markkinoilla lasten kanssa liikkuminen voi vaatia rautaisia hermoja. Tungos on usein melkoinen ja myyjät aktiivisia asiakashankinnassaan: matkailijoiden perään huudellaan varmasti.
Tarjolla on jos jonkinlaista pikkutyttöjen ja -poikien ihanuutta, josta voi olla vaikea kieltäytyä. Jos kuitenkin ryhdyt kaupankäyntiin, muista tinkiä. Tee se aina hymyssä suin ja jos tulos ei miellytä, jatka seuraavan kauppiaan luo. Lähes kaikkea kun on tarjolla matkan varrella identtisissä kojuissa moneen kertaan.
Tunnetuimpia markkinoita ovat Ladies´ Market, Night Market ja Stanley Market. Nämä ovat samalla kalleimpia ja eniten turistien kansoittamia markkinoita. Myös pienemmät vaihtoehdot eri puolilla kaupunkia kannattaa katsastaa.
Rattaiden tai vaunujen kanssa liikkuminen markkinoilla on oma haasteensa. Reppu tai kantoliina helpottaa vauvan kanssa kulkemista.
Lue lisää: Rantapallon kohdeopas Hongkongiin
Riikka Krenn
>> Etsi halvat lennot Hongkongiin
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja






